Hannin asuntokaupat osa 1

 Tuli tuolta aiemman postauksen kommenteista mieleen kertoa, miten yhdelle ihmiselle voikin osua asuntokaupoissa ostajiksi häikäilemättömiä ihmisiä. 

Asuimme ennen eroa isossa, vanhassa maalaistalossa, joka oli ollut karjalainen siirtoasutustila. Peltoja ja navettaa ei enää ollut, vanha ulkosauna ja autotalleina ja liiterinä toiminut ulkorakennus oli pystyssä. Asuimme siinä 15 vuotta, sitten tuli ero, ja talo meni myyntiin. Exä oli jo muuttanut ulkomaille, jouduin yksin hoitamaan kaiken myyntiin liittyvän, muuton ja jälkiseuraamukset. Rahoista toki puolet meni exälle lain mukaan.

Talon osti pariskunta, joka oli tavannut toisensa nettisovelluksen kautta marraskuussa, molemmilla oli yksi lapsi. Talo tuli myyntiin tammikuussa. Kun myynti-ilmoitus perjantaina tuli Oikotielle, pariskunta teki tarjouksen seuraavan viikon keskiviikkona. En hyväksynyt tarjousta, en tehnyt edes vastatarjousta, koska he yrittivät niin röyhkeää tarjousta, että hälytyskellot soivat. Torstaina he ilmoittivat maksavansa pyydetyn (kohtuullisen) hinnan. Kuntotarkastuksen he vaativat, mutta maksattivat sen minulla. Olin niin väsynyt, että annoin olla. Olin muuttamassa kahden nuorimman lapsen kanssa rivitaloon, siitä oli kaupat sovittu ja varausmaksu suoritettu, senkin vuoksi maksoin tarkastuksen.  

Muutto oli yksi rankimmista kokemuksista, fyysisesti ja psyykkisesti. Kaiken lisäksi toiseksi nuorimman pojan valmistujaiset vietettiin vajaa viikko muuttomme jälkeen uudessa kodissamme, eli kaiken piti olla valmista. Valmistujaiset vietettiin, leivoin ja valmistelin juhlat viimeisen päälle. Sen jälkeen nukuin kuin ruusunen. En ihan sataa vuotta, mutta monta vuorokautta suunnilleen putkeen. 

Se talomme naapurusto oli aivan ihana, pidimme huolta toistemme lapsista tyyliin koko kylä kasvattaa. Kun yhdessä naapurissa tuli vesivahinko, pidettiin talkooit, ja keittiö saatiin kuntoon. Kun meidän keittiöremonttiin palkattu kirvesmies teki oharit, naapurit tulivat auttamaan, ja keittiö saatiin tehtyä. Kun olin jäänyt yksin hoitamaan sitä isoa taloa isolla tontilla, yhtenä syksyisenä sunnuntaiaamuna naapurit marssivat haravat olalla pihaamme ja haravoivat sen. Juotin kyllä heidät palkaksi känniin myöhemmin 😄

Minua kuulemma ikävöitiin kovasti, kun olimme muuttaneet pois. Uudet naapurit eivät tulleet yhtään toimeen muiden kanssa. Sotaa syntyi kissoista, jotka kulkivat vapaana, kuten maalaiskylissä siihen aikaan kulki. Osa kissoista katosi, osa loukutettiin uusien naapurien autotalliin supiloukkuun. Sotaa syntyi heidän portille talvella ilmestyneestä kusiläntistä. He ottivat selville, että syyllinen oli ehkä yhden naapurin 8-vuotias poika, joten rouvan poika lähetettiin kusemaan kostoksi pojan kotipihaan. Rouva myös kierteli korttelin ympäri poikansa (10v) kanssa ja soitti kaikkien lapsiperheiden ovikelloa; pojan tekemä puupyssy on rikottu. Ja koska syyllistä ei tiedetä, poika vaatii kaikilta korttelin lapsilta euron. Poika tihrusti tekoitkua äidin vieressä ja ulisi: eikun kaksi euroa! Koska kukaan ei maksanut, rouva oli entistä vihaisempi koko korttelin väelle.

Korttelin asukkaiden yhteisiin pippaloihin heitä ei jostain syystä kutsuttu. 

Minä elin uutta eron jälkeistä elämääni kaksosten kanssa parin kilometrin päässä entisestä kodistamme. Onni potkaisi senkin vuoksi, että sain uudet, ihanat naapurit, yhteishenki oli mainio.  Näin kului 4 1/2 vuotta.

