Tämä meidän perhe on aika tiivis yhteisö, vaikka lasten isä lähti lipettiin (oliko pakko muotoilla noin? Oli 😆) jo 25 vuotta sitten, ja lapset ovat jo aikuisia. Mitään kamalaa ei ole tapahtunut, luultavasti kaikki kääntyy ihan parhain päin, mutta nuorin poika sai huonoja uutisia, jotka ei toki tulleet yllätyksenä. Hän siis on työssä nuorisokodissa, ja siellä oli YT-neuvottelut, suurin osa henkilökunnasta irtisanottiin, myös mun poika. Hän on ammattikorkeasta valmistumisensa jälkeen ensimmäistä kertaa työttömänä, marraskuun alusta lähtien.
Tämä on suuntaus: lastensuojelulaitoksia keskitetään valtiolle ja kaupungille, tulee halvemmaksi kuin yksityiset laitokset. Pojan työpaikalle jää enää muutama hoitaja ja sosiaalihoitaja, luultavasti koko laitos menee konkurssiin piakkoin. Aiemmin työn saanti sosiaalialalla oli suhteellisen helppoa, mutta ei enää nykyään. Kuka siinä kärsii eniten: ne lapset.
No, olen luottavaisella mielellä, poika on kova tekemään työtä, mitä tahansa työtä, ja hänen mottonsa onkin: passiivisuus passivoittaa, aktiivisuus aktivoi, joten hän katselee uutta työpaikkaa koko ajan.
Mutta koska olen aina ottanut muiden huolia kantaakseni, kannan tätäkin asiaa harteillani. Ihan kuin se auttaisi, etenkin kun ei tiedä tulevaisuudesta, mikä on edessä. Luultavasti kaikki menee taas hyvin, ja huolehdin turhaan. Lähinnä taloudellista pärjäämistä mietin.
Sitten lempiaiheeseeni: minuun itseeni. Soitin terveyskeskukseen varatakseni itselleni ajan lääkäriin. Haluan viimeinkin, että nämä kivut, joita mulla on etenkin käsissä, tutkitaan, eikä kuitata sanomalla: no kun sulla on nivelrikkoa, niin sitä on sitten kaikkialla, kivut johtuu siitä (näin mulle sanottiin edellisen kerran). Kivut ei ole nivelissä, vaan esimerkiksi käsien lihaksissa. Ne on kuumottavat, kipeät, turvonneet, särkevät, välillä melkein toimintakyvyttömät. Ja ihon pinta on niin arka, että vaatteetkin tuntuu välillä polttelevan iholla. Särkylääke ei juurikaan auta. Hikoilen öisin hulluna, on sellainen yleispaha olo, uupumus. Siinäpä haastetta tohtorille.
Soitin siis ajanvaraukseen, ja varustauduin pyytämään takaisinsoittoa. Mutta kas: puhelimeen vastattiin melkein välittömästi, ja voi miten ihana hoitaja sattui kohdalleni. Hän kirjasi kaiken kertomani ylös, teki tarkentavia kysymyksiä, katsoi mun tiedoista, että koska sulla on kilpirauhassairaus, laitetaan sulle lähete labraan, osa oireista voi selittyä kilpirauhasella. Lähetteeseen laitettiin myös kaikki peruslabrat, joita ei ole otettu hetkeen. Ja koska selitin, että kuulovammani vuoksi haluaisin lääkärin, joka puhuu suomea niin että saan selvää, hän ehdotti, että jos pystyn odottamaan, hän voisi laittaa minut hyvälle suomalaiselle lääkärille. Sanoin, että ei tee heikkoakaan, olen kärvistellyt kivuissa kuukausia. Nyt mulla on lääkäriaika 12.11. ja labralähetteet valmiina. Olen oikein tyytyväinen, ja muistin kiittää hoitajaa, miten hyvän kohtelun sain.
Ja samana päivänä kun sain lääkärille ajan, tuli kutsu keskussairaalan silmälääkäriin joulukuussa. Eiköhän nämä kaikki asiat selviä.
Eilen vanhin poika laittoi meille kuvakansion, jossa oli ammattikuvaajan häissä ottamat kuvat, satoja ihania kuvia! Niitä katsellessa huolet ja murheet unohtui, aivan upeita kuvia!
Tohdin varmaan laittaa tänne hauskan kuvan morsiuskimpun heitosta. Niin, kenelle se lensi, kaaressa suoraan syliin 😅
Ja koska voin näyttää oman naamani jos niin haluan, niin tässä sulhasen äiti-Hanni kirpparivaatteissaan. Huvittaa tämä kuva: näyttää kuin mulla ei olisi kulmahammasta tai useampaakaan. Kuva valehtelee, mutta muuten tykkään tästä kuvasta. Salaa otettu.
Sellainen ulina ja valitus tällä kertaa, plus loppukevennys.
Olkaa ihmisiksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti