Silmälääkäriä ja hoitoeläimiä

 Kerrassaan nerokas otsikko, mutta ei jaksa paneutua..

Tuore aviopari siis on Sisiliassa häämatkalla, palaavat torstaina. Multa kysyttiin jo keväällä, otanko Riekun ja Ållen silloin hoitoon, ja tietenkin lupasin. 

Ålle on paljon omissa oloissaan. Tykkää erityisesti oleskella parvekkeella, ja parina päivänä on ollut sen verran hyvä sää, että se on päässyt sinne tuoliinsa makoilemaan. 

Riekku sensijaan ei halua olla omissa oloissaan. Seuraa mua joka paikkaan. Kuva otettu juuri nyt, kun istun koneella kirjoittamassa tätä. Joku tarkkailee!

  (onpas mulla sekainen naulakko..)

Ålle tulee aamuisin herättämään. Se taputtaa varovasti tassulla poskeen tai selkään, ja jollen nouse antamaan ruokaa, se repii hampaillaan mun kaulakorua, tai jos olen laittanut silmälasit päähän, se ottaa laseista kunnon otteen, ja alkaa nakertaa niitä. Eli on pakko nousta. Kotona se ei pääse makuuhuoneeseen, mutta täällä on tietenkin eri säännöt! Ålle on The King

 

Todella usein, jos mulla on hoidossa eläimiä, jotain sattuu. Jasu työnsi tassunsa lasiovesta läpi, ja taka-antura leikattiin irti, avohaavan hoito jäi mulle, kun isäntäväki oli reissussa. Sekä Jasu että Remu oksensivat ja ripuloivat kaksi päivää, edelleen kun olin hoitamassa niitä. Ållen silmä tulehtui ja tuli lääkärireissu, kun se oli mulla hoidossa. Ja sitten se legendaarinen Ållen katoamistemppu pari vuotta sitten juhannuksena.

Niinpä sanoin melkein ääneen, kun löysin Ållen ruokakupin vierestä selvän HAMPAAN; että voihan helvetti, nyt siltä on lähtenyt hammas. Ålle syö raakalihapullia, sekä jonkin verran kuivanaksuja, se oli juuri hypännyt pöydältä alas syötyään, kupin vieressä oli hammas.

 

Laitoin pojalle viestin, että voiko olla mahdollista, että Ållelta irtosi hammas, kun se ei oireile mitenkään, eikä verta näy missään. Tultiin lopulta siihen tulokseen, että tuo on iso luun palanen, joka oli lihapullassa, ja Ålle onneksi sylki sen pois suustaan. Ei tuo oikein edes näytä kissan hampaalta. Reklamaation paikka kyllä.

Riekun hyvä ja huono puoli hoitokoirana on se, että sen kanssa on lenkkeiltävä kolme-neljä kertaa päivässä. Nyt on ollut aurinkoista, kiva ulkoilla, sadepäivinä sensijaan ei ehkä niinkään.

 20 metriä ulko-ovestani, ja ollaan tuossa metsässä. 

Riekku on aivan valloittava tapaus. Ja ilmeikäs. 

Sitten mun eilisestä silmälääkäristä vielä raportti.

Olin siis käynyt optikolla, ja yllätyksenä vetäisin kunnon lukemat silmänpainemittauksessa. Yläraja on 21, mun oikean silmän lukema 28.Viikon kuluttua lukema oli 26, ja varasin ajan Mehiläisen silmälääkärille Synsamille. 

Silmänpainettakin enemmän mua huolestutti kaihi, pärjään kyllä esim. auton ratissa, mutta etenkin varjopaikoissa on ohut savuverho edessä. Jos värikontrastit on selkeät, ei ole ongelmaa, mutta jossain kauppakeskuksessa hahmotan ihmisten kasvonpiirteet tarkasti vasta lähempää. Jne. Eniten mietityttää julkisen puolen leikkausjonot, yksityiselle mulla ei ole asiaa, kun yhden silmän leikkaus halvimmillaankin on enemmän kuin mun kuukauden eläke. 

Kaksospoika oli mulla kuskina, ja hänelle sanottiin, että noin tunti menee. Olin vähän kauhuissani. Tunnin vastaanotto erikoislääkärillä, lasku on vähintään 300€. 

Oletteko muuten törmänneet samaan ilmiöön kuin minä. Silmälääkärit on pääsääntöisesti joko tympeitä, tiuskivia möllejä, tai muuten erikoisia. Tämä eilinen lääkäri oli ihan ystävällinen, mutta erikoinen. Puhui vähän murtaen suomea, ja oli niin ripeä liikkeissään, että meinasi survoa mun kuulolaitteetkin korvasta pois 😄 Tunnin vastaanottoaika tarkoitti sitä, että hänellä oli kolme potilasta tunnissa. Ensin hän tarkisti mun näön, laittoi tipat silmiin, sitten odottelin ulkopuolella, kun hän teki samat toimenpiteet kahdelle seuraavalle potilaalle. Itse vastaanotto kesti varmaan vartin yhteensä. 

Hyvät uutiset: näen vanhoilla laseilla hyvin, ei tarvitse uusia. Sekä yllätys: kaihi on hyvin lievä, ehkä ei tarvita leikkausta pitkään aikaan, ei ehkä ikinä. Olin hämmästynyt, koska oireet on selkeät. 

Sitten - niin luulin - hyvä uutinen on, että silmänpaine oli 18 molemmissa silmissä, eli normaali. Mun silmät on todella kuivat, siis lääkäri sanoi, että to-del-la kuivat, eli optikolta ostamani tipat ei ole turhia. Sitten hän tutki koneella silmät, ja totesi, ottä hän laittaa samantien lähetteen sairaalaan silmäpolille. Huolimatta normaalista painelukemasta, tutkimus viittaa glaukoomaan ja vaatii lisätutkimukset. Daa!

Itse asiassa en ole huolissani, odottelen kutsua sairalaaan ja jätän herran huomaan (Lentelevälle Kristukselle on kerrottu asiasta 😌). Lääkäri sanoi, että tilanne ei ole paha, ja jos tippoja täytyy alkaa käyttää, ne ovat hyvin tehokkaat tipat, ja näköni voi kirkastua , kun (mahdollinen) glaukooma saadaan hoitoon. Eli kuten tyttäreni sanoi: säästit juuri 800 euroa, kun laseja ei tarvitse uusia, sekä 3000-4000 euroa, kun kaihileikkausta ei tarvitakaan, ainakaan yksityisellä. Siis pelkkää säästöä 😁 Lääkärin lasku oli 170€, tulee postissa jossain vaiheessa. 

