Hannin viikko

 Tällä viikolla bujossa oli vasta yksi merkintä etukäteen kirjattuna. Torstaina piti mennä tarkistuttamaan silmänpaineet. Nyt sama bujosivu on täynnä merkintöjä, ainoastaan huominen on tyhjää täynnä. Tässä alkutilanne:

 

Maanantaina kävin kirjastossa. Olin päättänyt, luettuani viimeksi mm Boynen Kuudes mies-romaanin, että nyt on lainattava jotain kepeää. Kuinka ollakaan, lainasin tositarinaan perustuvan romaanin keskitysleiristä, mutta vastapainoksi Enni Mustosen kirjan. Marika Rosenborgilta etsin toista kirjaa, mutta sitä ei ollut hyllyssä. Lainasin kuitenkin samalta kirjailijalta toisen kirjan. Minähän olen varmistelija, katastrofiajattelija, konfliktikammoinen jos joku. Olen lukenut muutaman kymmenen sivua, ja kirja tuntuu kertovan aika paljon Hannista 😊

 Maanantaina kirjastossa käytyäni hain mukaan tyttären, me molemmat ollaan päätetty löytää hääjuhlavaatteet kirpparilta. Minulta puuttui vielä kengät, jakku ja laukku. Mentiin ICare-kirpparille ( = Pelastusarmeijan kirppari) ja pääsinkin takahuoneeseen penkomaan kenkiä, joita ei oltu vielä tuotu myymälän puolelle. Löysin kengät (en voi enkä halua käyttää kapeita enkä korkokenkiä). Hinta oli suolainen kirpparihinnaksi, mutta ajattelin että menköön, hyvänlaatuiset nahkakengät, Ilves-merkkiset, 15€.

 Illalla googletin vastaavien Ilves-kenkien hintoja. Ei ne sitten niin kalliit olleetkaan.

 

Tiistaina sain tehtyä yhden ällöttävimmistä hommista: siivosin auton. Ei se lopulta kamalan iso työ ole, mutta se aloittaminen ( = imurin kantaminen parkkipaikalle) ottaa aina koville. Sekä se, että autoon on kertynyt 3 kiloa hiekkaa ja pölyä. Nyt on Karl puhdas, käytin sen pesulassakin (mikä on kammottava paikka!!) Olen kuuluisa siitä, että mulla on osapuilleen Kymenlaakson paskaisin auto sisältä ja ulkoa. 

Olen käynyt varmaan 15 vuotta kansalaisopiston vesijumpassa maanantaisin. Ohjaaja on mun ystävä, entinen naapuri, todella hyvä vetäjä, joten ryhmään halutessaan on pidettävä kiirettä, että ehtii ilmottautumaan, paikat menee parissa minuutissa. Niinpä olin etsinyt valmiiksi oikean ryhmän, ja olin valmiina sormi liipasimella, kun ilmottautuminen alkaa klo 10.00. Kello tuli 10, mutta ilmottautuminen ei auennut. Kokeilin klikata, ei auttanut, "ilmoittautuminen ei ole auki". Oli pakko palata opiston etusivulle, aloitta alusta, etsiä oikea kurssi. Sitten pääsin ilmottautumaan, ehkä klo 10.04 sain sen tehtyä. Olet varasijalla. Perse!! Mun ainoa ohjattu liikunta tänä vuonna, enpä sitten menekään.

Keskiviikkona suivaannuin itseeni. Onhan se kumma, jollen saa itseäni liikkeelle, lenkillekin turhan harvoin. Pakkasin uimakamppeet kassiin ja lähdin uimahalliin. Meillä on monitoimitalo, jossa on myös uimahalli, klooriton vesi, poreallas, 25 metrin allas. 

 Uimareita ei ollut päivällä montaa, vesijuoksin 40 minuuttia ja taputin sen jälkeen itseäni selkään. Hyvä, Hanni!! Ensi viikolla käyn kaksi kertaa vesijuoksemassa, ja SAATAN kurkata varovasti kuntosalin ovesta sisään, onko siellä kaikki ennallaan. Jospa repäisis ja kävisi sielläkin verestämässä muistia ja taitoja. Mulla on vuosikortti, jolla saan käydä halleissa ja kuntosalilla niin paljon kuin haluan. Jotain hyötyä astmasta, saan sen kortin 62 eurolla.

