Kohtaaminen

 Mennäänkö vielä käymään Käyrälammella ja Käyräjoella? 

Lähdin eilen samaan suuntaan kuin edellisessä postauksessa, mutta ajoin alkumatkan autolla. Mun lempi-ulkoilureittini kulkee Käyrälammen ympäri ja siinä ylitetään Käyräjoki kaksi kertaa, toinen silta on se uusi, joka rakennettiin samaan aikaan kuin ulkoilureitti. Aiemmin tästä ei päässyt yli (kuva pöllitty itseltä edellisestä postauksesta).

Nyt kävelin Paaskosken ulkoilumajalle. Maja olisi ollut jopa auki, mutta ei ollut yhtään rahaa mukana. Jatkoin siis matkaa kuivin suin ja tyhjin vatsoin. Tämä reitti on helppokulkuinen, osan voi edetä varmaan vaikka pyörätuolilla.

 Täälläkin on silta, se vanhempi

 

Jos haluan kulkea yksikseni, en tule tänne, koska tämä on paikallisten, ja myös ulkopaikkakuntalaisten suosittu reitti. Talvella tässä menee suksilatu. Mutta vastaan tulee pelkästään iloisia ihmisiä, kaikki tervehtivät toisiaan. Ainoa mikä nyppii, on maastopyöräilijat, anteeksi vain kaikki harrastajat, omat poikani ja miniäni mukaan lukien. Eilenkin yksi pyörä tuli vastaan juurikin tuolla puisella "polulla", ja meinasin joutua väistämään pusikkoon, nainen tuli sen näköisenä vastaan, että väistä tai ajan päälle. Suurin osa onneksi varoo. 

Tämä on siitä kiva reitti, että jos polulla kulkeminen kyllästyttää, voi poiketa vaikkapa umpimetsään. Joskus olen poikennutkin.

Pari kilometriä tallasin, mutta polku oli ajoittain jäinen. Täällä satoi edellisenä päivänä ihan kunnolla lunta, ja osa polusta oli luminen ja jäinen. Niillä paikoilla, joissa ei ollut lumi jäänyt maahan, pääsi ihan kepeästi kulkemaan. Jäisessä maastossa minusta tulee sellainen kapeaa haarakävelyä teputtava pingviini 😅

 Jos kierrän koko lammen, matkaa tulee reilu kuusi kilometriä. Matkan varrella on useita kivoja tulistelu- ja levähdyspaikkoja.

 Sitten meni hermo. Palasin takaisin, koska näytti siltä, että jäiset kohdat vain lisääntyvät.

 Minulla on ollut monistakin syistä takana melko rankka vuosi. Olen sellainen semihörhö, joka uskon enkeleihin, kukapa ei, uskon enneuniin, joita näen todistetusti, uskon tielleni osuviin merkkeihin siitä, että kaikki järjestyy. Senhän ei tarvitse olla kuin valkoinen höyhen, se tuo lohtua ja luottamusta. Minulla on myös henkiopas Kerttu, joka esimerkiksi varoittaa vaarasta. Olen säästynyt ainakin kahdelta kolmelta pahalta kolarilta, koska Kerttu sanoi, että nyt on vaara, hiljennä! 

Eilen olin noiden rappusten yläpäässä, kun rannalta käveli rappusia ylös mies. Nuorehko mies, erikoisen näköinen mies. Hänellä oli yllään melkein nilkkoihin asti ulottuva takki, pörröinen kihara tukka, iso reppu selässä. Olisi voinut olla vaikka pelottava mies, erikoinen. Hän pysähtyi katselemaan minua, katsoi todella syvälle silmiini, en muista sellaista katsetta kohdanneeni vuosiin. Mies tarkkaili minua hetken ja kysyi: miten voit? Vastasin, että voin oikein hyvin (kuten sillä hetkellä voinkin). Mies loi vielä yhden pitkän katseen, nyökkäsi ja jatkoi matkaansa. Tuli sellainen olo, että hän yöpyy metsässä. Menninkäinen.