Se mikä jäi mietityttämään. Onneksi se painelukema oli koholla, ja hälytti saman tien tilaamaan ajan lääkäriin. Eilen se oli normaali molemmissa silmissä, ja oli vain sattumaa, että se oli kohonnut, kun optikko sen mittasi. Kuten optikko ja eilinen lääkäri sanoi: glaukooma saattaa olla, vaikka silmänpaine olisi normaali, kuten mulla aiemmin on aina ollut. Jään siis rauhassa odottelemaan kutsua Kotkan keskussairaalaan.

Loppukevennyksenä onnesta soikea Hanni, joka nappasi hääkimpun kieli pitkällä odottavien nuorten naisten nenän edestä. Nyt etsin sen miehen. Kriteerit: komea, poninhäntäpäinen. Korvis saa olla, mutta tatuointeja ei. Normaali, ei narsistisia tai muita kusipäisiä piirteitä. Ei luottohäiriömerkintöjä. Luotettava. Syvällinen. Mutta ei liian nössö. 

 

 

 

 

 

Hääjuhla

 Lauantaina juhlittiin esikoiseni Antin, sekä miniäni Heidin häitä (paljastan nimet, koska ne jotka heidät tuntee, tietävät nimet, ne jotka eivät, ei tässä paljastu henkilöllisyys).

Hääpaikka oli  Rosbackan tila, aivan ihana juhlapaikka. Häävieraita oli viitisenkymmentä, siis pienet ja intiimit häät, koolla läheisin suku ja ystävät.

 Vihkipaikkana oli Tuusulan tunnelmallinen kappeli. Kerrottakoon tässä, että oli ensimmäiset häät, jossa häävieraat purskahtavat nauruun, kun ovi aukeaa ja morsian alkaa kävellä kohti odottavaa sulhasta. Tytär oli pyydetty videoimaan morsiamen saapuminen, nauruun repeäminen kuuluu hyvin videolla 😅

Syy repeämiseen ei suinkaan ollut morsiamen saapumisessa, vaan häämarssissa. Poika on ollut muksusta saakka suuri Star Wars-fani. Niinpä häämarssina oli Imperial march Star Wars-leffasta. Olin varustautunut nenäliinan kanssa häämarssiin, sitä ei sitten tarvittukaan vielä siinä kohtaa. 

Itse vihkiminen sen sijaan avasi kyynelhanat. Olen niin iloinen Antin ja Heidin puolesta, tuntuu että vakka löysi kantensa.

 Hääjuhla oli aivan ihana! Rento, iloinen, ja toisaalta liikutuksen kyyneliä kuivaili yksi ja toinen. Ruokana oli hampurilaisia salaatteineen ja ranskalaisineen. Ei mitään Hesen hamppareita, vaan ravintolatason ruokaa. Mulle oli tehty erikseen kaksi gluteenitonta hampparia, oli niin hyviä! Hääkakku leikattiin, oli hääleikkejä, mutta ei nekään perinteisiä. Häätanssi oli persoonallinen, musiikkina oli Heidin isän laulama laulu, hän soitti kitaraa ja lauloi, ja taas kyynelehdittiin.. Juomia riitti! Muutamakin matka Tallinnaan oli tehty, ja piilopullojakin oli siellä täällä 😆 Myös vessaan oli laitettu janon ehkäisemiseksi tarjottavaa. 

Juomien runsaus ei tarkoittanut, että ihmiset olisivat olleet umpihumalassa, mutta tunnelma oli kyllä rento, hauska ja kaikki viihtyivät. Musiikki vaihtui jossain vaiheessa rokkibändin soittamaan musiikkiin, ja anoppi tietenkin tanssi ensimmäisten joukossa. Yllätysnumerona kuultiin vähän ennen meidän lähtöä biisi, jossa morsian laulaa, sulhanen on rummuissa. 

  Perinteinen morsiamen kimpunheitto oli tietenkin ohjelmassa myös. Nuoria naisia asettui odottamaan,tönivät ja valmiiksi toisiaan valmiina taisteluun. Seisoin naisten takana. Heidi heitti kimpun, ja näin kuin hidastettuna filminä, kun kimppu lensi odottavien naisten yli ja tippui suoraan mulle 😅 Sanoin, että kai mun nyt pitää mennä tinderiin, vaikka en kyllä haluaisi miestä. Odottelen, saanko videota siitä kimpun heitosta 

 Me lähdimme siskon kanssa ennen puoltayötä toiseksi vanhimman pojan kyydissä Antin je Heidin kotiin. Hoidettiin Ålle ja Riekku, yövyttiin siellä, kun hääpari ja suuri osa vieraista siirtyi saunomaan ja laulamaan karaokea. Tilalla oli mahdollisuus yöpyä. Iltapalapizzojen jälkeen oli aika kiittää ihanista häistä ja muutkin seniorit näyttivät lähtevän ajoissa. Meille oli varattuna konjakkia, suklaata ja ruokaa, pidettiin omat jatkot.

Eilen Kaksospoika haki meidät mun autolla ja lähdettiin kotia kohti sydän täynnä kiitollisuutta ja iloa.

Huomenna hääpari lähtee häämatkalle ja  Ålle ja Riekku tulee mulle hoitoon.

Pidin siis puheen. Olin ajatellut, että morsiamen vanhempien puheiden jälkeen mun pidempi jaarittelu pitkästyttää, mutta en voinut enää perääntyä. Kävikin päinvastoin. Vieraat kuuntelivat hipihiljaa, ja sitten alkoi kuulua niiskutusta sieltä täältä.. yksi ja toinen vieras tuli kiittämään.  Kopioin puheen tähän perään. Hypätkää yli, jos ette jaksa lukea.  

Rakas hääpari Antti ja Heidi

Hyvät häävieraat

Olemme täällä koolla iloisissa merkeissä: Antin ja Heidin hääjuhlassa. Etenkin tässä nykyajassa on aina iloinen asia, kun rakkaus yhdistää ja saa sitoutumaan yhteiseen elämään.

