Silmälääkäriä ja hoitoeläimiä

 Kerrassaan nerokas otsikko, mutta ei jaksa paneutua..

Tuore aviopari siis on Sisiliassa häämatkalla, palaavat torstaina. Multa kysyttiin jo keväällä, otanko Riekun ja Ållen silloin hoitoon, ja tietenkin lupasin. 

Ålle on paljon omissa oloissaan. Tykkää erityisesti oleskella parvekkeella, ja parina päivänä on ollut sen verran hyvä sää, että se on päässyt sinne tuoliinsa makoilemaan. 

Riekku sensijaan ei halua olla omissa oloissaan. Seuraa mua joka paikkaan. Kuva otettu juuri nyt, kun istun koneella kirjoittamassa tätä. Joku tarkkailee!

  (onpas mulla sekainen naulakko..)

Ålle tulee aamuisin herättämään. Se taputtaa varovasti tassulla poskeen tai selkään, ja jollen nouse antamaan ruokaa, se repii hampaillaan mun kaulakorua, tai jos olen laittanut silmälasit päähän, se ottaa laseista kunnon otteen, ja alkaa nakertaa niitä. Eli on pakko nousta. Kotona se ei pääse makuuhuoneeseen, mutta täällä on tietenkin eri säännöt! Ålle on The King

 

Todella usein, jos mulla on hoidossa eläimiä, jotain sattuu. Jasu työnsi tassunsa lasiovesta läpi, ja taka-antura leikattiin irti, avohaavan hoito jäi mulle, kun isäntäväki oli reissussa. Sekä Jasu että Remu oksensivat ja ripuloivat kaksi päivää, edelleen kun olin hoitamassa niitä. Ållen silmä tulehtui ja tuli lääkärireissu, kun se oli mulla hoidossa. Ja sitten se legendaarinen Ållen katoamistemppu pari vuotta sitten juhannuksena.

Niinpä sanoin melkein ääneen, kun löysin Ållen ruokakupin vierestä selvän HAMPAAN; että voihan helvetti, nyt siltä on lähtenyt hammas. Ålle syö raakalihapullia, sekä jonkin verran kuivanaksuja, se oli juuri hypännyt pöydältä alas syötyään, kupin vieressä oli hammas.

 

Laitoin pojalle viestin, että voiko olla mahdollista, että Ållelta irtosi hammas, kun se ei oireile mitenkään, eikä verta näy missään. Tultiin lopulta siihen tulokseen, että tuo on iso luun palanen, joka oli lihapullassa, ja Ålle onneksi sylki sen pois suustaan. Ei tuo oikein edes näytä kissan hampaalta. Reklamaation paikka kyllä.

Riekun hyvä ja huono puoli hoitokoirana on se, että sen kanssa on lenkkeiltävä kolme-neljä kertaa päivässä. Nyt on ollut aurinkoista, kiva ulkoilla, sadepäivinä sensijaan ei ehkä niinkään.

 20 metriä ulko-ovestani, ja ollaan tuossa metsässä. 

Riekku on aivan valloittava tapaus. Ja ilmeikäs. 

Sitten mun eilisestä silmälääkäristä vielä raportti.

Olin siis käynyt optikolla, ja yllätyksenä vetäisin kunnon lukemat silmänpainemittauksessa. Yläraja on 21, mun oikean silmän lukema 28.Viikon kuluttua lukema oli 26, ja varasin ajan Mehiläisen silmälääkärille Synsamille. 

Silmänpainettakin enemmän mua huolestutti kaihi, pärjään kyllä esim. auton ratissa, mutta etenkin varjopaikoissa on ohut savuverho edessä. Jos värikontrastit on selkeät, ei ole ongelmaa, mutta jossain kauppakeskuksessa hahmotan ihmisten kasvonpiirteet tarkasti vasta lähempää. Jne. Eniten mietityttää julkisen puolen leikkausjonot, yksityiselle mulla ei ole asiaa, kun yhden silmän leikkaus halvimmillaankin on enemmän kuin mun kuukauden eläke. 

Kaksospoika oli mulla kuskina, ja hänelle sanottiin, että noin tunti menee. Olin vähän kauhuissani. Tunnin vastaanotto erikoislääkärillä, lasku on vähintään 300€. 

