Kotiseutumatkailua

 Viikko sitten maanantaina hypättiin tänne Helsingistä edellisenä päivänä saapuneen siskon kanssa autooni, ja suunnattiin kohti Keski-Suomea isosiskon luo kyläilemään. 

Nyt kun kaikki jo näyttää hyvältä, voin kertoa, että siskolla on takana rankka vuosi. Hänellä todettiin vajaa vuosi sitten munasarjasyöpä, joka oli levinnyt suolistoon. Iso leikkaus ja rankat sytostaattihoidot veivät minua  7 1/2 vuotta vanhemmalta siskolta voimat, ja lisäksi hän sai vakavan verenmyrkytyksen hoitojen välissä. Mutta niin vaan sisko toipuu hyvää vauhtia, ja kahdessa viimeisessä kontrollissa näkyy puhtaat kuvat, kasvain on poissa. Hiuksiakin on jo siilitukan verran. Sopii muuten hänelle niin, että kielsin häntä enää kasvattamastakaan pidempää hiusmallia. 

Suunnitelmissa oli käydä entisessä kotikylässämme Längelmäen (nykyisin Jämsän) Eväjärvellä ja siellä edesmenneen kyläläisen rakentamassa bunkkerissa Joksalassa. Jouko-Joksa Sohlmanin poika Marko päätti avata paikan yleisölle, ja siellä olikin heti puolenpäivän aikaan paljon ihmisiä. Marko oli loistava opas, ja hän kertoi erikoisen, älykkään isänsä vaiheista ja aivan mielettömästä rakennusurakasta. Lehdissä ja uutisissa on ollut paljon juttuja Joksalasta, sekä Joukosta.  

Keväällä Marko esitteli isänsä rakennusurakan YLEn jutussa. Kannattaa lukea juttu, siinä on myös kerrottu poliisien järjestämästä piiritystilanteesta, joka taisi lopulta koitua Joksan kohtaloksi. Hän kuoli pari vuotta myöhemmin. Alunperin poliisit saapuivat Joukon talolle naapurin tekemän huoli-ilmoituksen vuoksi, eivätkä poliisit kuunnelleet Markon pyyntöä, että mitään ei tehtäisi ennenkuin hän tulee paikalle. Muistisairas vanhus tunnisti Markon, ja hän olisi saanut tilanteen varmaan laukeamaan ilman massiivista poliisien aikaansaamaa piiritystä. Jouko piileskeli talon parvella peloissaan. Jotenkin hätkähdyttävää oli, kun Marko kertoi isänsä painaneen tuolloin 35 kiloa. 

Jouko nukkui aina pistooli tyynyn alla, ja kun poliisit rynnäköivät sisään, Jouko varmaan ajatteli vihollisen hyökkäävän ja ampui. Kukaan ei haavoittunut, mutta tilanteessa oli kyllä ison tragedian ainekset. Jouko menetti yhden sormen poliisin luodista.

Jouko oli syntynyt 1946, eli minua lähes 10 vuotta vanhempi, mutta muistan hänet kyllä. Rautatieasemalla, jossa asuttiin vuodet 1959-69 kävi suunnilleen kaikki kyläläiset hakemassa asemalta junan tuomaa tavaraa tai hyppäämässä lättähattuun. Joukon isä oli kuollut jo aiemmin, ja kun hänen äitinsäkin kuoli, Jouko tuli usein juttelemaan meidän äidin kanssa. Olen ajatellut, että Jouko, joka oli nuori äitinsä kuollessa, kyseli äidiltäni äidin neuvoja moneenkin asiaan. Ja äiti neuvoi kyllä. 

Otin joitain kuvia Joksalasta ja mietin, kannattaako näitä edes julkaista, paikka on vaikuttavampi kuin mitä mitkään kuvat osaavat kertoa. Jouko eli täysin omavaraisesti ja valmistautui kolmanteen maailmansotaan ja venäläisten hyökkäykseen. 

