Uuden valmistumista, vanhan paikkausta

 Pääsiäinen meni, oli mukavaa, vaikka säät ei parhaat mahdolliset ainakaan täällä olleetkaan. Ulkoilut jäi minimiin.

Oltiin lapsenlasten kanssa Pomppumaailmassa, minä, tytär (= lasten täti) ja lapset 10 v ja 1 1/2 v. Isompi meni jo kaverin kanssa omia menojaan, täti sompaili välillä isomman, välillä pienemmän lapsen kanssa, mun päätehtäväksi jäi vahtia sitä pikkuista. Huomaa, että ikää alkaa olla, ja huomaa myös, miten ehtiväinen se pikkukääpiö onkaan. Mutta hienosti selvittiin.

 Maanantaina testattiin taaperon rohkeus, kun hän tuli muiden mukana syömään mummulaan, ja tänne tuli myös hirveän vilkas, eläväinen, kovaäänisesti haukkuva Riekku, australian terrieri.  Vähän jännitettiin ensikohtaamista, mutta ihan kuin Riekku olisi hoksannut, että nyt on pikkuinen lapsi paikalla. se ei riehunut yhtään. Antoi pienen rauhassa kosketella ja ihmetellä karvaista naamaa ja roikkuvaa kieltä. Agressiivinen Riekku ei ole, mutta nuori ja hölmö.

Riekun emäntä sai viimein jouluahjasukkansa 😄

 

  Kuvissa toiselta luurangolta puuttuu vielä hammasvälit, tein nekin kyllä.

Sain vaihtarina sukat, jotka kudoin toissajouluksi pojalle. Sain ne korjattavaksi, sukassa on reikä

 

Olen vakaasti sitä mieltä, että syyllinen reikään ei ole sukkien kutojassa, vaan toinen heistä. Kumpaa veikkaatte:

 Ålle, vai Riekku

 Maanantaina siis tuli osa pentueesta syömään. Olin varannut ruokaa taas niin, ettei ainakaan lopu kesken. Yksi suursyömäri joutuikin pitkään vuoroon töihin nuorisokotiin, mutta ei ruoat muutenkaan olisi kesken loppuneet. Kuvaa ei ole kuin tähteistä: pasta-savukalasalaattia, täytettyjä munia, vihersalaattia, Igorin kanaa, aurajuustoperunoita, riisiä (ylimitoitetusti), karjalanpiirakoita. Jälkkärinä rahkapiirakkaa, kolaruutuja, ja ruma, mutta äärimmäisen hyvän makuinen itse tehty pasha.

 

 Kaikki häipyivät, meteli taukosi, ja mulle jäi sotkuinen keittiö siivottavaksi. Onneksi sain vertaistukea Stanstalta Ja tiskasimme yhdessä toisiamme tsempaten, molemmat omassa keittiössämme

Lähtötilanne:

 Tiskattu! Astiat, jotka on pesty koneessa, laitettu kaappiin

 Ja sitten tiskatutkin laitettu paikalleen.

 Kelpaa taas porsastella!

 

 

 

Arkisia puuhia

 

Elämä jatkuu. Ystäväni on poissa, mutta tunnen hänen läsnäolonsa usein. Se on lohdullista.

Olen alkanut uudelleen pitää kirjaa ruokamenoista. Keliakiani takia joudun käyttämään kalliita gluteenittomia tuotteita, virallisten laskelmien mukaan yhden hengen gluteeniton ruoka tulee noin 70€ kuussa kalliimmaksi kuin normaali ruoka. Mun kohdalla se ei ehkä ihan pidä paikkaansa, koska syön aika vähän leipää, ja senkin leivon itse. Kalliilla jauhoilla tosin. 

Yksi keino säästää ruokamenoissa on, että suunnittelen viikon ruoat, teen kauppalistan sen mukaan, enkä käy kaupassa kuin viikon kuluttua seuraavan kerran. Joskus teen, kuten tämän kuun alussa: ostin kahden viikon ruoat kerralla. Se onnistuu, kun on auto käytössä. Tässä satsissa oli mm tarjouslohta, kanaa, naudan jauhelihaa, gluteenittomia jauhoja, jotka nostivat hintaa. Olen hedelmien suurkuluttaja, riippuvainan 😄 Lisäksi syön salaatteja paljon.