Torstaina oli silmänpaineen mittaus Synsamilla. Oli eri optikko, joka sanoi mulle, että ei sen paineen tarvitse vielä merkitä yhtään mitään, koska glaukooma voi olla myös ihmisillä, joilla on normaali silmänpaine, ja päinvastoin, kohonnut silmänpaine ei tarvitse tarkoittaa glaukoomaa. Paine mitattiin, se oli tullut alaspäin, mutta vähän koholla vielä. En huolestu edelleenkään, mutta  varasin silmälääkärin 14.9. Kätevää sinänsä, että lääkäri tulee optikkoliikkeeseen.

Kun pääsin optikolta, hain tyttären mukaan, hänellä oli etäpäivä koulusta, ja lähdettiin kirpparille. Löysin laukun, sekä sellaisen ehkä-jakun, mutta jätin jakun ostamatta. Laukun ostin -30%

 Ja sitten bongasin tyttärelle, jolla siis on juhlavaatteena kaunis haalari, aivan ihanan mustan juhlamekon. Se sopi niin täydellisesti, että ostettiin sitten sekin. Hän voi vaihtaa juhlassa vaatteita kolme kertaa 😁

Eilen, perjantaina sain siivottua tämän kotini vähän tarkemmin. Mulla on yleensä sellaista silmänlumesiistiä, mutta täällä ei ole imuroitu eikä mopattu, eikä pölyjä pyyhitty. Nyt on.

 

 Eilen, perjantaina hain lapsenlapsen tarhasta isosiskonsa kanssa, tytär eli lasten täti halusi mukaan hengaamaan muksujen kanssa. Oli niin ihana, kun menin pienten puolelle portin taa ja huutelin tyttöä nimeltä. Hän ilahtui selvästi ja hihkaisi: mummu! Sitten mentiin kotiin odottelemaan, koska isi pääsee töistä. Oli niin liikuttavaa, kun oltiin lähdössä tyttären kanssa, ja pikkuiselle tuli kiire laittaa sukat jalkaan. Hän oli lähdössä meidän mukaan, ja itku tuli, kun selitin, että nyt täytyy jäädä kotiin 😢 Tyttö ei myöskään vielä ymmärtänyt, kun lupasin tänään mennä uudelleen leikkimään ja hoitamaan tyttöä, jotta isosisko pääsee Tykkimäen päättäjäisiin. Eli tänään iltapäivällä suuntaan moneksi tunniksi hoitamaan lapsenlasta. Ihan parasta!

Eilen sain myös häälahjasukat viimeistelyä vaille valmiiksi. jouduin purkamaan ja kutomaan uusiksi morsiamen toisen sukan kuvion alareunasta saakka, olin vahingossa kutonut sen eri langalla. Päättely ja höyrytys vielä 

 Illalla istuin puolenyön aikaan hetken parvekkeella ja katselin kaunista yötaivasta. Kuuhulluus kai saa tuijottamaan taivaalle, ulvomaan ja valvomaan 😄 

 

Tänään lauantaina siis on lapsenhoitokeikka. Huomenna sunnuntaina bujossa ei ole yhtään merkintää. En siis tee yhtään mitään, kun ei kerta ole pakko.
 

 

Leivontamestari.. eiku

 Tykkään leipomisesta. Meidän suvun naiset on kautta aikojen hoitaneet itseään, perhettään, surujaan ja ilojaan leipomalla. Sinä kamalana erokeväänä, kun tajusin jääväni lasteni kanssa totaaliyksinhuoltajaksi, leivoin. Leivoin. Leivoin. Onneksi mun leipomukset tekivät kauppansa, ja koska sinä keväänä oli esikoiseni yo-juhlat, vieraat saivat pelkästään itse leivottuja tarjoiluja.

Mutta en minäkään aina onnistu. Tein jo toisen kerran epäonnistuneita kauraleipäsiä Kinuskikissan ohjeella. Koska ensimmäinen yritys meni pieleen joskus aiemmin, ostin tuorehiivaa, jospa se saisi taikinan nousemaan. Ei saanut. Ei auttanut pitkä nostatusaika, saati aineksien tarkka mittaaminen. Pieleen meni.

 

 Biojätteisiin päätyi leipästen tie. Enää en edes yritä. Onneksi mulla on melkein samanlainen ohje, johon tulee hiukan gluteenittomia jauhoja. Ohje on Himoleipurin, sillä saan hyviä ja onnistuneita leipäsiä.

