Seuraava..

 Jääkiekko-ottelu Suomi-Latvia erätauot oli hyvä käyttää hyväksi ja pestä makkarin ikkuna. Samalla saatte seuraavat kotikuvat. Sitten on enää jäljellä vierashuoneen (jota lapsenlapsi sanoo pikkuhuoneeksi) ikkuna.

Asuin ennen eroa vanhassa omakotitalossa. Se oli entinen maalaistalo, siirtoasutustila alunperin. Punainen, ihana ja kodikas talo, joka sitten meni ero-osituksissa myyntiin. Siellä oli pestäviä ikkunoita! Viisi huonetta plus keittiö plus aula plus lasiveranta. Ja niin ajat muuttuu: kun nyt pesen ikkunan päivässä (+ pidän välipäiviä) , siellä pesin kaikki ikkunat kahdessa päivässä plus pesin ja silitin verhotkin vielä. Ei ollut edes Kärcheriä.

Makkarissa lähinnä nukun, sekä askartelen bujoni kanssa ja kirjoittelen päiväkirjaan. Kuun vaihteessa, kun teen seuraavan kuukauden bujosivuja, saan koko makkarin ylösalaisin. Nyt näyttää siistiltä. Ja ikkuna on pesty! 

 

Eilen lähdin ensimmäisen kerran kaatumiseni jälkeen lenkille sinne, missä vajaa kolme viikkoa sitten kupsahdin kumoon 💥 Kävelin vakaasti, kaatumatta, keskityin askeltamiseen. 😀 Toisaalta ajattelen, että jos pitää vain keskittyä katsomaan jalkojaan ja varoa kaatumasta, voin saman tien kävellä taloa ympäri. Minä havainnoin ympäristöä, kuten nytkin. Ilmeisesti enkeli vahti kulkuani, muistatte varmaan, että tästä oli enkeli lentänyt ja pudottanut siivistään merkin minulle: ole huoletta, kuljen rinnalla

 Poikkesin myös täällä, yksi mun terapiapaikoistani. Tännekin pitää ikäänkuin osata mennä, ei ole opasteita ulkoilureitiltä. Sen vuoksi täällä saa istuskella rauhassa. Kuva ei ole eiliseltä, vaan aiemmilta retkiltäni.

Makkarin seinässä oleva kuvakollaasi on mun entisen mökkini seiniltä tänne kotiin tuotuja. Muistoja siitä ihanasta mökistä, sekä tärkeitä muistutuksia itselleni.

 

 

 

 

Hitaasti etenee. Mutta etenee.

 Mun ikkunoiden pesu etenee hitaasti. Toissapäivänä oli niin kylmä, etten tarjennut avata ikkunoita. Eilen otin itseäni niskasta kiinni ja pesin sen toiseksi inhottavimman, eli olohuoneen ikkunan. Taistelen sen ikkunan kanssa joka kerran, sitä on hankala saada auki, kun se on niin tiivis. Silti sieltä vetää talvella. Pitäisi uusia tiivisteet, mutta kuka niitä nyt alkaa keväällä uusia, kun on lämpimät ilmat tulossa. En minä!

Olkkarissa pitää siirtää sohva ja sohvapöytä edestä pois. Sekin riepoo 😀 Sain sitten aikaiseksi imuroida olkkarin, kun olin sen jo valmiiksi sekaisin vääntänyt. En älynnyt ottaa kuvaa siitä sotkemastani olkkarista, ehdin laittaa sohvan, pöydän ja maton paikalleen. Sälää löytyy pöydiltä ja tuoleilta. Verhot vaihdoin vihreistä (tuolilla) valkoisiin (ikkunassa)

Tykkään mun kodista. Sohva on 8 vuotta vanha, muut huonekalut yli 10 vuotta vanhoja, osa yli 20 vuotta vanhoja, Lundiat 1980-luvun alusta. En luovu. (ei olisi rahaakaan)

 

 Illalla pötkötän sohvalla, katselen telkkaria ja keittiön ikkunasta näkyvää metsikköä. 

