Kohtaaminen

 Mennäänkö vielä käymään Käyrälammella ja Käyräjoella? 

Lähdin eilen samaan suuntaan kuin edellisessä postauksessa, mutta ajoin alkumatkan autolla. Mun lempi-ulkoilureittini kulkee Käyrälammen ympäri ja siinä ylitetään Käyräjoki kaksi kertaa, toinen silta on se uusi, joka rakennettiin samaan aikaan kuin ulkoilureitti. Aiemmin tästä ei päässyt yli (kuva pöllitty itseltä edellisestä postauksesta).

Nyt kävelin Paaskosken ulkoilumajalle. Maja olisi ollut jopa auki, mutta ei ollut yhtään rahaa mukana. Jatkoin siis matkaa kuivin suin ja tyhjin vatsoin. Tämä reitti on helppokulkuinen, osan voi edetä varmaan vaikka pyörätuolilla.

 Täälläkin on silta, se vanhempi

 

Jos haluan kulkea yksikseni, en tule tänne, koska tämä on paikallisten, ja myös ulkopaikkakuntalaisten suosittu reitti. Talvella tässä menee suksilatu. Mutta vastaan tulee pelkästään iloisia ihmisiä, kaikki tervehtivät toisiaan. Ainoa mikä nyppii, on maastopyöräilijat, anteeksi vain kaikki harrastajat, omat poikani ja miniäni mukaan lukien. Eilenkin yksi pyörä tuli vastaan juurikin tuolla puisella "polulla", ja meinasin joutua väistämään pusikkoon, nainen tuli sen näköisenä vastaan, että väistä tai ajan päälle. Suurin osa onneksi varoo. 

Tämä on siitä kiva reitti, että jos polulla kulkeminen kyllästyttää, voi poiketa vaikkapa umpimetsään. Joskus olen poikennutkin.

Pari kilometriä tallasin, mutta polku oli ajoittain jäinen. Täällä satoi edellisenä päivänä ihan kunnolla lunta, ja osa polusta oli luminen ja jäinen. Niillä paikoilla, joissa ei ollut lumi jäänyt maahan, pääsi ihan kepeästi kulkemaan. Jäisessä maastossa minusta tulee sellainen kapeaa haarakävelyä teputtava pingviini 😅

 Jos kierrän koko lammen, matkaa tulee reilu kuusi kilometriä. Matkan varrella on useita kivoja tulistelu- ja levähdyspaikkoja.

 Sitten meni hermo. Palasin takaisin, koska näytti siltä, että jäiset kohdat vain lisääntyvät.

 Minulla on ollut monistakin syistä takana melko rankka vuosi. Olen sellainen semihörhö, joka uskon enkeleihin, kukapa ei, uskon enneuniin, joita näen todistetusti, uskon tielleni osuviin merkkeihin siitä, että kaikki järjestyy. Senhän ei tarvitse olla kuin valkoinen höyhen, se tuo lohtua ja luottamusta. Minulla on myös henkiopas Kerttu, joka esimerkiksi varoittaa vaarasta. Olen säästynyt ainakin kahdelta kolmelta pahalta kolarilta, koska Kerttu sanoi, että nyt on vaara, hiljennä! 

Eilen olin noiden rappusten yläpäässä, kun rannalta käveli rappusia ylös mies. Nuorehko mies, erikoisen näköinen mies. Hänellä oli yllään melkein nilkkoihin asti ulottuva takki, pörröinen kihara tukka, iso reppu selässä. Olisi voinut olla vaikka pelottava mies, erikoinen. Hän pysähtyi katselemaan minua, katsoi todella syvälle silmiini, en muista sellaista katsetta kohdanneeni vuosiin. Mies tarkkaili minua hetken ja kysyi: miten voit? Vastasin, että voin oikein hyvin (kuten sillä hetkellä voinkin). Mies loi vielä yhden pitkän katseen, nyökkäsi ja jatkoi matkaansa. Tuli sellainen olo, että hän yöpyy metsässä. Menninkäinen.

Käännyin ottamaan kuvan rappusista, ja samassa kun käännyin, mies oli kadonnut. Jatkoin matkaa kohti siltaa, ja hän istui siellä.  Hän istui kumarassa, ajattelin että näytti kuin hän rukoilisi. Kun kävelin ohi, hän oli täysin uppoutunut kirjoittamaan jotain vihkoon. Jatkoin matkaani häiritsemättä enempää. 

Jäi todella jännä, lämmin ja turvallinen olo. Näin voi käydä semihörhöille.