Leivoin samalla kertaa myös onnistuneita gluteenittomia sämpylöitä ja tein uunissa paistosta, johon tuli kesäkurpitsaa, tomaattia, punasipulia, fetajuustoa, mausteita ja vähän öljyä pintaan, sekä juustoraastetta. Tuli muuten hyvää uunituoreen sämpylän kera.

 Menossa on ruokien syönti pakkasesta, ja kun löysin juhannukselta jääneen vajaan pussin katkarapuja, tein sitruunaista katkarapupastaa. Teen toistekin

 Mun ruokakuvat ei ole mitään ruokahaluja herättäviä, mutta vakuutan, että maku oli hyvä 😅

Kerroin  Stanstan blogissa kommentoiden, että meidän perheessä on eletty jo pidempään haastavia aikoja, mutta kivaakin on tiedossa, ja muutenkin on hyviä asioita alkanut tapahtua. Yksi iloinen asia on, että esikoinen ja miniäKOKELAS menevät naimisiin. ( Ållen ja Riekun isäntäväki). Miniä on kokelas, kunnes anoppi toisin sanoo, mutta viimeistään kun pappi on aamenen sanonut. 

Poika ja miniäkokelas ovat ilmoittaneet, että koska heillä on pari vuotta sitten yhdistetty kahden aikuisen taloudet, heiltä ei puutu mitään, päinvastoin, tavaraa on vähän liikaakin. Joten jos heitä halutaan muistaa, voi tehdä lahjoituksen häälahjarahastoon. Mulla on kolehdinkeruu meneillään..

Mutta koska olin jo aiemmin katsonut yhtä sukkamallia sillä silmällä, päätin kutoa heille sukat. Annan sitten hääjuhlassa, tai myöhemmin. Aika alkuvaiheessa tajusin, että taitaa tulla kiire, ehkä annankin sukat jouluahjaksi. Väänsin jo melkein porua, mutta sitten homma alkoi pelittää. Yksi sukka valmistui viidessä päivässä, joten taidan ehtiä. Ainoa, mikä hieman sai pähkimään ja haromaan hiuksia oli tuon päivämäärän vaihtaminen oikeaksi. Toinen Mrs. sukka on kuvion alussa tekeillä.  Sitten vielä Mr. sukat. 

 

Yksi stressiä aiheuttanut asia on ollut nuorimman pojan autoasia. Kaksi ja puoli vuotta sitten hänen reilun vuoden ajan käytössä ollut auto hajosi korjauskelvottomaksi. Autosta jäi tuhansia euroja pankkilainaa, takuu ei enää ollut voimassa. Eli poika maksaa edelleen autolainaa autosta, joka on romutettu. Siihen ja sen jälkeiseen ajanjaksoon liittyy paljon kaikkea muutakin paskaa, sieltä saakka on tuntunut, että meidän perhe on kirottu 😕

Poika keplotteli ilman autoa mm mun avulla ja kimppakyydeillä, vaikka työmatka on pitkä ja auto pakollinen. Sitten hän pari vuotta sitten sai ostettua halvan Fiatin, joka kesti viime kevääseen. Siihen ei enää kannattanut laittaa yhtään rahaa korjauksiin, joten alettiin etsiä seuraavaa halpaa koslaa. Vuoden kuluttua asiat on korjaantuneet, joten auton pitäisi kestää edes sen vuoden ajan. 

Kolmisen kuukautta  keploteltiin taas, minä lainasin autoa, kaverit lainasi autoa, osan työmatkaa (50 km suuntaansa) poika saattoi päästä työkaverin kyydissä. Kauheaa säätämistä ja stressiä, töihin pitää päästä. Viidakkopuhelimen kautta laitettiin tietoa, nettiauton halvat autot tarkistettiin päivíttäin.,

Sitten se viidakkopuhelin soi. Mun paras ystävä, hoitokoirieni Jasun ja Remun emäntä soitti. Hänen veljensä (jonka minäkin tunnen)  harrastus on ostaa halpoja autoja, kunnostaa ne ja myydä halvalla eteenpäin. Siellä olisi yksi vanha Peugeot, joka on heinäkuussa katsastettu, jos kiinnostaa, kyselkää siitä lisätietoja. Niinpä poika otti yhteyttä tähän tuttuun mieheen, ja perjantaina lähdettiin ajamaan mun autolla Peugeotia katsomaan. 

