Hannin viikko

 Tällä viikolla bujossa oli vasta yksi merkintä etukäteen kirjattuna. Torstaina piti mennä tarkistuttamaan silmänpaineet. Nyt sama bujosivu on täynnä merkintöjä, ainoastaan huominen on tyhjää täynnä. Tässä alkutilanne:

 

Maanantaina kävin kirjastossa. Olin päättänyt, luettuani viimeksi mm Boynen Kuudes mies-romaanin, että nyt on lainattava jotain kepeää. Kuinka ollakaan, lainasin tositarinaan perustuvan romaanin keskitysleiristä, mutta vastapainoksi Enni Mustosen kirjan. Marika Rosenborgilta etsin toista kirjaa, mutta sitä ei ollut hyllyssä. Lainasin kuitenkin samalta kirjailijalta toisen kirjan. Minähän olen varmistelija, katastrofiajattelija, konfliktikammoinen jos joku. Olen lukenut muutaman kymmenen sivua, ja kirja tuntuu kertovan aika paljon Hannista 😊

 Maanantaina kirjastossa käytyäni hain mukaan tyttären, me molemmat ollaan päätetty löytää hääjuhlavaatteet kirpparilta. Minulta puuttui vielä kengät, jakku ja laukku. Mentiin ICare-kirpparille ( = Pelastusarmeijan kirppari) ja pääsinkin takahuoneeseen penkomaan kenkiä, joita ei oltu vielä tuotu myymälän puolelle. Löysin kengät (en voi enkä halua käyttää kapeita enkä korkokenkiä). Hinta oli suolainen kirpparihinnaksi, mutta ajattelin että menköön, hyvänlaatuiset nahkakengät, Ilves-merkkiset, 15€.

 Illalla googletin vastaavien Ilves-kenkien hintoja. Ei ne sitten niin kalliit olleetkaan.

 

Tiistaina sain tehtyä yhden ällöttävimmistä hommista: siivosin auton. Ei se lopulta kamalan iso työ ole, mutta se aloittaminen ( = imurin kantaminen parkkipaikalle) ottaa aina koville. Sekä se, että autoon on kertynyt 3 kiloa hiekkaa ja pölyä. Nyt on Karl puhdas, käytin sen pesulassakin (mikä on kammottava paikka!!) Olen kuuluisa siitä, että mulla on osapuilleen Kymenlaakson paskaisin auto sisältä ja ulkoa. 

Olen käynyt varmaan 15 vuotta kansalaisopiston vesijumpassa maanantaisin. Ohjaaja on mun ystävä, entinen naapuri, todella hyvä vetäjä, joten ryhmään halutessaan on pidettävä kiirettä, että ehtii ilmottautumaan, paikat menee parissa minuutissa. Niinpä olin etsinyt valmiiksi oikean ryhmän, ja olin valmiina sormi liipasimella, kun ilmottautuminen alkaa klo 10.00. Kello tuli 10, mutta ilmottautuminen ei auennut. Kokeilin klikata, ei auttanut, "ilmoittautuminen ei ole auki". Oli pakko palata opiston etusivulle, aloitta alusta, etsiä oikea kurssi. Sitten pääsin ilmottautumaan, ehkä klo 10.04 sain sen tehtyä. Olet varasijalla. Perse!! Mun ainoa ohjattu liikunta tänä vuonna, enpä sitten menekään.

Keskiviikkona suivaannuin itseeni. Onhan se kumma, jollen saa itseäni liikkeelle, lenkillekin turhan harvoin. Pakkasin uimakamppeet kassiin ja lähdin uimahalliin. Meillä on monitoimitalo, jossa on myös uimahalli, klooriton vesi, poreallas, 25 metrin allas. 

 Uimareita ei ollut päivällä montaa, vesijuoksin 40 minuuttia ja taputin sen jälkeen itseäni selkään. Hyvä, Hanni!! Ensi viikolla käyn kaksi kertaa vesijuoksemassa, ja SAATAN kurkata varovasti kuntosalin ovesta sisään, onko siellä kaikki ennallaan. Jospa repäisis ja kävisi sielläkin verestämässä muistia ja taitoja. Mulla on vuosikortti, jolla saan käydä halleissa ja kuntosalilla niin paljon kuin haluan. Jotain hyötyä astmasta, saan sen kortin 62 eurolla.

Torstaina oli silmänpaineen mittaus Synsamilla. Oli eri optikko, joka sanoi mulle, että ei sen paineen tarvitse vielä merkitä yhtään mitään, koska glaukooma voi olla myös ihmisillä, joilla on normaali silmänpaine, ja päinvastoin, kohonnut silmänpaine ei tarvitse tarkoittaa glaukoomaa. Paine mitattiin, se oli tullut alaspäin, mutta vähän koholla vielä. En huolestu edelleenkään, mutta  varasin silmälääkärin 14.9. Kätevää sinänsä, että lääkäri tulee optikkoliikkeeseen.