Sitten taloni ostaja soitti, myöhemmin nimitimme hänet rouva KP:ksi, lyhennys sanasta Kusipää. Hän ilmoitti, että he ovat aloittaneet talossa julkisivuremontin, ja on käynyt ilmi, että koko talo on laho. Kysyin ihan ensimmäisenä, että kuka sen on todennut, onko antaa minulle virallista raporttia asiasta. "Ei siihen tarvita mitään asiantuntijaa, kun nähdään, että runkopuut valuu hiutaleina maahan", kuului vastaus. Eli rivien välistä luin, että talo on asuinkelvoton, vaarallinen, romahtamassa.

Tiesin, että hyvä ystäväni, kirvesmies joka myöhemmin teki mökkiini remonttia, oli palkattu tekemään julkisivuremonttia, joten soitin hänelle. Hän ei ollut vielä edes aloittanut urakkaa, se Herra KP on ilmeisesti itse aloittanut vanhan ulkovuorauksen purkamisen.  Otin yhteyttä lakimieheen, jolta sain ohjeet miten toimia.

Palkkasin rakennusalan ammattilaisen, joka lähti mukaani katsomaan tilanteen. Talon seinästä oli löytynyt kuivaa lahoa, kaksi metrin levyistä lautaa takaseinän ikkunan alta, sekä muutama lauta kuistin vierestä. Kaikki siis kuivaa lahoa, jotka oli helppo vaihtaa. Muuta sieltä ei ollut purettu. Olin NIIN vihainen! Sain täydelliset pultit sille miehelle: tämän takiako minun piti tulla tänne? No kun laki määrää heti ilmoittamaan sanoi Herra KP. Voi jumalauta sentään! Lähdin hiekka pöllyten pihasta.

Sitten tuli ensimmäinen lasku. 2500 euroa lahojen lautojen korvaamisesta uusilla laudoilla. En reagoinut mitenkään.

Sitten alkoi tulla uhkailukirjeitä, miten käy, jollen maksa, Rouva KP oli pankissa töissä, joten karhulaskut oli oikein virallisia. Minua uhkailtiin käräjähaasteella, jollen maksa.

Sitten tulikin isompi lasku, noin 14.000 euroa. Siinä oli teetetty arvio, että JOS laho on levinnyt sisärakenteisiin, korjaaminen ja uusiminen maksaisi noin paljon. Palkkasin lakimiehen exän vastustuksesta huolimatta. Olin yksin Kusipäitä vastassa, exä lymyili Aasiassa, eikä ollut millään lailla apuna. "Mitäs hoidit kaupanteon niin perseelleen"..

Olin tehnyt heti kiistan alussa Kuluttajariitalautakuntaan valituksen, lakimieheni kehui jälkeenpäin, että todella hyvin laadittu. Sitten kiisteltiin Kuluttajariitalautakunnan välityksellä, ostajat lähettivät oman paksun nivaskan vastinetta Kuluttajariitalautakunnan lakimiehille. Mm koko maakaarilaki kopioina 😂

Minun ja lakimieheni ainoa vaatimus oli, että minun täytyy päästä paikan päälle näkemään rakenteissa oleva laho (kirvesmiesytäväni mukaan sellaisia ei ollut). He eivät saa omin päin lähteä tekemään mitään ennen sitä. Lakimieheni sai Rouva KP:ltä vastauksen, josta hän sanoi, että pitkän uransa aikana ei ole vielä aiemmin saanutkaan niin asiatonta tekstiä luettavakseen.  

Kului melkein vuosi löysässä hirressä. Sain käräjähaasteuhkauksia tekstiviestinä tämän tästä, oma yhteydenpitoni hoitui Kuluttajariitalautakunnan ja lakimieheni avulla. Sitten näin postilaatikossa paksun kirjeen Kuluttajariitalautakunnalta, joka siis ei ratkaise tapauksia, mutta käräjillä se suositus yleensä pätee. En uskaltanut heti edes avata kuorta. Sitten luin paksun nivaskan. Siinä oli neljän lakimiehen allekirjoitukset ja tapausseloste. Vasta viimeisellä sivulla oli "tuomio". Koska talo on vanha (1940-luvulta), ostajilla ei ole mitään näyttöä vaatimustensa tueksi, talo on siinä kunnossa kuin sen ikäisen talon oletetaan olevan, ja myyjien tekemät remontit on hoidettu ammattimaisesti, korvauksia ei suositella maksettavaksi. 

Taisin hetken kiljua ääneen 😂 

Olin siskolle laittanut viestin, että kirje on tuossa pöydällä, en uskalla avata sitä. Sisko käski avata ja sitten heti kertoa, mitä kirje sisältää. Laitoin riemukkaan viestin siskolle ja sanoin: näkisitpä mun naamani nyt! Sisko vastasi: ennemminkin haluaisin nähdä Kusipäiden naamat, he ovat saaneet saman päätöksen itselleen. 