Oletteko muuten törmänneet samaan ilmiöön kuin minä. Silmälääkärit on pääsääntöisesti joko tympeitä, tiuskivia möllejä, tai muuten erikoisia. Tämä eilinen lääkäri oli ihan ystävällinen, mutta erikoinen. Puhui vähän murtaen suomea, ja oli niin ripeä liikkeissään, että meinasi survoa mun kuulolaitteetkin korvasta pois 😄 Tunnin vastaanottoaika tarkoitti sitä, että hänellä oli kolme potilasta tunnissa. Ensin hän tarkisti mun näön, laittoi tipat silmiin, sitten odottelin ulkopuolella, kun hän teki samat toimenpiteet kahdelle seuraavalle potilaalle. Itse vastaanotto kesti varmaan vartin yhteensä. 

Hyvät uutiset: näen vanhoilla laseilla hyvin, ei tarvitse uusia. Sekä yllätys: kaihi on hyvin lievä, ehkä ei tarvita leikkausta pitkään aikaan, ei ehkä ikinä. Olin hämmästynyt, koska oireet on selkeät. 

Sitten - niin luulin - hyvä uutinen on, että silmänpaine oli 18 molemmissa silmissä, eli normaali. Mun silmät on todella kuivat, siis lääkäri sanoi, että to-del-la kuivat, eli optikolta ostamani tipat ei ole turhia. Sitten hän tutki koneella silmät, ja totesi, ottä hän laittaa samantien lähetteen sairaalaan silmäpolille. Huolimatta normaalista painelukemasta, tutkimus viittaa glaukoomaan ja vaatii lisätutkimukset. Daa!

Itse asiassa en ole huolissani, odottelen kutsua sairalaaan ja jätän herran huomaan (Lentelevälle Kristukselle on kerrottu asiasta 😌). Lääkäri sanoi, että tilanne ei ole paha, ja jos tippoja täytyy alkaa käyttää, ne ovat hyvin tehokkaat tipat, ja näköni voi kirkastua , kun (mahdollinen) glaukooma saadaan hoitoon. Eli kuten tyttäreni sanoi: säästit juuri 800 euroa, kun laseja ei tarvitse uusia, sekä 3000-4000 euroa, kun kaihileikkausta ei tarvitakaan, ainakaan yksityisellä. Siis pelkkää säästöä 😁 Lääkärin lasku oli 170€, tulee postissa jossain vaiheessa. 

Se mikä jäi mietityttämään. Onneksi se painelukema oli koholla, ja hälytti saman tien tilaamaan ajan lääkäriin. Eilen se oli normaali molemmissa silmissä, ja oli vain sattumaa, että se oli kohonnut, kun optikko sen mittasi. Kuten optikko ja eilinen lääkäri sanoi: glaukooma saattaa olla, vaikka silmänpaine olisi normaali, kuten mulla aiemmin on aina ollut. Jään siis rauhassa odottelemaan kutsua Kotkan keskussairaalaan.

Loppukevennyksenä onnesta soikea Hanni, joka nappasi hääkimpun kieli pitkällä odottavien nuorten naisten nenän edestä. Nyt etsin sen miehen. Kriteerit: komea, poninhäntäpäinen. Korvis saa olla, mutta tatuointeja ei. Normaali, ei narsistisia tai muita kusipäisiä piirteitä. Ei luottohäiriömerkintöjä. Luotettava. Syvällinen. Mutta ei liian nössö. 

 

 

 

 

 

Mansikkaa ja kirsikkaa

 Ålle on ollut hoidossa jo puolitoista viikkoa. Alunperin sen piti olla täällä pojan ja miniän Varsovan reissun ajan, mutta sitten poika kysyi, että kestänkö kissaa vielä tämänkin viikonlopun. He ovan häissä lauantaina, ja he yöpyvät siellä. Sopihan se hyvin, turha Ållea on välillä rahdata kotiin. Tänään sanoin, että toipukaa rauhassa tämä päivä, ja Ålle haetaan vasta huomenna. Se on helppo hoidokki.

Ålle ei tykkää olla sylissä. Siispä huvitti, kun se yhtenä päivänä otti keittiöstä vauhtia ja hyppäsi suoraan syliini ja jäi siihen. 

 Kokeilin myös harjata sitä, hyvin onnistui. Siitä lähtee karvaa ihan jatkuvasti. 