Kun sain homman tehtyä, palkitsin itseni kotiruoalla. Tytär tuli tänne (yllätys!) ja tein meille ruokaa, joka on tyttären herkkua: nakit ja muusi 

Itse en hirveästi tykkää muusista, vaikka teen sen alusta asti itse. En myöskään välitä makkarasta, mutta syön kyllä kaikkea. Porkkanaraastetta sen sijaan söisin kilokaupalla ympäri vuoden. Siispä tein myös sitä lisukkeeksi. Tytär söi hieman (köh!) isomman annoksen kuin tuo minun. Sitten kuulemma taas tuli kamala olo ja ähky 😄

Kerronpa loppukevennykseksi tarinan, josta minua muistutellaan JOKA vuosi. Tästä on kulunut varmaan 25 vuotta.

Omakotitalossa lasten kanssa asuessani meillä oli aivan ihana naapurusto. Kokoonnuimme yhdessä viettämään milloin vappua, milloin uutta vuotta ja perinteenä oli järjestää jonkinlaisia tietovisoja ja seuraleikkejä. Yhtenä vuonna naapuri oli käynyt kyyläämässä meidän pihoja ja rakennuksia ja kysymykset koskivat niitä. Kysyttiin mm. montako rappusta on meidän (siis minun) kuistin edessä jne.

Tietovisaparini oli nyt jo edesmennyt Pekka. Olimme hyvin itsevarmoja osaamisestamme, kuten aina. Kun kysymys kuului: kuinka monta ikkunaa on juhlien isäntäväen, rajanaapurimme talossa, aloin laskea. Muistin myös autotallin, varaston ja saunan pienet ikkunat. Voi jösses, ainakin menee lähelle oikeaa. Pekka nyökytti, kun sain ikkunat laskettua ja kirjoitin tuloksen paperille: 168 ikkunaa. 

Kun vastaukset tarkistettiin, keulin jo mielessäni valmiiksi voittajana, palkintona oli luultavasti alkoholipaukku, tunsin jo maun kielelläni. Kun kaikki purskahtivat äänekkääseen nauruun, tajusin että he nauroivat minun ja Pekan ikkunavastaukselle. Miksi! 

Siis eikö kukaan arvostanut sitä, että taitavana talousihmisenä laskin tietenkin ikkunoiden PESTÄVÄT PINNAT! Jokaisessa ikkunassa on neljä pestävää pintaa, muistin laskea KAIKKI talon ikkunat ja kerroin ne neljällä. 

Ja tästä kuulen helvetti soikoon JOKA VUOSI! Viimeistään toukokuussa!

Perseestä tämä neron elämä on!

Äitienpäivä, kevätpuuhia ja muuta sälää

 Äitienpäivänä sain tänne muun pentueeni, paitsi esikoinen vaimonsa kanssa lupasi tulla sitten, kun ovat saaneet muuton tehtyä.He muuttavat omaan asuntoon vuokra-asunnosta. Olen tilannut tietenkin Bileeeeet! Tupariiiiit!!!! Asunto on ihana, kuvia olen jo nähnyt, he saavat avaimet kohtapuoliin. Sitten on BILEEEEET!!! Olen tilannut ne ajat sitten. 

Eli toiseksi vanhin poika perheensä kanssa, sekä kaksoseni olivat syömässä. Kyselen aina, mitä haluatte syödä, ja miniä pyytää aina samaa: mureketta, koska mummun mureke vaan on niin hyvää! Tein mureketta, hasselbackan perunoita, sekä lisukkeita. Jälkkärinä oli mangojuustokakkua. Kyllä me syötiinkin!

Viime äitienpäivänä lapsenlapsia oli vain yksi, nyt on joukkoon liittynyt uusi prinsessa, joka täyttää tässä kuussa 9 kuukautta. Konttaa ja suussa on neljä hammasta. Näitä prinsessamekon helmoja piti järjestellä koko ajan.

