Leivontamestari.. eiku

 Tykkään leipomisesta. Meidän suvun naiset on kautta aikojen hoitaneet itseään, perhettään, surujaan ja ilojaan leipomalla. Sinä kamalana erokeväänä, kun tajusin jääväni lasteni kanssa totaaliyksinhuoltajaksi, leivoin. Leivoin. Leivoin. Onneksi mun leipomukset tekivät kauppansa, ja koska sinä keväänä oli esikoiseni yo-juhlat, vieraat saivat pelkästään itse leivottuja tarjoiluja.

Mutta en minäkään aina onnistu. Tein jo toisen kerran epäonnistuneita kauraleipäsiä Kinuskikissan ohjeella. Koska ensimmäinen yritys meni pieleen joskus aiemmin, ostin tuorehiivaa, jospa se saisi taikinan nousemaan. Ei saanut. Ei auttanut pitkä nostatusaika, saati aineksien tarkka mittaaminen. Pieleen meni.

 

 Biojätteisiin päätyi leipästen tie. Enää en edes yritä. Onneksi mulla on melkein samanlainen ohje, johon tulee hiukan gluteenittomia jauhoja. Ohje on Himoleipurin, sillä saan hyviä ja onnistuneita leipäsiä.

Leivoin samalla kertaa myös onnistuneita gluteenittomia sämpylöitä ja tein uunissa paistosta, johon tuli kesäkurpitsaa, tomaattia, punasipulia, fetajuustoa, mausteita ja vähän öljyä pintaan, sekä juustoraastetta. Tuli muuten hyvää uunituoreen sämpylän kera.

 Menossa on ruokien syönti pakkasesta, ja kun löysin juhannukselta jääneen vajaan pussin katkarapuja, tein sitruunaista katkarapupastaa. Teen toistekin

 Mun ruokakuvat ei ole mitään ruokahaluja herättäviä, mutta vakuutan, että maku oli hyvä 😅

Kerroin  Stanstan blogissa kommentoiden, että meidän perheessä on eletty jo pidempään haastavia aikoja, mutta kivaakin on tiedossa, ja muutenkin on hyviä asioita alkanut tapahtua. Yksi iloinen asia on, että esikoinen ja miniäKOKELAS menevät naimisiin. ( Ållen ja Riekun isäntäväki). Miniä on kokelas, kunnes anoppi toisin sanoo, mutta viimeistään kun pappi on aamenen sanonut. 

Poika ja miniäkokelas ovat ilmoittaneet, että koska heillä on pari vuotta sitten yhdistetty kahden aikuisen taloudet, heiltä ei puutu mitään, päinvastoin, tavaraa on vähän liikaakin. Joten jos heitä halutaan muistaa, voi tehdä lahjoituksen häälahjarahastoon. Mulla on kolehdinkeruu meneillään..

Mutta koska olin jo aiemmin katsonut yhtä sukkamallia sillä silmällä, päätin kutoa heille sukat. Annan sitten hääjuhlassa, tai myöhemmin. Aika alkuvaiheessa tajusin, että taitaa tulla kiire, ehkä annankin sukat jouluahjaksi. Väänsin jo melkein porua, mutta sitten homma alkoi pelittää. Yksi sukka valmistui viidessä päivässä, joten taidan ehtiä. Ainoa, mikä hieman sai pähkimään ja haromaan hiuksia oli tuon päivämäärän vaihtaminen oikeaksi. Toinen Mrs. sukka on kuvion alussa tekeillä.  Sitten vielä Mr. sukat. 