Kahden viikon ruoat 79.70. Ihan kohtuullinen summa, kun mukana oli gluteenittomia tuotteita.

Tein mm herkkuani, uunirahkaa ison vuokallisen. Söin sen jälkkärinä, sekä iltapalana muutamassa päivässä yksin. Ahne possu!

 

Helppo ja nopea herkku esim marjojen ja hillon kanssa kanssa.

Sain myös osan pentuetta koolle ja syömään. Lihapullia, muusia, salaattia, juustokakkua. Ja sain lapsityövoimaa apuriksi. Tästä neidistä on jo oikeasti apua, teki salaatin ja lihapullataikinan taidokkaasti.

 Miniän joululahjasukat ei ole vieläkään valmiit 😂 Kysyinkin, haluaako hän ne viime joulun lahjaksi myöhässä, vai odottaako hän ensi jouluun. Hän vastasi diplomaattisesti, että saan päättää.

Vetkutellessani niiden kanssa tein taas kuplasukkia. Lapsenlapset saivat omansa, kasvunvaraakin taitaa olla.

 Mun tyttärellä on aivan epänormaalin kapea jalka, kaikki sukat on liian leveitä jalkaterästä. Niinpä tein hänelle kuplasukat, jotka on kapeammat kuin nuo 10-vuotiaan lapsenlapsen sukat. Lisäksi hän käyttää pääsääntöisesti eriparisukkia, joten tein ne langasta, josta ei saakaan saman parisia. 

 

 Tytär laittoi sukat jalkaan ja totesi: täydelliset!

Otin myös esiin ne miniän luurankosukat. Toinen on valmis, toisesta puuttuu kantapään kavennukset ja jalkaterä. Ehkä ne valmistuu ensi jouluksi jo. 

 

 Semmoisia aikaansaannoksia. sukkien kutominen vähän tylsistyttää. Ehkä seuraavaksi aloitan jonkin puseron, periaatteena että voin kutoa telkkaria katsellessa. 

Bujon teemana on maaliskuussa viherkasvit. Tytär teki taas kasan tarroja, mikäs niitä on lätkiessä kalenteriin. 

 Sellainen silppupostaus.

Yritin jo aiemmin muutamankin kerran laatia postausta, mutta en saanut kuvia näkyviin. Nyt pelittää taas. 

                                               -------------------------------------------------------- 

Eilen kävin mäkättämässä Telian miehelle ihan paikan päällä. Sanoin jo paikan päälle kävellessäni, että mie tulin räyhäämään, kuka haluaa palvella. Yksi rohkea ilmottautui. 

Viime syksynä tuli Telialta ilmoitus, että määräaikainen sopimus on päättymässä, sinun ei tarvitse tehdä asialle mitään ja blaablaablaa. Mulla on sekä puhelin että netti Telialta, ja jollen olisi tehnyt mitään, hinta olisi noussut melkein 60 euroon. Otin yhteyttä asiakaspalveluun ja sanoin, että vaihdan operaattoria, perse ei kestä teidän hintoja. Ei siinä mennyt viittä minuuttia, kun olin neuvotellut liittymät yhteishintaan 46 euroa. Asiakaspalvelija alkoi kertoa mulle ilmaisesta turvapaketista, joka ei maksa mulle mitään, mutta suojaa puhelinta ja nettiyhteyttä viruksilta ja haitoilta. Tarkistin moneen kertaan, että siis se EI maksa mitään. Ei maksa, ilmainen on, ja vaikka olin epäileväinen, otin sen. Kun kerta se ei maksa.

Ei maksanutkaan, olin tyytyväinen, kun sain kohtuuhintaan liittymät vaihtamatta operaattoria. Kunnes tuli helmikuu ja sain viestin, että mulle on lasku Omateliassa 6,70€, voit maksaa sen siellä sivustolla. Ihmettelin, mutta ajattelin, että se on se liittymämaksu, josta luulin puhuneeni itseni irti syksyllä. Maksoin sen.Kunnes maaliskuussa tuli taas ilmoitus laskusta, nyt melkein 12 euroa. Avasin laskun: 24h turvapaketin kuukausimaksu. Ai perkele, että suutuin! Olihan se luvatusti ilmainen, kunnes muutaman kuukauden kuluttua ei enää ollutkaan. Sitten menin rähisemään ihan oikealle ihmiselle teliamyymälään.