 

Ålle osallistuu myös mielellään mun kutomisharrastukseen, lähinnä pöllimällä lankakerän. Tässä lähti mansikkapipojen lanka Ållen matkaan.

Miniä pyysi mua tekemään itselleen mansikkapipon. Hän lupasi pullon konjakkia palkaksi, mutta lupasin tehdä ihan ilmatteeksi 😀 Tappelin pipon kanssa (?), eikä purkamisen ja kutomisen ja purkamisen jälkeenkään lopputulos ole häävi. Mun päässä tämä on erityisen ruma, mutta se kyllä johtuu päästä. Miniän vaaleilla kutreilla tämä voi olla ihan siedettävä. Jos ei ole, kudon kokonaan uuden. Olen tehnyt mansikka- ja mustikkapipoja eri kokoisia, tämä nyt vastusti ihan huolella. 

Lankaa jäi, joten päätin tehdä vielä toisenkin pipon, mansikkapipon Neiti Kaatuilijalle (nimi johtuu siitä, että hänellä on kova uhmaikä, ja neiti on enemmän kumollaan kuin pystyssä nykyään 😅) Oli se hetken päässäkin, ennenkuin se lensi lattialle. 

 

Mummulan oravakeinu on Neiti Kaatuilijan suosikki. Keinu on mun isän tekemä, hän teki sen mun kaksosten synnyttyä v 1991. Isä oli tehnyt samanlaisen keinun mun isosiskolle 1940-luvun lopussa, se on edelleen tallessa ja kunnossa. Äitini kertoi, että olin 3-vuotiaana keinunut oravakeinussa, vedellyt kovat vauhdit ja laulanut keinumisen tahdissa: mua lemmitkö vielä oi Kustaaaaa....

Mustikkaan olen raahautunut pari kertaa. Sananmukaissesti raahautunut (tosin autolla alkumatka), koska mulla on tällä hetkellä haastetta särkyjen kanssa. Hankalaa liikkuakin, kun joka paikkaa särkee, jopa ihon pinta on hipaisuarka. Vahva epäilykseni on, että mulla on nivelrikon ja  osteoporoosin lisäksi fibromyalgia. Olen kuitenkin saanut kuutisen litraa pakkaseen, vielä pari kertaa ajattelin käydä keräämässä mustikoita. Tytär lupasi jonain päivänä lähteä mukaan. Mulla on tapana ottaa metsään mukaan putsausritilä, ja istua kannolla putsaamassa marjat sitä mukaa kun poimin. Selkä kiittää, ja tuon kotiin putsatut marjat.

 Laitan aina marjat minigrip-pusseihin, vie vähemmän tilaa.

Sain myös pojalta kirsikoita, heidän puut on tehneet hyvän sadon. Poika keitti eilen ison määrän kirsikkahilloa, jota myy, kun itse eivät tarvitse niin paljoa. Maistoin hilloa, tosi hyvää! Sain itsellekin pari purkkia, voisin kuvitella, että juustojen kanssa hillo on loistava yhdistelmä.Itselle sain rasiallisen kirsikoita. Ainoa hankaluus kirsikoissa on se kivien poisto. Tällä keinolla homma sujui: grillitikun tylsällä päällä painoin kiven pois sieltä "navan" puolelta. Sotkuista hommaa, mutta aika helposti sujui.

 Kiehautin paksun sokeriliemen, jonka maustoin sitruunamehulla ja vaniljasokerilla. Annoin kirsikoiden maustua liemessä. Sitten laitoin rasioihin liemineen, ja jääkaapin kautta pakkaseen.

 Ensi viikolla pitäisi saada säryt kuriin. Loput mustikat aion poimia, ja jos saan jonkun kaveriksi auttamaan, käyn tuossa 500 metrin päässä järven rannalla matonpesupaikalla pesemässä mattoja. Sellaisia kesäpuuhia. Ensi viikolla käydään myös lapsenlasten kanssa lähellä olevalla eläinpihalla Onnenkaviossa. Lauantaina oli tarkoitus mennä sinne, mutta sadesään vuoksi vaihdettiin suunnitelmaa. Lapset tulivat mummulaan, eläinpiharetki siirrettiin ensi viikkoon.

