Pieni hilloyrittäjä

 Lapsenlasten kodin puutarhan kirsikat tekivät ennätyssadon. 

Vanhempi lapsenlapsi (10v) ja isänsä tekivät monta päivää hommia: hakivat purkkeja kaupasta, keräsivät ja pesivät kirsikat ja poistivat niistä siemenet. Sitten he keittivät hilloa ja purkittivat steriloituihin purkkeihin. Tyttö uurasti ahkerasti monta päivää.

 

Sitten he laittoivat paikalliseen facen puskaradioon ilmoituksen hilloista, 5 € / purkki. Osa varattiin heti (mummun kautta tuli muutama varaus myös), ja loput myytiin eilen tien viereen järjestetyltä myyntipöydältä. Myynti oli ilmoituksen mukaan klo 15-17, mutta hillot myytiin loppuun alle tunnissa. Osa jäi ilman. Yksi ystäväni ehti ostaa oman hillonsa myyntipisteestä, ja kertoi mulle, että hillo on tavattoman hyvää, ja erityisen hienoa oli, että hillosta sai maistiaisen halutessaan 😊

 

Ilmoitus oli hyvin laadittu, siinä kerrottiin paitsi tuotetiedot, niin myös se, että tyttö on ahkeroinut tunteja hilloja valmistaen, ja saa tuoton lyhentämättömänä  omaan säästökassaansa. Tyttö sai pitää rahat, 150€. Minusta niin hienoa: omalla työllä tienatut ensimmäiset palkkarahat.

Eikä tässä vielä kaikki. Paikallisen hillotehtaan johtaja tilasi neljä purkkia hilloa. Hän haluaa järjestää työntekijöilleen hemmotteluillan, ja lapsenlapseni hillot ovat osa tarjoilua. Tyttö vei eilen isänsä kanssa  johtajan tilaamat hillot tehtaalle. Johtaja lupasi tytölle kesätöitä joskus tulevaisuudessa, jos vain kiinnostaa 😃

Lapsen isä kertoi johtajalle, että osa hillorahoista käytetään hillopurkkeihin, koska he aikovat kokeilla mm mustikkahillon valmistusta. Johtaja lupasi lahjoittaa lasipurkkeja.

Tänään he sitten kävivät uudelleen tehtaalla. Lapsi sai tutustua tehtaaseen ja hillon valmistukseen, ja hänelle oli tehty omat tarrat, jotka voi liimata purkkien kylkeen. En viitsi julkaista kuvaa, kun tarroissa näkyy lapsen nimi. Lasipurkit he saivat mukaansa, lisäksi lapsi sai pipon, sekä pussillisen pektiiniä, ja pektiinin käyttöohjeet.  

Ihan mielettömän hieno tyyppi tämän pienen hillotehtaan omistaja 😍

  

 

 

 

Mansikkaa ja kirsikkaa

 Ålle on ollut hoidossa jo puolitoista viikkoa. Alunperin sen piti olla täällä pojan ja miniän Varsovan reissun ajan, mutta sitten poika kysyi, että kestänkö kissaa vielä tämänkin viikonlopun. He ovan häissä lauantaina, ja he yöpyvät siellä. Sopihan se hyvin, turha Ållea on välillä rahdata kotiin. Tänään sanoin, että toipukaa rauhassa tämä päivä, ja Ålle haetaan vasta huomenna. Se on helppo hoidokki.

Ålle ei tykkää olla sylissä. Siispä huvitti, kun se yhtenä päivänä otti keittiöstä vauhtia ja hyppäsi suoraan syliini ja jäi siihen. 

 Kokeilin myös harjata sitä, hyvin onnistui. Siitä lähtee karvaa ihan jatkuvasti. 

 

Ålle osallistuu myös mielellään mun kutomisharrastukseen, lähinnä pöllimällä lankakerän. Tässä lähti mansikkapipojen lanka Ållen matkaan.

Miniä pyysi mua tekemään itselleen mansikkapipon. Hän lupasi pullon konjakkia palkaksi, mutta lupasin tehdä ihan ilmatteeksi 😀 Tappelin pipon kanssa (?), eikä purkamisen ja kutomisen ja purkamisen jälkeenkään lopputulos ole häävi. Mun päässä tämä on erityisen ruma, mutta se kyllä johtuu päästä. Miniän vaaleilla kutreilla tämä voi olla ihan siedettävä. Jos ei ole, kudon kokonaan uuden. Olen tehnyt mansikka- ja mustikkapipoja eri kokoisia, tämä nyt vastusti ihan huolella. 