Kannatti. Turvapaketti, jota en itse pystynyt irtisanomaan, sanottiin heti irti. Lisäksi sain uuden reitittimen mukaani ilmaiseksi, sekä netin hinnan putoamaan muutamalla eurolla, nyt yhteishinta on 41 euroa.  Sanoin, että jos mua nyt kusetettiin jollain tapaa, etsin sut käsiini 😆 Poikaparka, lupasi kyllä, ettei kuseta, halusi vaan korvata mulle aiheutetun mielipahan.

Jos teette reklamaatioita, tai valitatte saamastanne palvelusta, kääntykää puoleeni. Olen hyvä näissä!

Aurinkoista loppuviikkoa! 

 

 

 

Minulla on sinua niin ikävä

 Ystäväni on kuollut.

Minun rakas, ihana ystäväni yli 30 vuoden ajalta menehtyi yllättäen keskiviikko-aamuna. Hänen lapsenlapsensa soitti suru-uutisen samana iltana. 

Asuimme vielä omakotitalossa, kun ystäväni miehensä kanssa rakensi talon eläkepäiviään varten naapuriin. Sieltä, 1990-luvun alusta olemme olleet ystäviä. 

Minä elin huonossa avioliitossa, lopulta erosin ja muutin pois lasten kanssa, tosin vain muutaman kilometrin päähän ja ystävyys ehkä vain syveni. Vietimme yhdessä vaput ja uudetvuodet ystäväporukassa, lauloimme, pelasimme lautapelejä ja järjestimme pihakisoja ja tietokilpailuja. Kävimme teatterissa, konserteissa, retkillä lähimaakunnissa.  Niin ihania ja hauskoja muistoja.

Kun ystäväni mies kuoli vajaa 8 vuotta sitten, ystäväni jäi taloon asumaan, kunnes tuli omat voimat vastaan. Hän myi sen rakkaan, yhdessä rakennetun talon ja muutti rivitaloon, sieltä kohta palvelutaloon, mutta siellä hän ei viihtynyt, koska "siellä on vain vanhoja ihmisiä". Ystäväni oli syntynyt vuonna 1937 😊 Vuosi sitten hän muutti kirkonkylällä pieneen kaksioon vuokralle, ja se jäi hänen viimeiseksi kodikseen.. 

Meidän ikäero ei koskaan tuntunut ikäerona, vaikka hän olisi periaatteessa voinut olla äitini.  Hän oli nuorekas kaikin puolin, erittäin tyylikäs ja hoiti itseään, pukeutui kauniisti. Aina oli hiukset mintissä ja siistit vaatteet päällä, vaikka pölähdin sinne usein kutsumatta piipahtamaan. Meillä oli tapana kutsua toisemme vuorotellen kahvittelemaan tai syömään, ja siihen piti aina varata aikaa tunteja. Koen, että meistä oli toinen toisillemme paljon apua ja tukea eri elämän vaiheissa. Hänen myötäelämisenä kyky, sekä elämänkokemuksen tuoma viisaus oli minulle korvaamatonta, onneksi sanoin sen hänelle myös hänen eläessään.

Kun laitoin hänen tyttärelleen surunvalitteluviestin, tytär vastasi sanoen, että teidän ystävyytenne toi äidin elämään niin paljon iloa. "Kiitos sinulle kaikesta avusta."

Ystäväni oli todella aktiivinen harrastamaan kaikkea, ihan loppuun saakka. Hän kutoi taidokkaita villapaitoja ja sukkia, kävi lasityökursseilla, maalasi tauluja, luki kirjoja. Liikkui voimiensa mukaan loppuun saakka. Kun hän oli palaamassa jumpasta ystävänsä kanssa, hän sai sairaskohtauksen. Apu tuli nopeasti, ystäväni vietiin ambulanssilla Ratamoon, mutta siellä hän kuoli seuraavana aamuna.

Hän pääsi oman rakkaan Pekkansa luo, niin minä ajattelen. Hyvää matkaa, sinä ihana, rakas ystävä! Kiitos kaikesta! 