 

Yksi stressiä aiheuttanut asia on ollut nuorimman pojan autoasia. Kaksi ja puoli vuotta sitten hänen reilun vuoden ajan käytössä ollut auto hajosi korjauskelvottomaksi. Autosta jäi tuhansia euroja pankkilainaa, takuu ei enää ollut voimassa. Eli poika maksaa edelleen autolainaa autosta, joka on romutettu. Siihen ja sen jälkeiseen ajanjaksoon liittyy paljon kaikkea muutakin paskaa, sieltä saakka on tuntunut, että meidän perhe on kirottu 😕

Poika keplotteli ilman autoa mm mun avulla ja kimppakyydeillä, vaikka työmatka on pitkä ja auto pakollinen. Sitten hän pari vuotta sitten sai ostettua halvan Fiatin, joka kesti viime kevääseen. Siihen ei enää kannattanut laittaa yhtään rahaa korjauksiin, joten alettiin etsiä seuraavaa halpaa koslaa. Vuoden kuluttua asiat on korjaantuneet, joten auton pitäisi kestää edes sen vuoden ajan. 

Kolmisen kuukautta  keploteltiin taas, minä lainasin autoa, kaverit lainasi autoa, osan työmatkaa (50 km suuntaansa) poika saattoi päästä työkaverin kyydissä. Kauheaa säätämistä ja stressiä, töihin pitää päästä. Viidakkopuhelimen kautta laitettiin tietoa, nettiauton halvat autot tarkistettiin päivíttäin.,

Sitten se viidakkopuhelin soi. Mun paras ystävä, hoitokoirieni Jasun ja Remun emäntä soitti. Hänen veljensä (jonka minäkin tunnen)  harrastus on ostaa halpoja autoja, kunnostaa ne ja myydä halvalla eteenpäin. Siellä olisi yksi vanha Peugeot, joka on heinäkuussa katsastettu, jos kiinnostaa, kyselkää siitä lisätietoja. Niinpä poika otti yhteyttä tähän tuttuun mieheen, ja perjantaina lähdettiin ajamaan mun autolla Peugeotia katsomaan. 

 

Ei mua siinä tarvittu muuten, mutta ajateltiin, että saatetaan hyvässä lykyssä tulla kahdella autolla takaisin.

Me tultiin kahdella autolla takaisin. Auto on halpa (autoksi) ja siihen on kahdet renkaat, öljyt vaihdettu, ilmastointi huollettu, kaikki nivelet, jouset, polttimot vaihdettu, katsastettu vuodeksi eteenpäin, jne. Se saattaa kestää jopa yli vuoden Melkein iski autokateus, tämä näyttää mun silmissä hienolta. 

  Poika asuu maalla, joten hän on ollut autottomana aika lailla jumissa siellä, tosin hän viihtyy kissansa kanssa vuokratalossaan. Mutta oli kyllä mukavaa, kun hän eilen tuli omalla autollaan syömään, ja jatkoi kaupunkiin tapaamaan muutamaa vanhaa kaveriaan. Kyllä tuo ihan toisenlaista vapautta antaa entiseen verrattuna.

Ja luulen, että ainakin seuraavat kaksi vuotta hän saa toimia niiden kavereiden juoppokuskina, jotka häntä tänä autottomana aikana avustivat.

Olohuoneen kellosta oli loppunut patterit toissayönä ja kello oli pysähtynyt. Kun vaihdoin siihen patterit, ja laitoin kellon aikaan sanoin ääneen: olkoon tämä uuden, hyvän aikakauden alku. Laajensin loitsun koskemaan myös Stanstaa 💓

 

Laiska bloggaaja

Kirjoittaminen on kivaa, samoin blogien lukeminen, mutta olen laiska avaamaan konetta, jolla kirjoitan, ja luen blogeja. Nytkään en ole avannut konetta viime postauksen jälkeen. 

Tässä välissä taisi juhannuskin livahtaa ohi. Ensimmäiset juhannusvieraat oli karvaisia. Esikoinen ja miniä lähtivät Ranskaan festareille , ja Ålle ja Riekku tulivat hoitoon mulle. Oli muuten ollut melko kuumat kelit Ranskassa, etenkin kun festarialueella ei ollut juurikaan varjoa. Poika ilmoittikin jossain vaiheessa, että he ovat ihan kunnossa siellä, arvasivat että Keski-Euroopan  helle on Suomenkin uutisissa.