Käännyin ottamaan kuvan rappusista, ja samassa kun käännyin, mies oli kadonnut. Jatkoin matkaa kohti siltaa, ja hän istui siellä.  Hän istui kumarassa, ajattelin että näytti kuin hän rukoilisi. Kun kävelin ohi, hän oli täysin uppoutunut kirjoittamaan jotain vihkoon. Jatkoin matkaani häiritsemättä enempää. 

Jäi todella jännä, lämmin ja turvallinen olo. Näin voi käydä semihörhöille.

 

Lähdetäänkö lenkille kotimaisemiin

 Jaksan aina uudelleen iloita siitä, että jalat pelaavat vielä, vaikka täytän syksyllä 70. Eri juttu sitten on, saanko lahnattua itseäni lenkille tarpeeksi usein. Ja tottakai on kaikenlaista kremppaa mihin vedota. Mulla on osteoporoosi, sehän tarkoittaa, että liukkaalla ei voi liikkua kuin korkeintaan autoon ja takaisin. Unohdetaan, että sisko ja muksut keräsivät toissajouluna mulle rahat nastakenkiin. Silti voin kaatua, nastakengätkin jalassa. Minulla on myös nivelrikko, polviin sattuu, auts auts. Ei voi lähteä minnekään. Ai, siellä alkoikin vesisade. Olisin niin mielelläni lähtenyt lenkille mutku. 

Jos pääsen metsäpoluilleni, jalat pelittävät kuin itsestään. Mutta asfaltilla aina näitä samoja reittejä ja jalkakäytäviä tallatessa pitkästyn. Eilen päätin lähteä kokeilemaan uutta reittiä. Otin kuvan todisteeksi, että ainakin laitoin kamppeet niskaan

 Kenelle sopii musta, kireä pipo, käsi ylös. Hannin käsi ei ainakaan nouse, mutta pakko pitää pojalta saamaani firman mainospipoa

Tien toisella puolella oli kirjastoauto, piti ottaa kuva vain koska se osui sopivasti reitille. En ole koskaan käynyt kirjastoautolla, vaikka se seisoo tuossa kerran viikossa sadan metrin päässä.

 Tiesittekö, että valkoinen höyhen on tippunut ohi lentävän enkelin siivistä. Nyt tiedätte. Sen löytäminen tuo hyvää onnea.

 Lähdin siis reittiä, jota en ole ennen kävellyt. Tallasin tien viertä joen vartta parin kilometrin päässä olevalle uudelle sillalle, joka on hiljattain rakennettu. Siitä pääsee ylittämään Käyräjoen.

 

 Olen tästä kävellyt viime vuonna muutaman kerran reitin, joka menee asutusalueen kautta metsäpolulle, kiertää Käyrälammen leirintäalueen kautta läheltä Tykkimäen huvipuistoa. Nyt en lähtenyt sinne, koska matkaa kotoa olisi tullut 10 kilometriä. Ylitin sillan ja käännyin joen vartta kotiinpäin. Sitten tuli uskonpuute. Alue on rakennettu täyteen uusia taloja, en hahmottanut yhtään missä olen, kävelin pikkukatuja pitkin ja olin eksyksissä 😭

Lopulta löysin tutulle tielle ja ilahduin nähdessäni tutun risteyksen. 

 Metsän kautta Myllynkoskelle. Nyt ollaan lähellä kotia, enää vajaa kilometri.

 Täältä löytyy myös hiidenkirnu kosken yli menevän sillan vierestä.

 Nyt ollaan jo 300 metrin päässä kotoa. Käyn aina joskus kesäiltoina joessa uimassa. 

 Kotiovella. Tästä tunnistatte Hannin kodin, jos satutte liikkumaan näillä main. Keitän kahvit kyllä

 Lenkkini pituudeksi tuli kuutisen kilometriä. Kävelen toistekin, ilman uskonpuutetta. Löysin kotiin.

Maantai ja muut bujon päivät

 Huomenta!