 

Ei mua siinä tarvittu muuten, mutta ajateltiin, että saatetaan hyvässä lykyssä tulla kahdella autolla takaisin.

Me tultiin kahdella autolla takaisin. Auto on halpa (autoksi) ja siihen on kahdet renkaat, öljyt vaihdettu, ilmastointi huollettu, kaikki nivelet, jouset, polttimot vaihdettu, katsastettu vuodeksi eteenpäin, jne. Se saattaa kestää jopa yli vuoden Melkein iski autokateus, tämä näyttää mun silmissä hienolta. 

  Poika asuu maalla, joten hän on ollut autottomana aika lailla jumissa siellä, tosin hän viihtyy kissansa kanssa vuokratalossaan. Mutta oli kyllä mukavaa, kun hän eilen tuli omalla autollaan syömään, ja jatkoi kaupunkiin tapaamaan muutamaa vanhaa kaveriaan. Kyllä tuo ihan toisenlaista vapautta antaa entiseen verrattuna.

Ja luulen, että ainakin seuraavat kaksi vuotta hän saa toimia niiden kavereiden juoppokuskina, jotka häntä tänä autottomana aikana avustivat.

Olohuoneen kellosta oli loppunut patterit toissayönä ja kello oli pysähtynyt. Kun vaihdoin siihen patterit, ja laitoin kellon aikaan sanoin ääneen: olkoon tämä uuden, hyvän aikakauden alku. Laajensin loitsun koskemaan myös Stanstaa 💓

 

Mansikkaa ja kirsikkaa

 Ålle on ollut hoidossa jo puolitoista viikkoa. Alunperin sen piti olla täällä pojan ja miniän Varsovan reissun ajan, mutta sitten poika kysyi, että kestänkö kissaa vielä tämänkin viikonlopun. He ovan häissä lauantaina, ja he yöpyvät siellä. Sopihan se hyvin, turha Ållea on välillä rahdata kotiin. Tänään sanoin, että toipukaa rauhassa tämä päivä, ja Ålle haetaan vasta huomenna. Se on helppo hoidokki.

Ålle ei tykkää olla sylissä. Siispä huvitti, kun se yhtenä päivänä otti keittiöstä vauhtia ja hyppäsi suoraan syliini ja jäi siihen. 

 Kokeilin myös harjata sitä, hyvin onnistui. Siitä lähtee karvaa ihan jatkuvasti. 

 

Ålle osallistuu myös mielellään mun kutomisharrastukseen, lähinnä pöllimällä lankakerän. Tässä lähti mansikkapipojen lanka Ållen matkaan.

Miniä pyysi mua tekemään itselleen mansikkapipon. Hän lupasi pullon konjakkia palkaksi, mutta lupasin tehdä ihan ilmatteeksi 😀 Tappelin pipon kanssa (?), eikä purkamisen ja kutomisen ja purkamisen jälkeenkään lopputulos ole häävi. Mun päässä tämä on erityisen ruma, mutta se kyllä johtuu päästä. Miniän vaaleilla kutreilla tämä voi olla ihan siedettävä. Jos ei ole, kudon kokonaan uuden. Olen tehnyt mansikka- ja mustikkapipoja eri kokoisia, tämä nyt vastusti ihan huolella. 

Lankaa jäi, joten päätin tehdä vielä toisenkin pipon, mansikkapipon Neiti Kaatuilijalle (nimi johtuu siitä, että hänellä on kova uhmaikä, ja neiti on enemmän kumollaan kuin pystyssä nykyään 😅) Oli se hetken päässäkin, ennenkuin se lensi lattialle. 

 

Mummulan oravakeinu on Neiti Kaatuilijan suosikki. Keinu on mun isän tekemä, hän teki sen mun kaksosten synnyttyä v 1991. Isä oli tehnyt samanlaisen keinun mun isosiskolle 1940-luvun lopussa, se on edelleen tallessa ja kunnossa. Äitini kertoi, että olin 3-vuotiaana keinunut oravakeinussa, vedellyt kovat vauhdit ja laulanut keinumisen tahdissa: mua lemmitkö vielä oi Kustaaaaa....