Riekku ja Ålle ovat jo kuin kotonaan täällä, ainoa ongelma on, että kun lähden kotoa pois, Riekku jää haukkumaan tänne, ja haukkuu ilmeisesti suunnilleen sen ajan kun olen poissa. Kotona se ei hauku, kun sille laitetaan vaippa (koska se tiputtaa pissaa räkyttäessään, mutta vaippa toimii myös merkkinä, että nyt isäntäväki lähtee pois kotoa), ja se saa herkkutikun. Naapureita olin varoittanut, he sanoivat että ei haittaa, kun he tietävät, ettei koiralla ole hätää. Ei toimineet kotikonstit täällä, kyllä se haukkui.

Oli se sen aikaa ollut hiljaa, että varasti avatun herkkutikkupussin ja oli ainakin yrittänyt avata sitä. Luultavasti se söi sieltä pari, vaikka pussi oli hankala saada auki, koska sitä janotti koko illan, eikä oikein iltaruoka uponnut.  Syytöntä esitti.

 Ålle tykkää olla omissa oloissaan. Yleensä se makoilee vaatehuoneessa mun paitalaatikossa, ja sen huomaa

Parvekkeella sillä on oma paikka, minne se etenkin kuumalla hakeutuu. On se siellä.

 Vähän vähemmän karvaisiakin juhannusvieraita oli. Perinteiseen tapaan sisko tuli Helsingistä "maalle", ja tytär oli myös syömässä parina päivänä.

Yhtään kuvaa en ehtinyt ottaa ruoista: smetanalohta (reseptinkin saa, jos kauniisti pyytää), savulohta ranskankermakastikkeella, mozzarella-tomaatti-basilikasalaattia, savulohitäytteiset kananmunat, vihersalaatti ja jälkkärinä britankakkua. 

Sunnuntaina tytär tuli ruokapalkalla Riekun seuraksi, kun me käytiin perinteeksi muodostuneessa paikassa juhannuksen pitopyödässä  Orilammen majalla. Suosittelen, jos täälläpäin esim Repovedellä liikutte. Söimme itsemme niin täyteen alkupala/kalapöydästä, ettei oikein lämmin ruoka uponnut. Paikka on kaunis, rannasta lähtee myös kesäaikaan kultaristeilyt Repoveden maisemiin.

Sisko lähti sunnuntaina kotiin, Ålle ja Riekku haettiin alkuviikolla. Kukas Hannia nyt lenkittää? 😑 

Siskon työkaveri tilasi pienet vauvasiilit, ja kun hän esitteli sukkia naapurifirman työntekijälle, sain toisenkin tilauksen. Lakkasin siis yli 10 vuotta sitten laskemasta, montako paria olen näitä tehnyt, silloin olin kutonut 80 paria erikokoisia siilisukkia. Arvelen, että vähintään 500 paria olen tehnyt näitä. Yhtenä vuonna homma karkasi käsistä yhden Facen myyni-ilmoituksen kautta, ja sinä vuonna kudoin melkein 90 paria. Sen jälkeen en ole enää uskaltanut pahemmin mainostaa. Tilauksesta teen toki edelleen.

 

 Sukat on pienet, mutta paljon hitaammat kutoa viimeistelyineen kuin pienet perussukat.

 Bujoakin olen rakennellut. Huomaan että aina kun alan tehdä viikkosivua ilman mitään ideaa tai etukäteissuunnitelmaa, lätkin vaan laatikoita ja koristeita, saan aikaan itseäni miellyttävän lopputuloksen. Viikot 26 ja 28 lähtivät syntymään juuri näin, summanmutikassa lyijykynällä hahmotellen.

 Semmoista kuuluu Hannilaan.

 

 

Uuden valmistumista, vanhan paikkausta

 Pääsiäinen meni, oli mukavaa, vaikka säät ei parhaat mahdolliset ainakaan täällä olleetkaan. Ulkoilut jäi minimiin.