Ensi viikolla on luvattu vähän parempia säitä. Ystävät, ne Naisluolan näyttelijät ovat pyydelleet mukaan pariksi päiväksi seikkailemaan heidän asuntoautolla jonnekinpäin Suomea. Saa nähdä, riittääkö ensi viikon päivät kaikkeen, mitä pitäisi ehtiä.

Jatkopätkä (toivottavasti ei käy kuten viimeksi, että postauksen jatkaminen sai aikaan sen, että osa edellisistä kirjoituksista lähti huithelvettiin) :

Miniä ei tiennyt koko mansikkapiposta, selvisi eilen. Hän oli nähnyt sellaisen jonkun päässä, ja sanonut pojalle, että tarviin tuollaisen! Poika vaimon selän takana tilasi pipon multa, ja eilen sai mukaansa Ållea hakiessaan. Ja miniän kommentti: ei hitto! Alan elää tää päässä!

Kuten arvelinkin, hänelle se sopi paremmin kuin mulle, jonka päässä pipo oli kaikkea muuta kuin hyvän näköinen  

 

Laiska bloggaaja

Kirjoittaminen on kivaa, samoin blogien lukeminen, mutta olen laiska avaamaan konetta, jolla kirjoitan, ja luen blogeja. Nytkään en ole avannut konetta viime postauksen jälkeen. 

Tässä välissä taisi juhannuskin livahtaa ohi. Ensimmäiset juhannusvieraat oli karvaisia. Esikoinen ja miniä lähtivät Ranskaan festareille , ja Ålle ja Riekku tulivat hoitoon mulle. Oli muuten ollut melko kuumat kelit Ranskassa, etenkin kun festarialueella ei ollut juurikaan varjoa. Poika ilmoittikin jossain vaiheessa, että he ovat ihan kunnossa siellä, arvasivat että Keski-Euroopan  helle on Suomenkin uutisissa.

Riekku ja Ålle ovat jo kuin kotonaan täällä, ainoa ongelma on, että kun lähden kotoa pois, Riekku jää haukkumaan tänne, ja haukkuu ilmeisesti suunnilleen sen ajan kun olen poissa. Kotona se ei hauku, kun sille laitetaan vaippa (koska se tiputtaa pissaa räkyttäessään, mutta vaippa toimii myös merkkinä, että nyt isäntäväki lähtee pois kotoa), ja se saa herkkutikun. Naapureita olin varoittanut, he sanoivat että ei haittaa, kun he tietävät, ettei koiralla ole hätää. Ei toimineet kotikonstit täällä, kyllä se haukkui.

Oli se sen aikaa ollut hiljaa, että varasti avatun herkkutikkupussin ja oli ainakin yrittänyt avata sitä. Luultavasti se söi sieltä pari, vaikka pussi oli hankala saada auki, koska sitä janotti koko illan, eikä oikein iltaruoka uponnut.  Syytöntä esitti.

 Ålle tykkää olla omissa oloissaan. Yleensä se makoilee vaatehuoneessa mun paitalaatikossa, ja sen huomaa

Parvekkeella sillä on oma paikka, minne se etenkin kuumalla hakeutuu. On se siellä.

 Vähän vähemmän karvaisiakin juhannusvieraita oli. Perinteiseen tapaan sisko tuli Helsingistä "maalle", ja tytär oli myös syömässä parina päivänä.

Yhtään kuvaa en ehtinyt ottaa ruoista: smetanalohta (reseptinkin saa, jos kauniisti pyytää), savulohta ranskankermakastikkeella, mozzarella-tomaatti-basilikasalaattia, savulohitäytteiset kananmunat, vihersalaatti ja jälkkärinä britankakkua. 

Sunnuntaina tytär tuli ruokapalkalla Riekun seuraksi, kun me käytiin perinteeksi muodostuneessa paikassa juhannuksen pitopyödässä  Orilammen majalla. Suosittelen, jos täälläpäin esim Repovedellä liikutte. Söimme itsemme niin täyteen alkupala/kalapöydästä, ettei oikein lämmin ruoka uponnut. Paikka on kaunis, rannasta lähtee myös kesäaikaan kultaristeilyt Repoveden maisemiin.