Lankaa jäi, joten päätin tehdä vielä toisenkin pipon, mansikkapipon Neiti Kaatuilijalle (nimi johtuu siitä, että hänellä on kova uhmaikä, ja neiti on enemmän kumollaan kuin pystyssä nykyään 😅) Oli se hetken päässäkin, ennenkuin se lensi lattialle. 

 

Mummulan oravakeinu on Neiti Kaatuilijan suosikki. Keinu on mun isän tekemä, hän teki sen mun kaksosten synnyttyä v 1991. Isä oli tehnyt samanlaisen keinun mun isosiskolle 1940-luvun lopussa, se on edelleen tallessa ja kunnossa. Äitini kertoi, että olin 3-vuotiaana keinunut oravakeinussa, vedellyt kovat vauhdit ja laulanut keinumisen tahdissa: mua lemmitkö vielä oi Kustaaaaa....

Mustikkaan olen raahautunut pari kertaa. Sananmukaissesti raahautunut (tosin autolla alkumatka), koska mulla on tällä hetkellä haastetta särkyjen kanssa. Hankalaa liikkuakin, kun joka paikkaa särkee, jopa ihon pinta on hipaisuarka. Vahva epäilykseni on, että mulla on nivelrikon ja  osteoporoosin lisäksi fibromyalgia. Olen kuitenkin saanut kuutisen litraa pakkaseen, vielä pari kertaa ajattelin käydä keräämässä mustikoita. Tytär lupasi jonain päivänä lähteä mukaan. Mulla on tapana ottaa metsään mukaan putsausritilä, ja istua kannolla putsaamassa marjat sitä mukaa kun poimin. Selkä kiittää, ja tuon kotiin putsatut marjat.

 Laitan aina marjat minigrip-pusseihin, vie vähemmän tilaa.

Sain myös pojalta kirsikoita, heidän puut on tehneet hyvän sadon. Poika keitti eilen ison määrän kirsikkahilloa, jota myy, kun itse eivät tarvitse niin paljoa. Maistoin hilloa, tosi hyvää! Sain itsellekin pari purkkia, voisin kuvitella, että juustojen kanssa hillo on loistava yhdistelmä.Itselle sain rasiallisen kirsikoita. Ainoa hankaluus kirsikoissa on se kivien poisto. Tällä keinolla homma sujui: grillitikun tylsällä päällä painoin kiven pois sieltä "navan" puolelta. Sotkuista hommaa, mutta aika helposti sujui.

 Kiehautin paksun sokeriliemen, jonka maustoin sitruunamehulla ja vaniljasokerilla. Annoin kirsikoiden maustua liemessä. Sitten laitoin rasioihin liemineen, ja jääkaapin kautta pakkaseen.

 Ensi viikolla pitäisi saada säryt kuriin. Loput mustikat aion poimia, ja jos saan jonkun kaveriksi auttamaan, käyn tuossa 500 metrin päässä järven rannalla matonpesupaikalla pesemässä mattoja. Sellaisia kesäpuuhia. Ensi viikolla käydään myös lapsenlasten kanssa lähellä olevalla eläinpihalla Onnenkaviossa. Lauantaina oli tarkoitus mennä sinne, mutta sadesään vuoksi vaihdettiin suunnitelmaa. Lapset tulivat mummulaan, eläinpiharetki siirrettiin ensi viikkoon.

Ensi viikolla on luvattu vähän parempia säitä. Ystävät, ne Naisluolan näyttelijät ovat pyydelleet mukaan pariksi päiväksi seikkailemaan heidän asuntoautolla jonnekinpäin Suomea. Saa nähdä, riittääkö ensi viikon päivät kaikkeen, mitä pitäisi ehtiä.

Jatkopätkä (toivottavasti ei käy kuten viimeksi, että postauksen jatkaminen sai aikaan sen, että osa edellisistä kirjoituksista lähti huithelvettiin) :

Miniä ei tiennyt koko mansikkapiposta, selvisi eilen. Hän oli nähnyt sellaisen jonkun päässä, ja sanonut pojalle, että tarviin tuollaisen! Poika vaimon selän takana tilasi pipon multa, ja eilen sai mukaansa Ållea hakiessaan. Ja miniän kommentti: ei hitto! Alan elää tää päässä!