Oltiin lapsenlasten kanssa Pomppumaailmassa, minä, tytär (= lasten täti) ja lapset 10 v ja 1 1/2 v. Isompi meni jo kaverin kanssa omia menojaan, täti sompaili välillä isomman, välillä pienemmän lapsen kanssa, mun päätehtäväksi jäi vahtia sitä pikkuista. Huomaa, että ikää alkaa olla, ja huomaa myös, miten ehtiväinen se pikkukääpiö onkaan. Mutta hienosti selvittiin.

 Maanantaina testattiin taaperon rohkeus, kun hän tuli muiden mukana syömään mummulaan, ja tänne tuli myös hirveän vilkas, eläväinen, kovaäänisesti haukkuva Riekku, australian terrieri.  Vähän jännitettiin ensikohtaamista, mutta ihan kuin Riekku olisi hoksannut, että nyt on pikkuinen lapsi paikalla. se ei riehunut yhtään. Antoi pienen rauhassa kosketella ja ihmetellä karvaista naamaa ja roikkuvaa kieltä. Agressiivinen Riekku ei ole, mutta nuori ja hölmö.

Riekun emäntä sai viimein jouluahjasukkansa 😄

 

  Kuvissa toiselta luurangolta puuttuu vielä hammasvälit, tein nekin kyllä.

Sain vaihtarina sukat, jotka kudoin toissajouluksi pojalle. Sain ne korjattavaksi, sukassa on reikä

 

Olen vakaasti sitä mieltä, että syyllinen reikään ei ole sukkien kutojassa, vaan toinen heistä. Kumpaa veikkaatte:

 Ålle, vai Riekku

 Maanantaina siis tuli osa pentueesta syömään. Olin varannut ruokaa taas niin, ettei ainakaan lopu kesken. Yksi suursyömäri joutuikin pitkään vuoroon töihin nuorisokotiin, mutta ei ruoat muutenkaan olisi kesken loppuneet. Kuvaa ei ole kuin tähteistä: pasta-savukalasalaattia, täytettyjä munia, vihersalaattia, Igorin kanaa, aurajuustoperunoita, riisiä (ylimitoitetusti), karjalanpiirakoita. Jälkkärinä rahkapiirakkaa, kolaruutuja, ja ruma, mutta äärimmäisen hyvän makuinen itse tehty pasha.

 

 Kaikki häipyivät, meteli taukosi, ja mulle jäi sotkuinen keittiö siivottavaksi. Onneksi sain vertaistukea Stanstalta Ja tiskasimme yhdessä toisiamme tsempaten, molemmat omassa keittiössämme

Lähtötilanne:

 Tiskattu! Astiat, jotka on pesty koneessa, laitettu kaappiin

 Ja sitten tiskatutkin laitettu paikalleen.

 Kelpaa taas porsastella!

 

 

 

Ystävä vieraana. Kanakeittoa ja kinkkupiirakkaa

 Tiedättehän, on olemassa ystäviä, jotka ovat elämässä jonkin aikaa, sitten kadotat heidät ja yhteyden. Minä ajattelen, että he ovat ystäviä, jotka vain käväisevät elämässäsi, mutta ovat silti tavalla tai toisella merkityksellisiä. Sitten on ystäviä, jotka ovat elämässä vuosia, vuosikymmeniä. Ja sitten heitä, joihin olet yhteydessä harvemmin, mutta jotka ovat aina siellä olemassa, vaikka et tapaisi vuosiin. Tällaisen ystävän sain vieraaksi, ystävä jo kouluajoilta, lukiosta.

Hän ajeli luokseni keskiviikkona, viipyi yhden yön (olisin pitänyt vaikka viikon) ja lähti eilen, torstaina. Voi että, miten lämmin tunne tulee edelleen sisälleni, kun ajattelenkin ystävääni. Hän oli jo lukioaikana ajatusmaailmaltaan samanlainen, sielunsisar, se on vain syventynyt. Olimme perheittäin tekemisissä, he kyläilivät meillä, me heidän luonaan. Olen yhden heidän lapsensa kummi. Vaikka yhteys ei ole ollut jatkuvaa, olemme kuitenkin eläneet toistemme elämänvaiheet yhdessä, ja tähän ikään mennessä on molemmilla takanaan kaikenlaisia vaiheita, myrskyjä ja vastoinkäymisiäkin - tietysti. Mutta nyt, yli 10 vuoden tauon jälkeen tapasimme nokakkain viimein.  