Mustikkaan olen raahautunut pari kertaa. Sananmukaissesti raahautunut (tosin autolla alkumatka), koska mulla on tällä hetkellä haastetta särkyjen kanssa. Hankalaa liikkuakin, kun joka paikkaa särkee, jopa ihon pinta on hipaisuarka. Vahva epäilykseni on, että mulla on nivelrikon ja  osteoporoosin lisäksi fibromyalgia. Olen kuitenkin saanut kuutisen litraa pakkaseen, vielä pari kertaa ajattelin käydä keräämässä mustikoita. Tytär lupasi jonain päivänä lähteä mukaan. Mulla on tapana ottaa metsään mukaan putsausritilä, ja istua kannolla putsaamassa marjat sitä mukaa kun poimin. Selkä kiittää, ja tuon kotiin putsatut marjat.

 Laitan aina marjat minigrip-pusseihin, vie vähemmän tilaa.

Sain myös pojalta kirsikoita, heidän puut on tehneet hyvän sadon. Poika keitti eilen ison määrän kirsikkahilloa, jota myy, kun itse eivät tarvitse niin paljoa. Maistoin hilloa, tosi hyvää! Sain itsellekin pari purkkia, voisin kuvitella, että juustojen kanssa hillo on loistava yhdistelmä.Itselle sain rasiallisen kirsikoita. Ainoa hankaluus kirsikoissa on se kivien poisto. Tällä keinolla homma sujui: grillitikun tylsällä päällä painoin kiven pois sieltä "navan" puolelta. Sotkuista hommaa, mutta aika helposti sujui.

 Kiehautin paksun sokeriliemen, jonka maustoin sitruunamehulla ja vaniljasokerilla. Annoin kirsikoiden maustua liemessä. Sitten laitoin rasioihin liemineen, ja jääkaapin kautta pakkaseen.

 Ensi viikolla pitäisi saada säryt kuriin. Loput mustikat aion poimia, ja jos saan jonkun kaveriksi auttamaan, käyn tuossa 500 metrin päässä järven rannalla matonpesupaikalla pesemässä mattoja. Sellaisia kesäpuuhia. Ensi viikolla käydään myös lapsenlasten kanssa lähellä olevalla eläinpihalla Onnenkaviossa. Lauantaina oli tarkoitus mennä sinne, mutta sadesään vuoksi vaihdettiin suunnitelmaa. Lapset tulivat mummulaan, eläinpiharetki siirrettiin ensi viikkoon.

Ensi viikolla on luvattu vähän parempia säitä. Ystävät, ne Naisluolan näyttelijät ovat pyydelleet mukaan pariksi päiväksi seikkailemaan heidän asuntoautolla jonnekinpäin Suomea. Saa nähdä, riittääkö ensi viikon päivät kaikkeen, mitä pitäisi ehtiä.

Jatkopätkä (toivottavasti ei käy kuten viimeksi, että postauksen jatkaminen sai aikaan sen, että osa edellisistä kirjoituksista lähti huithelvettiin) :

Miniä ei tiennyt koko mansikkapiposta, selvisi eilen. Hän oli nähnyt sellaisen jonkun päässä, ja sanonut pojalle, että tarviin tuollaisen! Poika vaimon selän takana tilasi pipon multa, ja eilen sai mukaansa Ållea hakiessaan. Ja miniän kommentti: ei hitto! Alan elää tää päässä!

Kuten arvelinkin, hänelle se sopi paremmin kuin mulle, jonka päässä pipo oli kaikkea muuta kuin hyvän näköinen  

 

Laiska bloggaaja

Kirjoittaminen on kivaa, samoin blogien lukeminen, mutta olen laiska avaamaan konetta, jolla kirjoitan, ja luen blogeja. Nytkään en ole avannut konetta viime postauksen jälkeen. 

Tässä välissä taisi juhannuskin livahtaa ohi. Ensimmäiset juhannusvieraat oli karvaisia. Esikoinen ja miniä lähtivät Ranskaan festareille , ja Ålle ja Riekku tulivat hoitoon mulle. Oli muuten ollut melko kuumat kelit Ranskassa, etenkin kun festarialueella ei ollut juurikaan varjoa. Poika ilmoittikin jossain vaiheessa, että he ovat ihan kunnossa siellä, arvasivat että Keski-Euroopan  helle on Suomenkin uutisissa.