Jälkikirjoitus:

Koska minulla oli kaupanteon hetkellä kotivakuutuksessa oikeusturvavakuutus, lakimieheni kehoitti hakemaan sieltä hänen palkkionsa omavastuun hinnalla. Vakuutukseni olivat samassa pankissa kuin missä Rva KP oli töissä. Olin menossa tekemään korvaushakemusta, kun KP osui olemaan pankin aulassa opastamassa asiakkaita. Minä marssin hänen eteensä ja kysyin: niin, miten se asia nyt etenee? Olen lakimieheni kanssa valmiina käräjille. (valehtelin). Puhuin kuuluvalla äänellä pankkisalissa, olenhan huonokuuloinen 😁 Rouva alkoi mukeltaa: niin, kyllähän sitä lahoa sieltä löytyi (ai niinkö??) mutta kun se mies nyt päätti muuttaa pois ja me erotaan, niin päätin jättää asian sikseen. Hänen päätös, okei 😅 Sanoin, että luitte varmaan Kuluttajariitalautakunnan päätöksen, teillähän ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia käräjillä. Oman lakimieheni mukaan asiaa tuskin olisi edes otettu käräjille, selvää pässinlihaa kun oli. Nainen nauroi hermostunutta naurua, ei saanut sanottua mitään. 

Kun kävelin hakemaan vuoronumeroa, minuun iski piru 😈 Käännyin ympäri ja sanoin kuuluvalla äänellä: ai niin, yksi neuvo. Jos vielä etsit uhria rahankiristyksesi kohteeksi, valitsepa joku idiootti, joka ei osaa ottaa asioista selvää. Minä olin aivan liian älykäs ja osaava sinun kiristyksesi kohteeksi.

Sitten menin tekemään vakuutusilmoitusta. Sain myöntävän päätöksen.  

 

Säläpostaus

 Miten ihmeessä minä oon aikanaan ehtinyt hoitaa neljä lasta, ison talon ja puutarhan, koiran ja pari kissaa. Ruoanlaiton, leipomisen, marjastuksen, lasten harrastuksiin kuskaukset, siivouuksen ja muun huushollin, vaatteetkin ompelin lapsille ja itselleni. Kun nyt tuntuu, etten saa aikaan yhtään mitään! Voisiko ikä vaikuttaa, ja se ettei enää ole pakko? 

Facessa tuli vastaan kuvia entiseltä mökiltäni Rauhalasta. Myin sen syksyllä 2019, loppui voimat ja rahat sen ylläpitämiseen. Oli se ihana paikka, nimensä veroinen Rauhala. Nykyisen omistajan mökkinä se näyttää aivan erilaiselta, hänen tyylillään ja persoonallaan sisustettu. Hän pitää siitä todella hyvää huolta, se lämmittää sydäntäni. 

Tohdin ehkä laittaa tähän kuvan Rauhalan tuvasta remontin jälkeen. Seinistä revittiin hirret esiin kahden pinkopahvi- ja seitsemän tapettikerroksen alta. Maalasin itse lattian, ja jätin sinne tietenkin kaikki kolhut ja kuhmut, mitään ei hiottu eikä siloteltu. 

 10 vuotta omistin Rauhalan, siellä tehtiin sinä aikana paljon remonttia, ja seuraava asukas pääsi muuttamaan sinne "valmiiseen" mökkiin. 

Tämähän ei liittynyt yhtään mihinkään. Vanhoja muistelin.

Lapsenlapsi näki kuvan Aasi Ihaa-sukista ja pyysi: mummu, voisitko tehdä mullekin samanlaiset. Tein. Nämä on sovittamatta vielä, kun neiti ei ole kesäkiireiltään ehtinyt tällä viikolla käymään. Sukat valmistuu nopeasti, mutta Aasi Ihaaksi muuntaminen sitten ei.

Kauha oli hyvä apuväline silmien kiinnittämisessä.

 Semmoiset syntyi. Häntäkin Aasilla on, siitä puuttuu vielä punainen rusetti

 

Sitten sain jokavuotisen hermoromahduksen, kun istutin kesäkukkia. Multa leviää joka paikkaan, jouduin jopa sanomaan seinän taakse muuttaneille uusille naapureille, että jos sitä multaa löytyy heidän parvekkeelta, tulen siivoamaan 😀 Ei napannut muutenkaan yhtään ostaa kukkia, amppeleita katselin, mutten raaskinut ostaa vielä edes yhtä. Yrttilaatikkoon ostin ruokakaupasta persiljan, tillin ja sitruunamelissan, halvempia kuin puutarhan taimet, oletan. 