 

Isosisko, 9v on kyllä niin huolehtivainen ja ihana isosisko, että vauva saa kyllä olla onnellinen syntyessään tähän perheeseen 

 Eilen aloitin viimein ikkunoiden pesun ja vaihdoin kevyemmät verhot. Aloitin keittiön erkkeri-ikkunasta, koska sen peseminen on perseestä noiden ylhäältä aukeavien alaikkunoiden vuoksi, joissa on vielä kaihtimet. 

 

Mulla on ikkunanpesuri Kärcher, jonka olen saanut synttärilahjaksi pojan perheeltä yli 10 vuotta sitten. Sen laturi on aina yhdessä korissa, paitsi nyt ei ollutkaan. Sitä etsiessäni siivosin puolivahingossa siivouskomeron. Laturikin löytyi, mutta ei komerosta. Tulipahan tehtyä.

 Valmista tuli! Tyytyväinen mieli aina, kun saa jotain tehtyä vetkuttelun sijaan.

 

 

 

Olen tehnyt vahinkoilmoituksen Ifille saadakseni korvauksen naarmuuntuneista silmälaseista. Aamulla tuli viesti: olemme käsitelleet blaablaablaa... näet korvauksen omilta sivuiltasi. Lasit siis maksoivat 800 euroa, hain korvausta toisen linssin plus kehysten uusimisesta.

Siis en voinut käsittää: mitään lisätiedusteluja, kuitteja, optikon todisteita ei tarvittu. Mulla ei välttämättä tarvitse olla edes silmälaseja. Lisäksi mulle on kertynyt bonusrahaa, koska en ole tarvinnut kotivakuutusta, eli en ole kämmännyt mitään aikoihin. 

Tadaaaa:

 

 Että sellaisia hyviä uutisia. Kannatti kompuroida.

Terapiakivellä

 Keväällä 2002 mieheni jäi jälleen kerran kiinni naisesta. Mies oli muuttanut kahdeksi vuodeksi Indonesiaan töihin, lupasi lähtiessään tulla takaisin muuttuneena miehenä, opetella raittiutta, uskollisuutta ja elämänsä hallintaa. Mikään niistä ei toteutunut, mies ei palannut Suomeen.

Se kevät oli kamala! Oli kerrottava lapsille, oli järjestettävä ylioppilasjuhlat vanhimmalle pojalle, valmisteltava huoltajuusasiat, asuminen, ositus.. en jälkeenpäin edes tiedä, miten hoidin kaikki. Mutta hoidin. Yksin.

Kun lapset lähtivät kouluun, lähdin koiran kanssa metsään. Metsä oli ainoa paikka, jossa pystyin olemaan. Huusin välillä suoraa huutoa, vaelsin poluilla ja kallioilla, etsin lohtua ja voimaa metsästä. Löysinkin. 

Koira, novascotiannoutaja Manu oli silloin 3-vuotias, uskollinen metsäkaverini, lohduttaja. Kuljimme tuntikausia metsissä, kunnes oli aika palata tekemään lapsille välipalaa ja ruokaa.

Siihen aikaan löysin terapiapaikkani, Karhulanjärven rannalla olevan kiven, jossa istuin pitkät ajat. Itkin, Manu tarkkaili minua, nojasi jalkaan ja välillä nuolaisi kyyneleet poskiltani. Paikka on syrjässä, siellä ei ole koskaan ollut muita, vaikka olen sen kevään jälkeen käynyt rannalla useasti. 

Tänään kävin kivellä istumassa ensimmäisen kerran tänä keväänä. Siinä paikassa vaan on jotain maagista ja rauhoittavaa. Mökkejä ei ole sillä rannalla ollenkaan.

Kävellessä katselin metsää ja mietin, joko on aika toteuttaa bingoruudukon yksi merkintä: makaa sammaleessa. Tuon mäen takana olisi oivallinen paikka toteuttaa suunnitelma, mutta päätin, että en kiipeä tuonne, on liian märkää ja kylmää.

Rantaan on isolta tieltä pari kilometriä, ajan alkumatkan autolla. Siellä se pilkottaa, minun rantani

 Tuuli oli kaatanut viime käynnin jälkeen monta puuta, osa vähän vaarallisesti. 

 Tämä on aina tarkastettava, ennallaan on, kaunis luonnon asetelma. Kesällä siinä kukkii vanamot.