 Saunojakin hän rakensi neljä, ihan vain rakentamisen riemusta. Ensimmäisessä kuvassa on autotalli. Talliin pääsi talosta, eli jos joku hyökkää ovesta, talliin johtaa pitkä salatunneli talosta ja sitä kautta pääsee pakenemaan. Bunkkeriin pääsee tuon pienen kaarioven kautta, siellä käytävien päässä on huone, jonne Jouko oli rakentanut kuolinvuoteen. Huoneessa oli myös kaivo, kamina, peili ja vaaleanpunainen lamppu, antamaan tunnelmavaloa. Huoneeseen ilmeisesti tuotiin naisia, joille hän oli varannut hammasharjan ja paljon parfymeja. 😊

Mieletön määrä säilykkeitä oli myös varattuna. Kun muualla elämä loppui, Joksalassa se jatkui. Marko oli hävittänyt yli sata kiloa säilykkeitä, sekä ne vanhentuneet parfymipullotkin. Yksi Chanelin pullo oli näytillä enää. 

                    ----------------------------------------------------------------------------------------------- 

 No daa! Yrittäessäni korjata postausta, sain puolet siitä häipymään hevon helvettiin!

Palaan ehkä jatkamaan, kunhan olen toipunut. Voi perse mun kanssa taas! 

Jatkopätkä:

Joksalaan olimme tehneet treffit vanhojen koulukavereiden kanssa, olemme joidenkin kanssa pitäneet yhteyttä, ja käyneetkin heidän luonaan. Istuimme juomassa kahvia, ja muisteltiin vanhoja juttuja, mm meidän isän järjestämiä suunnistus- hiihto- ja urheilukisoja asemalla. Pöydän päähän ilmestyi nainen, oli kuunnellut meidän jutustelua hetken, ja tuli esittäytymään. Hänen isänsä oli meidän isän edeltäjä asemanhoitajana, ja muistan perheen. Heidän perhe jäi joksikin aikaa Eväjärvelle, ehkä isää opastettiin aseman hoitamiseen. Sitten he muuttivat Tampereelle, mutta muistan, että perheen yksi tytär, kaimani leikki kanssani ja opetti minulle kutituslorun "kiertelin kaartelin kaupunkia.." Olin 3-vuotias, mutta muistan lorun vieläkin, olen kutitellut sillä omat ja lapseni lapset. Yhteydenpito perheeseen taisi jäädä heidän muutettuaan, ainoa minkä tiedän, että perheen vanhin poika Jarmo Rantanen toimi Tampereen kaupunginjohtajana 1980-luvulla. Muita Rantasen perheen vaiheita sitten kuultiin tämän Johannan kertomana. Hauska sattuma.

Keskiviikkona pakattiin tavarat ja lähdettiin (minun) kotiin pienen koukkauksen kautta. Koukkaus tehtiin Jämsässä siskon vanhan lapsuus- ja nuoruuskaverin luo. Oli aika hauska tapaaminen, etenkin likoilla, kun muistelivat kaikkia vanhoja sattumuksia. Vanha albumikin kaivettiin esiin tietysti.

Torstaina sisko lähti kotiin. Käytiin uudella kirpparilla siskon toiveesta. Hän ei löytänyt mitään ostettavaa, minä sensijaan ostin mekon. Hups!

Leikkasin itseltäni pään poikki 😅

Torstai-iltana kävin katsomassa kesäteatterinäytöksen Naisluola. Parhaat ystäväni, hoitokoirien Jasun ja Remun isäntäväki näyttelee taas mukana, ja saan aina ystävälipun. Olipa hauska! Saatte vapaasti arvata, ketkä ovat mun ystävät. 

 Mieleen jäi yhden hoivakodin mummelin aforismi, hoivakodissa kun sai ainoastaan alkoholitonta olutta saunajuomaksi: alkoholittoman oluen juominen on sama kuin katsoisi pornoa radiosta.

Siinäs kuulitte! 

 

 

 

Kesäretki

Tiistaina lähdimme ajamaan minun pikkupikku-Opelillani kohti Parikkalaa. Olimme siskon kanssa haaveilleet käyvämme tänä kesänä Parikkalan patsaspuistossa ja nyt oli hyvä hetki toteuttaa suunnitelma. 

Kouvola-Lappeenranta-Imatra-Parikkala, matkaa kertyi yhteen suuntaan noin 180 kilometriä. 

Kaikki jotka ovat vierailleet edesmenneen ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen perustamassa patsaspuistossa ovat sanoneet, että paikka on mykistävän hieno, sellainen joka pitää itse nähdä.