Antti eli muutamia vuosia sitten haastavaa ja vaikeaa aikaa, ja se koski tietenkin myös äidin sydämeen. Noihin aikoihin näin unen. Unessa nuori, kaunis nainen tuli kertomaan, että hän on Antin tuleva puoliso, jonka kanssa syntyy onnellinen parisuhde. Nainen oli vaaleahiuksinen, pyöreät kasvonpiirteet. Hänellä oli valloittava hymy, ja pisaroiva naurunsa sai ilon tarttumaan. 

Kun aamulla heräsin, kirjoitin kuvauksen unen naisesta ja tunnelmasta, suljin paperin kirjekuoreen, ja talletin kuoren lipaston laatikkoon.

Antilla alkoi toipumisen aika. Löytyi tyttöystäviäkin, mutta kukaan heistä ei vastannut uneni naista. Ehdin jo epäillä, että enneunien näkemisen lahjani on kadonnut. 

Sitten Antti ilmoitti tulevansa käymään. Hän tulee käymään yhden Heidin kanssa. Kun sitten Heidi astui ensimmäisen kerran eteiseeni, olin vähällä huudahtaa ääneen: BINGO! Tunnistin ulkonäöstä, hymystä iloisen ja eläväisen uneni naisen. Heidin.

Sinä Heidi tulit luontevasti osaksi perhettämme heti seurustelun alkuajoista saakka. Et säikähtänyt Antin meluisaa sisaruslaumaa, et veljen lapsia. Ihme kyllä, et edes minua, tulevaa anoppia. Olenkin varma, että Antin sisarukset, muu suku ja läheiset yhtyvät sanoihini, kun toivotan sinut, Heidi nyt ihan virallisesti tervetulleeksi sukuun ja perheeseen. 

Isäni ja äitini, Antin isovanhemmat olivat yhdessä yli 60 vuotta. Ei heidän liittonsa tietenkään ongelmatonta ollut, etenkin kun he elivät läpi sota-ajan, pula-ajan, köyhyyden, mutta varmaan kummankaan mieleen ei missään elämän vaiheessa tullut luovuttaminen avioliitossa. 

Vuosien myötä heidän liittonsa vahvistui ja rakkaus syveni, ja tällaista tulevaisuutta toivon myös teille, Antti ja Heidi.

Lasten lähdettyä omaan elämään, he elivät kahdestaan pienessä punaisessa mökissään, ja tekivät kaiken yhdessä. Kun he iltaisin kävivät nukkumaan, etsi isäni äidin käden peiton alta, ja he nukkuivat käsi kädessä.

Kun äidiltä kysyttiin, mikä on se liima, joka on saanut liiton kestämään, äitini mainitsi kaksi asiaa, joita he molemmat olivat noudattaneet. Kun molemmat ajattelevat ensin toisen parasta, sitten vasta itseään, ollaan tasapainossa. Sekä se, että vuosienkin jälkeen puolisossa pitää nähdä ne hyvät puolet, parhaat puolet. Joskus jopa silloin, kun toinen ei tuntuisi sitä ansaitsevan.

Nämä äitini, Jämsän mummun neuvot haluan antaa teille, Antti ja Heidi tuleville vuosille. Hoitakaa parisuhdetta. Pitäkää huolta toinen toisesta. Pitäkää toisianne kädestä kiinni. 

Joku on sanonut: rakkaus ei ole toisiinsa tuijottamista, vaan samaan suuntaan katsomista.

Onnea yhteiselle matkalle! 

 

 

Hannin viikko

 Tällä viikolla bujossa oli vasta yksi merkintä etukäteen kirjattuna. Torstaina piti mennä tarkistuttamaan silmänpaineet. Nyt sama bujosivu on täynnä merkintöjä, ainoastaan huominen on tyhjää täynnä. Tässä alkutilanne:

 

Maanantaina kävin kirjastossa. Olin päättänyt, luettuani viimeksi mm Boynen Kuudes mies-romaanin, että nyt on lainattava jotain kepeää. Kuinka ollakaan, lainasin tositarinaan perustuvan romaanin keskitysleiristä, mutta vastapainoksi Enni Mustosen kirjan. Marika Rosenborgilta etsin toista kirjaa, mutta sitä ei ollut hyllyssä. Lainasin kuitenkin samalta kirjailijalta toisen kirjan. Minähän olen varmistelija, katastrofiajattelija, konfliktikammoinen jos joku. Olen lukenut muutaman kymmenen sivua, ja kirja tuntuu kertovan aika paljon Hannista 😊

 Maanantaina kirjastossa käytyäni hain mukaan tyttären, me molemmat ollaan päätetty löytää hääjuhlavaatteet kirpparilta. Minulta puuttui vielä kengät, jakku ja laukku. Mentiin ICare-kirpparille ( = Pelastusarmeijan kirppari) ja pääsinkin takahuoneeseen penkomaan kenkiä, joita ei oltu vielä tuotu myymälän puolelle. Löysin kengät (en voi enkä halua käyttää kapeita enkä korkokenkiä). Hinta oli suolainen kirpparihinnaksi, mutta ajattelin että menköön, hyvänlaatuiset nahkakengät, Ilves-merkkiset, 15€.

 Illalla googletin vastaavien Ilves-kenkien hintoja. Ei ne sitten niin kalliit olleetkaan.

 

Tiistaina sain tehtyä yhden ällöttävimmistä hommista: siivosin auton. Ei se lopulta kamalan iso työ ole, mutta se aloittaminen ( = imurin kantaminen parkkipaikalle) ottaa aina koville. Sekä se, että autoon on kertynyt 3 kiloa hiekkaa ja pölyä. Nyt on Karl puhdas, käytin sen pesulassakin (mikä on kammottava paikka!!) Olen kuuluisa siitä, että mulla on osapuilleen Kymenlaakson paskaisin auto sisältä ja ulkoa. 

Olen käynyt varmaan 15 vuotta kansalaisopiston vesijumpassa maanantaisin. Ohjaaja on mun ystävä, entinen naapuri, todella hyvä vetäjä, joten ryhmään halutessaan on pidettävä kiirettä, että ehtii ilmottautumaan, paikat menee parissa minuutissa. Niinpä olin etsinyt valmiiksi oikean ryhmän, ja olin valmiina sormi liipasimella, kun ilmottautuminen alkaa klo 10.00. Kello tuli 10, mutta ilmottautuminen ei auennut. Kokeilin klikata, ei auttanut, "ilmoittautuminen ei ole auki". Oli pakko palata opiston etusivulle, aloitta alusta, etsiä oikea kurssi. Sitten pääsin ilmottautumaan, ehkä klo 10.04 sain sen tehtyä. Olet varasijalla. Perse!! Mun ainoa ohjattu liikunta tänä vuonna, enpä sitten menekään.

Keskiviikkona suivaannuin itseeni. Onhan se kumma, jollen saa itseäni liikkeelle, lenkillekin turhan harvoin. Pakkasin uimakamppeet kassiin ja lähdin uimahalliin. Meillä on monitoimitalo, jossa on myös uimahalli, klooriton vesi, poreallas, 25 metrin allas. 

 Uimareita ei ollut päivällä montaa, vesijuoksin 40 minuuttia ja taputin sen jälkeen itseäni selkään. Hyvä, Hanni!! Ensi viikolla käyn kaksi kertaa vesijuoksemassa, ja SAATAN kurkata varovasti kuntosalin ovesta sisään, onko siellä kaikki ennallaan. Jospa repäisis ja kävisi sielläkin verestämässä muistia ja taitoja. Mulla on vuosikortti, jolla saan käydä halleissa ja kuntosalilla niin paljon kuin haluan. Jotain hyötyä astmasta, saan sen kortin 62 eurolla.

Torstaina oli silmänpaineen mittaus Synsamilla. Oli eri optikko, joka sanoi mulle, että ei sen paineen tarvitse vielä merkitä yhtään mitään, koska glaukooma voi olla myös ihmisillä, joilla on normaali silmänpaine, ja päinvastoin, kohonnut silmänpaine ei tarvitse tarkoittaa glaukoomaa. Paine mitattiin, se oli tullut alaspäin, mutta vähän koholla vielä. En huolestu edelleenkään, mutta  varasin silmälääkärin 14.9. Kätevää sinänsä, että lääkäri tulee optikkoliikkeeseen.

Kun pääsin optikolta, hain tyttären mukaan, hänellä oli etäpäivä koulusta, ja lähdettiin kirpparille. Löysin laukun, sekä sellaisen ehkä-jakun, mutta jätin jakun ostamatta. Laukun ostin -30%

 Ja sitten bongasin tyttärelle, jolla siis on juhlavaatteena kaunis haalari, aivan ihanan mustan juhlamekon. Se sopi niin täydellisesti, että ostettiin sitten sekin. Hän voi vaihtaa juhlassa vaatteita kolme kertaa 😁

Eilen, perjantaina sain siivottua tämän kotini vähän tarkemmin. Mulla on yleensä sellaista silmänlumesiistiä, mutta täällä ei ole imuroitu eikä mopattu, eikä pölyjä pyyhitty. Nyt on.

 

 Eilen, perjantaina hain lapsenlapsen tarhasta isosiskonsa kanssa, tytär eli lasten täti halusi mukaan hengaamaan muksujen kanssa. Oli niin ihana, kun menin pienten puolelle portin taa ja huutelin tyttöä nimeltä. Hän ilahtui selvästi ja hihkaisi: mummu! Sitten mentiin kotiin odottelemaan, koska isi pääsee töistä. Oli niin liikuttavaa, kun oltiin lähdössä tyttären kanssa, ja pikkuiselle tuli kiire laittaa sukat jalkaan. Hän oli lähdössä meidän mukaan, ja itku tuli, kun selitin, että nyt täytyy jäädä kotiin 😢 Tyttö ei myöskään vielä ymmärtänyt, kun lupasin tänään mennä uudelleen leikkimään ja hoitamaan tyttöä, jotta isosisko pääsee Tykkimäen päättäjäisiin. Eli tänään iltapäivällä suuntaan moneksi tunniksi hoitamaan lapsenlasta. Ihan parasta!

Eilen sain myös häälahjasukat viimeistelyä vaille valmiiksi. jouduin purkamaan ja kutomaan uusiksi morsiamen toisen sukan kuvion alareunasta saakka, olin vahingossa kutonut sen eri langalla. Päättely ja höyrytys vielä 

 Illalla istuin puolenyön aikaan hetken parvekkeella ja katselin kaunista yötaivasta. Kuuhulluus kai saa tuijottamaan taivaalle, ulvomaan ja valvomaan 😄 

 

Tänään lauantaina siis on lapsenhoitokeikka. Huomenna sunnuntaina bujossa ei ole yhtään merkintää. En siis tee yhtään mitään, kun ei kerta ole pakko.
 

 

Vanheneminen on perseestä

 Ensin otsikon selitys, sitten mukavempiin aiheisiin.

Minulla todettiin reilu vuosi sitten alkava kaihi, ja nyt oli korkea aika käydä optikolla tarkistuttamassa tilanne.Optikot pystyvät nykyään tutkimaan muutakin kuin näön, joten aloitin sieltä.

Hyvät uutiset oli, että näkö ei ole heikentynyt, vanhat (kalliit) lasit toimii vielä ihan hyvin. Kaihikaan ei ole vielä paha, sen tiedänkin, koska näen ajaa autoa, lukea, tehdä käsitöitä. Mutta esimerkiksi kauppakeskuksen käytävällä näen tarkasti ihmisten kasvonpiirteet vasta lähempää, ja värikontrastien puuttuessa en näe selkeästi. Maisemassa on etenkin auringonpaisteessa kauempana näkyvät varjopaikat vähän suttuisia, mutta optikon mukaan kaihitilanne voidaan tarkistaa puolen vuoden kuluttua uudelleen, jos niin haluan. Missään nimessä mulla ei ole rahaa kaihileikkaukseen yksityisellä, kuukauden eläke ei edes riitä yhden silmän laserointiin, joten on hakeuduttava julkiselle jonoon. 