Kun pääsin optikolta, hain tyttären mukaan, hänellä oli etäpäivä koulusta, ja lähdettiin kirpparille. Löysin laukun, sekä sellaisen ehkä-jakun, mutta jätin jakun ostamatta. Laukun ostin -30%

 Ja sitten bongasin tyttärelle, jolla siis on juhlavaatteena kaunis haalari, aivan ihanan mustan juhlamekon. Se sopi niin täydellisesti, että ostettiin sitten sekin. Hän voi vaihtaa juhlassa vaatteita kolme kertaa 😁

Eilen, perjantaina sain siivottua tämän kotini vähän tarkemmin. Mulla on yleensä sellaista silmänlumesiistiä, mutta täällä ei ole imuroitu eikä mopattu, eikä pölyjä pyyhitty. Nyt on.

 

 Eilen, perjantaina hain lapsenlapsen tarhasta isosiskonsa kanssa, tytär eli lasten täti halusi mukaan hengaamaan muksujen kanssa. Oli niin ihana, kun menin pienten puolelle portin taa ja huutelin tyttöä nimeltä. Hän ilahtui selvästi ja hihkaisi: mummu! Sitten mentiin kotiin odottelemaan, koska isi pääsee töistä. Oli niin liikuttavaa, kun oltiin lähdössä tyttären kanssa, ja pikkuiselle tuli kiire laittaa sukat jalkaan. Hän oli lähdössä meidän mukaan, ja itku tuli, kun selitin, että nyt täytyy jäädä kotiin 😢 Tyttö ei myöskään vielä ymmärtänyt, kun lupasin tänään mennä uudelleen leikkimään ja hoitamaan tyttöä, jotta isosisko pääsee Tykkimäen päättäjäisiin. Eli tänään iltapäivällä suuntaan moneksi tunniksi hoitamaan lapsenlasta. Ihan parasta!

Eilen sain myös häälahjasukat viimeistelyä vaille valmiiksi. jouduin purkamaan ja kutomaan uusiksi morsiamen toisen sukan kuvion alareunasta saakka, olin vahingossa kutonut sen eri langalla. Päättely ja höyrytys vielä 

 Illalla istuin puolenyön aikaan hetken parvekkeella ja katselin kaunista yötaivasta. Kuuhulluus kai saa tuijottamaan taivaalle, ulvomaan ja valvomaan 😄 

 

Tänään lauantaina siis on lapsenhoitokeikka. Huomenna sunnuntaina bujossa ei ole yhtään merkintää. En siis tee yhtään mitään, kun ei kerta ole pakko.
 

 

Elokuun tunnelmaa ja noitatarinoita

 Elokuu alkaa olla puolivälissä, ja tämä kesä kyllä humpsahti jonnekin, en edes oikein tiedä minne. Tämän viikon bujosivu täyttyy merkinnöistä, paljon kaikkea pientä muistettavaa ja puuhaa. Tässä sivu on vielä tyhjä (tai vähän merkintöjä häivytetty piiloon).

Rakastan elokuun lämpimiä, pimeneviä iltoja, tykkään istua parvekkeella myöhään illalla lukemassa. Nyt puuttuu se lämmin, muu olisi kohdillaan. Mutta istun uhallakin joka ilta hetken parvekkeellani viltin alla ja ... niin, olen vain. 

 Ja sitten ihan toisenlaista tarinaa.

Minä en ole uskovainen, en edes uskonnollinen sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta henkinen kai on paras sana kuvaamaan itseäni. Ja uskon, että on olemassa voima, joka ohjaa meitä, ja enkeleihin uskon tottakai. Enkeleitä pyydän avukseni, läheisteni avuksi, ja kohdistan ajatukset avun tarvitsijaan. Usein saan vastauksen, tunnen fyysisestikin  oloni rentoutuvan, jos jokin asia järjestyy. Minulla on myös henkiopas Kerttu, joka on ainakin kolmelta neljältä auto-onnettomuudelta pelastanut minut varoittamalla vaarasta.

Yritän aina myös kiittää avusta. Joojoo, tällainen hörhö. Ja koska tarvitsen kohteen, johon kiinnitän katseeni, kun on asiaa ylemmälle taholle, kohdistan ajatukseni seinällä hyllyssä olevaan ikoniin (tykkään ikoneista, ilman sen kummempaa vakaumusta). Mun luottoikoni on toinen vasemmalla, Kristus. 

 

Sitten yksi tarina Kristuksesta, siis tuosta ikonista. Liskonainen (osa tunteekin meidän ihanan Liskiksen), oli menossa sairaalaan toimenpiteeseen, ja olin täällä aamusta saakka hengessä mukana. Heittelin enkeleitä ja ajatuksia Liskiksen suuntaan. Sitten menin keittiööni, joka on tuon ikoniseinän toisella puolella.

Touhusin jotain keittiössä, ja kuulin ison kolahduksen. Ihmettelin, mitä kaatui tai putosi, aukaisin kaappien ovia; kaikki astiat paikallaan. No, ehkä se kuului naapurista. Katsoin kuitenkin kelloa ja painoin kellonajan mieleeni, ehkä jotain tapahtui Liskiksen toimenpiteessä. 

Hetken päästä menin olohuoneeseen. Kristus makasi eteisen ja olohuoneen oviaukon vasemmassa reunassa selällään. Tuota seinäkelloa ei silloin ollut seinässä, mutta silti en ymmärrä, miten ikoni oli ohittanut vieressä olevan ikonin, joka oli paikallaan, eikä ollut edes vinossa. Kristus oli ponkaissut kaaressa lattialle, matkaa on pari metriä. Siellä hän makasi ja ajattelin, että kai tämä on nyt merkki jostain. Tosin nostaessani Kristusta takaisin, sanoin hänelle ankarasti, että vähän vähempikin riittäisi antamaan merkkejä.

Suunnilleen tuohon kellonaikaan Liskiksen toimenpide oli ohi, ja kaikki meni hyvin. 

Näen myös enneunia. Valitettavasti olen erikoistunut kuolemiin ja eroihin, mutta toisaalta osaan pitää suuni kiinni, enkä kerro unistani asianomaisille, mikäli enne on huono. Oman eroni näin, samoin ystäväni. Rakas yhdeksänkymppinen kummisetäni kävi aamuyöllä unessani kertomassa Tampereen murteellaan: mun tarttee ny´l lähtee. Hän kuoli sinä yönä aamuyöllä. Isä kävi kuolemansa jälkeen istumassa sänkyni reunalla niin että Viivi-koirakin havahtui siihen. Isä kävi sanomassa, että kaikki järjestyy haastavassa elämäntilanteessani. Äitini tuli uneen kuolemansa jälkeen nauravaisena ja punaposkisena ja sanoi: näetkö miten hyvä olo minulla on nyt. Älä sure enää! Nyt näin unen, jossa iso huolien möykky katosi. Uni oli symbolinen, mutta selkeä. Huolien möykky on jo alkanut pienentyä.

Jos unen sanoma on todellinen, se toteutuu 2-4 kuukauden sisällä, muussa tapauksessa se on väärä hälytys. Kuten oli se uni, jossa rajan taa siirtynyt isäni haki mukaansa yhden sukulaismiehen. Siitä on nyt yli 20 vuotta, ja se mies on edelleen elossa.  

Kristukselle on annettu seuraava tehtävä, parikin. Yksi ongelma alkaa ratketa ensi viikolla jos hyvin käy. Ja kyllä, muistan aina kiittää avusta ja huolenpidosta.

Terveisin Noitanne Hoo 

 

 

 

Laiska bloggaaja

Kirjoittaminen on kivaa, samoin blogien lukeminen, mutta olen laiska avaamaan konetta, jolla kirjoitan, ja luen blogeja. Nytkään en ole avannut konetta viime postauksen jälkeen. 

Tässä välissä taisi juhannuskin livahtaa ohi. Ensimmäiset juhannusvieraat oli karvaisia. Esikoinen ja miniä lähtivät Ranskaan festareille , ja Ålle ja Riekku tulivat hoitoon mulle. Oli muuten ollut melko kuumat kelit Ranskassa, etenkin kun festarialueella ei ollut juurikaan varjoa. Poika ilmoittikin jossain vaiheessa, että he ovat ihan kunnossa siellä, arvasivat että Keski-Euroopan  helle on Suomenkin uutisissa.

Riekku ja Ålle ovat jo kuin kotonaan täällä, ainoa ongelma on, että kun lähden kotoa pois, Riekku jää haukkumaan tänne, ja haukkuu ilmeisesti suunnilleen sen ajan kun olen poissa. Kotona se ei hauku, kun sille laitetaan vaippa (koska se tiputtaa pissaa räkyttäessään, mutta vaippa toimii myös merkkinä, että nyt isäntäväki lähtee pois kotoa), ja se saa herkkutikun. Naapureita olin varoittanut, he sanoivat että ei haittaa, kun he tietävät, ettei koiralla ole hätää. Ei toimineet kotikonstit täällä, kyllä se haukkui.

