Silmälääkäriä ja hoitoeläimiä

 Kerrassaan nerokas otsikko, mutta ei jaksa paneutua..

Tuore aviopari siis on Sisiliassa häämatkalla, palaavat torstaina. Multa kysyttiin jo keväällä, otanko Riekun ja Ållen silloin hoitoon, ja tietenkin lupasin. 

Ålle on paljon omissa oloissaan. Tykkää erityisesti oleskella parvekkeella, ja parina päivänä on ollut sen verran hyvä sää, että se on päässyt sinne tuoliinsa makoilemaan. 

Riekku sensijaan ei halua olla omissa oloissaan. Seuraa mua joka paikkaan. Kuva otettu juuri nyt, kun istun koneella kirjoittamassa tätä. Joku tarkkailee!

  (onpas mulla sekainen naulakko..)

Ålle tulee aamuisin herättämään. Se taputtaa varovasti tassulla poskeen tai selkään, ja jollen nouse antamaan ruokaa, se repii hampaillaan mun kaulakorua, tai jos olen laittanut silmälasit päähän, se ottaa laseista kunnon otteen, ja alkaa nakertaa niitä. Eli on pakko nousta. Kotona se ei pääse makuuhuoneeseen, mutta täällä on tietenkin eri säännöt! Ålle on The King

 

Todella usein, jos mulla on hoidossa eläimiä, jotain sattuu. Jasu työnsi tassunsa lasiovesta läpi, ja taka-antura leikattiin irti, avohaavan hoito jäi mulle, kun isäntäväki oli reissussa. Sekä Jasu että Remu oksensivat ja ripuloivat kaksi päivää, edelleen kun olin hoitamassa niitä. Ållen silmä tulehtui ja tuli lääkärireissu, kun se oli mulla hoidossa. Ja sitten se legendaarinen Ållen katoamistemppu pari vuotta sitten juhannuksena.

Niinpä sanoin melkein ääneen, kun löysin Ållen ruokakupin vierestä selvän HAMPAAN; että voihan helvetti, nyt siltä on lähtenyt hammas. Ålle syö raakalihapullia, sekä jonkin verran kuivanaksuja, se oli juuri hypännyt pöydältä alas syötyään, kupin vieressä oli hammas.

 

Laitoin pojalle viestin, että voiko olla mahdollista, että Ållelta irtosi hammas, kun se ei oireile mitenkään, eikä verta näy missään. Tultiin lopulta siihen tulokseen, että tuo on iso luun palanen, joka oli lihapullassa, ja Ålle onneksi sylki sen pois suustaan. Ei tuo oikein edes näytä kissan hampaalta. Reklamaation paikka kyllä.

Riekun hyvä ja huono puoli hoitokoirana on se, että sen kanssa on lenkkeiltävä kolme-neljä kertaa päivässä. Nyt on ollut aurinkoista, kiva ulkoilla, sadepäivinä sensijaan ei ehkä niinkään.

 20 metriä ulko-ovestani, ja ollaan tuossa metsässä. 

Riekku on aivan valloittava tapaus. Ja ilmeikäs. 

Sitten mun eilisestä silmälääkäristä vielä raportti.

Olin siis käynyt optikolla, ja yllätyksenä vetäisin kunnon lukemat silmänpainemittauksessa. Yläraja on 21, mun oikean silmän lukema 28.Viikon kuluttua lukema oli 26, ja varasin ajan Mehiläisen silmälääkärille Synsamille. 

Silmänpainettakin enemmän mua huolestutti kaihi, pärjään kyllä esim. auton ratissa, mutta etenkin varjopaikoissa on ohut savuverho edessä. Jos värikontrastit on selkeät, ei ole ongelmaa, mutta jossain kauppakeskuksessa hahmotan ihmisten kasvonpiirteet tarkasti vasta lähempää. Jne. Eniten mietityttää julkisen puolen leikkausjonot, yksityiselle mulla ei ole asiaa, kun yhden silmän leikkaus halvimmillaankin on enemmän kuin mun kuukauden eläke. 