Minulla on todettu ihan virallisissa testeissä hahmotushäiriö. Se ei ole lukihäiriö, mutta hahmotan huonosti tiettyjä asioita. Viime aikoina se on esiintynyt erityisesti kasvojen tunnistuskykynä. Mulla on nykyään paljon kavereita, joita tervehdin, koska kasvot näyttävät tutuilta 😅 

Kun kirjoitan hitaasti ja yritän mallata kirjaimet kauniiksi koukeroiksi, tulee helposti virheitä. Keskityn siihen kynän käyttöön, en siihen mitä kirjoitan. Ensi viikon bujoon tein pääsiäisen teeman koristelut, ja sitten harjoittelin viikonpäivien kirjoittamisen tietyllä käsialalla. Ei siis ole tarkoitus kirjoittaa vanhanaikaisella kaunokirjoituksella, sen hallitsen ehkä paremmin. 

Huppista! Ja tämä on jo toinen kerta, kun kirjoitan maantai bujooni. Loogista olisi, että viikossa olisi myös launtai ja sunntai, mutta ne meni oikein. 

En korjaa. Joskus teen korjauksia, kun kirjoitan päin persettä, tai möhlin päivämäärissä jne. Maantai saa jäädä.

Otin kuvan ennenkuin tein viikolle muut merkinnät, mutta laitoin kuitenkin valmiiksi tuon kauhun merkinnän. Varsinainen kiirastorstai: hammaslääkäriin vuositarkastukseen.

Ja sitten lupasin Vanhalle Rouvalle tehdä häntä ajatellen bujoon muistutuksen. Kas tässä:

 Sellainen viikko ensi viikosta tulossa.

Umpirehellinen palkitaan

Moniteholasini olivat kohta 6 vuotta palvelleet, muuten ihan hyvät lasit, mutten oikein nähnyt niillä enää. Telkkarin pienet tekstit olivat yhtä suttua, lukiessa lasit piti vetää nenältä aika kauas ennenkuin näin kirjaimet. Autolla ajaessa oli ongelmia nähdä opasteet. Onneksi näkö ei kovin nopeasti ole huonontunut. Viimeksi kävin optikolla pari vuotta sitten, silloin oli vähän näkö heikentynyt, mutta optikon mielestä uusien lasien hankintaa voi lykätä. Olin samaa mieltä, koska nämä lasit maksaa maltaita. Lukulasitkin minulla on, ne on varmaan lähemmäs 10 vuotta vanhat, eikä niillä tehnyt oikein mitään. 

Halusin suunnilleen samanlaiset kehykset kuin vanhat

 

Synsamilla oli tarjous kahdet lasit yksien hinnalla, sekä kaksi vuotta korotonta ja kulutonta maksuaikaa. Edelliset lasini olivat samasta liikkeestä, joten varasin ajan optikolle. Näkö oli huonontunut, ja uutena havaintona pieni kaihin alku. Sitä en itse huomaa kuin joskus näkökentän vasemmassa laidassa näkyvä harmaa, pieni läntti, jonka toinen silmä korjaa nopeasti. Sitä siis toisaiseksi tarkkaillaan. 

Päädyin ottamaan monitehot sekä lukulasit. Jos olisin ajatellut hyödyntää tarjouksen rahallisesti parhaiten, olisin ottanut kahdet monitehot, mutta lukulasit on mulle hyödyllisemmät. Myyjä laski hinnan 1036€, joka tasattiin 1000 euroon. AUTS!!!  Maksoin siitä 200 euroa ( ja nyt en ihan tiedä, miten päin käyn ruokakaupassa ennen eläkepäivää 😄) Maksettavaa osamaksulla jäi siis 800 euroa. Olen näistä summista varma, koska myyjä kirjoitti summat isolla paperille, ehkä nähtyään kuulokojeet korvissani. 

Menin kahden viikon kuluttua, eli viime viikon perjantaina hakemaan lasit. Todellakin hyvin samanlaiset kehykset monitehoissa, lukulaseissa samantyyliset myös. Kukaan ei huomaa, että mulla on uudet lasit. Mun näkö kyllä korjaantui huomattavasti. Harmaa ja meikitön kuva, ei jaksanut laittautua (taaskaan).