Oli se sen aikaa ollut hiljaa, että varasti avatun herkkutikkupussin ja oli ainakin yrittänyt avata sitä. Luultavasti se söi sieltä pari, vaikka pussi oli hankala saada auki, koska sitä janotti koko illan, eikä oikein iltaruoka uponnut.  Syytöntä esitti.

 Ålle tykkää olla omissa oloissaan. Yleensä se makoilee vaatehuoneessa mun paitalaatikossa, ja sen huomaa

Parvekkeella sillä on oma paikka, minne se etenkin kuumalla hakeutuu. On se siellä.

 Vähän vähemmän karvaisiakin juhannusvieraita oli. Perinteiseen tapaan sisko tuli Helsingistä "maalle", ja tytär oli myös syömässä parina päivänä.

Yhtään kuvaa en ehtinyt ottaa ruoista: smetanalohta (reseptinkin saa, jos kauniisti pyytää), savulohta ranskankermakastikkeella, mozzarella-tomaatti-basilikasalaattia, savulohitäytteiset kananmunat, vihersalaatti ja jälkkärinä britankakkua. 

Sunnuntaina tytär tuli ruokapalkalla Riekun seuraksi, kun me käytiin perinteeksi muodostuneessa paikassa juhannuksen pitopyödässä  Orilammen majalla. Suosittelen, jos täälläpäin esim Repovedellä liikutte. Söimme itsemme niin täyteen alkupala/kalapöydästä, ettei oikein lämmin ruoka uponnut. Paikka on kaunis, rannasta lähtee myös kesäaikaan kultaristeilyt Repoveden maisemiin.

Sisko lähti sunnuntaina kotiin, Ålle ja Riekku haettiin alkuviikolla. Kukas Hannia nyt lenkittää? 😑 

Siskon työkaveri tilasi pienet vauvasiilit, ja kun hän esitteli sukkia naapurifirman työntekijälle, sain toisenkin tilauksen. Lakkasin siis yli 10 vuotta sitten laskemasta, montako paria olen näitä tehnyt, silloin olin kutonut 80 paria erikokoisia siilisukkia. Arvelen, että vähintään 500 paria olen tehnyt näitä. Yhtenä vuonna homma karkasi käsistä yhden Facen myyni-ilmoituksen kautta, ja sinä vuonna kudoin melkein 90 paria. Sen jälkeen en ole enää uskaltanut pahemmin mainostaa. Tilauksesta teen toki edelleen.

 

 Sukat on pienet, mutta paljon hitaammat kutoa viimeistelyineen kuin pienet perussukat.

 Bujoakin olen rakennellut. Huomaan että aina kun alan tehdä viikkosivua ilman mitään ideaa tai etukäteissuunnitelmaa, lätkin vaan laatikoita ja koristeita, saan aikaan itseäni miellyttävän lopputuloksen. Viikot 26 ja 28 lähtivät syntymään juuri näin, summanmutikassa lyijykynällä hahmotellen.

 Semmoista kuuluu Hannilaan.

 

 

Säläpostaus

 Miten ihmeessä minä oon aikanaan ehtinyt hoitaa neljä lasta, ison talon ja puutarhan, koiran ja pari kissaa. Ruoanlaiton, leipomisen, marjastuksen, lasten harrastuksiin kuskaukset, siivouuksen ja muun huushollin, vaatteetkin ompelin lapsille ja itselleni. Kun nyt tuntuu, etten saa aikaan yhtään mitään! Voisiko ikä vaikuttaa, ja se ettei enää ole pakko? 

Facessa tuli vastaan kuvia entiseltä mökiltäni Rauhalasta. Myin sen syksyllä 2019, loppui voimat ja rahat sen ylläpitämiseen. Oli se ihana paikka, nimensä veroinen Rauhala. Nykyisen omistajan mökkinä se näyttää aivan erilaiselta, hänen tyylillään ja persoonallaan sisustettu. Hän pitää siitä todella hyvää huolta, se lämmittää sydäntäni. 

Tohdin ehkä laittaa tähän kuvan Rauhalan tuvasta remontin jälkeen. Seinistä revittiin hirret esiin kahden pinkopahvi- ja seitsemän tapettikerroksen alta. Maalasin itse lattian, ja jätin sinne tietenkin kaikki kolhut ja kuhmut, mitään ei hiottu eikä siloteltu. 

 10 vuotta omistin Rauhalan, siellä tehtiin sinä aikana paljon remonttia, ja seuraava asukas pääsi muuttamaan sinne "valmiiseen" mökkiin. 

Tämähän ei liittynyt yhtään mihinkään. Vanhoja muistelin.