Kyllä se tästä iloksi muuttuu kesän mittaan. Ostan pop corneja ja kylvän niitä ruukkuun. 

 

Kesäkuun bujo näköjään on rehevää mallia. Ensi viikon sivu tekeillä. Ei sinne paljoa kalenteriin merkintöjä mahdu, mutta ei kai se tärkeää ole 😀

 Eilen leivoin sämpylöitä, teeleipää, tein granolaa ja kokeilin tehdä granolakuppeja, jotka täytän jogurtilla ja marjoilla. Maistoin aamupalaksi yhden, teen toistekin. 

 

Tänään siivosin. Enhän mie ihan laiskana sentään ole maannut, vai mitä?

 

Vetkuttelua

 Olen maailman paras keksimään kaikenlaista oheistoimintaa, kun pitäisi tehdä jotain sellaista, joka ei kauheasti innostaisi. Sellaisia asioita on kuulkaa paljon, mm kaikki kotityöt. Yksi oheistoiminta on puhelin. Kun ei huvittaisi mennä siivoamaan jälkiään keittiössä, ottaa imuria esille, siivota kylppäriä jnejne, voi tarkistaa puhelimesta, onko sinne tullut jotain tärkeää. Yleensä ei ole. Sitten se puhelin liimaantuu kouraan, alan selata kaikkea turhaa, kelata samat jutut, jotka kelasin jo edellisen kerran, kun plarasin puhelinta. Eikä siellä oli mitään tärkeää, ei yhtään mitään!

Uutiset luen puhelimella, sitten on pakko (?) ratkaista pari peliä, YLEn Sanapyramidi, Ilta-Sanomien Neloset ja Sanavelho, päivän Sanuli, sekä 10 kysymystä. Niihin menee viitisen minuuttia aamulla, ei paha. 

 

Olen tarkoituksella jättänyt kaikki mahdolliset tiktokit ja jodelit pois puhelimesta, viimeisimmäksi poistin Threadsin, jossa tuli pääsääntöisesti paha olo selatessa ihmisten postauksia ja kommentointia. Lehtien kommenttipalstoja en lue ikinä, kamalia! Ainoa tärkeä taitaa olla mobiilipankki ja mobilepay, whatsapp ja messenger, muu kaikki on turhaa. Sitten kauhistun, kun illalla tarkistan ruutuaikani. 

Viisas tyttäreni antoi sysäyksen mullekin. Hän poisti puhelimesta kaikki somealustat (vai miksi niitä sanotaan?) Instagramin, TikTokin, kaikki sellaisetkin, joita nuoremmat käyttää, joista en edes tiedä mitä ne on. Facebookin hän jätti, jotta näkee äidin päivitykset 😀 Fb taitaa nykyään ollakin aika out nuorempien keskuudessa. Puhelimen näytön hän muutti harmaaksi, eli mahdollisimman vähän houkuttelevaksi. Sinne jäi whatsapp, messenger viestintävälineiksi.

Tyttö askarteli itse pieniä vihkosia, jonne hän merkkaa mm googletettavat asiat, sitten hän googlettaa ne kaikki kerralla. Hän siirtyi käyttämään kameraa, ei puhelinta siihenkään. Edes herätykseen hän ei käytä puhelinta, vaan herätyskelloa. 

Mulla on bujossa itseni kiusaamiseksi tehty taulukko, johon merkkaan värikoodeilla päivittäin, montako tuntia on ruutuaika. Oranssi on yli 6 tuntia. On muuten komeeta oranssia palkkia siellä, jee! Ja aivan turhaa suurin osa. Juuri se, että googlaan vaikkapa jonkin asian, saa mut jäämään selaamaan puhelinta, teen siis suunnilleen kaiken puhelimella. 

 Jei!

Tosin mulla saattaa mennä viestittelyyn paljon ruutuaikaa, käytän melkein pelkästään viestejä esim kavereiden ja perheen kanssa, harvemmin soittelen, koska olen kuulovammainen. Kuuntelen myös päivittäin esim meditaationauhoja, musiikkiakin, niistä kertyy helposti parikin tuntia päivässä ruutuaikaa. Mutta silti. 