Mutta sitten: silmänpaine oikeassa silmässä oli selvästi koholla. Mulla ei ole koskaan ennen ollut, eikä sen vielä tarvitse sen kummempaa tarkoittaa, mutta se mitataan uudelleen ensi viikolla ja tarkistetaan. Sain myös erittäin kuiviin silmiini tehokkaampia silmätippoja. Silmät on niin kuivat, että joskus yöllä en saa luomia auki. Silmät vuotaa, kirvelee, kutiaa, on roskan tunne silmässä. Uudet silmätipat tuntuu auttavan kyllä (kunhan saan tipan ulos pullosta ja osumaan silmään 😑) Mutta joka tapauksessa edessä on käynti silmälääkärissä. Vanheneminen ON perseestä.

Perjantaina nuorempi lapsenlapsi täytti 2 vuotta 💖 Ostettiin lahjaksi teeastiasto, ja saimmekin jo, paitsi kahvituksen ja synttärikakkua, myös taaperon tarjoamaa teetä ja mansikkakakkua. Tiesittekö, että leikkikahvia hörpätessä pitää suusta kuulua tietty hörppäämisen ääni, sekä kakkua syödessä pitää maiskuttaa suuta ja kehua leivonnaisia vuolaasti?

 Lisäksi tyttö sai pelin, jonka säännöt mummukin oppi hetkessä 😎

Lähdettiin vielä porukalla läheiseen leikkipuistoon. 10-vuotias ja kummisetänsä (kaksospoika) järjestivät kisan, kumman kenkä lentää keinusta pidemmälle. Setä voitti, mutta tyttö pölli kostoksi kengät 😅 

 Siitä seurasi taas juoksukisa, setä sukkasillaan, tytöllä kengät jalassa. En muuten muista, koska olisin nähnyt jonkun aikuisen juoksevan niin kovaa kuin kaksospoika! Oletan, että koska hän joutuu aika usein juoksemaan hatkaan lähteneen nuoren perään, kunto ja juoksunopeus on kehittynyt 😀 Näitä juoksunäytteitä on kertynyt mm pitkin peltoja, kaupungin keskustassa, asemalaiturilla, terveyskeskuksessa, kun karkaavan nuoren perään pitää lähteä viipymättä. 

Muutakin kivaa on tiedossa, parin viikon kuluttua pojan ja miniän häät. 

Olin päättänyt, että ostan uuden vaatteen (on pakkokin, kaappi on täynnä lumppuja ja ikivanhoja vaatteita), mutta vaate on löydyttävä kirpparilta. Eilen käytiin tyttären kanssa Bella-kirppiksellä. Tyttö löysi tietenkin itselleen vaikka mitä: kaksi haalaria ja mekon, joista ostettiin haalari ja se mekko, eli kaksi vaihtoehtoa hääjuhlavaatteeksi. Kun hän kävi palauttamassa paikalleen toista haalaria, hän oli bongannut yhdestä loosista mekon, jonka toi mulle. Oli hauska nähdä likan ilme, kun tulin pois sovituskopista mekko päälläni. Hän sanoi, ettei ole ikinä nähnyt vaatteen sopivan niin hyvin, kuin tuo mekko sopi mulle. 

 

Katkaisin pääni poikki, kun ilmeeni on niin pöhkö 😆

Mekko maksoi 5.75€, ja meidän vaatteet yhteensä parikymppiä.

Vielä täytyy löytää mekkoon punainen jakku ja kengät. Hääjuhlapaikassa ei ole lämmitystä, ja mulla on rumat käsivarret 😁 Eiköhän se punainen jakkukin löydy kirpparilta. Otan likan mukaan, se löytää. 

Häissä aion sulhasen äitinä pitää pienen puheen. En tajua, mitä siitä tulee! Kyllähän mie kirjoitan vaikka presidentin puheen, jos joku muu pitäisi sen, mutta en millään haluaisi puhua yleisön edessä. Siis olen pitänyt luentoja, puhunut musiikkiopiston avajaisissa, matineoissa, ne ihan ammattiin kuuluvina juttuina, mutta tämä on eri juttu. Kun kirjoitin puhetta, liikutuin jo siinä omista sanoistani niin että paperi kastui kyynelistä 😪 Nyt luen tekstiä niin monta kertaa, että en enää liikutu, enkä tarvitse paperia nenäni eteen.

Mutta uskokaa vaan, häävieraat tulevat vollottamaan, mikä olisi vähän niinkuin tarkoitus.
 

 

Elokuun tunnelmaa ja noitatarinoita

 Elokuu alkaa olla puolivälissä, ja tämä kesä kyllä humpsahti jonnekin, en edes oikein tiedä minne. Tämän viikon bujosivu täyttyy merkinnöistä, paljon kaikkea pientä muistettavaa ja puuhaa. Tässä sivu on vielä tyhjä (tai vähän merkintöjä häivytetty piiloon).

Rakastan elokuun lämpimiä, pimeneviä iltoja, tykkään istua parvekkeella myöhään illalla lukemassa. Nyt puuttuu se lämmin, muu olisi kohdillaan. Mutta istun uhallakin joka ilta hetken parvekkeellani viltin alla ja ... niin, olen vain. 

 Ja sitten ihan toisenlaista tarinaa.

Minä en ole uskovainen, en edes uskonnollinen sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta henkinen kai on paras sana kuvaamaan itseäni. Ja uskon, että on olemassa voima, joka ohjaa meitä, ja enkeleihin uskon tottakai. Enkeleitä pyydän avukseni, läheisteni avuksi, ja kohdistan ajatukset avun tarvitsijaan. Usein saan vastauksen, tunnen fyysisestikin  oloni rentoutuvan, jos jokin asia järjestyy. Minulla on myös henkiopas Kerttu, joka on ainakin kolmelta neljältä auto-onnettomuudelta pelastanut minut varoittamalla vaarasta.

Yritän aina myös kiittää avusta. Joojoo, tällainen hörhö. Ja koska tarvitsen kohteen, johon kiinnitän katseeni, kun on asiaa ylemmälle taholle, kohdistan ajatukseni seinällä hyllyssä olevaan ikoniin (tykkään ikoneista, ilman sen kummempaa vakaumusta). Mun luottoikoni on toinen vasemmalla, Kristus. 

 

Sitten yksi tarina Kristuksesta, siis tuosta ikonista. Liskonainen (osa tunteekin meidän ihanan Liskiksen), oli menossa sairaalaan toimenpiteeseen, ja olin täällä aamusta saakka hengessä mukana. Heittelin enkeleitä ja ajatuksia Liskiksen suuntaan. Sitten menin keittiööni, joka on tuon ikoniseinän toisella puolella.