Sisko lähti sunnuntaina kotiin, Ålle ja Riekku haettiin alkuviikolla. Kukas Hannia nyt lenkittää? 😑 

Siskon työkaveri tilasi pienet vauvasiilit, ja kun hän esitteli sukkia naapurifirman työntekijälle, sain toisenkin tilauksen. Lakkasin siis yli 10 vuotta sitten laskemasta, montako paria olen näitä tehnyt, silloin olin kutonut 80 paria erikokoisia siilisukkia. Arvelen, että vähintään 500 paria olen tehnyt näitä. Yhtenä vuonna homma karkasi käsistä yhden Facen myyni-ilmoituksen kautta, ja sinä vuonna kudoin melkein 90 paria. Sen jälkeen en ole enää uskaltanut pahemmin mainostaa. Tilauksesta teen toki edelleen.

 

 Sukat on pienet, mutta paljon hitaammat kutoa viimeistelyineen kuin pienet perussukat.

 Bujoakin olen rakennellut. Huomaan että aina kun alan tehdä viikkosivua ilman mitään ideaa tai etukäteissuunnitelmaa, lätkin vaan laatikoita ja koristeita, saan aikaan itseäni miellyttävän lopputuloksen. Viikot 26 ja 28 lähtivät syntymään juuri näin, summanmutikassa lyijykynällä hahmotellen.

 Semmoista kuuluu Hannilaan.

 

 

Uuden valmistumista, vanhan paikkausta

 Pääsiäinen meni, oli mukavaa, vaikka säät ei parhaat mahdolliset ainakaan täällä olleetkaan. Ulkoilut jäi minimiin.

Oltiin lapsenlasten kanssa Pomppumaailmassa, minä, tytär (= lasten täti) ja lapset 10 v ja 1 1/2 v. Isompi meni jo kaverin kanssa omia menojaan, täti sompaili välillä isomman, välillä pienemmän lapsen kanssa, mun päätehtäväksi jäi vahtia sitä pikkuista. Huomaa, että ikää alkaa olla, ja huomaa myös, miten ehtiväinen se pikkukääpiö onkaan. Mutta hienosti selvittiin.

 Maanantaina testattiin taaperon rohkeus, kun hän tuli muiden mukana syömään mummulaan, ja tänne tuli myös hirveän vilkas, eläväinen, kovaäänisesti haukkuva Riekku, australian terrieri.  Vähän jännitettiin ensikohtaamista, mutta ihan kuin Riekku olisi hoksannut, että nyt on pikkuinen lapsi paikalla. se ei riehunut yhtään. Antoi pienen rauhassa kosketella ja ihmetellä karvaista naamaa ja roikkuvaa kieltä. Agressiivinen Riekku ei ole, mutta nuori ja hölmö.

Riekun emäntä sai viimein jouluahjasukkansa 😄

 

  Kuvissa toiselta luurangolta puuttuu vielä hammasvälit, tein nekin kyllä.

Sain vaihtarina sukat, jotka kudoin toissajouluksi pojalle. Sain ne korjattavaksi, sukassa on reikä

 

Olen vakaasti sitä mieltä, että syyllinen reikään ei ole sukkien kutojassa, vaan toinen heistä. Kumpaa veikkaatte:

 Ålle, vai Riekku

 Maanantaina siis tuli osa pentueesta syömään. Olin varannut ruokaa taas niin, ettei ainakaan lopu kesken. Yksi suursyömäri joutuikin pitkään vuoroon töihin nuorisokotiin, mutta ei ruoat muutenkaan olisi kesken loppuneet. Kuvaa ei ole kuin tähteistä: pasta-savukalasalaattia, täytettyjä munia, vihersalaattia, Igorin kanaa, aurajuustoperunoita, riisiä (ylimitoitetusti), karjalanpiirakoita. Jälkkärinä rahkapiirakkaa, kolaruutuja, ja ruma, mutta äärimmäisen hyvän makuinen itse tehty pasha.

 

 Kaikki häipyivät, meteli taukosi, ja mulle jäi sotkuinen keittiö siivottavaksi. Onneksi sain vertaistukea Stanstalta Ja tiskasimme yhdessä toisiamme tsempaten, molemmat omassa keittiössämme

Lähtötilanne:

 Tiskattu! Astiat, jotka on pesty koneessa, laitettu kaappiin

 Ja sitten tiskatutkin laitettu paikalleen.

 Kelpaa taas porsastella!