Totta! Valokuvat eivät anna yhtään kuvaa, millainen paikka tuo on. Pelkästään joogapatsaita on 255 kappaletta

  

 

Patsaspuistossa on patsaita 560, aika monella on tekohampaat, tai jopa aitoja hampaita, joita on lahjoittaneet hammaslääkärit, sekä yksityishenkilöt. Jotenkin tulee ajatus, että illan hämärässä puisto muuttuu vielä salaperäisemmäksi kuin auringonpaisteessa. 

 

Sen verran kiehtova taiteilija, että aion lukea hänestä kirjoitetun kirjan, kunhan saan sen käsiini jostain.

 

Puutarha sinällään oli jo upea. Suuri osa polkuja oli itse valettuja betonilaattoja, jokaisessa käden - tai jalan painauma. Harmi että kuvien ottaminen auringossa oli haastavaa, betonilaatoista otetut kuvan eivät onnistuneet. 

 

Parikkalasta palasimme takaisin päin ja suunta kohti Imatraa ja Imatran kylpylää. Itse kylpylässä ei kauaa viihdytty. Altaat oli täynnä lomailevia lapsiperheitä ja vesijumppaajia. Mutta tulipahan pyörähdettyä siellä. Illalla syötiin seisovasta pöydästä itsemme ähkyyn. Yö oli hikinen ja levoton, alan kai tulla muutenkin vanhaksi siinä suhteessa, että en tykkää yöpyä vieraissa paikoissa 

Seuraavana päivänä oli palattava kotiin sen jälkeen, kun oli hetki käppäilty kylpylän ympäristössä ja satamassa. Nimittäin Ålle oli sillä välin tuotu hoitoon. Pientä säätöä piti tehdä, Ålle tuli tiistaina hoitoon, tytär ja kaksosveljensä hoitivat Ållen yön yli, me palattiin keskiviikkona iltapäivällä kotiin.

Vähän kinkkisempi hoitoviikko edessä. Ållen tulehtuva silmä on käyty näyttämässä silmäspesialistille, saatu uudet hoito-ohjeet. Niinpä mun pitää saada menemään päivän mittaan kolme antibioottitippaa, sekä neljä kostutustippaa oikeaan silmään, kaksi kostutustippaa vasempaan (terveeseen) silmään, ja niitä ei anneta yhtä aikaa, antibioottitipat pitää laittaa erikseen. Ja eikä tässä vielä kaikki: kipulääkettä ruutalla suoraan suuhun kerran päivässä. Ållella on haava silmässä, sekä jokin kissavirus (herbes?). Se on stressaantunut ja tappelee kaikin voimin vastaan. 

Voi meitä!

 

RiemuYliOppilas vm 1975

 Niin se 50 vuotta hujahti.

 

 50 vuotta sitten pääsin ylioppilaaksi, ja eilen olisi vanhassa lukiossani juhlittu paitsi uusia, myös meitä riemuylioppilaita. Minä en mennyt juhlimaan; järjestäjät ymmärsivät hyvin, miksi en halunnut mukaan. Kuulovammani olisi saanut tilaisuudesta vähintään kiusallisen, ehkä jopa ahdistavan. Koululla oli ensin kahvitus, riemuylioppilaat lakitettiin uudelleen juhlassa, ja sen jälkeen oli yhteinen ruokailu ravintolassa. Etenkin yhteisessä kahvitus- tai ruokailutilanteessa en olisi pärjännyt. Meteli, puheensorina, taustameteli. En olisi kyennyt osallistumaan keskusteluihin mitenkään. Tänään kuulin ystävältä, että siellä oli normaalikuloisellakin ongelmia, joten ei mulla olisi ollut mitään asiaa sinne.

Mutta sensijaan lähdin bilettämään vielä meluisampaan paikkaan 😄

Meillä on ystäväporukka, kokoonpano vähän vaihtelee, mutta meidän "neliapila" on pysynyt samana 1980-luvun lopulta saakka. Aivan korvaamatonta on saada olla osa tätä hiukan hullua, mutta tärkeää porukkaa. 