Nyt mulla on kolmatta päivää käytössä pieni vihko, jonka ostin tätä varten. Merkkaan siihen tukkimiehen kirjanpidolla kerrat, jolloin otan puhelimen käteen selatakseni tai tarkistaakseni jonkin asian. Merkkaan sinne myös asiat, jotka pitää tarkistaa, mutta en ota joka kerran puhelinta esiin jne. Huomaan, että tämä vähentää sitä turhaa puhelimen esiin ottamista. Käsi hamuaa puhelinta tavan vuoksi vaikkapa mainoskatkolla, sitten muistan, että enpä otakaan, joudun merkkaamaan sen.

 Kun olen joskus kavereille manannut puhelinriippuvuuttani, saatan kuulla hurskastelua, että ei mulla ole puhelin kuin soittamista ja viestejä varten. Sitten kysyn, paljonko roikut läppärillä tai koneella päivittäin, usein kaveri jää miettimään, ai niin joo... Sama asia, puhelin vaan tarttuu helpommin käteen.

Kun tietoisesti jätän turhan plaraamisen, olen huomannut, että otankin kirjan käteen, tai ratkon muutaman sudokun tai krypton, ihan kynällä ja paperilla. Kotityöt ei kyllä ole sen enempää maittaneet, kumma kyllä 😆

Yksi, johon uppoudun aloittaessani on bujo. Kohta alan tehdä kesäkuun sivuja. Toukokuun viimeinen sivu ennen merkintöjä näyttää tältä

 Poikettiin tyttären kanssa uudella kirpparilla pari päivää sitten. Olipa siisti, avara, valoisa kirppari, varmaan käydään toistekin. Tytär ei tällä kertaa löytänyt mitään, mun mukaan tarttui aivan ihana pellavatunika, 5.75€

 Ja lisäksi tämä, olihan tämä ihan pakko ostaa hintaan 1.50€! Kokoa 104cm

 Parvekkeen siivousurakan jälkeen olen pessyt ikkunoita ja vaihtanut osaan verhot. Keittiöön vaihdoin taas pitsiverhot, yli 30 vuotta palvelleet ja aina vain ehjät

 Nyt on koneessa vierashuoneen ohuet verhot. Aion ripustaa ne suoraan ikkunaan kuivumaan. Kukas pesisi tuon ikkunan, viimeinen pesemättä. 

Lenkkeillytkin olen jonkin verran, nyt on niin kaunista, eikä hyttysiä vielä

 Tarkistaisin tähän astisen ruutuaikani tänään, muuten voi, koska pitäisi vetää viiva kirjanpitoon 😅

Tähän on tultu, pakko alkaa rajoittaa itse itseäni, jotta en koukutu aivan täysin. Menen ottamaan pyykit koneesta. Täten. 

 

Lapsenvahtihommia ja puurtamista

 Otsikon aiheet ei sinällään liity toisiinsa, vaikka on sen taaperon kanssa pelaaminenkin vähän uuvuttavaa, mutta niin ihanaa! Olen nyt useampaan otteeseen ollut apuna, kun on tarvittu lapsenvahtia, olen aina NIIN innoissani, kun pääsen lapsenlasten kanssa touhuamaan. Lapset ovat nyt 10v ja 1,9v. Isompi on aivan liikuttavan ihana ja huolehtivainen isosisko 😍 Ja kärsivällinen, vaikka pikkusiskolla on alkava uhmaikä, pienestäkin syystä heitetään kumolleen lattialle, mutta samantien se menee ohi, jos jotain kiinnostavaa tapahtuu, tai kukaan ei ole huomaavinaan. Ja minä olen mestari huijaamaan lapsia, omiakin aikanaan. Olenkin sanonut, että minulla on diplomi paitsi pianonsoitossa, myös lasten huijaamisessa. 

Taas mentiin!

 Ja samantien noustiin ylös katsomaan, kun täti näytti oman koulupenaalinsa sisältöä. Kyniä jaksettiin ottaa pois penaalista ja laittaa takaisin aina uudelleen ja uudelleen.

 Puhetta, yksittäisiä sanoja on alkanut tulla koko ajan lisää. Kun viime viikolla menin käymään, kuului keittiöstä: MUMMU! Mummu oli otettu 😊

Viime viikonloppuna lapset jäivät tänne, kun olivat isänsä kanssa täällä syömässä vähän ex tempore (koska liioittelin taas ruokamäärän kanssa ja hälytin apuvoimia), isä pääsi tekemään autoon jarruremonttia. Täti, eli mun tytär ja lapsenlapset piirstivät ja askartelivat. Taaperolle mummu oli ostanut tussit. Onneksi olivat super-washable, koska lattiaankin tuli vähän piirroksia, kun lipsahti paperin ohi. 

 

Isompi lapsi ja täti askartelivat hienoja kirjanmerkkejä. Sain molemmilta yhdet hienot, otin heti käyttöön.