Tein Resus-bankin kanssa osamaksusopimuksen. Yritin tehdä sen hakemuksen omalla puhelimella siellä liikkeessä, myyjä oli taustatukena, että se menee oikein. En päässyt jostain syystä tunnistautumaan pankkitunnuksella sähköistä allekirjoitusta varten, yritin myyjän avustuksella monta kertaa, mutta en onnistunut. Lopulta hakemus tehtiin paperisena ja sain tekstiviestin, että se on hyväksytty. Joten makselen näitä pari vuotta. 

Myyjä mainitsi siinä kaiken sählingin keskellä, että loppusumma on 600 euroa, mutta vasta kotona aloin katsoa niitä papereita. Ja siinäpä luki selvästi: loppusumma, joka meni ennakkomaksun jälkeen osamaksulle oli 600€. Eli myyjälle oli tullut virhe, eri myyjä kyseessä kuin se, jonka kanssa asioin kaksi viikkoa aiemmin. Mun maksama ennakkomaksu oli vähennetty uudelleen siitä 800 eurosta, joka jäi lasien hinnaksi. Oli pakko mennä seuraavana päivänä uudelleen liikkeeseen, sama myyjä oli paikalla. 

Selitin nolona asian, vakuutin etten tajunnut asiaa ennenkuin kotona. Myyjä tarkisti asian koneelta. Siellä luki selvästi: lasien hinta 800€, ennakkomaksu 200€, osamaksu 600 eurolle. Mun kuitissa lukee pelkästään ennakkomaksu 200 euroa, ei lasien alkuperäistä hintaa. Sanoin, että olen varma, että siinä on virhe. Myyjä alkoi nauraa ja sanoi, että koskaan aiemmin ei asiakas ole tullut sanomaan, että haluaa maksaa enemmän kuin mitä kuitit ja kone näyttää 😆 Hän katsoi vielä uudelleen tiedot koneelta ja sitten totesi, että hinta on se minkä kone näyttää, ja oli miten oli, sun rehellisyys palkitaan nyt ja lasien hinta on 800€ miinus ennakkomaksu ja piste.

Kävelin ulos liikkeestä ja uskokaa tai älkää, edelleen oli huijariolo. Se ensimmäinen myyjä teki varmaan merkinnän koneelle väärin, en keksi muuta selitystä.

No, nyt mulla on kahdet uudet lasit ja toivotaan, että se kaihin alkukin pysyy vain alkuna. 

 

Kaikki exäthän on narsisteja

Sisältövaroitus: tämän haluan ottaa yhdeksi blogini aiheeksi. Kaikki kertomani on totta, ei väritettyä, mutta tietenkin minun subjektiivinen näkemykseni. Avaan vähitellen mennyttä elämääni, teen sen omassa aikataulussani.

Oikeasti en ole otsikkoni kanssa samaa mieltä, en edes oman exäni suhteen, koska koen, ettei minulla ole oikeutta saati asiantuntemusta tehdä kenestäkään diagnoosia. Mutta sanotaan näin: olin melkein 30 vuotta miehen kanssa, jolla on hyvin vahvasti narsistisia piirteitä.

Olin vielä lukiossa, juuri 19 täyttänyt, kun tapasin tulevan mieheni, neljän lapseni isän. Jälkeenpäin, jälkiviisaana voin sanoa, että vaaran merkit oli näkyvillä aika alusta saakka. Ainakin se, että hän petti minua alusta saakka kroonisesti, tosin hänen mielestään ei ollut pettämistä, jos kyse oli jostain yhden illan jutusta. Myöskään maksullisia naisia ei laskettu, koska se oli "vain tekniikkaa". Parikymmentä vuotta myöhemmin minulle selvisi, että naiset oikeasti laskettiin. Minä olin numero muiden joukossa, hyvää keskitasoa.

Pystyn edelleen muistamaan seurusteluamme jopa lämmöllä. Kirjoitimme samaan aikaan ylioppilaiksi, vietettiin kesä Helsingissä kesätöissä, tosin emme asuneet yhdessä. Syksyn tullen minä lähdin opiskelemaan Jyväskylään, poikaystävä lähti armeijaan. Suuri tragedia oli, että poikaystäväni isä kuoli työpaikalleen sen vuoden elokuussa 42-vuotiaana. Anoppi, joka ei koskaan ollut lasiin sylkijä, alkoi juoda, enkä seuraavaan 13 vuoteen tainnut häntä nähdä selvinpäin. 