Touhusin jotain keittiössä, ja kuulin ison kolahduksen. Ihmettelin, mitä kaatui tai putosi, aukaisin kaappien ovia; kaikki astiat paikallaan. No, ehkä se kuului naapurista. Katsoin kuitenkin kelloa ja painoin kellonajan mieleeni, ehkä jotain tapahtui Liskiksen toimenpiteessä. 

Hetken päästä menin olohuoneeseen. Kristus makasi eteisen ja olohuoneen oviaukon vasemmassa reunassa selällään. Tuota seinäkelloa ei silloin ollut seinässä, mutta silti en ymmärrä, miten ikoni oli ohittanut vieressä olevan ikonin, joka oli paikallaan, eikä ollut edes vinossa. Kristus oli ponkaissut kaaressa lattialle, matkaa on pari metriä. Siellä hän makasi ja ajattelin, että kai tämä on nyt merkki jostain. Tosin nostaessani Kristusta takaisin, sanoin hänelle ankarasti, että vähän vähempikin riittäisi antamaan merkkejä.

Suunnilleen tuohon kellonaikaan Liskiksen toimenpide oli ohi, ja kaikki meni hyvin. 

Näen myös enneunia. Valitettavasti olen erikoistunut kuolemiin ja eroihin, mutta toisaalta osaan pitää suuni kiinni, enkä kerro unistani asianomaisille, mikäli enne on huono. Oman eroni näin, samoin ystäväni. Rakas yhdeksänkymppinen kummisetäni kävi aamuyöllä unessani kertomassa Tampereen murteellaan: mun tarttee ny´l lähtee. Hän kuoli sinä yönä aamuyöllä. Isä kävi kuolemansa jälkeen istumassa sänkyni reunalla niin että Viivi-koirakin havahtui siihen. Isä kävi sanomassa, että kaikki järjestyy haastavassa elämäntilanteessani. Äitini tuli uneen kuolemansa jälkeen nauravaisena ja punaposkisena ja sanoi: näetkö miten hyvä olo minulla on nyt. Älä sure enää! Nyt näin unen, jossa iso huolien möykky katosi. Uni oli symbolinen, mutta selkeä. Huolien möykky on jo alkanut pienentyä.

Jos unen sanoma on todellinen, se toteutuu 2-4 kuukauden sisällä, muussa tapauksessa se on väärä hälytys. Kuten oli se uni, jossa rajan taa siirtynyt isäni haki mukaansa yhden sukulaismiehen. Siitä on nyt yli 20 vuotta, ja se mies on edelleen elossa.  

Kristukselle on annettu seuraava tehtävä, parikin. Yksi ongelma alkaa ratketa ensi viikolla jos hyvin käy. Ja kyllä, muistan aina kiittää avusta ja huolenpidosta.

Terveisin Noitanne Hoo 

 

 

 

Leivontamestari.. eiku

 Tykkään leipomisesta. Meidän suvun naiset on kautta aikojen hoitaneet itseään, perhettään, surujaan ja ilojaan leipomalla. Sinä kamalana erokeväänä, kun tajusin jääväni lasteni kanssa totaaliyksinhuoltajaksi, leivoin. Leivoin. Leivoin. Onneksi mun leipomukset tekivät kauppansa, ja koska sinä keväänä oli esikoiseni yo-juhlat, vieraat saivat pelkästään itse leivottuja tarjoiluja.

Mutta en minäkään aina onnistu. Tein jo toisen kerran epäonnistuneita kauraleipäsiä Kinuskikissan ohjeella. Koska ensimmäinen yritys meni pieleen joskus aiemmin, ostin tuorehiivaa, jospa se saisi taikinan nousemaan. Ei saanut. Ei auttanut pitkä nostatusaika, saati aineksien tarkka mittaaminen. Pieleen meni.

 

 Biojätteisiin päätyi leipästen tie. Enää en edes yritä. Onneksi mulla on melkein samanlainen ohje, johon tulee hiukan gluteenittomia jauhoja. Ohje on Himoleipurin, sillä saan hyviä ja onnistuneita leipäsiä.

Leivoin samalla kertaa myös onnistuneita gluteenittomia sämpylöitä ja tein uunissa paistosta, johon tuli kesäkurpitsaa, tomaattia, punasipulia, fetajuustoa, mausteita ja vähän öljyä pintaan, sekä juustoraastetta. Tuli muuten hyvää uunituoreen sämpylän kera.

 Menossa on ruokien syönti pakkasesta, ja kun löysin juhannukselta jääneen vajaan pussin katkarapuja, tein sitruunaista katkarapupastaa. Teen toistekin

 Mun ruokakuvat ei ole mitään ruokahaluja herättäviä, mutta vakuutan, että maku oli hyvä 😅

Kerroin  Stanstan blogissa kommentoiden, että meidän perheessä on eletty jo pidempään haastavia aikoja, mutta kivaakin on tiedossa, ja muutenkin on hyviä asioita alkanut tapahtua. Yksi iloinen asia on, että esikoinen ja miniäKOKELAS menevät naimisiin. ( Ållen ja Riekun isäntäväki). Miniä on kokelas, kunnes anoppi toisin sanoo, mutta viimeistään kun pappi on aamenen sanonut. 

Poika ja miniäkokelas ovat ilmoittaneet, että koska heillä on pari vuotta sitten yhdistetty kahden aikuisen taloudet, heiltä ei puutu mitään, päinvastoin, tavaraa on vähän liikaakin. Joten jos heitä halutaan muistaa, voi tehdä lahjoituksen häälahjarahastoon. Mulla on kolehdinkeruu meneillään..

Mutta koska olin jo aiemmin katsonut yhtä sukkamallia sillä silmällä, päätin kutoa heille sukat. Annan sitten hääjuhlassa, tai myöhemmin. Aika alkuvaiheessa tajusin, että taitaa tulla kiire, ehkä annankin sukat jouluahjaksi. Väänsin jo melkein porua, mutta sitten homma alkoi pelittää. Yksi sukka valmistui viidessä päivässä, joten taidan ehtiä. Ainoa, mikä hieman sai pähkimään ja haromaan hiuksia oli tuon päivämäärän vaihtaminen oikeaksi. Toinen Mrs. sukka on kuvion alussa tekeillä.  Sitten vielä Mr. sukat. 