Kaksospoika oli mulla kuskina, ja hänelle sanottiin, että noin tunti menee. Olin vähän kauhuissani. Tunnin vastaanotto erikoislääkärillä, lasku on vähintään 300€. 

Oletteko muuten törmänneet samaan ilmiöön kuin minä. Silmälääkärit on pääsääntöisesti joko tympeitä, tiuskivia möllejä, tai muuten erikoisia. Tämä eilinen lääkäri oli ihan ystävällinen, mutta erikoinen. Puhui vähän murtaen suomea, ja oli niin ripeä liikkeissään, että meinasi survoa mun kuulolaitteetkin korvasta pois 😄 Tunnin vastaanottoaika tarkoitti sitä, että hänellä oli kolme potilasta tunnissa. Ensin hän tarkisti mun näön, laittoi tipat silmiin, sitten odottelin ulkopuolella, kun hän teki samat toimenpiteet kahdelle seuraavalle potilaalle. Itse vastaanotto kesti varmaan vartin yhteensä. 

Hyvät uutiset: näen vanhoilla laseilla hyvin, ei tarvitse uusia. Sekä yllätys: kaihi on hyvin lievä, ehkä ei tarvita leikkausta pitkään aikaan, ei ehkä ikinä. Olin hämmästynyt, koska oireet on selkeät. 

Sitten - niin luulin - hyvä uutinen on, että silmänpaine oli 18 molemmissa silmissä, eli normaali. Mun silmät on todella kuivat, siis lääkäri sanoi, että to-del-la kuivat, eli optikolta ostamani tipat ei ole turhia. Sitten hän tutki koneella silmät, ja totesi, ottä hän laittaa samantien lähetteen sairaalaan silmäpolille. Huolimatta normaalista painelukemasta, tutkimus viittaa glaukoomaan ja vaatii lisätutkimukset. Daa!

Itse asiassa en ole huolissani, odottelen kutsua sairalaaan ja jätän herran huomaan (Lentelevälle Kristukselle on kerrottu asiasta 😌). Lääkäri sanoi, että tilanne ei ole paha, ja jos tippoja täytyy alkaa käyttää, ne ovat hyvin tehokkaat tipat, ja näköni voi kirkastua , kun (mahdollinen) glaukooma saadaan hoitoon. Eli kuten tyttäreni sanoi: säästit juuri 800 euroa, kun laseja ei tarvitse uusia, sekä 3000-4000 euroa, kun kaihileikkausta ei tarvitakaan, ainakaan yksityisellä. Siis pelkkää säästöä 😁 Lääkärin lasku oli 170€, tulee postissa jossain vaiheessa. 

Se mikä jäi mietityttämään. Onneksi se painelukema oli koholla, ja hälytti saman tien tilaamaan ajan lääkäriin. Eilen se oli normaali molemmissa silmissä, ja oli vain sattumaa, että se oli kohonnut, kun optikko sen mittasi. Kuten optikko ja eilinen lääkäri sanoi: glaukooma saattaa olla, vaikka silmänpaine olisi normaali, kuten mulla aiemmin on aina ollut. Jään siis rauhassa odottelemaan kutsua Kotkan keskussairaalaan.

Loppukevennyksenä onnesta soikea Hanni, joka nappasi hääkimpun kieli pitkällä odottavien nuorten naisten nenän edestä. Nyt etsin sen miehen. Kriteerit: komea, poninhäntäpäinen. Korvis saa olla, mutta tatuointeja ei. Normaali, ei narsistisia tai muita kusipäisiä piirteitä. Ei luottohäiriömerkintöjä. Luotettava. Syvällinen. Mutta ei liian nössö. 

 

 

 

 

 

Hääjuhla

 Lauantaina juhlittiin esikoiseni Antin, sekä miniäni Heidin häitä (paljastan nimet, koska ne jotka heidät tuntee, tietävät nimet, ne jotka eivät, ei tässä paljastu henkilöllisyys).

Hääpaikka oli  Rosbackan tila, aivan ihana juhlapaikka. Häävieraita oli viitisenkymmentä, siis pienet ja intiimit häät, koolla läheisin suku ja ystävät.