Sytytän kynttilän. Minua lohduttaa ajatus, että olet tämän tehnyt minulle, sinun kätesi ovat kuviot ja muodon tälle kauniille esineelle antaneet.

 

Mun sydämeni tänne jää

Se lähelläsi aina on.

Sen tavoitat jos haluat

vaik' maa ois lauluton.

 

 

Aaseja, kissoja, apinoita

 Nuorin poikani on nuorisokodissa ohjaajana. Paikka on ns erityisen huolenpidon yksikkö, nimestä voi rivien välistä lukea, että siellä on nuoria, jotka ovat kokeneet lyhyen elämänsä aikana paljon pahoja asioita. Kuten poika on sanonut: äiti, et pysty edes kuvittelemaan, mitä niille lapsille on voinut tapahtua. En varmaan pystykään, enkä välttämättä pystyisi kuulemaankaan. 

Poika on esittänyt mulle pari kertaa pyynön: voisinko kutoa nuorelle sukat. Yhdet Aasi Ihaat tein nuorelle, joka ihastui pojan sukkiin, ja yllätykseksi hänelle kudoin samanlaiset aasit. Nämä olen esitellyt aiemminkin.

 

Ensimmäiset tilaussukat, jotka tein nuorelle oli apinat. Pojan virnuilusta päättelin, että tässä oli kyse jostain nuoren ja ohjaajan välisestä sisäpiirijutusta. Nämä taisi mennä pojalle, kengän numerosta päätellen. Otin mallia Disneyn piirretyistä leffoista. Olen huono piirtämään, sen takia välillä on haastetta edes piirtää hahmoja, saati toteuttaa ne langalla ja puikoilla. Mutta kuulemma tunnistaa apinaksi.

 Viimeisin tilaus tuli tytölle, jonka historia on selkeästi erityisesti koskettanut omaohjaajaa. Äiti, tekisitkö kissat. Ajattelin, että no tämä on helppo, olenhan tehnyt tilauksesta aasit, apinat, sekä myös puput, possut ja lampaat siilien lisäksi.

Ei se ollutkaan yhtään helppo. Helppo osuus oli kutoa sukat, siihen se sitten loppuikin. Olisin halunnut kissalle isot, vihreät silmät. Yrityksiä oli varmaan 12 eri versiota, aseena virkkuukoukku, neula ja lanka. Halusin tehdä söpöt kissat, en sen näköistä, joka on huumepäissään ja nähnyt asioita. Myös korvat tuottivat ongelmaa. Niistä ei tullut kissan korvia, tuli pupuja, tai liian painavia pysyäkseen päässä. Kokeilujen tulos oli lopulta tällainen:

 Sitten sain kudottua kahdella erilaisella langalla kokoon jonkinlaiset korvat, silmukoita jäljittelemällä nenän ja langalla jälkipistoina viikset, suun ja silmät. Poika tunnisti kissoiksi ja sai ne mukaansa.

 

Vanhin poikani muovaili muovailuvahasta 4-vuotiaana, ja ilmoitti muovailevansa kissan. Tuloksena oli hieman epämääräinen möykky, jota poika katseli päätä kallistellen ja mutisi: on se kissa! Varrrmasti se on kissa!!! Sitten ilme kirkastuen: se on vain jäänyt auton alle!

Poikaani siteeraten sanon sukista: on se kissa!! Varmasti se on kissa!

Kivoja talvipäiviä kaikille! Menkää pihalle! 

Keskustelinko robotin kanssa?

 Meidän hyvinvointialueella voi kuulovammainen asioida useimmissa asioissa tekstiviestinä, näin olen tehnyt niin kauan kuin tuo palvelu on ollut käytössä, vuosia. Saan sieltä labralähetteet vuosikontrolleihin. lääkärin vastaukset labratuloksiin, jatkohoito-ohjeet jne. Pyysin siis päästä kilpirauhaskokeisiin, koska talvella usein vajaatoiminta lisääntyy, ja arvot on tarkistettu puolen vuoden välein. Hoitaja toisessa päässä teki pari tarkentavaa kysymystä, sitten ilmoitti, että lääkäri on laittanut lähetteen. Eli toisessa päässä oli hoitaja, jonka nimenkin näin vastauksissa.