Kuten arvelinkin, hänelle se sopi paremmin kuin mulle, jonka päässä pipo oli kaikkea muuta kuin hyvän näköinen  

 

Kotiseutumatkailua

 Viikko sitten maanantaina hypättiin tänne Helsingistä edellisenä päivänä saapuneen siskon kanssa autooni, ja suunnattiin kohti Keski-Suomea isosiskon luo kyläilemään. 

Nyt kun kaikki jo näyttää hyvältä, voin kertoa, että siskolla on takana rankka vuosi. Hänellä todettiin vajaa vuosi sitten munasarjasyöpä, joka oli levinnyt suolistoon. Iso leikkaus ja rankat sytostaattihoidot veivät minua  7 1/2 vuotta vanhemmalta siskolta voimat, ja lisäksi hän sai vakavan verenmyrkytyksen hoitojen välissä. Mutta niin vaan sisko toipuu hyvää vauhtia, ja kahdessa viimeisessä kontrollissa näkyy puhtaat kuvat, kasvain on poissa. Hiuksiakin on jo siilitukan verran. Sopii muuten hänelle niin, että kielsin häntä enää kasvattamastakaan pidempää hiusmallia. 

Suunnitelmissa oli käydä entisessä kotikylässämme Längelmäen (nykyisin Jämsän) Eväjärvellä ja siellä edesmenneen kyläläisen rakentamassa bunkkerissa Joksalassa. Jouko-Joksa Sohlmanin poika Marko päätti avata paikan yleisölle, ja siellä olikin heti puolenpäivän aikaan paljon ihmisiä. Marko oli loistava opas, ja hän kertoi erikoisen, älykkään isänsä vaiheista ja aivan mielettömästä rakennusurakasta. Lehdissä ja uutisissa on ollut paljon juttuja Joksalasta, sekä Joukosta.  

Keväällä Marko esitteli isänsä rakennusurakan YLEn jutussa. Kannattaa lukea juttu, siinä on myös kerrottu poliisien järjestämästä piiritystilanteesta, joka taisi lopulta koitua Joksan kohtaloksi. Hän kuoli pari vuotta myöhemmin. Alunperin poliisit saapuivat Joukon talolle naapurin tekemän huoli-ilmoituksen vuoksi, eivätkä poliisit kuunnelleet Markon pyyntöä, että mitään ei tehtäisi ennenkuin hän tulee paikalle. Muistisairas vanhus tunnisti Markon, ja hän olisi saanut tilanteen varmaan laukeamaan ilman massiivista poliisien aikaansaamaa piiritystä. Jouko piileskeli talon parvella peloissaan. Jotenkin hätkähdyttävää oli, kun Marko kertoi isänsä painaneen tuolloin 35 kiloa. 

Jouko nukkui aina pistooli tyynyn alla, ja kun poliisit rynnäköivät sisään, Jouko varmaan ajatteli vihollisen hyökkäävän ja ampui. Kukaan ei haavoittunut, mutta tilanteessa oli kyllä ison tragedian ainekset. Jouko menetti yhden sormen poliisin luodista.

Jouko oli syntynyt 1946, eli minua lähes 10 vuotta vanhempi, mutta muistan hänet kyllä. Rautatieasemalla, jossa asuttiin vuodet 1959-69 kävi suunnilleen kaikki kyläläiset hakemassa asemalta junan tuomaa tavaraa tai hyppäämässä lättähattuun. Joukon isä oli kuollut jo aiemmin, ja kun hänen äitinsäkin kuoli, Jouko tuli usein juttelemaan meidän äidin kanssa. Olen ajatellut, että Jouko, joka oli nuori äitinsä kuollessa, kyseli äidiltäni äidin neuvoja moneenkin asiaan. Ja äiti neuvoi kyllä. 

Otin joitain kuvia Joksalasta ja mietin, kannattaako näitä edes julkaista, paikka on vaikuttavampi kuin mitä mitkään kuvat osaavat kertoa. Jouko eli täysin omavaraisesti ja valmistautui kolmanteen maailmansotaan ja venäläisten hyökkäykseen. 