 Vihkipaikkana oli Tuusulan tunnelmallinen kappeli. Kerrottakoon tässä, että oli ensimmäiset häät, jossa häävieraat purskahtavat nauruun, kun ovi aukeaa ja morsian alkaa kävellä kohti odottavaa sulhasta. Tytär oli pyydetty videoimaan morsiamen saapuminen, nauruun repeäminen kuuluu hyvin videolla 😅

Syy repeämiseen ei suinkaan ollut morsiamen saapumisessa, vaan häämarssissa. Poika on ollut muksusta saakka suuri Star Wars-fani. Niinpä häämarssina oli Imperial march Star Wars-leffasta. Olin varustautunut nenäliinan kanssa häämarssiin, sitä ei sitten tarvittukaan vielä siinä kohtaa. 

Itse vihkiminen sen sijaan avasi kyynelhanat. Olen niin iloinen Antin ja Heidin puolesta, tuntuu että vakka löysi kantensa.

 Hääjuhla oli aivan ihana! Rento, iloinen, ja toisaalta liikutuksen kyyneliä kuivaili yksi ja toinen. Ruokana oli hampurilaisia salaatteineen ja ranskalaisineen. Ei mitään Hesen hamppareita, vaan ravintolatason ruokaa. Mulle oli tehty erikseen kaksi gluteenitonta hampparia, oli niin hyviä! Hääkakku leikattiin, oli hääleikkejä, mutta ei nekään perinteisiä. Häätanssi oli persoonallinen, musiikkina oli Heidin isän laulama laulu, hän soitti kitaraa ja lauloi, ja taas kyynelehdittiin.. Juomia riitti! Muutamakin matka Tallinnaan oli tehty, ja piilopullojakin oli siellä täällä 😆 Myös vessaan oli laitettu janon ehkäisemiseksi tarjottavaa. 

Juomien runsaus ei tarkoittanut, että ihmiset olisivat olleet umpihumalassa, mutta tunnelma oli kyllä rento, hauska ja kaikki viihtyivät. Musiikki vaihtui jossain vaiheessa rokkibändin soittamaan musiikkiin, ja anoppi tietenkin tanssi ensimmäisten joukossa. Yllätysnumerona kuultiin vähän ennen meidän lähtöä biisi, jossa morsian laulaa, sulhanen on rummuissa. 

  Perinteinen morsiamen kimpunheitto oli tietenkin ohjelmassa myös. Nuoria naisia asettui odottamaan,tönivät ja valmiiksi toisiaan valmiina taisteluun. Seisoin naisten takana. Heidi heitti kimpun, ja näin kuin hidastettuna filminä, kun kimppu lensi odottavien naisten yli ja tippui suoraan mulle 😅 Sanoin, että kai mun nyt pitää mennä tinderiin, vaikka en kyllä haluaisi miestä. Odottelen, saanko videota siitä kimpun heitosta 

 Me lähdimme siskon kanssa ennen puoltayötä toiseksi vanhimman pojan kyydissä Antin je Heidin kotiin. Hoidettiin Ålle ja Riekku, yövyttiin siellä, kun hääpari ja suuri osa vieraista siirtyi saunomaan ja laulamaan karaokea. Tilalla oli mahdollisuus yöpyä. Iltapalapizzojen jälkeen oli aika kiittää ihanista häistä ja muutkin seniorit näyttivät lähtevän ajoissa. Meille oli varattuna konjakkia, suklaata ja ruokaa, pidettiin omat jatkot.

Eilen Kaksospoika haki meidät mun autolla ja lähdettiin kotia kohti sydän täynnä kiitollisuutta ja iloa.

Huomenna hääpari lähtee häämatkalle ja  Ålle ja Riekku tulee mulle hoitoon.