 Tytär on tehnyt näitä kirjanmerkkejä monenlaisia, vei niitä kouluunkin näyttääkseen kavereille. Yksi opettaja teki heti tilauksen, haluaa maksaakin niistä. Kiinni veti! Alkuperäinen idea on, ja sen tytär aikoo toteuttaakin, että hän vie kirjanmerkkejä kirjastoon, sujauttaa niitä saatetekstin kera kirjojen väliin ilahduttaakseen kirjaston asiakkaita, jotka löytävät lainakirjan välistä vaikkapa jonkin eläinhahmon.. Hieno idea!

Lapsenlapsi oli käymässä...

 

                                                    ----------------------------------------------

Mun vuoden ällöttävin homma on tehty, parvekkeen siivous. 

Joka hemmetin syksy jätän mullat kaikkiin astioihin ja ruukkuihin, osan kukistakin. Viime talven aikana vielä kolmen laatikon yrttilaatikoston keskimmäisestä laatikosta petti kannatinpuu, ja laatikko tuli alas multineen päivineen. Kaikkein kamalinta on tuon lattian pesu, se on aivan musta talven jäljiltä, ja pestessä siis lähtee mustaa kuraa, joka meinaa valua alakerran lasituksia sotkemaan. Materiaali on vielä sellaiste karheaa nystyräistä pintaa, johon kura tarttuu. Olen joskus pessyt parvekkeen harjan ja veden kanssa, parina viimeisenä vuonna mopannut vanhalla mopilla, jonka olen säästänyt tätä varten. Vettä sai muuten vaihtaa aika hemmetin monta kertaa!

Viiden tunnin urakoinnin jälkeen siellä voi jo olla (ja olenkin ollut). Pehmusteiden päälliset pesin sentään syksyllä ja säilöin pehmusteet vaatehuoneeseen.

Phuuuuuuuuh!

Kukat puuttuu, mutta saanpa edes niistä ennen-jälkeen kuvat. Ennen siivousta en kehdannut edes ottaa kuvaa, voitte uskoa että parveke oli kamalassa kunnossa. Maton käyn vielä pesemässä rannassa jossain vaiheessa, nyt vain heitin sen takaisin lattialle.

 

 Taas kelpaa porsastella!

 

Äitienpäivän iltaa

 Vatsa täynnä ja mieli kiitollinen. Taas sain elää yhden äitienpäivän, oikeasti näin seitsemänkymppisenä olen kiitollinen joka vuodesta, juhlapäivistä, läheisistä, joiden kanssa niitä juhlapäiviä viettää. Arjestakin.

Tytär muuten teki koulutehtävänä sellaisen kyselykartoituksen, joka oli määrä tehdä yli 65-vuotiaalle. Hän teki sen minulle, eli kysymykset koskivat elintapojani, mm ravintoa, liikkumista, mielialaa jne. Kun vastailin kysymyksiin tajusin taas kerran, että olen suhteellisen hyvässä kunnossa ikäisekseni, kaikin puolin. 

Oma äitini kuoli elokuussa 2012. Olen monella tapaa äitini kaltainen, enkä vähiten ulkonäöltäni. Tiedän aika tarkkaan, miltä tulen näyttämääm 87-vuotiaana, jos sinne saakka elän. Äidin kuva on otettu kesäkuussa 2012, hoivakodin kesäjuhlassa. Äiti odottaa omaa esiintymisvuoroaan, hän lausui omia runojaan. Tämä kuva jäikin viimeiseksi äidistä otetuista kuvista 

 Hanni vertailun vuoksi

 

Vanhin poika ja miniä eivät päässeet tänään syömään, tulevat toisen kerran, mutta sain toki onnittelut aamulla whatsapin kautta.

Samainen poika kirjoitti 11-vuotiaana äidille runon äitienpäivänä. Meidän perheen Eino Leino 

 

Hyvää äitienpäivän illanjatkoa kaikille  Olkaa ihmisiksi!

Wappua ja watsahuolia

 Vappu meni, ja selvisin hengissä, vaikka jossain vaiheessa seuraavana aamuna arvelin että saatan kuolla 😅

Mulla on niin iso ilo ja onni omistaa ystäväporukka, joka pitää yhtä, ja jonka kanssa ollaan oltu yhdessä pisimmillään 37 vuotta, vuodesta 1989. Meidän Vanha Jengi. Mun paras ystävä ja hänen miehensä ovat olleet mun tuki ja turva monessa elämän vaiheessa, niissä vaikeissakin ystävyytemme alkuvaiheista saakka. Ja sama toisinpäin, näinä vuosina on meille kaikille tapahtunut hyviä ja huonoja asioita. 