 Ranta on vielä paljas, kunnes lehdet tulevat kunnolla puihin. Laineiden ääni on niin rauhoittava, ääni puuttuu valitettavasti  kuvasta.

 

Siinä on terapiakiveni, oikeastaan kaksikin, mutta oikeanpuoleisella istun ja rauha leviää sisälleni. Kaikki on hyvin nyt. 

Leipomisterapiaa

 Koska olen ollut kotiarestissa, enkä saa liikkua kotoa minnekään, että en kaadu, käytin aikani hyödyksi ja leivoin eilen gluteenittomia sämpylöitä. Mulla on ohje, josta näen suunnilleen jauhojen määrän, sitten vaihtelen eri jauhoja ja hiutaleita taikinaan sen mukaan, mitä sattuu olemaan. Psylliumkuorijauhe on hyvä lisä taikinaan, josta puuttuu sitko.

Eilen onnistuin tekemään todella hyviä sämpylöitä. Jauhoina oli gluteenittomia vaaleita jauhoja, riisijauhoja (koska päiväys oli mennyt vanhaksi, käytin taikinaan vähän ja heitin loput pois), sekä tattarijauhoja. Tein tarkoituksella sämpylät ilman kauraa, koska miniä on myös keliaakikko, mutta myös kaura on kiellettyjen listalla. 

 

Sitten tein vielä kauraleipäsiä, joissa on melkein pelkkää kauraa, jauhoina ja hiutaleina. Rapsakka kuori, pehmeä sisältä, tosi hyviä. Lopuksi vielä pienensin uunin lämpötilaa ja laitoin sinne granolan tekeentymään. Tykkään, että esimerkiksi jogurtin kanssa on mysliä tai granolaa, mutta gluteenittomat myslit on kalliita ja mauttomia. Kun itse tekee, saa priimaa. 

Tänään oli pakko lähteä liikkeelle mustan silmän kanssa. Löysin vanhaa peiteainetta, meikkasin pahimmat paikat piiloon.

Kuva tosin on eiliseltä illalta, kun ajattelin karata kotiarestista ja käydä lenkillä, peitin mustan silmän peiteaineella. Menin ulos ja totesin, että vettä sataa ja käännyin ovelta ympäri. 

Tässä tämän aamun look ennen maskeerausta. Olen yöpaidassa, enkä tod suostu poseeraamaan. Mutta mustelmat on tainneet hitusen vaalentua (?)

 

Tänään kävin ensin hammaslääkärissä. Puoli tuntia putsattiin hampaita, poistettiin hammaskiveä ja lopuksi levitettiin ihanan raikas tahna hampaisiin. Jospa näillä legoilla taas hetken pärjää. Näytin kuvan mustasta silmästä hammaslääkärille, hän oli hieman kauhistunut.

Seuraavaksi optikkoliikkeeseen. Lasien toinen sanka vääntyi vituralleen kaatumisessa. Optikko laittoi sangan paikalleen ja tutki lasit. Linssissä on yläkulmassa kaksi aivan pientä naarmua, ne huomasin itsekin, mutta naarmut eivät osu näkökenttään. Lisäksi kehyksessä on yläkulmassa vähän naarmua, jota en itse huomannut. Minä meinaan huomenna soittaa vakuutusyhtiöön ja kysyä, mitäs nyt tehdään. Periaatteessa toinen linssi ja kehykset on vaihdettava. Mutta jos saan korvauksen, josta maksan omavastuun, mietin kyllä, käytänkö rahan vaikkapa lasien osamaksuun. Niin epärehellinen aion olla, nimittäin makselen isoja vakuutusmaksuja, enkä ole kotivakuutusta tarvinnut kuin kaksi kertaa; kun sairastuin Tunisiassa joskus 10 vuotta sitten, ja kolme vuotta sitten, kun tiputin puhelimen ja näyttö meni paskaksi.