Varasin hänelle vierashuoneeseen selviytymispaketin 😀

Ja tietenkin Hanni leipoo ja kokkaa vieraalleen.

Syötiin Tuure Kilpeläisen kanakeittoa

Jälkkäriksi britankakkua 

 

Iltapalaksi syötiin kinkkupiirakkaa, jonka ohjeen olen luvannut julkaista. Tämä on nimittäin hyvää. Pellillinen piirakkaa kerralla, loput voi pakastaa, jos jää tähteeksi. Usein ei jää, jos tätä vieraille tarjoaa.

150 gr margariinia

4 dl vehnäjauhoja (mulla gluteenittomia jauhoja)

1/2 tl suolaa

1 dl juustoraastetta

1 dl kylmää vettä

Nypi margariini, vehnäjauhot ja suola. Lisää juustoraaste ja kylmä vesi. Laita taikina jääkaappiin odottamaan.

Täyte:

350 gr kinkkua (käytän palvirouhetta, se on koostumukseltaan parempaa kuin esim suikaleet)

paprika

purjo

Hauduta kasvikset pehmeiksi pannulla. Lisää kinkku ja siirrä pannu levyltä odottamaan

1 prk ranskankermaa

2 dl kevytkermaa

2 munaa

1/2 tl suolaa

3 tl pippurisekoitetta (laitoin valko- ja mustapippuria, sekä hiukan chlilpippuria rouhittuina)

n. 4 dl juustoraastetta

- painele taikina tasaiseksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pistele haarukalla ja esipaista 225 asteessa n. 10 minuuttia

- kaada täyte esipaistetun pohjan päälle

 

- lisää täytteen päälle juustoraastetta n. 4 dl

 

 - sekoita ranskankerma-täyte tasaiseksi ja kaada juustoraasteen päälle

 - paista 200 asteessa n. 20 minuuttia

 - syö pois

 Ystävän kanssa istuttiin ja juteltiin, avattiin iloiset ja kipeät, vaikeatkin asiat, puhuttiin ja kuunneltiin, vuoron perään. Tehtiin pieniä lenkkejä, sitten vain olla möllötettiin. Ja ihan ilman alkoholia kielet lauloivat. Ystäväni ei voi sairautensa vuoksi juoda, ja mullahan ei ole mitään hinkua juoda, joten tyydyttiin vichyyn ja kraanaveteen. 

Eilen hän lähti iltapäivällä. Rutistettiin toisemme halaukseen, pitkään halaukseen ja vannottiin, että seuraavaan livetapaamiseen ei mene näin montaa vuotta.

Lupaukset on pidettävä, eikö? 

Juhannus 2025 ja Ålle

 Esikoinen lähti vaimon kanssa Ranskaan festareille, Ålle tuli mulle hoitoon tiistaina. 

Keskiviikko-iltana huomasin, että Ållen silmä on tulehtunut. Se rähmi, eikä Ålle saanut sitä pidettyä auki. Tämä on kolmas tulehdus silmässä tämän vuoden aikana, ja tottakai se tulehtui, kun Ålle oli hoidossa. 

Torstaina soitin aamulla ensin lääkärille, joka hoiti Viiviäkin joskus. Hän ilmoitti, ettei ole vastaanotolla koko päivänä. Seuraavaksi soitto kaupungin eläinlääkärille Kuusankoskelle. Soitin sinne 8.15 aamulla. Tuntia myöhemmin oltiin kotimatkalla, tipparesepti mukana. 

 

Sain ihme kyllä yllätyshyökkäyksellä Ållen koppaan. Sen sijaan sen saaminen kopasta ulos eläinlääkärissä ei ollutkaan ihan helppoa.