Kävin labrassa, ja samalla varasin lääkärin soitto- tai tekstiviestiajan. Vastausten piti tulla 5.2. tekstiviestinä, tai jos tuloksissa on jotain hämminkiä, lääkäri soittaa. Kumpaakaan ei kuulunut, ei soittoa eikä viestiä. 

Seuraavana päivänä laitoin viestin samaan numeroon, jossa aina asioin. Näen myös viestihistorian, joten numero oli sama. Vastaus vähän hämmensi 😀

No juu, en siis ollut varannut mitään aikaa, jota olisin perumassa, joten laitoin uuden viestin. Sain vastauksen, että asioita ei voi hoitaa tekstiviestinä. Daa!

Luovutin, kiitti vaan, robotti. Lähdin kauppaan.

Kun tulin kaupasta, päätin vielä ennen terveyskeskukseen soittamista kokeilla digihoitajan chattia. Siellä ainakin on oikea ihminen toisessa päässä. Voin hoitaa asioita puhelimitsekin, pärjään kyllä useinmiten kuulon kanssa, mutta en jaksa jonottaa, ja takaisinsoitto joskus pelaa, joskus ei. 

Digihoitaja Hanna tuli nopeasti linjoille ja tarkisti asiani. Hän näki, että lääkäri oli sovitusti laittanut viestin, joka siis ei tullut perille. Hoitaja laittoi mulle kuvan lääkärin viestistä: kilppari toimii pitkästä aikaa kokeiden mukaan hienosti. arvot on tasapainossa, lääkitys pidetään ennallaan. Kiitin hoitajaa, ja sanoin että tämä riittää, kun sain sen viestin nähdä edes tätä kautta. Hoitaja sanoi, että joskus viestit on menneet puhelimen roskakoriin. Sieltähän se löytyi, ei vaan tullut edes mieleen tarkistaa.

No, loppu hyvin, parista edellisestä vuodesta poiketen kilpirauhanen ei ole heittänyt vajaatoiminnalle. En edes muista, koska mulla olisi ollut näin hienot arvot. 
 

Hyvää kaksostenpäivää 2.2.

 Minä olin sairastanut monta vuotta kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta en saanut diagnoosia enkä lääkitystä. Eipäs, nyt puhun potaskaa. Sain diagnooseja, mm "Teidän pitää lakata kuvittelemasta oireita, sillä se hoituu" tai: "Ei kenelläkään voi olla noin paljon oireita kerralla, osa on pakko olla kuviteltuja". "Olette vain niin herkkä, teillähän on tuollainen ammattikin (pianisti)" Tai ehkä paras oli tämä: "Olette vanhentunut, mutta naisten on vaikea myöntää tosiseikat. Sen vuoksi olette väsynyt, palelette ja olette lihonutkin noin paljon". Viimeisen diagnoosin sain sisätautien erikoislääkäriltä. Olin 32-vuotias.

Lopulta olin niin huonossa kunnossa, että mm otin keittiön lattialta matot pois, jotta voin vetää jalkoja perässäni ruokaa laittaessani. Palelin jopa saunan löylyssä. Peilistä näin kuolevan ihmisen silmät.

Lopulta menin sellaisen pilipalilääkärinä pidetyn terveyskeskuslääkärin vastaanotolle (koska hänelle ei ollut jonoja). Selitin, että päässä mulla on vikaa, olen kuullut sen jo tarpeeksi usein. Tämä mies vastasi: ei me ruveta tätä luulosairaudeksi nimittämään ennen tutkimuksia. Ja sitäpaitsi luulosairauskin on sairaus, johon tarvitsee apua. Olin että 😮 

Sain lähetteen kilpirauhaskokeisiin ja soittoajan lääkärille viikon päähän. Lääkäri soitti mullepäin pari päivää myöhemmin; hänellä on mun laboratoriotulokset edessään, eikä hän ole koskaan nähnyt tällaisia kilpirauhastuloksia. Mulle on laitettu kiireellinen lähete keskussairaalaan. Sanoin: voi että kun hyvä kuulla!  Viimein, viiden vuoden sairastamisen ja epätoivon jälkeen saan apua. 