Lapsenlapsi näki kuvan Aasi Ihaa-sukista ja pyysi: mummu, voisitko tehdä mullekin samanlaiset. Tein. Nämä on sovittamatta vielä, kun neiti ei ole kesäkiireiltään ehtinyt tällä viikolla käymään. Sukat valmistuu nopeasti, mutta Aasi Ihaaksi muuntaminen sitten ei.

Kauha oli hyvä apuväline silmien kiinnittämisessä.

 Semmoiset syntyi. Häntäkin Aasilla on, siitä puuttuu vielä punainen rusetti

 

Sitten sain jokavuotisen hermoromahduksen, kun istutin kesäkukkia. Multa leviää joka paikkaan, jouduin jopa sanomaan seinän taakse muuttaneille uusille naapureille, että jos sitä multaa löytyy heidän parvekkeelta, tulen siivoamaan 😀 Ei napannut muutenkaan yhtään ostaa kukkia, amppeleita katselin, mutten raaskinut ostaa vielä edes yhtä. Yrttilaatikkoon ostin ruokakaupasta persiljan, tillin ja sitruunamelissan, halvempia kuin puutarhan taimet, oletan. 

Kyllä se tästä iloksi muuttuu kesän mittaan. Ostan pop corneja ja kylvän niitä ruukkuun. 

 

Kesäkuun bujo näköjään on rehevää mallia. Ensi viikon sivu tekeillä. Ei sinne paljoa kalenteriin merkintöjä mahdu, mutta ei kai se tärkeää ole 😀

 Eilen leivoin sämpylöitä, teeleipää, tein granolaa ja kokeilin tehdä granolakuppeja, jotka täytän jogurtilla ja marjoilla. Maistoin aamupalaksi yhden, teen toistekin. 

 

Tänään siivosin. Enhän mie ihan laiskana sentään ole maannut, vai mitä?

 

Vetkuttelua

 Olen maailman paras keksimään kaikenlaista oheistoimintaa, kun pitäisi tehdä jotain sellaista, joka ei kauheasti innostaisi. Sellaisia asioita on kuulkaa paljon, mm kaikki kotityöt. Yksi oheistoiminta on puhelin. Kun ei huvittaisi mennä siivoamaan jälkiään keittiössä, ottaa imuria esille, siivota kylppäriä jnejne, voi tarkistaa puhelimesta, onko sinne tullut jotain tärkeää. Yleensä ei ole. Sitten se puhelin liimaantuu kouraan, alan selata kaikkea turhaa, kelata samat jutut, jotka kelasin jo edellisen kerran, kun plarasin puhelinta. Eikä siellä oli mitään tärkeää, ei yhtään mitään!

Uutiset luen puhelimella, sitten on pakko (?) ratkaista pari peliä, YLEn Sanapyramidi, Ilta-Sanomien Neloset ja Sanavelho, päivän Sanuli, sekä 10 kysymystä. Niihin menee viitisen minuuttia aamulla, ei paha. 

 

Olen tarkoituksella jättänyt kaikki mahdolliset tiktokit ja jodelit pois puhelimesta, viimeisimmäksi poistin Threadsin, jossa tuli pääsääntöisesti paha olo selatessa ihmisten postauksia ja kommentointia. Lehtien kommenttipalstoja en lue ikinä, kamalia! Ainoa tärkeä taitaa olla mobiilipankki ja mobilepay, whatsapp ja messenger, muu kaikki on turhaa. Sitten kauhistun, kun illalla tarkistan ruutuaikani. 

Viisas tyttäreni antoi sysäyksen mullekin. Hän poisti puhelimesta kaikki somealustat (vai miksi niitä sanotaan?) Instagramin, TikTokin, kaikki sellaisetkin, joita nuoremmat käyttää, joista en edes tiedä mitä ne on. Facebookin hän jätti, jotta näkee äidin päivitykset 😀 Fb taitaa nykyään ollakin aika out nuorempien keskuudessa. Puhelimen näytön hän muutti harmaaksi, eli mahdollisimman vähän houkuttelevaksi. Sinne jäi whatsapp, messenger viestintävälineiksi.

Tyttö askarteli itse pieniä vihkosia, jonne hän merkkaa mm googletettavat asiat, sitten hän googlettaa ne kaikki kerralla. Hän siirtyi käyttämään kameraa, ei puhelinta siihenkään. Edes herätykseen hän ei käytä puhelinta, vaan herätyskelloa. 

Mulla on bujossa itseni kiusaamiseksi tehty taulukko, johon merkkaan värikoodeilla päivittäin, montako tuntia on ruutuaika. Oranssi on yli 6 tuntia. On muuten komeeta oranssia palkkia siellä, jee! Ja aivan turhaa suurin osa. Juuri se, että googlaan vaikkapa jonkin asian, saa mut jäämään selaamaan puhelinta, teen siis suunnilleen kaiken puhelimella. 