Älkää käräyttäkö mua 😏

 

Kotiarestissa

 Tytär on laittanut minut kotiarestiin. Ulkonaliikkumiskieltokin astui voimaan, tosin sitä olen vähän rikkonut. Kotona en saa kiipeillä - juuri kun olisi aikaa vaihtaa ikkunoihin kesäisemmät verhot. Laitoin aamulla jarrusukat jalkaan. 

Syy tähän holhoamiseen on pikkupikku kaatuminen, joka ei oikeastaan enää tunnu paljon missään. Polvi on vähän jäykkä, mutta kestää kävellä (paitsi ettei mua päästetä lenkille) Ruvet paranee vauhdilla

Lopulta eniten sattui ranteeseen. Se ei kääntynyt oikein mihinkään asentoon seuraavana päivänä kaatumisesta, sattui. Olisin kyllä käynyt sen näyttämässä ja kuvauttamassa, mutta se alkoikin parantua, nyt on jo suunnilleen ennallaan.

Tänään kyselin mun rakkaimmilta ystäviltäni, rakastatteko te minua, vaikka olisin kuinka ruma ja rupsahtanut. Vastauksena tuli vakuutus, että silloin me vasta rakastetaankin! Laitoin kuvan tältä aamulta

Vannoivat rakastavansa entistä enemmän ja lohduttivat, että tuo paranee kyllä.  Toivon sitä kyllä, joka aamu on näyttänyt hitusen kamalammalta. Ja siis kopsautin ohimoni, tässä tulos.

Tässä tylsyyksissäni voisin vähän kertoa, mitä sain aikaan ennenkuin kävi lankeemus (ylpeyden edellä).

Kudoin toiset jäätelötötterösukat, nämä mustalle pohjalle. Tytär tilasi ja sai nämä.

 

Sisko oli täällä vappua edeltävän viikonlopun. Käytiin myös kirpparilla, ja löysin aivan täydellisen kesäisen mekon, josta ei ole kuvaa mun päällä. Ihan sen vuoksi, että en saa sen oikeita värejä esiin. Pitkä, kepeä kukkamekko 4€

 Kävin samalla kirpparilla myös tyttären kanssa. Löysin kivan hihallisen ponchon, tai mikä lie onkaan. 5€

 

Onneksi ei ole tarvinnut lähteä kaupassa käymään. Kokkasin kahtena päivänä tortilloja. Laitoin tortillojen sisään texmex-maustettua jauhelihaa, tacokastiketta, sipulia. Käärin rullalle ja laitoin juustoraastetta päälle. Airfryeriin, ja kun ne oli valmiita, päälle ranskankermakastiketta ja salaattia. Oli muuten hyviä!

 

Eilen ei oikein ajatus tortilloista uponnut. Kaapissa oli ainekset kotikaupungin pojan  Tuure Kilpeläisen kanakeiton ainekset. Sisko vinkkasi ohjeen, ja olipa hyvää! Sitä riittää vielä tällekin päivälle. 

  

 Ehdin haukata leivästä ennen kuvan ottoa, oli nälkä 😄

 

Naamani rumuuden vastapainoksi olen tehnyt toukokuun kauniita bujosivuja, kukkia ja perhosia. Viimeinen viikko vielä puuttuu

 

 

 

 

Ylihuomenna on hammaslääkäri, hampaat vielä puhdistetaan. Onneksi siellä saa päähän aurinkolasit. 🙈

Varoitus: kuvat ei herkille.

 Kuvat saattavat järkyttää.

Tunnustakaa: teitte juuri kuten minä, kun jossain Iltasanomissa on otsikossa varoitus. Pakkohan se juttu on klikata auki.

Lähdin eilen lenkille samoihin maisemiin kuin aiemminkin, joen huudeille. Ajoin alkumatkan autolla, sitten pienen asutusalueen halki sillalle, joen yli ja hiekkatielle. Siis SILLE, JOKA SOVELTUU MYÖS LIIKUNTARAJOITTEISILLE! 

Olin kävellyt vajaan kilometrin, ja juuri ajatellut onnesta mykkyrässä, miten ihanaa on, kun voi lenkkeillä kauniissa maisemissa, tarkkailla ympäristöä,  Minähän tarkkailin, jokea, lintuja joella, metsän puita. Mutta en jalkojani.