Opiskelimme eri paikkakunnilla, tapasimme lähinnä viikoloppuisin. Jossain alitajunnassa tiesin, että minua petetään koko ajan, mutta en halunnut (lue uskaltanut) nostaa kissaa pöydälle. Sen tein vasta lähes 20 vuotta myöhemin. 

Seurustelimme lähes 7 vuotta. Sitten menimme naimisiin. Siitä päivästä alkaen, kun seisoin tuoreena morsiamena hääpuvussani, alkoi kaikki muuttua.

Huhtikuun kalenteripuuhat

 Ensimmäinen bullet journal mulla on vuodelta 2018, eli se ei ollutkaan lyhyt hurahtaminen johonkin uuteen, vaan olen jatkanut sitä jo seitsemättä vuotta. Bujo siis on jokaisen omiin tarpeisiin taipuva muistikirja, kalenteri, listauksia, päiväkirjaa.. mitä kukin haluaa siihen laittaa. Ja tyyli on vapaa, itse tykkään koristella ja sommitella sivut, mutta saman asian ajaa ruutuvihko ja ranskalaiset viivat. 

Aloitan aina kuukauden kalenterin etsimällä sopivaa materiaalia sivuille. Tykkään repiä lehdistä sivuja ja  leikata kirjaimia sekä sanoja täytteeksi. Sitten makkarissa näyttää tältä:

Ensimmäiseksi normaalisti rakennan kuukauden kuukausiaukeaman, paitsi huhtikuun aukeama on vielä tyhjä, oon vähän myöhässä. Teen siihen kuukauden suunnitelmat: tehtävälista, muistettavat asiat, tavoitteet, kuukauden kivat jutut jne.

Sitten teen viikkokalenterin. Viikonpäiville jätän tarpeeksi tilaa, jotta voin vaikkapa edellisenä iltana komentaa itseäni tekemään rästiin jääneitä kotitöitä. Aina tuskin koskaan ne  toteutuu kaikki.

 

 

Listaan myös, millainen päivä mulla on ollut, paljonko olen liikkunut, mitä käsitöitä saanut valmiiksi, mitä kirjoja lukenut. Vaikka mitä. Hitaan lukijan alkuvuoden luetut kirjat (en siis kuuntele kirjoja lainkaan)

Ollaan vasta huhtikuussa, ja vuoden alussa aloittamani bujo näyttää tältä. Saa nähdä, kestääkö se ratkeamatta koko vuotta. 

 Oli tuolla toisaalla puhetta ikkunanpesusta. Mun ikkunoista aukeaa vielä hyvin harmaa maisema, eikä syy ole pilvisessä säässä, vaan likaisissa ikkunoissa. Ja oli puhe myös siitä, että haluan asua lähellä metsää. Keittiön (likaisista) ikkunoista aukeaa maisema pieneen metsikköön, jonka polkua tallaamalla pääsen isompaan metsikköön.

 

 

Ja jos ja kun se ei riitä, hyppään autoon ja ajan ison metsän laitaan ja painun sinne. Sielunmaisemani on paksusammaleinen kuusimetsä. Toivottavasti vielä monta vuotta saisin kulkea metsissäni.

Ehkä kirjoitan bujooni ensi viikon kohdalle, että PESE IKKUNAT, PÄLLI !!

Samalla voisin vaihtaa kesäisemmät pitsiverhot noiden mummulaverhojen tilalle. 

Sounds like a plan. 

Hanni Ypöyksin

Tyttäreni ystävä omistaa lähiöbaarin, ja tytär keksi, että koska tiistait ovat baarissa hyvin hiljaisia iltoja, hän voisi kehitellä sille illalle tietovisan. Idealle näytettiin vihreää valoa, ja suuren työn tehtyään tytär pääsi vetämään visaa. Ja kuka sitä kuivin suin pelaa, tiistain myyntikin piristyi.