 Jei!

Tosin mulla saattaa mennä viestittelyyn paljon ruutuaikaa, käytän melkein pelkästään viestejä esim kavereiden ja perheen kanssa, harvemmin soittelen, koska olen kuulovammainen. Kuuntelen myös päivittäin esim meditaationauhoja, musiikkiakin, niistä kertyy helposti parikin tuntia päivässä ruutuaikaa. Mutta silti. 

Nyt mulla on kolmatta päivää käytössä pieni vihko, jonka ostin tätä varten. Merkkaan siihen tukkimiehen kirjanpidolla kerrat, jolloin otan puhelimen käteen selatakseni tai tarkistaakseni jonkin asian. Merkkaan sinne myös asiat, jotka pitää tarkistaa, mutta en ota joka kerran puhelinta esiin jne. Huomaan, että tämä vähentää sitä turhaa puhelimen esiin ottamista. Käsi hamuaa puhelinta tavan vuoksi vaikkapa mainoskatkolla, sitten muistan, että enpä otakaan, joudun merkkaamaan sen.

 Kun olen joskus kavereille manannut puhelinriippuvuuttani, saatan kuulla hurskastelua, että ei mulla ole puhelin kuin soittamista ja viestejä varten. Sitten kysyn, paljonko roikut läppärillä tai koneella päivittäin, usein kaveri jää miettimään, ai niin joo... Sama asia, puhelin vaan tarttuu helpommin käteen.

Kun tietoisesti jätän turhan plaraamisen, olen huomannut, että otankin kirjan käteen, tai ratkon muutaman sudokun tai krypton, ihan kynällä ja paperilla. Kotityöt ei kyllä ole sen enempää maittaneet, kumma kyllä 😆

Yksi, johon uppoudun aloittaessani on bujo. Kohta alan tehdä kesäkuun sivuja. Toukokuun viimeinen sivu ennen merkintöjä näyttää tältä

 Poikettiin tyttären kanssa uudella kirpparilla pari päivää sitten. Olipa siisti, avara, valoisa kirppari, varmaan käydään toistekin. Tytär ei tällä kertaa löytänyt mitään, mun mukaan tarttui aivan ihana pellavatunika, 5.75€

 Ja lisäksi tämä, olihan tämä ihan pakko ostaa hintaan 1.50€! Kokoa 104cm

 Parvekkeen siivousurakan jälkeen olen pessyt ikkunoita ja vaihtanut osaan verhot. Keittiöön vaihdoin taas pitsiverhot, yli 30 vuotta palvelleet ja aina vain ehjät

 Nyt on koneessa vierashuoneen ohuet verhot. Aion ripustaa ne suoraan ikkunaan kuivumaan. Kukas pesisi tuon ikkunan, viimeinen pesemättä. 

Lenkkeillytkin olen jonkin verran, nyt on niin kaunista, eikä hyttysiä vielä

 Tarkistaisin tähän astisen ruutuaikani tänään, muuten voi, koska pitäisi vetää viiva kirjanpitoon 😅

Tähän on tultu, pakko alkaa rajoittaa itse itseäni, jotta en koukutu aivan täysin. Menen ottamaan pyykit koneesta. Täten. 

 

Arkisia puuhia

 

Elämä jatkuu. Ystäväni on poissa, mutta tunnen hänen läsnäolonsa usein. Se on lohdullista.

Olen alkanut uudelleen pitää kirjaa ruokamenoista. Keliakiani takia joudun käyttämään kalliita gluteenittomia tuotteita, virallisten laskelmien mukaan yhden hengen gluteeniton ruoka tulee noin 70€ kuussa kalliimmaksi kuin normaali ruoka. Mun kohdalla se ei ehkä ihan pidä paikkaansa, koska syön aika vähän leipää, ja senkin leivon itse. Kalliilla jauhoilla tosin. 

Yksi keino säästää ruokamenoissa on, että suunnittelen viikon ruoat, teen kauppalistan sen mukaan, enkä käy kaupassa kuin viikon kuluttua seuraavan kerran. Joskus teen, kuten tämän kuun alussa: ostin kahden viikon ruoat kerralla. Se onnistuu, kun on auto käytössä. Tässä satsissa oli mm tarjouslohta, kanaa, naudan jauhelihaa, gluteenittomia jauhoja, jotka nostivat hintaa. Olen hedelmien suurkuluttaja, riippuvainan 😄 Lisäksi syön salaatteja paljon.

Kahden viikon ruoat 79.70. Ihan kohtuullinen summa, kun mukana oli gluteenittomia tuotteita.