 

 

 

Bujoa ja muuta sälää

 Kommentteihin ei sitten pääse vastaamaan, katsotaan kuinka kauan menee, ennenkuin homma korjaantuu.

Bujo, bullet journal on mulle elintärkeä. Ilman sitä oon aika kädetön. Ja sen parissa saan käyttää luovuutta tarvitsematta osata oikein mitään. En osaa piirtää, tai kai sitä mallista osaa jotain, mutta en tykkää piirtää, mutta osaan repiä paperia, liimata tarroja ja teippejä, sekä sommitella sivuja. Lisäksi tykkään listata asioita, ja vaikka käytän myös puhelimen kalenteria, se on toissijainen. Itse tehty kalenteri / muistikirja on paras (sanoisin parhautta, jollen inhoaisi sitä sanaa). 

Viime vuoden kalenteriin tein värikoodeilla merkinnän joka päivälle: millainen päivä oli. Joku sanoo näitä mielialamerkinnöiksi, mulla se ei varsinaisesti ole sitä, vaan merkkaan värillä, millainen päivä oli. Enkä tee tällä pikselitaulukolla mitään, en ikinä jälkeenpäin katso, että millainen päivä oli vaikkapa 21.7.2025. Tämä on vaan hauskan näköinen valmiina. Piilotin värikoodien merkitykset 😏 

 Listaan myös mm ruokavinkit, tehdyt käsityöt ja luetut kirjat. En siis kuuntele kirjoja, luen ihan kirjana. Olen hidas lukija, mutta koko ajan on kirja kesken. Tavoitteena oli vähintään 24 kirjaa viime vuonna, en ihan yltänyt siihen.

 Tälle vuodelle tein erilaisen sivun. Osaanhan mie piirtää 😄

 Merkkaan myös vuoden liikunnan ja tulee myös samanlainen pikselitaulukko siitä, millainen mun päivä oli.

Ja uutena puhelimen ruutuaika. Siis olen järkyttynyt, kun illalla katson, paljonko olen ollut puhelimella päivän aikana. Esimerkkinä eilen: tein ruokaa, leivoin, kävin asioilla ja jäteasemalla, kuskasin lapsenlasta harrastukseen ja takaisin, kudoin. Illansuussa katsoin, että ihan kohtuullinen ruutuaika, koska olin välillä vain vilkaissut puhelinta. Sitten illalla viestittelin jonkin verran, luin uutisia, mutta lähinnä puhelin oli (muka) pöydällä. Kun menin nukkumaan, lukema oli yli 7 tuntia! 

Toivon ettei tämä ole yhtä oranssia palkkia koko vuosi. Teen siis suunnilleen kaiken puhelimella, tietokoneella en ole useinkaan.

Yksi bujokirja kestää mulla aika tavalla tasan vuoden. Sitten se pullistelee kovin, mutta koskaan ei ole revennyt.

 

Tammikuun eka kokonainen viikko näyttää tältä. Tyttäreltä saadut tarrat otin vihdoin käyttöön.

 Tämän viikon sivusta tykkään itse. Tosin enää se ei ole yhtä siisti, kun on täynnä merkintöjä

 Sitten mulla on listat ruokamenoista, sekä vaatemenoista. Yhden vaatteen kerkisin jo ostaakin. Kirpparilta Skilan musta takki hintaan 12€

 Mustasta takista huonossa valaistuksessa huonosti räpsäisty kuva, mutta voin vakuuttaa että hieno on takki. Uudenveroinen mun mielestä. 

Nyt voin sitäpaitsi laittaa tyttären joululahjasukistakin kuvan. Kissanaiselle kissasukat. Kissakuvio on Lumi Karmitsan malli

Loppukevennyksenä kuva nuorimman pojan Pepe-kissasta, joka seuraa isäntäänsä joka paikkaan. Osaa avata ovet, joten tässä hän tunkee pojan perässä vessaan. 

 

No laitetaan vielä loppukevennyksen loppukevennys, kun kuva osui tulemaan vastaan. Hanni oli muuttamassa väliaikaisesti mökille myytyään asuntonsa, ja pojan varastossa oli tilaa osalle tavaroista. Sitten Hanni kantoi varastoon joulukuustaan, ja kaatui polulle. Poika ei suinkaan ensimmäisenä kysynyt, sattuiko, vaan kaivoi nopeasti puhelimen esiin ja otti kuvan.