Sairaalassa minut tutkittiin perinpohjin, koska vajaatoimintaa oli ollut niin kauan ja se oli niin massiivista, siitä olisi voinut koitua isoja ongelmia muuallekin elimistöön. Se on kuningashormoni, sanoi lääkäri. Selvisi, kertomieni oireiden perusteella, että olin sairastanut rajun kilpirauhastulehduksen, johon sain antibiootit, koska diagnoosi oli angiina 😒 Tulehduksen myötä sain myös kuulonalentuman ja menetin työkykyni. Paska säkä kaiken kaikkiaan. Sen jälkeen kilpirauhanen ei enää toiminut normaalisti.

Aloitin thyroxin-lääkityksen. Muuta tuhoa kuulovamman lisäksi ei onneksi ollut tullut ainoastaan aivolisäkkeen toimintavajavuutta, ja lääkäri sanoi, että en saa tulla raskaaksi seuraavan vuoden sisällä, ja luultavasti on vaikeuksia tullakin raskaaksi tämän aivolisäkelöydöksen vuoksi.

Vuoden kuluttua lääkäri käveli minua vastaan, olin menossa äitiyspolille ja kerroin, että tulin ensimmäisellä yrityksellä raskaaksi. Niin ja muuten: odotan kaksosia.

Raskauden alkuvaiheessa jo tunsin, että kaikki ei ole kunnossa. Sen vain aisti. Menin tutun gynekologin vastaanotolle ja hän teki tutkimuksen. Ultralaitteita ei siihen aikaan ollut kuin sairaalassa. Lääkäri antoi ajan ultraan, kehoitti pakkaamaan kassin mukaan siltä varalta, että jään sairaalaan. Kyseessä on luultavasti sikiö, joka ei ole alkanut kehittyä normaalisti, tai tuulimuna.

Lähdin itkien sairaalaan. Tutkimuspöydällä maatessani sama gynekologi, joka oli minut yksityisvastaanotolla tutkinut ultrasi kohdun, ja käänsi näytön niin etten nähnyt mitä siellä näkyy. Lääkäri katseli kuvaa ja kysyi: mitä minä sanoinkaan sikiöstä? Kerroin, että tuulimuna tai epämuodostunut sikiö siellä on.  "Rouva hyvä. Täällä on kaksi sikiötä".

Hyvä etten tipahtanut siitä pöydältä. Rouva katsoo itse, sanoi lääkäri ja käänsi näytön minuun päin. Siellä oli kaksi pientä pussia 💗 

Kun sitten muutamaa vuotta myöhemmin katselin kaksosten leikkejä pihassa totesin, että siellä ne mun tuulimunat juoksee.

Raskausaika oli hankalaa, jälkeenpäin tajusin, että hoitamaton keliakia, johon sain diagnoosin vasta neljä vuotta myöhemmin, sai veriarvot paukkumaan missä sattuu, mutta vauvat kehittyivät hyvin. Synnytin heidät kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Synnytys oli helpompi kuin kaksi aiempaa, yhden neljä ja puolikiloisen vauvan synnyttäminen on työläämpää kuin kahden kolme- ja kaksikiloisen. Luulin olevani ihan freesi synnytyksen jälkeen, valmis vaikka lähtemään kotiin. Kuva kertoo ehkä muuta 😆

Tyttö oli niin pikkuruinen, että oltin viikko sairaalassa. Mutta koska tyttö oli terve, ei häntä jätetty sairaalaan kasvamaan, luotettiin että me pärjätään neuvolan tuella. Poika painoi 3 kiloa, tyttö 1990 grammaa kun lähdettiin kotiin.

Ja me pärjättiin. Tosin jossain vaiheessa sanoin, että jos joku tulee vielä sanomaan, että kaksi menee siinä kuin yksikin, vedän lättyyn 😅 Kaksinkertainen ilo, kaksinkertainen työ.

Kaiholla muistelen aikoja neljän lapsen kotiäitinä. Se varmaan oli elämäri parasta ja rikkainta aikaa.

 

 

 

Mun tuulimunat 😍

Bujoa ja muuta sälää

 Kommentteihin ei sitten pääse vastaamaan, katsotaan kuinka kauan menee, ennenkuin homma korjaantuu.