Nämä kaksi porukan kantavaa jäsentä järkkäävät usein meille pippaloita. AINA löytyy syytä juhlia nyyttäriperiaatteella. He asuvat vakituisesti mökillään, se on tullut mullekin hyvin tutuksi paikaksi, koska olen pisimmillään ollut siellä kolmisen viikkoa koira- ja mökkivahtina. Win-win, saan mökkeillä, olla koirien kanssa, ja he pääsevät reissaamaan kahdestaan. Nyt he olivat talven Espanjassa matkailuautolla, koirat mukana, ja oli ihana yhteen kokoontuminen, kun he palasivat Suomeen. 

Vapunpäivänä oli yhteinen brunssi, sitten kivaa yhdessäoloa, pelattiin petankkia ja nautittiin virvokkeita 😉 Illansuussa syötiin paellaa, saunottiin, istuttiin juttelemassa. Laulettiin karaokea, tanssittiin. Voi että oli lystiä meillä. Osa lähti yöksi kotiin, osa jäi mökille. Saateltiin kaikki nukkumaan ystäväni kanssa, ja sitten jäätiin istumaan kahdestaan puoli neljään, juteltiin kipeistäkin asioista, itkettiin ja naurettiin. 

Aamulla sitten heräsin seitsemältä, oli hieman heikko olo, mutta onneksi hitaasti nieleksitty aamupala helpotti oloa. Kotiin uskalsin ajaa vasta illansuussa. Puhalsin alkometriin vielä iltapäivällä 0.17. Olen tässä asiassa ehdoton, en lähtenyt ajamaan ennenkuin oli nolla promillea. Mutta oli se sen arvoista!

Mietin ensin - ja yritinkin peittää ystävien kasvot. Mutta koska olen saanut luvan julkaista kuvan, antaa mennä. Meidän Vanha Jengi 😍

Yksi puuttuu, hänellä oli päällekkäisiä menoja vapun kunniaksi. Ja Hanni puuttuu, olen paikalla, mutta kameran takana.

Sitten vatsahuoliin.

Olen maailman huonoin hoitamaan itseäni. Lääkäriin en menisi millään, eikä lääkäriin nykyään tuosta vain mennäkään, ja silloinkin on vaara joutua jonkun suomea huonosti puhuvan puoskarin vastaanotolle. Mulla on vielä erittäin huonoja kokemuksia lääkäreistä (toki myös hyviä), ja lykkään viimeiseen asti lääkäriin menoa ajatuksella: kyllä tämä ohi menee itsestään.

Mun läheiseni sairastui viimevuonna munasarjasyöpään. Sairaus todettiin vasta, kun se oireili kipuina vatsassa, ja silloin syöpä oli ehtinyt levitä suolistoon "joka puolelle". Leikkaus oli iso, sytostaattihoidot rankkoja, siihen ehti tulla väliin yksi verenmyrkytyskin, joten tässä on eletty jännittäen uutisia. Nyt näyttää siltä, että hoidot on tepsineet, mutta koska ikääkin jo on, toipuminen tulee kestämään. Mutta paljon toivoa paranemisesta on.

Minulla on aika-ajoin tuntunut epämääräistä, lievää kipua alavatsassa oikealla puolella. Joulun aikaan kipu alkoi olla melkein päivittäistä. Ei kovaa kipua, ennemminkin sellainen paineen tunne, tai puristava tunne, ikäänkuin joku puristaisi vatsan sisällä jotain elintä sormiensa välissä. Jos nukun oikealla kyljellä, saatan herätä siihen tunteeseen. Sanoin, että jollen tietäisi, että mulla on umpilisäke leikattu 1980-luvun alussa, epäilisin umpparia. Vähän muitakin vaivoja oli, tuntuu että rakko ei tyhjene hyvin, pissalla saan juosta useammin, ja mulla on ollut aina seurapiirirakko, hyvä jos kaksi kertaa päivässä olen käynyt pissalla. Näin aikaisemmin.

Paljolti johtuen läheiseni tilanteesta, alkoi möröt liikkua päässä. Päätin varata ajan omalle gynekologille, ja olin keskiviikkona Terveystalolla. Vähän nolotti, kun gyne katsoi koneelta, että olen käynyt viimeksi vastaanotolla vuonna 2017. Myönsin, että olen sluibaillut asian kanssa, osittain rahapulan vuoksi, mutta myös, koska ei ole ollut vaivoja.

Nyt oli.