 Kukahan tuonkin pojan on kasvattanut.

..vai ootko ees hengissä?

 Selitys otsikkoon vähän tuonnempana.

Onpa ollut melkoiset kuukaudet, onnettomuudet, vastoinkäymiset, sairastumiset jne seuranneet toinen toistaan. Kuin jokin kirous liikkuisi yllämme. Nyt kun viimeinenkin vastoinkäyminen tapahtui reilu viikko sitten, päätin että nyt suunta muuttuu. Saa nähdä, toimiiko ajatuksen voima ja positiivinen ajattelu, muutakaan en enää keksi. Itseä suoraan ei asiat koske, mutta läheisiä kyllä, joten minäkin valvon, ahdistun ja itkeskelen täällä. Asioita en voi sen enempää avata, mutta perseestä on ollut kaikki.

Palataanpa taaksepäin, jouluun. Tällä viikolla tajusin, että joulusta on vasta kolme viikkoa, tuntuu että aikaa olisi kulunut enemmän.

Meillä on tapana kerääntyä tänne mun luo vähän eri kokoonpanoilla aattona, joulupäivänä, sekä tapaninpäivänä, jolloin syödään tähteet. Olin kokannut jouluruoat, leiponut tortut ja muut joulumakeat, suklaata hamstrannut vähän liikaakin. Haettiin tyttären ja lapsenlapsen kanssa kuusi varastosta ja koristeltiin se. 

 Jouluaattona tulivat nuorimmat lapset, kaksoset puurolle ja jouluaterialle. Muiden piti tulla joulupäivänä, kaksospoikaa lukuunottamatta, hän oli töissä. Aattona sitten kuultiin, että pojan perhe lapsia myöten olivat sairastuneet influenssaan. Myös tytär vähän yski, mutta ei sen kummempia oireita. Haettiin kaiken varalta influenssa- ja koronatestit, jospa tauti oli itämässä lapsenlapsella, kun hän oli täällä. Testit näyttivät miinusta. 

Joulupäivänä tulivat sentään esikoinen ja miniä syömään. Tiesivät, että yksi täällä yskii, mutta hän pysyttelee poissa ruokapöydästä  ja välttelee meidän seuraa. Vietettiin ihan kiva päivä, herkuteltiin ja syötiin itsemme ähkyyn.

Illalla minulle nousi kuume, samoin tyttärelle. Haettiin tyttären kissa tänne, sairastetaan sitten yhdessä, on rattoisampaa. Miina viihtyi hyvin, täällä oli kaikkea kiinnostavaa puuhaa..

 

Miinalle löytyi yhdestä joululahjasta sopiva pahvilaatikkokin. Mitä pienempi laatikko, sen parempi, tuumii Miina.

 Tauti ei ollut kova, mutta vointi perseestä. Yskä oli niin kova, että itkin ja yskin, ajattelin että mulla on katkennut kylkiluu, sattui niin paljon! Itse asiassa yskin vähän vieläkin, vaikka tauti on selätetty muuten.

Välipäivinä Miina ja tytär lähtivät kotiin, Ålle tuli tilalle. Esikoinan ja miniä olivat lähdössä minilomalle joululoman kunniaksi, ja Ålle tuotiin hoitoon. 

 Ålle rakastaa mun lankoja 😀 Pöllii multa keriä mielellään.

Kun poika oli kipannut Ållen tänne ja palasi Vantaalle, hän löysi vaimon kuumessa sängyn pohjalta. Ilmeisesti onnistuttiin sittenkin tartuttamaan. Onneksi he saivat lykättyä lomaansa ja Ålle oli täällä sitten loppiaiseen saakka. 

Että sellainen joulu, norovirus jäi vielä puuttumaan.

Ai niin, otsikolle selitys. Muutama päivä joulun jälkeen kaksospoika, joka tiesi mun olleen sairaana,  laittoi mulle illansuussa viestin:

"Voinko tulla käymään iltateellä?"

En kai ihan heti vastannut, kun  vähän ajan päästä tuli toinen viesti:

"Vai ootko perkele edes hengissä?"

😅 

Olin jo hengissä ja toivotin tervetulleeksi iltateelle.