Bujo, bullet journal on mulle elintärkeä. Ilman sitä oon aika kädetön. Ja sen parissa saan käyttää luovuutta tarvitsematta osata oikein mitään. En osaa piirtää, tai kai sitä mallista osaa jotain, mutta en tykkää piirtää, mutta osaan repiä paperia, liimata tarroja ja teippejä, sekä sommitella sivuja. Lisäksi tykkään listata asioita, ja vaikka käytän myös puhelimen kalenteria, se on toissijainen. Itse tehty kalenteri / muistikirja on paras (sanoisin parhautta, jollen inhoaisi sitä sanaa). 

Viime vuoden kalenteriin tein värikoodeilla merkinnän joka päivälle: millainen päivä oli. Joku sanoo näitä mielialamerkinnöiksi, mulla se ei varsinaisesti ole sitä, vaan merkkaan värillä, millainen päivä oli. Enkä tee tällä pikselitaulukolla mitään, en ikinä jälkeenpäin katso, että millainen päivä oli vaikkapa 21.7.2025. Tämä on vaan hauskan näköinen valmiina. Piilotin värikoodien merkitykset 😏 

 Listaan myös mm ruokavinkit, tehdyt käsityöt ja luetut kirjat. En siis kuuntele kirjoja, luen ihan kirjana. Olen hidas lukija, mutta koko ajan on kirja kesken. Tavoitteena oli vähintään 24 kirjaa viime vuonna, en ihan yltänyt siihen.

 Tälle vuodelle tein erilaisen sivun. Osaanhan mie piirtää 😄

 Merkkaan myös vuoden liikunnan ja tulee myös samanlainen pikselitaulukko siitä, millainen mun päivä oli.

Ja uutena puhelimen ruutuaika. Siis olen järkyttynyt, kun illalla katson, paljonko olen ollut puhelimella päivän aikana. Esimerkkinä eilen: tein ruokaa, leivoin, kävin asioilla ja jäteasemalla, kuskasin lapsenlasta harrastukseen ja takaisin, kudoin. Illansuussa katsoin, että ihan kohtuullinen ruutuaika, koska olin välillä vain vilkaissut puhelinta. Sitten illalla viestittelin jonkin verran, luin uutisia, mutta lähinnä puhelin oli (muka) pöydällä. Kun menin nukkumaan, lukema oli yli 7 tuntia! 

Toivon ettei tämä ole yhtä oranssia palkkia koko vuosi. Teen siis suunnilleen kaiken puhelimella, tietokoneella en ole useinkaan.

Yksi bujokirja kestää mulla aika tavalla tasan vuoden. Sitten se pullistelee kovin, mutta koskaan ei ole revennyt.

 

Tammikuun eka kokonainen viikko näyttää tältä. Tyttäreltä saadut tarrat otin vihdoin käyttöön.

 Tämän viikon sivusta tykkään itse. Tosin enää se ei ole yhtä siisti, kun on täynnä merkintöjä

 Sitten mulla on listat ruokamenoista, sekä vaatemenoista. Yhden vaatteen kerkisin jo ostaakin. Kirpparilta Skilan musta takki hintaan 12€

 Mustasta takista huonossa valaistuksessa huonosti räpsäisty kuva, mutta voin vakuuttaa että hieno on takki. Uudenveroinen mun mielestä. 

Nyt voin sitäpaitsi laittaa tyttären joululahjasukistakin kuvan. Kissanaiselle kissasukat. Kissakuvio on Lumi Karmitsan malli

Loppukevennyksenä kuva nuorimman pojan Pepe-kissasta, joka seuraa isäntäänsä joka paikkaan. Osaa avata ovet, joten tässä hän tunkee pojan perässä vessaan. 

 

No laitetaan vielä loppukevennyksen loppukevennys, kun kuva osui tulemaan vastaan. Hanni oli muuttamassa väliaikaisesti mökille myytyään asuntonsa, ja pojan varastossa oli tilaa osalle tavaroista. Sitten Hanni kantoi varastoon joulukuustaan, ja kaatui polulle. Poika ei suinkaan ensimmäisenä kysynyt, sattuiko, vaan kaivoi nopeasti puhelimen esiin ja otti kuvan.

 Kukahan tuonkin pojan on kasvattanut.