 

Yksi stressiä aiheuttanut asia on ollut nuorimman pojan autoasia. Kaksi ja puoli vuotta sitten hänen reilun vuoden ajan käytössä ollut auto hajosi korjauskelvottomaksi. Autosta jäi tuhansia euroja pankkilainaa, takuu ei enää ollut voimassa. Eli poika maksaa edelleen autolainaa autosta, joka on romutettu. Siihen ja sen jälkeiseen ajanjaksoon liittyy paljon kaikkea muutakin paskaa, sieltä saakka on tuntunut, että meidän perhe on kirottu 😕

Poika keplotteli ilman autoa mm mun avulla ja kimppakyydeillä, vaikka työmatka on pitkä ja auto pakollinen. Sitten hän pari vuotta sitten sai ostettua halvan Fiatin, joka kesti viime kevääseen. Siihen ei enää kannattanut laittaa yhtään rahaa korjauksiin, joten alettiin etsiä seuraavaa halpaa koslaa. Vuoden kuluttua asiat on korjaantuneet, joten auton pitäisi kestää edes sen vuoden ajan. 

Kolmisen kuukautta  keploteltiin taas, minä lainasin autoa, kaverit lainasi autoa, osan työmatkaa (50 km suuntaansa) poika saattoi päästä työkaverin kyydissä. Kauheaa säätämistä ja stressiä, töihin pitää päästä. Viidakkopuhelimen kautta laitettiin tietoa, nettiauton halvat autot tarkistettiin päivíttäin.,

Sitten se viidakkopuhelin soi. Mun paras ystävä, hoitokoirieni Jasun ja Remun emäntä soitti. Hänen veljensä (jonka minäkin tunnen)  harrastus on ostaa halpoja autoja, kunnostaa ne ja myydä halvalla eteenpäin. Siellä olisi yksi vanha Peugeot, joka on heinäkuussa katsastettu, jos kiinnostaa, kyselkää siitä lisätietoja. Niinpä poika otti yhteyttä tähän tuttuun mieheen, ja perjantaina lähdettiin ajamaan mun autolla Peugeotia katsomaan. 

 

Ei mua siinä tarvittu muuten, mutta ajateltiin, että saatetaan hyvässä lykyssä tulla kahdella autolla takaisin.

Me tultiin kahdella autolla takaisin. Auto on halpa (autoksi) ja siihen on kahdet renkaat, öljyt vaihdettu, ilmastointi huollettu, kaikki nivelet, jouset, polttimot vaihdettu, katsastettu vuodeksi eteenpäin, jne. Se saattaa kestää jopa yli vuoden Melkein iski autokateus, tämä näyttää mun silmissä hienolta. 

  Poika asuu maalla, joten hän on ollut autottomana aika lailla jumissa siellä, tosin hän viihtyy kissansa kanssa vuokratalossaan. Mutta oli kyllä mukavaa, kun hän eilen tuli omalla autollaan syömään, ja jatkoi kaupunkiin tapaamaan muutamaa vanhaa kaveriaan. Kyllä tuo ihan toisenlaista vapautta antaa entiseen verrattuna.

Ja luulen, että ainakin seuraavat kaksi vuotta hän saa toimia niiden kavereiden juoppokuskina, jotka häntä tänä autottomana aikana avustivat.

Olohuoneen kellosta oli loppunut patterit toissayönä ja kello oli pysähtynyt. Kun vaihdoin siihen patterit, ja laitoin kellon aikaan sanoin ääneen: olkoon tämä uuden, hyvän aikakauden alku. Laajensin loitsun koskemaan myös Stanstaa 💓

 

Pieni hilloyrittäjä

 Lapsenlasten kodin puutarhan kirsikat tekivät ennätyssadon. 

Vanhempi lapsenlapsi (10v) ja isänsä tekivät monta päivää hommia: hakivat purkkeja kaupasta, keräsivät ja pesivät kirsikat ja poistivat niistä siemenet. Sitten he keittivät hilloa ja purkittivat steriloituihin purkkeihin. Tyttö uurasti ahkerasti monta päivää.

 

Sitten he laittoivat paikalliseen facen puskaradioon ilmoituksen hilloista, 5 € / purkki. Osa varattiin heti (mummun kautta tuli muutama varaus myös), ja loput myytiin eilen tien viereen järjestetyltä myyntipöydältä. Myynti oli ilmoituksen mukaan klo 15-17, mutta hillot myytiin loppuun alle tunnissa. Osa jäi ilman. Yksi ystäväni ehti ostaa oman hillonsa myyntipisteestä, ja kertoi mulle, että hillo on tavattoman hyvää, ja erityisen hienoa oli, että hillosta sai maistiaisen halutessaan 😊

 

Ilmoitus oli hyvin laadittu, siinä kerrottiin paitsi tuotetiedot, niin myös se, että tyttö on ahkeroinut tunteja hilloja valmistaen, ja saa tuoton lyhentämättömänä  omaan säästökassaansa. Tyttö sai pitää rahat, 150€. Minusta niin hienoa: omalla työllä tienatut ensimmäiset palkkarahat.

Eikä tässä vielä kaikki. Paikallisen hillotehtaan johtaja tilasi neljä purkkia hilloa. Hän haluaa järjestää työntekijöilleen hemmotteluillan, ja lapsenlapseni hillot ovat osa tarjoilua. Tyttö vei eilen isänsä kanssa  johtajan tilaamat hillot tehtaalle. Johtaja lupasi tytölle kesätöitä joskus tulevaisuudessa, jos vain kiinnostaa 😃

Lapsen isä kertoi johtajalle, että osa hillorahoista käytetään hillopurkkeihin, koska he aikovat kokeilla mm mustikkahillon valmistusta. Johtaja lupasi lahjoittaa lasipurkkeja.

Tänään he sitten kävivät uudelleen tehtaalla. Lapsi sai tutustua tehtaaseen ja hillon valmistukseen, ja hänelle oli tehty omat tarrat, jotka voi liimata purkkien kylkeen. En viitsi julkaista kuvaa, kun tarroissa näkyy lapsen nimi. Lasipurkit he saivat mukaansa, lisäksi lapsi sai pipon, sekä pussillisen pektiiniä, ja pektiinin käyttöohjeet.  