Kerroin huoleni, ja ennenkuin hän edes tutki minua, hän laittoi mulle reseptin estrogeenia sisältäviin kosteutuspuikkoihin. Sanoin myös, että eniten huolestuttaa se vatsakipu. 

Gyne sanoi, että se kohta, missä kipu tuntuu, ei ole ihan gynekologista aluetta, mutta hän ultraa ja tutkii, sekä painelee vatsan. Kun hän aloitti tutkimuksen, hän totesi, että sulla on näköjään umppari leikattu. Siihen aikaan kun oikeasti leikattiin, ei ollut tähystysleikkauksia, ja arpi jäi.

Tutkimuksen tulos oli huojentava: mitään ikään kuulumatonta ei näy, eikä myöskään siinä kipukohdassa tunnun ylimääräistä. Lääkäri sanoi olevansa melko varma, että se vanha umpperihaava vatsan sisäpuolella on muodostanut arpikudosta ja ehkä myös kiinnikkeitä. Sanoinkin, että tunnistin sen kohdan kyllä umppariksi, jota siis ei enää ole. Luotan lääkäriin, ja jos kipu lisääntyy, tai tulee muita oireita, menen yleislääkärille.

Laskukaan ei ollut pahin mahdollinen: 110 €. Ja lääke tulee reseptillä halvaksi.

Sellaisia kuulumisia. Jospa nyt terästäytyisin ja päivittelisin tätä vähän useammin. Olen hermostunut omaan puhelinriippuvuuteeni, enkä enää roiku puhelin kourassa yhtä paljon kuin ennen. Jospa korvaan osan roikkumisesta roikkumalla täällä koneella 😆

Nauttikaa auringosta, mussukat! 

 

Uuden valmistumista, vanhan paikkausta

 Pääsiäinen meni, oli mukavaa, vaikka säät ei parhaat mahdolliset ainakaan täällä olleetkaan. Ulkoilut jäi minimiin.

Oltiin lapsenlasten kanssa Pomppumaailmassa, minä, tytär (= lasten täti) ja lapset 10 v ja 1 1/2 v. Isompi meni jo kaverin kanssa omia menojaan, täti sompaili välillä isomman, välillä pienemmän lapsen kanssa, mun päätehtäväksi jäi vahtia sitä pikkuista. Huomaa, että ikää alkaa olla, ja huomaa myös, miten ehtiväinen se pikkukääpiö onkaan. Mutta hienosti selvittiin.

 Maanantaina testattiin taaperon rohkeus, kun hän tuli muiden mukana syömään mummulaan, ja tänne tuli myös hirveän vilkas, eläväinen, kovaäänisesti haukkuva Riekku, australian terrieri.  Vähän jännitettiin ensikohtaamista, mutta ihan kuin Riekku olisi hoksannut, että nyt on pikkuinen lapsi paikalla. se ei riehunut yhtään. Antoi pienen rauhassa kosketella ja ihmetellä karvaista naamaa ja roikkuvaa kieltä. Agressiivinen Riekku ei ole, mutta nuori ja hölmö.

Riekun emäntä sai viimein jouluahjasukkansa 😄

 

  Kuvissa toiselta luurangolta puuttuu vielä hammasvälit, tein nekin kyllä.

Sain vaihtarina sukat, jotka kudoin toissajouluksi pojalle. Sain ne korjattavaksi, sukassa on reikä

 

Olen vakaasti sitä mieltä, että syyllinen reikään ei ole sukkien kutojassa, vaan toinen heistä. Kumpaa veikkaatte:

 Ålle, vai Riekku

 Maanantaina siis tuli osa pentueesta syömään. Olin varannut ruokaa taas niin, ettei ainakaan lopu kesken. Yksi suursyömäri joutuikin pitkään vuoroon töihin nuorisokotiin, mutta ei ruoat muutenkaan olisi kesken loppuneet. Kuvaa ei ole kuin tähteistä: pasta-savukalasalaattia, täytettyjä munia, vihersalaattia, Igorin kanaa, aurajuustoperunoita, riisiä (ylimitoitetusti), karjalanpiirakoita. Jälkkärinä rahkapiirakkaa, kolaruutuja, ja ruma, mutta äärimmäisen hyvän makuinen itse tehty pasha.

 

 Kaikki häipyivät, meteli taukosi, ja mulle jäi sotkuinen keittiö siivottavaksi. Onneksi sain vertaistukea Stanstalta Ja tiskasimme yhdessä toisiamme tsempaten, molemmat omassa keittiössämme

Lähtötilanne:

 Tiskattu! Astiat, jotka on pesty koneessa, laitettu kaappiin

 Ja sitten tiskatutkin laitettu paikalleen.

 Kelpaa taas porsastella!