Ajoin lauantaina ystävien mökille ja jätin autoni sinne. Mukaan lähtivät myös heidän koiransa Jasu ja Remu, joita hoidan aika usein. Tosin sen jälkeen, kun ystäväni hankkivat matkailuauton, minua ei ole valitettavasti tarvittu niin usein: koirat pakataan reissuun mukaan. 

Olihan se aika messevää matkustaa asuntoauton kyydissä. Kuski ja apukuski veivät meidät turvallisesti perille, Imatralle, sen yhden Neliapilan lehdykän luo. 

Perillä odotti ruoka, ihanaa uunissa haudutettua kanaa ja riisiä. Ei kuvaa, ei ehtinyt kuvailla 😏

Minä olin luvannut hoitaa kahvitarjottavan. Leivoin mutakakun, ja vietiin se mukanamme. Ei kuvaa, ei ehtinyt kuvailla 😏 

Istuttiin rupattelemassa, juotiin virvokkeita, pelattiin korttia, jolloin jouduin taas sanomaan, etten muista sääntöjä. Mulle huudettiin, että ei VOI OLLA TOTTA, ettet vieläkään muista sääntöjä! Sitten pelattiin, mie voitin, ja mulle huudettiin. Hulluja!  

Reissun päätarkoitus oli mennä Imatran Valtionhotellin kellariravintolan 60-luvun diskoon. Lähdimme liikkeelle hyvissä ajoin, jotta ehdimme käydä lähibaarissa, joka oli juuri sellainen kippola, jollainen on kai joka kaupunginosassa. 

 Baarissa tuli puheeksi riemuylioppilasjuhlat, ja luin wa-ryhmästä, että heidät oli heitetty ulos jo toisesta ravintolasta. Joten tuo ukkeli yllä olevassa kuvassa  päätti, ettei täällä olla sen huonompia, ja hän heitti minut omakätisesti ulos baarista.

 

Sitten hypättiin taksiin suuntana Valtionhotelli. Voi että oli hauska ilta! Tanssittiin niin, että tukka oli ihan hiestä märkä, eikä menoa haitannut yhtään.

 

Emmekä unohtaneet torjua nestehukkaa tietenkään!

 Mulla on huono viinapää, ja saan helposti infernaalisen krapulan, joten jossain vaiheessa iltaa aloin kaataa lonkeroa muiden laseihin. Riitti sitä omaankin päähän, juu.

 Aamulla heräsin kuuden aikaan, kolmen tunnin unien jälkeen, eikä olo ollut kovin hääppöinen. En saanut enää unta, mutta kun muut heräsivät, ja sain kahvia ja aamupalaa, olo helpotti vähitellen.

Mutta oli se pienen krapulan arvoinen reissu, älyttömän kiva reissu!

Iltapäivällä kotiuduin. Nyt yritän sinnitellä hereillä, jotta saan illalla nukuttua, ja toivon mukaan aamuun asti.  

 

Back to sixteen goes Stockholm

 Vanhakin jaksaa vielä bailata! Enkä oikeastaan pidä itseäni edes vanhana, mutta risteilyllä, jonka teema oli 1960-luvun musiikki, oli paljon sellaisia senioreita, jotka on olleet teinejä 1960-luvulla. Oma teini-ikä ajoittuu enemmän 1970-luvulle.

Mun rakkaimmat ystävät on eläneet kanssani kaikki vaiheet 35 vuotta. Ja minä heidän. Meillä on Vanha Jengi, johon kuuluu viisi tyyppiä, ja sitten vaihtelevasti Jengin jäsenten lisävahvistuksia, joita näen harvemmin. Tällä reissulla oli mukana neljä jengiläistä (koska se yksi ei ehdi olla meidän kanssa, kun hän on niin rakastunut, että me on jääty vähän paitsioon väliaikaisesti  😀) ja kaksi lisävahvistusjäsentä, pariskunta. Kuvia on paljon myös meistä, mutta he eivät tiedä koko blogista, joten julkaisen yhden kuvan, jossa käppäillään Tukholmassa. Viisi oikeassa reunassa jonossa tallustelijaa ovat mun rakkaat. Saavat säilyttää anonyymiteettinsä.

Lähtö kotoa oli perjantai-aamuna. Bussi ajoi reittiä Imatra-Lappeenranta-Hamina-Kotka, joten mun piti ajella Luumäelle Taavettiin pysäkille, jättää auto sinne. Eli noin 40 kilometriä kotoa. Köröteltiin bussilla Helsinkiin ja poimittiin kyytiin matkan varrelta porukkaa, lähtö oli viideltä perjantaina Katajanokalta. 