Riekku ja Ålle ovat jo kuin kotonaan täällä, ainoa ongelma on, että kun lähden kotoa pois, Riekku jää haukkumaan tänne, ja haukkuu ilmeisesti suunnilleen sen ajan kun olen poissa. Kotona se ei hauku, kun sille laitetaan vaippa (koska se tiputtaa pissaa räkyttäessään, mutta vaippa toimii myös merkkinä, että nyt isäntäväki lähtee pois kotoa), ja se saa herkkutikun. Naapureita olin varoittanut, he sanoivat että ei haittaa, kun he tietävät, ettei koiralla ole hätää. Ei toimineet kotikonstit täällä, kyllä se haukkui.

Oli se sen aikaa ollut hiljaa, että varasti avatun herkkutikkupussin ja oli ainakin yrittänyt avata sitä. Luultavasti se söi sieltä pari, vaikka pussi oli hankala saada auki, koska sitä janotti koko illan, eikä oikein iltaruoka uponnut.  Syytöntä esitti.

 Ålle tykkää olla omissa oloissaan. Yleensä se makoilee vaatehuoneessa mun paitalaatikossa, ja sen huomaa

Parvekkeella sillä on oma paikka, minne se etenkin kuumalla hakeutuu. On se siellä.

 Vähän vähemmän karvaisiakin juhannusvieraita oli. Perinteiseen tapaan sisko tuli Helsingistä "maalle", ja tytär oli myös syömässä parina päivänä.

Yhtään kuvaa en ehtinyt ottaa ruoista: smetanalohta (reseptinkin saa, jos kauniisti pyytää), savulohta ranskankermakastikkeella, mozzarella-tomaatti-basilikasalaattia, savulohitäytteiset kananmunat, vihersalaatti ja jälkkärinä britankakkua. 

Sunnuntaina tytär tuli ruokapalkalla Riekun seuraksi, kun me käytiin perinteeksi muodostuneessa paikassa juhannuksen pitopyödässä  Orilammen majalla. Suosittelen, jos täälläpäin esim Repovedellä liikutte. Söimme itsemme niin täyteen alkupala/kalapöydästä, ettei oikein lämmin ruoka uponnut. Paikka on kaunis, rannasta lähtee myös kesäaikaan kultaristeilyt Repoveden maisemiin.

Sisko lähti sunnuntaina kotiin, Ålle ja Riekku haettiin alkuviikolla. Kukas Hannia nyt lenkittää? 😑 

Siskon työkaveri tilasi pienet vauvasiilit, ja kun hän esitteli sukkia naapurifirman työntekijälle, sain toisenkin tilauksen. Lakkasin siis yli 10 vuotta sitten laskemasta, montako paria olen näitä tehnyt, silloin olin kutonut 80 paria erikokoisia siilisukkia. Arvelen, että vähintään 500 paria olen tehnyt näitä. Yhtenä vuonna homma karkasi käsistä yhden Facen myyni-ilmoituksen kautta, ja sinä vuonna kudoin melkein 90 paria. Sen jälkeen en ole enää uskaltanut pahemmin mainostaa. Tilauksesta teen toki edelleen.

 

 Sukat on pienet, mutta paljon hitaammat kutoa viimeistelyineen kuin pienet perussukat.

 Bujoakin olen rakennellut. Huomaan että aina kun alan tehdä viikkosivua ilman mitään ideaa tai etukäteissuunnitelmaa, lätkin vaan laatikoita ja koristeita, saan aikaan itseäni miellyttävän lopputuloksen. Viikot 26 ja 28 lähtivät syntymään juuri näin, summanmutikassa lyijykynällä hahmotellen.

 Semmoista kuuluu Hannilaan.

 

 

Säläpostaus

 Miten ihmeessä minä oon aikanaan ehtinyt hoitaa neljä lasta, ison talon ja puutarhan, koiran ja pari kissaa. Ruoanlaiton, leipomisen, marjastuksen, lasten harrastuksiin kuskaukset, siivouuksen ja muun huushollin, vaatteetkin ompelin lapsille ja itselleni. Kun nyt tuntuu, etten saa aikaan yhtään mitään! Voisiko ikä vaikuttaa, ja se ettei enää ole pakko? 

Facessa tuli vastaan kuvia entiseltä mökiltäni Rauhalasta. Myin sen syksyllä 2019, loppui voimat ja rahat sen ylläpitämiseen. Oli se ihana paikka, nimensä veroinen Rauhala. Nykyisen omistajan mökkinä se näyttää aivan erilaiselta, hänen tyylillään ja persoonallaan sisustettu. Hän pitää siitä todella hyvää huolta, se lämmittää sydäntäni. 