Aina välillä tytär kyselee minulta ne viikon kysymykset. Sitten me saatiin tytön kaksoisveljen kanssa idea: mennään visaamaan ja yllätetään likka. Sinä päivänä tyttö oli käymässä luonani ja kysyi, että haluatko vastata illan kysymyksiin. Mulle tuli kiire vastata, että en kyllä tänään jaksa vastailla, en ole yhtään sillä tuulella! Tytön suu loksahti auki, ja hän sanoi vielä tietovisaan kävellessäänkin miettineensä, mikä sille äidille tuli 😀

Yllätettiin siis täysin tyttö, kun asteltiin sisälle baariin. Sillä kertaa tuli tasapeli toisen joukkueen kanssa: 27/30 ja me hävittiin bonuskysymyksessä. Sisuuntuneena tästä päätettiin ottaa revanssi parin viikon kuluttua. Voitettiin, ja palkintona saatiin juomaliput, jolla saa joko hanaoluen tai -lonkeron. Lahjoitin oman lippuni pojalle.

Oltiin sovittu pojan kanssa, että aprillipäivänä mennään visaamaan, tällä kertaa tyttö tiesi meidän tulosta. Siellä on ainakin yksi mies hyvin näreissään, koska epäilee huijausta, siis että me tiedetään vastaukset etukäteen, joten senkin vuoksi pitää mennä näyttämään närhen munat. Menin vähän ennen kuutta paikalle, poikaa ei näkynyt. Lopulta pelasin yksin, poika oli nukkunut pommiin 😅 

Mun joukkue 

Hannele Ypöyksin 😪

Visa pelataan kahdessa osassa: 15 kysymystä, ne tarkistetaan, pidetään tauko ja sitten toiset 15 kysymystä.

Tauon jälkeen tiesin tehneeni kolme virhettä (yksi ihan tyhmä virhe: mikä on Suomen kansalliskukka.. tiesin vastanneeni väärin, mutta oli oikosulku päässä )

Visa jatkui, ja muutaman kysymyksen jälkeen tytär sanoi katsoneensa mun ilmettä: aloin aavistaa, mistä oli kyse. Toisella puoliskolla kaikki kysymykset oli valintakysymyksiä. Kaikkiin näytti tulevan vastaukseksi A. Kun sitten olin varma tästä aprillipäivän kunniaksi tehdystä kujeesta, vastasin tahallaan yhteen väärin, ja kirjoitin vastauksen viereen, että tein sen tahallaan. Silti voitin 😎

Kun kysymyksiä tarkistettiin, yksi mies toi mulle kokiksen ja sanoi: tarjoan sulle kokiksen, kun kuulin että et juo viinaa. Annoin hänen jäädä siihen luuloon ja sanoinkin olevani autolla liikkeellä. Mies istui pöytääni ja sanoi, että heidän pöydässä oli puhuttu, että tuo nainen voittaa varmaan taas. Kuten tekikin. Mies kysyi, että olenko opettaja, kun olen niin viisas. Sanoin olevani 😁

Mies, joka epäilee mua huijariksi, oli paikalla ja hävisi joukkueensa kanssa. Odotellaan, tuleeko nillitystä tällä kertaa. 

Juomapalkintoni lahjoitin sille miehelle, joka tuli kehumaan mua viisaaksi. Hän oli saattanut jo muutaman oluen juoda, mutta korostin, että tämä on kuukauden voimassa, ei ole pakko juoda tänään.

Tänään totesin ilokseni, että vihdoinkin alkaa jäät sulamaan metsäpoluilta. Sen kunniaksi kävin lenkillä niin ettei tarvinnut asfaltilla kävellä. Tämä on vähän tylsä lenkkipolku, mutta lähellä. Seuraavaksi käyn tarkastamassa muut metsäpolkuni, jokohan pääsisin istumaan järven rannalle terapiakivelleni.

 P.S. pommiin nukkunut poikani oli tosi, tosi pahoillaan, kun ei herännyt edes herätykseen. Hän oli viime viikolla koronassa ja 39 asteen kuumeessa, ja edelleen väsynyt, vaikka lähti jo töihin. Sanoin että ei haittaa, voitto tuli joka tapauksessa. Seuraavan kerran mennään kahdestaan, eikä Hanni ole ypöyksin.