Pidin siis puheen. Olin ajatellut, että morsiamen vanhempien puheiden jälkeen mun pidempi jaarittelu pitkästyttää, mutta en voinut enää perääntyä. Kävikin päinvastoin. Vieraat kuuntelivat hipihiljaa, ja sitten alkoi kuulua niiskutusta sieltä täältä.. yksi ja toinen vieras tuli kiittämään.  Kopioin puheen tähän perään. Hypätkää yli, jos ette jaksa lukea.  

Rakas hääpari Antti ja Heidi

Hyvät häävieraat

Olemme täällä koolla iloisissa merkeissä: Antin ja Heidin hääjuhlassa. Etenkin tässä nykyajassa on aina iloinen asia, kun rakkaus yhdistää ja saa sitoutumaan yhteiseen elämään.

Antti eli muutamia vuosia sitten haastavaa ja vaikeaa aikaa, ja se koski tietenkin myös äidin sydämeen. Noihin aikoihin näin unen. Unessa nuori, kaunis nainen tuli kertomaan, että hän on Antin tuleva puoliso, jonka kanssa syntyy onnellinen parisuhde. Nainen oli vaaleahiuksinen, pyöreät kasvonpiirteet. Hänellä oli valloittava hymy, ja pisaroiva naurunsa sai ilon tarttumaan. 

Kun aamulla heräsin, kirjoitin kuvauksen unen naisesta ja tunnelmasta, suljin paperin kirjekuoreen, ja talletin kuoren lipaston laatikkoon.

Antilla alkoi toipumisen aika. Löytyi tyttöystäviäkin, mutta kukaan heistä ei vastannut uneni naista. Ehdin jo epäillä, että enneunien näkemisen lahjani on kadonnut. 

Sitten Antti ilmoitti tulevansa käymään. Hän tulee käymään yhden Heidin kanssa. Kun sitten Heidi astui ensimmäisen kerran eteiseeni, olin vähällä huudahtaa ääneen: BINGO! Tunnistin ulkonäöstä, hymystä iloisen ja eläväisen uneni naisen. Heidin.

Sinä Heidi tulit luontevasti osaksi perhettämme heti seurustelun alkuajoista saakka. Et säikähtänyt Antin meluisaa sisaruslaumaa, et veljen lapsia. Ihme kyllä, et edes minua, tulevaa anoppia. Olenkin varma, että Antin sisarukset, muu suku ja läheiset yhtyvät sanoihini, kun toivotan sinut, Heidi nyt ihan virallisesti tervetulleeksi sukuun ja perheeseen. 

Isäni ja äitini, Antin isovanhemmat olivat yhdessä yli 60 vuotta. Ei heidän liittonsa tietenkään ongelmatonta ollut, etenkin kun he elivät läpi sota-ajan, pula-ajan, köyhyyden, mutta varmaan kummankaan mieleen ei missään elämän vaiheessa tullut luovuttaminen avioliitossa. 

Vuosien myötä heidän liittonsa vahvistui ja rakkaus syveni, ja tällaista tulevaisuutta toivon myös teille, Antti ja Heidi.

Lasten lähdettyä omaan elämään, he elivät kahdestaan pienessä punaisessa mökissään, ja tekivät kaiken yhdessä. Kun he iltaisin kävivät nukkumaan, etsi isäni äidin käden peiton alta, ja he nukkuivat käsi kädessä.

Kun äidiltä kysyttiin, mikä on se liima, joka on saanut liiton kestämään, äitini mainitsi kaksi asiaa, joita he molemmat olivat noudattaneet. Kun molemmat ajattelevat ensin toisen parasta, sitten vasta itseään, ollaan tasapainossa. Sekä se, että vuosienkin jälkeen puolisossa pitää nähdä ne hyvät puolet, parhaat puolet. Joskus jopa silloin, kun toinen ei tuntuisi sitä ansaitsevan.

Nämä äitini, Jämsän mummun neuvot haluan antaa teille, Antti ja Heidi tuleville vuosille. Hoitakaa parisuhdetta. Pitäkää huolta toinen toisesta. Pitäkää toisianne kädestä kiinni. 

Joku on sanonut: rakkaus ei ole toisiinsa tuijottamista, vaan samaan suuntaan katsomista.

Onnea yhteiselle matkalle!