tiistai 4. maaliskuuta 2025

Parturoitu pää ja muuta sälää

Eilen aamulla otimme tyttären kanssa uuden yrityksen labraan. Nyt onnistui kokeiden otto ennen klo yhtätoista. Labraan saa varata ajankin, jos saa ajan, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Aikoja ei ollut, kokeet oli pakko ottaa, joten jonotimme. Tulokset tuli tänään, sanotaan näin salamyhkäisesti, että parempaan päin menossa 😊

Kävin välillä kotona ottamassa uutta vauhtia ja uudelleen auton rattiin. Samaisen (ja ainoan) tyttären kissa käytettiin eläinlääkärissä rokotuksissa. Samalla lääkäri ajeli pitkäkarvaisen maine coonin takut veks. Kuulemma karvan laadusta riippuen osan tämän rotuisten karva takkuuntuu harjaamisesta huolimatta, osan ei. 

 

Hän oli mulla hoidossa talvella ja auttoi kovasti bullet journal-askartelussa. 

Eläinlääkärin odotushuoneessa oli tylsää, ja otin kuvan ennen kampaajalle menoa. 


Edellisessä blogissani sain välillä osakseni arvostelua ja pilkkaamista ulkonäköni vuoksi, mutta otan riskin 😅  Haluan että näette, millainen mummu täällä kirjoittaa. 

Kissan eläinlääkärireissusta ajoin suoraan kampaajalle. Kolmekymppinen kampaaja on jääräpää, eikä suostu värjäämään harmaita hiuksia piiloon. Kuulemma olen tyylikäs harmaapäisenä. No, halvemmaksi tulee. Kampaajan on uskallettava vetää hiukseni tarpeeksi lyhyeksi, kriteeri numero yksi. Hän uskaltaa.


 

Kotiin päästyä oli nälkä. Tein pöhöttimessä virallisesti airfryerissä uunifetaa ja sekoitin sen keitetyn pastan sekaan. Vähän vielä sitruunamehua ja ääntä kohti. Mun lemppariruokaa, jota teen, jos tiedän ettei ole muita tulossa syömään. Tämä ruoka tuntuu jakavan ihmiset heihin jotka tykkää, ja heihin jotka eivät tykkää.



 Jossain välissä kerkisin aloitella maaliskuun bujon kalenterisivuja. Oon myöhässä. Enkä toistaiseksi saanut aikaan muuta kuin tuhottoman sekamelskan pöydälle.

 

 
Maanantain must on vesijumppa. Tehokasta ja kivaa, nivelystävällistä. Ja meillä on tosi kiva ryhmä ja loistava vetäjä.

Yritin pysyä hereillä ja katsoa, kuka voitti Sointu Borgin tyrkyt-ohjelman (tykkään Sointu Borgista, vaikka hänkin jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan) Heräsin siihen, että kuulin voittajan ja näin lopputekstit. Pesin hampaat ja siirryin sänkyyn nukkumaan. Vesijumppa ramasee kivasti.

Sen pituinen se maanantai.

 


 




8 kommenttia:

  1. KIITOS, kun et kertonut voittajaa! Mulla on kaksi viimeistä jaksoa katsomatta...
    Hei, sain PALJON kirsikkatomaatteja, jotka pitäisi tuhota johonkin? Miten/mihin? Raakanahan en niistä niin tykkää, vaikka sainkin syötyä eilen illalla muutaman Mozzarellan (en oikein tykkää siitäkään) kanssa. Kysyn laittamasi kuvan innoittamana. 😀
    Loistavaa, että saitte labran hoidettua! Ja tuloksetkin hyviä! ❤️
    Ulkonäössäsi ei ole mitään vikaa! ♥
    Sopivasti liukasta laskiaistiistaita!