Tohdin ehkä laittaa tähän kuvan Rauhalan tuvasta remontin jälkeen. Seinistä revittiin hirret esiin kahden pinkopahvi- ja seitsemän tapettikerroksen alta. Maalasin itse lattian, ja jätin sinne tietenkin kaikki kolhut ja kuhmut, mitään ei hiottu eikä siloteltu. 

 10 vuotta omistin Rauhalan, siellä tehtiin sinä aikana paljon remonttia, ja seuraava asukas pääsi muuttamaan sinne "valmiiseen" mökkiin. 

Tämähän ei liittynyt yhtään mihinkään. Vanhoja muistelin.

Lapsenlapsi näki kuvan Aasi Ihaa-sukista ja pyysi: mummu, voisitko tehdä mullekin samanlaiset. Tein. Nämä on sovittamatta vielä, kun neiti ei ole kesäkiireiltään ehtinyt tällä viikolla käymään. Sukat valmistuu nopeasti, mutta Aasi Ihaaksi muuntaminen sitten ei.

Kauha oli hyvä apuväline silmien kiinnittämisessä.

 Semmoiset syntyi. Häntäkin Aasilla on, siitä puuttuu vielä punainen rusetti

 

Sitten sain jokavuotisen hermoromahduksen, kun istutin kesäkukkia. Multa leviää joka paikkaan, jouduin jopa sanomaan seinän taakse muuttaneille uusille naapureille, että jos sitä multaa löytyy heidän parvekkeelta, tulen siivoamaan 😀 Ei napannut muutenkaan yhtään ostaa kukkia, amppeleita katselin, mutten raaskinut ostaa vielä edes yhtä. Yrttilaatikkoon ostin ruokakaupasta persiljan, tillin ja sitruunamelissan, halvempia kuin puutarhan taimet, oletan. 

Kyllä se tästä iloksi muuttuu kesän mittaan. Ostan pop corneja ja kylvän niitä ruukkuun. 

 

Kesäkuun bujo näköjään on rehevää mallia. Ensi viikon sivu tekeillä. Ei sinne paljoa kalenteriin merkintöjä mahdu, mutta ei kai se tärkeää ole 😀

 Eilen leivoin sämpylöitä, teeleipää, tein granolaa ja kokeilin tehdä granolakuppeja, jotka täytän jogurtilla ja marjoilla. Maistoin aamupalaksi yhden, teen toistekin. 

 

Tänään siivosin. Enhän mie ihan laiskana sentään ole maannut, vai mitä?

 

Arkisia puuhia

 

Elämä jatkuu. Ystäväni on poissa, mutta tunnen hänen läsnäolonsa usein. Se on lohdullista.

Olen alkanut uudelleen pitää kirjaa ruokamenoista. Keliakiani takia joudun käyttämään kalliita gluteenittomia tuotteita, virallisten laskelmien mukaan yhden hengen gluteeniton ruoka tulee noin 70€ kuussa kalliimmaksi kuin normaali ruoka. Mun kohdalla se ei ehkä ihan pidä paikkaansa, koska syön aika vähän leipää, ja senkin leivon itse. Kalliilla jauhoilla tosin. 

Yksi keino säästää ruokamenoissa on, että suunnittelen viikon ruoat, teen kauppalistan sen mukaan, enkä käy kaupassa kuin viikon kuluttua seuraavan kerran. Joskus teen, kuten tämän kuun alussa: ostin kahden viikon ruoat kerralla. Se onnistuu, kun on auto käytössä. Tässä satsissa oli mm tarjouslohta, kanaa, naudan jauhelihaa, gluteenittomia jauhoja, jotka nostivat hintaa. Olen hedelmien suurkuluttaja, riippuvainan 😄 Lisäksi syön salaatteja paljon.

Kahden viikon ruoat 79.70. Ihan kohtuullinen summa, kun mukana oli gluteenittomia tuotteita.

Tein mm herkkuani, uunirahkaa ison vuokallisen. Söin sen jälkkärinä, sekä iltapalana muutamassa päivässä yksin. Ahne possu!

 

Helppo ja nopea herkku esim marjojen ja hillon kanssa kanssa.

Sain myös osan pentuetta koolle ja syömään. Lihapullia, muusia, salaattia, juustokakkua. Ja sain lapsityövoimaa apuriksi. Tästä neidistä on jo oikeasti apua, teki salaatin ja lihapullataikinan taidokkaasti.