 Saunojakin hän rakensi neljä, ihan vain rakentamisen riemusta. Ensimmäisessä kuvassa on autotalli. Talliin pääsi talosta, eli jos joku hyökkää ovesta, talliin johtaa pitkä salatunneli talosta ja sitä kautta pääsee pakenemaan. Bunkkeriin pääsee tuon pienen kaarioven kautta, siellä käytävien päässä on huone, jonne Jouko oli rakentanut kuolinvuoteen. Huoneessa oli myös kaivo, kamina, peili ja vaaleanpunainen lamppu, antamaan tunnelmavaloa. Huoneeseen ilmeisesti tuotiin naisia, joille hän oli varannut hammasharjan ja paljon parfymeja. 😊

Mieletön määrä säilykkeitä oli myös varattuna. Kun muualla elämä loppui, Joksalassa se jatkui. Marko oli hävittänyt yli sata kiloa säilykkeitä, sekä ne vanhentuneet parfymipullotkin. Yksi Chanelin pullo oli näytillä enää. 

                    ----------------------------------------------------------------------------------------------- 

 No daa! Yrittäessäni korjata postausta, sain puolet siitä häipymään hevon helvettiin!

Palaan ehkä jatkamaan, kunhan olen toipunut. Voi perse mun kanssa taas! 

Jatkopätkä:

Joksalaan olimme tehneet treffit vanhojen koulukavereiden kanssa, olemme joidenkin kanssa pitäneet yhteyttä, ja käyneetkin heidän luonaan. Istuimme juomassa kahvia, ja muisteltiin vanhoja juttuja, mm meidän isän järjestämiä suunnistus- hiihto- ja urheilukisoja asemalla. Pöydän päähän ilmestyi nainen, oli kuunnellut meidän jutustelua hetken, ja tuli esittäytymään. Hänen isänsä oli meidän isän edeltäjä asemanhoitajana, ja muistan perheen. Heidän perhe jäi joksikin aikaa Eväjärvelle, ehkä isää opastettiin aseman hoitamiseen. Sitten he muuttivat Tampereelle, mutta muistan, että perheen yksi tytär, kaimani leikki kanssani ja opetti minulle kutituslorun "kiertelin kaartelin kaupunkia.." Olin 3-vuotias, mutta muistan lorun vieläkin, olen kutitellut sillä omat ja lapseni lapset. Yhteydenpito perheeseen taisi jäädä heidän muutettuaan, ainoa minkä tiedän, että perheen vanhin poika Jarmo Rantanen toimi Tampereen kaupunginjohtajana 1980-luvulla. Muita Rantasen perheen vaiheita sitten kuultiin tämän Johannan kertomana. Hauska sattuma.

Keskiviikkona pakattiin tavarat ja lähdettiin (minun) kotiin pienen koukkauksen kautta. Koukkaus tehtiin Jämsässä siskon vanhan lapsuus- ja nuoruuskaverin luo. Oli aika hauska tapaaminen, etenkin likoilla, kun muistelivat kaikkia vanhoja sattumuksia. Vanha albumikin kaivettiin esiin tietysti.

Torstaina sisko lähti kotiin. Käytiin uudella kirpparilla siskon toiveesta. Hän ei löytänyt mitään ostettavaa, minä sensijaan ostin mekon. Hups!

Leikkasin itseltäni pään poikki 😅

Torstai-iltana kävin katsomassa kesäteatterinäytöksen Naisluola. Parhaat ystäväni, hoitokoirien Jasun ja Remun isäntäväki näyttelee taas mukana, ja saan aina ystävälipun. Olipa hauska! Saatte vapaasti arvata, ketkä ovat mun ystävät. 

 Mieleen jäi yhden hoivakodin mummelin aforismi, hoivakodissa kun sai ainoastaan alkoholitonta olutta saunajuomaksi: alkoholittoman oluen juominen on sama kuin katsoisi pornoa radiosta.

Siinäs kuulitte! 

 

 

 

Laiska bloggaaja

Kirjoittaminen on kivaa, samoin blogien lukeminen, mutta olen laiska avaamaan konetta, jolla kirjoitan, ja luen blogeja. Nytkään en ole avannut konetta viime postauksen jälkeen. 