Lopulta se hiippaili ulos kopasta, näki lääkärin ja paniikissa kiipesi mun olkapäälle. Siinä sitten lääkäri tutki mun selän takana olallani roikkuvan ja rimpuilevan Ållen, jopa onnistui laittamaan tipan silmiin ja lampulla tutkimaan silmän. Siellä on näkyvillä vanha haava sidekalvossa, jonka se on ehkä itse raapaissut siihen. Ilmeisesti silmä sen vuoksi tulehtuu.

Mielenkiintoista sinällään oli yrittää yksin saada se tippa 4-8 kertaa päivässä silmään. Etenkin, kun silmä oli melkein ummessa.

 Onnistuin, väkisin pitämällä kiinni. Seuraavana aamuna silmä oli jo parempi, iltaa kohden aukeni aina enemmän.

 

Nyt ei enää tiedä, kumpi silmä on se tulehtunut. Kuuria jatketaan 10 päivää yhteensä.

 

                           

                                           ------------------------------------------------------------

Juhannusaattona tuli sisko Helsingistä perinteisesti juhannusvieraaksi. Saatiin yhteistuumin tipatkin paremmin Ållen silmään: minä pidin Ållea sylissä, sisko tiputti tipat.

Asemalta tullessa poikettiin Ratamon Terveysmetsässä. 

 

Syötiin hyvin aattona. Uusia perunoita hain torilta. Lisäksi oli smetana-katkarapu-punasipuli-suolakurkku-manteli-uunilohta, kylmäsavulohilisuke = kylmäsavulohta, ranskankermaa, sipulia,tilliä, sitruunaa. Kananmunia savulohitäytteellä, tomaatti-mozzarella-salaattia, rapumarinoitua silliä. Jälkkärinä oli mutakakkua ja kermavaahtoa.. 

Voi kun me syötiinkin. 

 

Tytär tuli myös syömään ja lähti sitten ensimmäistä kertaa elämässään vetämään karaokea   lähiöbaariin. Karaokesta muodostui suuri menestys, eikä likkaa päästettykään sieltä ihan helposti lähtemään kotiin, kun kaikki halusivat laulaa tyttären innostamana 😄

Me siskon kanssa heitettiin tytär kotiin, ja tehtiin lenkki lähiön retkeilymaastoon Kalalammelle. 

 Kotona saunottiin, syötiin erinomaisen hyvää pastasalaattia, jota joku (!!) oli tehnyt, sekä juotiin vähän virvokkeita (virn!). Nukkumaan päästiin kolmen aikaan. 

Seuraavana päivänä satoi koko päivän. Me lähdettiin ajelemaan Orilammen majalle https://orilampi.fi 

Ollaan käyty siellä useampana juhannuksena pitopöydässä. Orilampi on Hillosensalmella, Valkealassa. Repoveden retkeilyreittien lähistöllä. Vanhanajan ravintola. todella hyvät pitopöydän antimet

 

Ämmällä muikee ilme: maha ähkytäynnä ruokaa.

Sateinen sää ei houkutellut ulkoilemaan tällä kertaa, saati Kultareitti-risteilylle Repovedelle. 

 Sunnuntaina ajeltiin vielä Vuohijärven taide- ja kulttuuritaloon katsomaan Reidar Särestöniemen näyttelyä. Tämän taide-kulttuurikeskuksen omistaa Tuomas Hoikkala, Salmelan omistaja ja perustaja. Taidekeskus sijaitsee Vuohijärven entisessä kirkossa. 

 

 Lisäksi näytteillä oli Nina Ternon pronssiveistoksia, sekä erillisessä tilassa kuusankoskelaisen edesmenneen taiteilija Esko Tirrosen maalauksia. Myös ulkona on taidetta, mma Laila Pullisen veistoksia. Suosittelen käymään, jos täälläpäin liikutte. https://taidekeskussalmela.fi/vuohijarvi

 Eilen illalla vieras lähti kotiin. Ensi juhannuksena sitten taas odotellaan siskon kanssa, mitä Ålle sillä kertaa keksii, katoaako, vai lähdetäänkö lääkäriin.