 Miniän joululahjasukat ei ole vieläkään valmiit 😂 Kysyinkin, haluaako hän ne viime joulun lahjaksi myöhässä, vai odottaako hän ensi jouluun. Hän vastasi diplomaattisesti, että saan päättää.

Vetkutellessani niiden kanssa tein taas kuplasukkia. Lapsenlapset saivat omansa, kasvunvaraakin taitaa olla.

 Mun tyttärellä on aivan epänormaalin kapea jalka, kaikki sukat on liian leveitä jalkaterästä. Niinpä tein hänelle kuplasukat, jotka on kapeammat kuin nuo 10-vuotiaan lapsenlapsen sukat. Lisäksi hän käyttää pääsääntöisesti eriparisukkia, joten tein ne langasta, josta ei saakaan saman parisia. 

 

 Tytär laittoi sukat jalkaan ja totesi: täydelliset!

Otin myös esiin ne miniän luurankosukat. Toinen on valmis, toisesta puuttuu kantapään kavennukset ja jalkaterä. Ehkä ne valmistuu ensi jouluksi jo. 

 

 Semmoisia aikaansaannoksia. sukkien kutominen vähän tylsistyttää. Ehkä seuraavaksi aloitan jonkin puseron, periaatteena että voin kutoa telkkaria katsellessa. 

Bujon teemana on maaliskuussa viherkasvit. Tytär teki taas kasan tarroja, mikäs niitä on lätkiessä kalenteriin. 

 Sellainen silppupostaus.

Yritin jo aiemmin muutamankin kerran laatia postausta, mutta en saanut kuvia näkyviin. Nyt pelittää taas. 

                                               -------------------------------------------------------- 

Eilen kävin mäkättämässä Telian miehelle ihan paikan päällä. Sanoin jo paikan päälle kävellessäni, että mie tulin räyhäämään, kuka haluaa palvella. Yksi rohkea ilmottautui. 

Viime syksynä tuli Telialta ilmoitus, että määräaikainen sopimus on päättymässä, sinun ei tarvitse tehdä asialle mitään ja blaablaablaa. Mulla on sekä puhelin että netti Telialta, ja jollen olisi tehnyt mitään, hinta olisi noussut melkein 60 euroon. Otin yhteyttä asiakaspalveluun ja sanoin, että vaihdan operaattoria, perse ei kestä teidän hintoja. Ei siinä mennyt viittä minuuttia, kun olin neuvotellut liittymät yhteishintaan 46 euroa. Asiakaspalvelija alkoi kertoa mulle ilmaisesta turvapaketista, joka ei maksa mulle mitään, mutta suojaa puhelinta ja nettiyhteyttä viruksilta ja haitoilta. Tarkistin moneen kertaan, että siis se EI maksa mitään. Ei maksa, ilmainen on, ja vaikka olin epäileväinen, otin sen. Kun kerta se ei maksa.

Ei maksanutkaan, olin tyytyväinen, kun sain kohtuuhintaan liittymät vaihtamatta operaattoria. Kunnes tuli helmikuu ja sain viestin, että mulle on lasku Omateliassa 6,70€, voit maksaa sen siellä sivustolla. Ihmettelin, mutta ajattelin, että se on se liittymämaksu, josta luulin puhuneeni itseni irti syksyllä. Maksoin sen.Kunnes maaliskuussa tuli taas ilmoitus laskusta, nyt melkein 12 euroa. Avasin laskun: 24h turvapaketin kuukausimaksu. Ai perkele, että suutuin! Olihan se luvatusti ilmainen, kunnes muutaman kuukauden kuluttua ei enää ollutkaan. Sitten menin rähisemään ihan oikealle ihmiselle teliamyymälään.

Kannatti. Turvapaketti, jota en itse pystynyt irtisanomaan, sanottiin heti irti. Lisäksi sain uuden reitittimen mukaani ilmaiseksi, sekä netin hinnan putoamaan muutamalla eurolla, nyt yhteishinta on 41 euroa.  Sanoin, että jos mua nyt kusetettiin jollain tapaa, etsin sut käsiini 😆 Poikaparka, lupasi kyllä, ettei kuseta, halusi vaan korvata mulle aiheutetun mielipahan.

Jos teette reklamaatioita, tai valitatte saamastanne palvelusta, kääntykää puoleeni. Olen hyvä näissä!

Aurinkoista loppuviikkoa!