Tässä välissä taisi juhannuskin livahtaa ohi. Ensimmäiset juhannusvieraat oli karvaisia. Esikoinen ja miniä lähtivät Ranskaan festareille , ja Ålle ja Riekku tulivat hoitoon mulle. Oli muuten ollut melko kuumat kelit Ranskassa, etenkin kun festarialueella ei ollut juurikaan varjoa. Poika ilmoittikin jossain vaiheessa, että he ovat ihan kunnossa siellä, arvasivat että Keski-Euroopan  helle on Suomenkin uutisissa.

Riekku ja Ålle ovat jo kuin kotonaan täällä, ainoa ongelma on, että kun lähden kotoa pois, Riekku jää haukkumaan tänne, ja haukkuu ilmeisesti suunnilleen sen ajan kun olen poissa. Kotona se ei hauku, kun sille laitetaan vaippa (koska se tiputtaa pissaa räkyttäessään, mutta vaippa toimii myös merkkinä, että nyt isäntäväki lähtee pois kotoa), ja se saa herkkutikun. Naapureita olin varoittanut, he sanoivat että ei haittaa, kun he tietävät, ettei koiralla ole hätää. Ei toimineet kotikonstit täällä, kyllä se haukkui.

Oli se sen aikaa ollut hiljaa, että varasti avatun herkkutikkupussin ja oli ainakin yrittänyt avata sitä. Luultavasti se söi sieltä pari, vaikka pussi oli hankala saada auki, koska sitä janotti koko illan, eikä oikein iltaruoka uponnut.  Syytöntä esitti.

 Ålle tykkää olla omissa oloissaan. Yleensä se makoilee vaatehuoneessa mun paitalaatikossa, ja sen huomaa

Parvekkeella sillä on oma paikka, minne se etenkin kuumalla hakeutuu. On se siellä.

 Vähän vähemmän karvaisiakin juhannusvieraita oli. Perinteiseen tapaan sisko tuli Helsingistä "maalle", ja tytär oli myös syömässä parina päivänä.

Yhtään kuvaa en ehtinyt ottaa ruoista: smetanalohta (reseptinkin saa, jos kauniisti pyytää), savulohta ranskankermakastikkeella, mozzarella-tomaatti-basilikasalaattia, savulohitäytteiset kananmunat, vihersalaatti ja jälkkärinä britankakkua. 

Sunnuntaina tytär tuli ruokapalkalla Riekun seuraksi, kun me käytiin perinteeksi muodostuneessa paikassa juhannuksen pitopyödässä  Orilammen majalla. Suosittelen, jos täälläpäin esim Repovedellä liikutte. Söimme itsemme niin täyteen alkupala/kalapöydästä, ettei oikein lämmin ruoka uponnut. Paikka on kaunis, rannasta lähtee myös kesäaikaan kultaristeilyt Repoveden maisemiin.

Sisko lähti sunnuntaina kotiin, Ålle ja Riekku haettiin alkuviikolla. Kukas Hannia nyt lenkittää? 😑 

Siskon työkaveri tilasi pienet vauvasiilit, ja kun hän esitteli sukkia naapurifirman työntekijälle, sain toisenkin tilauksen. Lakkasin siis yli 10 vuotta sitten laskemasta, montako paria olen näitä tehnyt, silloin olin kutonut 80 paria erikokoisia siilisukkia. Arvelen, että vähintään 500 paria olen tehnyt näitä. Yhtenä vuonna homma karkasi käsistä yhden Facen myyni-ilmoituksen kautta, ja sinä vuonna kudoin melkein 90 paria. Sen jälkeen en ole enää uskaltanut pahemmin mainostaa. Tilauksesta teen toki edelleen.

 

 Sukat on pienet, mutta paljon hitaammat kutoa viimeistelyineen kuin pienet perussukat.

 Bujoakin olen rakennellut. Huomaan että aina kun alan tehdä viikkosivua ilman mitään ideaa tai etukäteissuunnitelmaa, lätkin vaan laatikoita ja koristeita, saan aikaan itseäni miellyttävän lopputuloksen. Viikot 26 ja 28 lähtivät syntymään juuri näin, summanmutikassa lyijykynällä hahmotellen.

 Semmoista kuuluu Hannilaan.