Saattoi siinä hiekkatiellä olla jokin ylimääräinen kivi, vai kompastuinko omiin jalkoihini, mikä myös on ammattikaatuilijalle mahdollista. Mutta kompastuin. Ensin menin toinen polvi edellä maahan, otin kädellä vastaan ja käsi petti alta, menin sananmukaisesti turvalleni. Ohimo edellä maahan. Siinä sitten makasin ja kuulostelin, mihin sattuu, pääsenkö ylös, saanko edes puhelinta taskustani. Ohimosta tuli verta, kun kädellä koitin naamaani. Suussa oli hiekkaa ja pikkukiviä, ilmeisesti olin kaatunut huutaen suu ammollaan 😂 Kampesin itseni pystyyn.

Totesin, että jalka kestää kävellä, ja uskokaa tai älkää, sen verran vitutti, että mietin hetken, jatkanko sisupäissäni lenkkiä. Järki voitti ja lähdin takaisinpäin. Sen verran olin järkyttynyt, että käännyin yhdestä risteyksestä väärään suuntaan, jouduin umpikujaan, ja palasin takaisin. Ja kiittelin, ettei ketään tullut vastaan. Arvasin että naamasta vuotaa verta, koitin sitä putsata sitä mukaa kun naama sotkeentui. Pääsin autolle, polveen sattui, mutta totesin, että pystyn ajamaan auton kotiin. Luikin parkkipaikalta sisälle ja toivoin, ettei naapurit näe.

Kotona tutkin tarkemmin vammat.Polvi oli kipeä kolauksesta, nahka vähän raapiutunut pois, mutta huom! Verkkarit ja niiden alla olleet legginsit ehjät! Jee!  

Sitten se silmä 😆

 

Huomatkaa uusien silmälasieni jättämät sankojen ruuvien jäljet silmän vieressä. Lasit täytyy käyttää optikolla, en uskalla itse alkaa väännellä niitä. Mutta ainoastaan sanka vääntyi, ei naarmuja edes laseissa. (edit: kun katsoin tarkasti laseja, niissä näkyy kaksi hyvin pientä ja melkein huomaamatonta  naarmua linssin yläreunassa. Täytyy neuvotella optikkoliikkeen kanssa, onko linssi aiheellista vaihtaa. Se varmaan menee kotivakuutukseen, mutta koska omavastuu, en ehkä tee vahinkoilmoitusta).

 

Ohimo alkoi turvota, illalla se oli jo kiva pallero silmän päällä. Verenvuoto loppui aika pian kotiin päästyä. Myös ranne otti osumaa, se tuntui kipeältä liikutellessa. Kylki oli vähän venähtäneen tuntuinen myös. Suurin hätä oli, pääsenkö kävelemään sohvalta JÄÄKAAPILLE!! SOS!! Pääsin.

Yöllä heräsin viiden maissa siihen, että näkökenttä oli sumea vasemmassa silmässä. Hetken siinä pyörin ja etsin tyynyltä pudonnutta verkkokalvoa (vitsi) ja sitten kinkkasin huuhtomaan silmän. Näkö kirkastui, silmä oli vain yön aikana alkanut rähmiä. 

Aamun saldo: polvi kestää hyvin astua päälle, taipuukin, vaikka sattuu. Ranne alkaa liikkua enemmän. Levossa se ei satu yhtään, joten päättelen, ettei sielläkään murtumaa ole, vain tärähtänyt. Koko akka on vähän jyrän alle jäänyt, mutta tää on ihan mun arkipäivää: kaatuilu ja seuraukset.

Aamulla mietin, annanko silmän olla näin päheen näköinen, vai meikkaisinko toisenkin silmän violetilla ja pinkillä. 

 

 

Mutta oikeasti: olen hyvin kiitollinen kaikelle maailmankaikkeudesta hyvään tuuriin, että tälläkään kertaa ei kaatuminen aiheuttanut tuon isompaa haaveria. Olisi siinä voinut käydä vaikka kuinka huonosti!

Be careful out there!