Mulle tällaiset reissut on vähän haastavia, koska en tykkää laivoista. Ei ole mitään Estonia-fobiaa, ja Cinderellalla oli kyllä ihmisiä paljon, muttei sitä kamalaa tungosta. Mutta yöpyminen laivan ikkunattomassa hytissä on epämiellyttävää, joten minähän en sitten nukkunut. Ekana yöntä en ollenkaan (kämppis vielä kuorsasi KOVAA koko yön) ja toisena yönä nukuin viitisen tuntia, lähinnä koska olin umpiväsynyt. Mutta hei, haittasko tuo menoa? No ei!

Käytiin laivan puffetissa syömässä aivan mielettömän hyviä ruokia sekä meno- että tulomatkalla. Kävin tänään vaa'assa, puolitoista kiloa painoa lisää 😐 Lisäksi käytiin Tukholmassa syömässä, sain todella hyvän (gluteenittoman) risoton.

Perjantaina oli esiintyjiä ympäri laivaa, Pääesiintyjä taisi olla Danny, joka istui koko tunnin keikan ajan, vastaili Markku Veijalaisen kysymyksiin vanhan papparaisen äänellä ja lauloi muutaman biisin. Jos multa kysytään, Dannyn kannattaisi vähitellen siirtyä eläkkeelle. Ääni kesti, olen kuullut muitakin tarinoita, että ei ole kestänyt. Jalat kestivät niin että hän juuri ja juuri käveli itse pois lavalta. Mutta suuri kunnioitus hänen uralleen, on ollut ihan uraauurtava kevyen musiikin saralla hän.

Kahtena päivänä riitti ohjelmaa ympäri laivan. Yllättäen sellaiset bändit, joista en ollut edes kuullut, olivat mun mielestä parhaat. Me tanssittiin niin, että perse on maitohapoilla 😄

Tasokkaita kuvia.. Kuvien ottaja on saattanut juoda hieman virvokkeita ja kuvista tuli epäshelwiä. 

Pepe Willberg tietysti mukana.

Laiva oli Tukholman satamassa aamukymmeneltä. Me lähdettiin aamupalan jälkeen käppäilemään kaupungille. Otin kuvan sataman lähellä olevasta, tolppien päälle rakennetusta omituisesta ja rumasta rakennuksesta. Kysyin Tukholmassa asuvalta kaverilta, että onkohan tuo asuinrakennus, siellä oli mm joulutähti ikkunakoristeena. Kaveri sanoi, että se edustaa uutta arkkitehtuuria, Tukholmassa on todella rumia, kalliita kerrostaloja, mutta tuon hän arveli olevan sataman rakennuksia.

 Käppäiltiin vanhassakaupungissa päivä, pakolliset kuninkaanlinnat ja kirkkokäynnit (koska katumus) syötiin italialaisessa, juotiin hieman virvokkeita (virn!) ja kaverit halusivat kuvata tulevan kirjallisuuden Nobel-voittajan museon edessä. Ja myös, koska olen Yli Oppilas. Itse asiassa Riemu Yli Oppilas tänä vuonna (josta muistan aina säännöllisesti mainita)

Oli kyllä tosi kiva reissu. En ole käynyt Tukholmassa kuin pari kertaa, toiset pari kertaa ajanut siitä läpi. Kesällä voisin joskus uusia reissun

 

Tukholmassa kävi mieletön tuuli, meinasi viedä isonkin ihmisen mennessään, joten paluumatkalla laiva keinui yöllä aika messevästi. Onneksi se ei haitannut menoa, eikä kukaan tullut merisairaaksi.

Aamulla lähdettiin paluumatkalle, Taavetista hyppäsin omaan autoon ja ajoin kotiin. Seuraavana yönä uni muuten maittoi. Sain sitäpaitsi bujoni vuoden 2025 bingoon värittää kaksi ruutua. Samalla aukeamalla on mun selfcare-sivut, joista yritän noudattaa suurinta osaa vähintään.  

 

Seuraavaa Jengin aktiviteettia odotellen..