Ihan mielettömän hieno tyyppi tämän pienen hillotehtaan omistaja 😍

  

 

 

 

Mansikkaa ja kirsikkaa

 Ålle on ollut hoidossa jo puolitoista viikkoa. Alunperin sen piti olla täällä pojan ja miniän Varsovan reissun ajan, mutta sitten poika kysyi, että kestänkö kissaa vielä tämänkin viikonlopun. He ovan häissä lauantaina, ja he yöpyvät siellä. Sopihan se hyvin, turha Ållea on välillä rahdata kotiin. Tänään sanoin, että toipukaa rauhassa tämä päivä, ja Ålle haetaan vasta huomenna. Se on helppo hoidokki.

Ålle ei tykkää olla sylissä. Siispä huvitti, kun se yhtenä päivänä otti keittiöstä vauhtia ja hyppäsi suoraan syliini ja jäi siihen. 

 Kokeilin myös harjata sitä, hyvin onnistui. Siitä lähtee karvaa ihan jatkuvasti. 

 

Ålle osallistuu myös mielellään mun kutomisharrastukseen, lähinnä pöllimällä lankakerän. Tässä lähti mansikkapipojen lanka Ållen matkaan.

Miniä pyysi mua tekemään itselleen mansikkapipon. Hän lupasi pullon konjakkia palkaksi, mutta lupasin tehdä ihan ilmatteeksi 😀 Tappelin pipon kanssa (?), eikä purkamisen ja kutomisen ja purkamisen jälkeenkään lopputulos ole häävi. Mun päässä tämä on erityisen ruma, mutta se kyllä johtuu päästä. Miniän vaaleilla kutreilla tämä voi olla ihan siedettävä. Jos ei ole, kudon kokonaan uuden. Olen tehnyt mansikka- ja mustikkapipoja eri kokoisia, tämä nyt vastusti ihan huolella. 

Lankaa jäi, joten päätin tehdä vielä toisenkin pipon, mansikkapipon Neiti Kaatuilijalle (nimi johtuu siitä, että hänellä on kova uhmaikä, ja neiti on enemmän kumollaan kuin pystyssä nykyään 😅) Oli se hetken päässäkin, ennenkuin se lensi lattialle. 

 

Mummulan oravakeinu on Neiti Kaatuilijan suosikki. Keinu on mun isän tekemä, hän teki sen mun kaksosten synnyttyä v 1991. Isä oli tehnyt samanlaisen keinun mun isosiskolle 1940-luvun lopussa, se on edelleen tallessa ja kunnossa. Äitini kertoi, että olin 3-vuotiaana keinunut oravakeinussa, vedellyt kovat vauhdit ja laulanut keinumisen tahdissa: mua lemmitkö vielä oi Kustaaaaa....

Mustikkaan olen raahautunut pari kertaa. Sananmukaissesti raahautunut (tosin autolla alkumatka), koska mulla on tällä hetkellä haastetta särkyjen kanssa. Hankalaa liikkuakin, kun joka paikkaa särkee, jopa ihon pinta on hipaisuarka. Vahva epäilykseni on, että mulla on nivelrikon ja  osteoporoosin lisäksi fibromyalgia. Olen kuitenkin saanut kuutisen litraa pakkaseen, vielä pari kertaa ajattelin käydä keräämässä mustikoita. Tytär lupasi jonain päivänä lähteä mukaan. Mulla on tapana ottaa metsään mukaan putsausritilä, ja istua kannolla putsaamassa marjat sitä mukaa kun poimin. Selkä kiittää, ja tuon kotiin putsatut marjat.

 Laitan aina marjat minigrip-pusseihin, vie vähemmän tilaa.

Sain myös pojalta kirsikoita, heidän puut on tehneet hyvän sadon. Poika keitti eilen ison määrän kirsikkahilloa, jota myy, kun itse eivät tarvitse niin paljoa. Maistoin hilloa, tosi hyvää! Sain itsellekin pari purkkia, voisin kuvitella, että juustojen kanssa hillo on loistava yhdistelmä.Itselle sain rasiallisen kirsikoita. Ainoa hankaluus kirsikoissa on se kivien poisto. Tällä keinolla homma sujui: grillitikun tylsällä päällä painoin kiven pois sieltä "navan" puolelta. Sotkuista hommaa, mutta aika helposti sujui.

 Kiehautin paksun sokeriliemen, jonka maustoin sitruunamehulla ja vaniljasokerilla. Annoin kirsikoiden maustua liemessä. Sitten laitoin rasioihin liemineen, ja jääkaapin kautta pakkaseen.

 Ensi viikolla pitäisi saada säryt kuriin. Loput mustikat aion poimia, ja jos saan jonkun kaveriksi auttamaan, käyn tuossa 500 metrin päässä järven rannalla matonpesupaikalla pesemässä mattoja. Sellaisia kesäpuuhia. Ensi viikolla käydään myös lapsenlasten kanssa lähellä olevalla eläinpihalla Onnenkaviossa. Lauantaina oli tarkoitus mennä sinne, mutta sadesään vuoksi vaihdettiin suunnitelmaa. Lapset tulivat mummulaan, eläinpiharetki siirrettiin ensi viikkoon.

Ensi viikolla on luvattu vähän parempia säitä. Ystävät, ne Naisluolan näyttelijät ovat pyydelleet mukaan pariksi päiväksi seikkailemaan heidän asuntoautolla jonnekinpäin Suomea. Saa nähdä, riittääkö ensi viikon päivät kaikkeen, mitä pitäisi ehtiä.

Jatkopätkä (toivottavasti ei käy kuten viimeksi, että postauksen jatkaminen sai aikaan sen, että osa edellisistä kirjoituksista lähti huithelvettiin) :

Miniä ei tiennyt koko mansikkapiposta, selvisi eilen. Hän oli nähnyt sellaisen jonkun päässä, ja sanonut pojalle, että tarviin tuollaisen! Poika vaimon selän takana tilasi pipon multa, ja eilen sai mukaansa Ållea hakiessaan. Ja miniän kommentti: ei hitto! Alan elää tää päässä!

Kuten arvelinkin, hänelle se sopi paremmin kuin mulle, jonka päässä pipo oli kaikkea muuta kuin hyvän näköinen