Keväällä 2002 mieheni jäi jälleen kerran kiinni naisesta. Mies oli muuttanut kahdeksi vuodeksi Indonesiaan töihin, lupasi lähtiessään tulla takaisin muuttuneena miehenä, opetella raittiutta, uskollisuutta ja elämänsä hallintaa. Mikään niistä ei toteutunut, mies ei palannut Suomeen.
Se kevät oli kamala! Oli kerrottava lapsille, oli järjestettävä ylioppilasjuhlat vanhimmalle pojalle, valmisteltava huoltajuusasiat, asuminen, ositus.. en jälkeenpäin edes tiedä, miten hoidin kaikki. Mutta hoidin. Yksin.
Kun lapset lähtivät kouluun, lähdin koiran kanssa metsään. Metsä oli ainoa paikka, jossa pystyin olemaan. Huusin välillä suoraa huutoa, vaelsin poluilla ja kallioilla, etsin lohtua ja voimaa metsästä. Löysinkin.
Koira, novascotiannoutaja Manu oli silloin 3-vuotias, uskollinen metsäkaverini, lohduttaja. Kuljimme tuntikausia metsissä, kunnes oli aika palata tekemään lapsille välipalaa ja ruokaa.
Siihen aikaan löysin terapiapaikkani, Karhulanjärven rannalla olevan kiven, jossa istuin pitkät ajat. Itkin, Manu tarkkaili minua, nojasi jalkaan ja välillä nuolaisi kyyneleet poskiltani. Paikka on syrjässä, siellä ei ole koskaan ollut muita, vaikka olen sen kevään jälkeen käynyt rannalla useasti.
Tänään kävin kivellä istumassa ensimmäisen kerran tänä keväänä. Siinä paikassa vaan on jotain maagista ja rauhoittavaa. Mökkejä ei ole sillä rannalla ollenkaan.
Kävellessä katselin metsää ja mietin, joko on aika toteuttaa bingoruudukon yksi merkintä: makaa sammaleessa. Tuon mäen takana olisi oivallinen paikka toteuttaa suunnitelma, mutta päätin, että en kiipeä tuonne, on liian märkää ja kylmää.
Rantaan on isolta tieltä pari kilometriä, ajan alkumatkan autolla. Siellä se pilkottaa, minun rantani
Tuuli oli kaatanut viime käynnin jälkeen monta puuta, osa vähän vaarallisesti.
Tämä on aina tarkastettava, ennallaan on, kaunis luonnon asetelma. Kesällä siinä kukkii vanamot.
Ranta on vielä paljas, kunnes lehdet tulevat kunnolla puihin. Laineiden ääni on niin rauhoittava, ääni puuttuu valitettavasti kuvasta.
Siinä on terapiakiveni, oikeastaan kaksikin, mutta oikeanpuoleisella istun ja rauha leviää sisälleni. Kaikki on hyvin nyt.




