    VastaaPoista
  2. No melkein arvasin, että joku saattaa katsoa Tyrkkyjä vähän jälkijunassa, enkä kertonut voittajaa. Minusta se ohjelma oli kiva, vaikka sitäkin arvosteltiin tietysti monin tavoin.
    Tykkäisitköhän uunifetapastasta? Ohje löytyy googlaamalla, ja siihen voi tietysti lisätä sekaan uuniin vaikka kanaa. Kirsikkatomaatit hautuvat uunissa pehmeiksi ja maku pehmenee myös. Myöskään fetan maku ei erotu pastan seasta samalla tavalla kuin pelkkää fetaa syödessä. Mun feta om Lidlistä, tykkään siitä eniten. Käytän siihen oliiviöljyä. Reilusti.
    Minä lähden laskiaistiistain kunniaksi lenkille. Piti tehdä vaikka mitä tänään, mutta ystävä jolle olin muuttoapuna, palautti kattilan ja jäi istumaan useaksi tunniksi seurakseni. Jännä kun vie kattilallisen makkarasoppaa, saa kattilan takaisin ja siellä on kahvipaketti ja konjakkipullo. Kiva ilmiö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Ei vaan ole fetaa eikä oliiviöljyäkään (rahapäivä torstaina). Katsoin Tyrkyt ja arvasin voittajan ehkä väärin..!? Ehkä hyvä niin...
      Ihana ja just sulle passeli tapa palauttaa kattila! ♥
      Ps. Ihana vastakommentti ihanalle Pöllölle! ♥♥
      Ps2. Kuinka monta "ihana" -sanaa saa käyttää kerralla? 😅

      Poista
  3. Makkarasoppa muuttui kahviksi ja konjakiksi? Minkäslainen kattila sulla oikein onkaan - täytyy harkita uuden kattilan ostamista 🤔
    Mutta suu loksahti kyllä auki muutenkin: arvostellut ja pilkannut ulkonäköä?? Jotten alennu samalle tasolle kuin ko. henkilöt, en kirjoita mitä ajattelen, mutta arvaat varmaan, miten kiehun täällä 😠

    Kävin itse pari-kolme viikkoa sitten kampaajalla ja hiukset leikattiin taas vanhaan tuttuun lyhyeen malliin. Olen etsinyt pitkään uutta kampaajaa ja nyt luulen löytäneeni oikean. Luulen kyllä, että korvalliset täytyy ottaa vielä vähän lyhyemmiksi, tuntuu välillä, että hiukset "rahisee" näissä kuulokojeissa. Reilun kuukauden olen nyt totutellut näihin, ovat ihan ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osta viiden litran kannellinen teflonkattila, keitä se täyteen makkarasoppaa ja vie kaverille. Jospa taika toimisi, kattilasta varmaan johtuu, että mullekin kävi niin, ettei sitä palautettu tyhjänä.
      Mutta joo, minun ulkonäköäni on pilkattu useamman henkilön toimesta ihan livenäkin. Pidän tästä blogista vähän matalaa profiilia, enkä mainosta tätä tutuille, voin vapaammin postailla tänne vaikkapa siitä, millaisia paskapäitä on tielleni osunut. Aikanaan blogissa jouduin ottamaan kommenttien tarkistuksen käyttöön, jotta sain karsia kusipäät pois. Anteeksi alatyyli 😀
      Jännä että sulla, Pöllö on myös kuulokojeet. Ihan sen takia jännä, että oot ollut Stanstan blogissa mun lempi-ihmiseni. Luulen että jos me tunnettaisiin oikeassa elämässä, tuntisin itseni sun kaveripiiriin 😀 Ja meillä voisi syntyä mielenkiintoisia keskusteluja, kun kumpikin kuulee mitä sattuu. 😅

      Poista
    2. Kiitos Hanni kauniista sanoistasi 🫂- samoin sanon sinulle. Meillä selvästi ajatukset kulkee samaa kaistaa ja huumorikin osuu yksiin.
      Eikä tarvitse pyytää anteeksi alatyyliä tai muutenkaan mitä kirjoitat; mummuni on aikanaan opettanut kaikki sanat joita käyttää, kun tulee tarve 😉😉

      Poista
  4. Voi, että haluaisin niin myös lyhyet hiuksen. Vuosia sitten onkin ollut. Ehkä kesää myöten lyhenevätkin. Sopii niin sinulle nuo hiuksen ja silmälasit sointuvat väreihin.
    Onpas kauniin mallinen työpöytä/lipasto.
    Kissa ihmisenä ihastelin myös kaunista kissaa. Silityksiä hänelle.
    Loppuviikon terveiset ja mukavaa puuhastelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinulle myös kivaa loppuviikkoa. Tänään en olekaan saanut mitään aikaan, kunhan olen möllöttänyt. Hierojalla kävin, ja tein purkkihernekeittoa, siinäpä saavutukset. Niin ja kudoin pätkän huivia, joka edistyy hi-taas-ti.

      Poista