Tein mm herkkuani, uunirahkaa ison vuokallisen. Söin sen jälkkärinä, sekä iltapalana muutamassa päivässä yksin. Ahne possu!

 

Helppo ja nopea herkku esim marjojen ja hillon kanssa kanssa.

Sain myös osan pentuetta koolle ja syömään. Lihapullia, muusia, salaattia, juustokakkua. Ja sain lapsityövoimaa apuriksi. Tästä neidistä on jo oikeasti apua, teki salaatin ja lihapullataikinan taidokkaasti.

 Miniän joululahjasukat ei ole vieläkään valmiit 😂 Kysyinkin, haluaako hän ne viime joulun lahjaksi myöhässä, vai odottaako hän ensi jouluun. Hän vastasi diplomaattisesti, että saan päättää.

Vetkutellessani niiden kanssa tein taas kuplasukkia. Lapsenlapset saivat omansa, kasvunvaraakin taitaa olla.

 Mun tyttärellä on aivan epänormaalin kapea jalka, kaikki sukat on liian leveitä jalkaterästä. Niinpä tein hänelle kuplasukat, jotka on kapeammat kuin nuo 10-vuotiaan lapsenlapsen sukat. Lisäksi hän käyttää pääsääntöisesti eriparisukkia, joten tein ne langasta, josta ei saakaan saman parisia. 

 

 Tytär laittoi sukat jalkaan ja totesi: täydelliset!

Otin myös esiin ne miniän luurankosukat. Toinen on valmis, toisesta puuttuu kantapään kavennukset ja jalkaterä. Ehkä ne valmistuu ensi jouluksi jo. 

 

 Semmoisia aikaansaannoksia. sukkien kutominen vähän tylsistyttää. Ehkä seuraavaksi aloitan jonkin puseron, periaatteena että voin kutoa telkkaria katsellessa. 

Bujon teemana on maaliskuussa viherkasvit. Tytär teki taas kasan tarroja, mikäs niitä on lätkiessä kalenteriin. 

 Sellainen silppupostaus.

Yritin jo aiemmin muutamankin kerran laatia postausta, mutta en saanut kuvia näkyviin. Nyt pelittää taas. 

                                               -------------------------------------------------------- 

Eilen kävin mäkättämässä Telian miehelle ihan paikan päällä. Sanoin jo paikan päälle kävellessäni, että mie tulin räyhäämään, kuka haluaa palvella. Yksi rohkea ilmottautui. 

Viime syksynä tuli Telialta ilmoitus, että määräaikainen sopimus on päättymässä, sinun ei tarvitse tehdä asialle mitään ja blaablaablaa. Mulla on sekä puhelin että netti Telialta, ja jollen olisi tehnyt mitään, hinta olisi noussut melkein 60 euroon. Otin yhteyttä asiakaspalveluun ja sanoin, että vaihdan operaattoria, perse ei kestä teidän hintoja. Ei siinä mennyt viittä minuuttia, kun olin neuvotellut liittymät yhteishintaan 46 euroa. Asiakaspalvelija alkoi kertoa mulle ilmaisesta turvapaketista, joka ei maksa mulle mitään, mutta suojaa puhelinta ja nettiyhteyttä viruksilta ja haitoilta. Tarkistin moneen kertaan, että siis se EI maksa mitään. Ei maksa, ilmainen on, ja vaikka olin epäileväinen, otin sen. Kun kerta se ei maksa.

Ei maksanutkaan, olin tyytyväinen, kun sain kohtuuhintaan liittymät vaihtamatta operaattoria. Kunnes tuli helmikuu ja sain viestin, että mulle on lasku Omateliassa 6,70€, voit maksaa sen siellä sivustolla. Ihmettelin, mutta ajattelin, että se on se liittymämaksu, josta luulin puhuneeni itseni irti syksyllä. Maksoin sen.Kunnes maaliskuussa tuli taas ilmoitus laskusta, nyt melkein 12 euroa. Avasin laskun: 24h turvapaketin kuukausimaksu. Ai perkele, että suutuin! Olihan se luvatusti ilmainen, kunnes muutaman kuukauden kuluttua ei enää ollutkaan. Sitten menin rähisemään ihan oikealle ihmiselle teliamyymälään.

Kannatti. Turvapaketti, jota en itse pystynyt irtisanomaan, sanottiin heti irti. Lisäksi sain uuden reitittimen mukaani ilmaiseksi, sekä netin hinnan putoamaan muutamalla eurolla, nyt yhteishinta on 41 euroa.  Sanoin, että jos mua nyt kusetettiin jollain tapaa, etsin sut käsiini 😆 Poikaparka, lupasi kyllä, ettei kuseta, halusi vaan korvata mulle aiheutetun mielipahan.

Jos teette reklamaatioita, tai valitatte saamastanne palvelusta, kääntykää puoleeni. Olen hyvä näissä!

Aurinkoista loppuviikkoa! 

 

 

 

Bujoa ja muuta sälää

 Kommentteihin ei sitten pääse vastaamaan, katsotaan kuinka kauan menee, ennenkuin homma korjaantuu.

Bujo, bullet journal on mulle elintärkeä. Ilman sitä oon aika kädetön. Ja sen parissa saan käyttää luovuutta tarvitsematta osata oikein mitään. En osaa piirtää, tai kai sitä mallista osaa jotain, mutta en tykkää piirtää, mutta osaan repiä paperia, liimata tarroja ja teippejä, sekä sommitella sivuja. Lisäksi tykkään listata asioita, ja vaikka käytän myös puhelimen kalenteria, se on toissijainen. Itse tehty kalenteri / muistikirja on paras (sanoisin parhautta, jollen inhoaisi sitä sanaa). 

Viime vuoden kalenteriin tein värikoodeilla merkinnän joka päivälle: millainen päivä oli. Joku sanoo näitä mielialamerkinnöiksi, mulla se ei varsinaisesti ole sitä, vaan merkkaan värillä, millainen päivä oli. Enkä tee tällä pikselitaulukolla mitään, en ikinä jälkeenpäin katso, että millainen päivä oli vaikkapa 21.7.2025. Tämä on vaan hauskan näköinen valmiina. Piilotin värikoodien merkitykset 😏 

 Listaan myös mm ruokavinkit, tehdyt käsityöt ja luetut kirjat. En siis kuuntele kirjoja, luen ihan kirjana. Olen hidas lukija, mutta koko ajan on kirja kesken. Tavoitteena oli vähintään 24 kirjaa viime vuonna, en ihan yltänyt siihen.

 Tälle vuodelle tein erilaisen sivun. Osaanhan mie piirtää 😄

 Merkkaan myös vuoden liikunnan ja tulee myös samanlainen pikselitaulukko siitä, millainen mun päivä oli.

Ja uutena puhelimen ruutuaika. Siis olen järkyttynyt, kun illalla katson, paljonko olen ollut puhelimella päivän aikana. Esimerkkinä eilen: tein ruokaa, leivoin, kävin asioilla ja jäteasemalla, kuskasin lapsenlasta harrastukseen ja takaisin, kudoin. Illansuussa katsoin, että ihan kohtuullinen ruutuaika, koska olin välillä vain vilkaissut puhelinta. Sitten illalla viestittelin jonkin verran, luin uutisia, mutta lähinnä puhelin oli (muka) pöydällä. Kun menin nukkumaan, lukema oli yli 7 tuntia! 

Toivon ettei tämä ole yhtä oranssia palkkia koko vuosi. Teen siis suunnilleen kaiken puhelimella, tietokoneella en ole useinkaan.

Yksi bujokirja kestää mulla aika tavalla tasan vuoden. Sitten se pullistelee kovin, mutta koskaan ei ole revennyt.

 

Tammikuun eka kokonainen viikko näyttää tältä. Tyttäreltä saadut tarrat otin vihdoin käyttöön.

 Tämän viikon sivusta tykkään itse. Tosin enää se ei ole yhtä siisti, kun on täynnä merkintöjä

 Sitten mulla on listat ruokamenoista, sekä vaatemenoista. Yhden vaatteen kerkisin jo ostaakin. Kirpparilta Skilan musta takki hintaan 12€

 Mustasta takista huonossa valaistuksessa huonosti räpsäisty kuva, mutta voin vakuuttaa että hieno on takki. Uudenveroinen mun mielestä. 

Nyt voin sitäpaitsi laittaa tyttären joululahjasukistakin kuvan. Kissanaiselle kissasukat. Kissakuvio on Lumi Karmitsan malli

Loppukevennyksenä kuva nuorimman pojan Pepe-kissasta, joka seuraa isäntäänsä joka paikkaan. Osaa avata ovet, joten tässä hän tunkee pojan perässä vessaan. 

 

No laitetaan vielä loppukevennyksen loppukevennys, kun kuva osui tulemaan vastaan. Hanni oli muuttamassa väliaikaisesti mökille myytyään asuntonsa, ja pojan varastossa oli tilaa osalle tavaroista. Sitten Hanni kantoi varastoon joulukuustaan, ja kaatui polulle. Poika ei suinkaan ensimmäisenä kysynyt, sattuiko, vaan kaivoi nopeasti puhelimen esiin ja otti kuvan.

 Kukahan tuonkin pojan on kasvattanut.