Lapsenvahtihommia ja puurtamista

 Otsikon aiheet ei sinällään liity toisiinsa, vaikka on sen taaperon kanssa pelaaminenkin vähän uuvuttavaa, mutta niin ihanaa! Olen nyt useampaan otteeseen ollut apuna, kun on tarvittu lapsenvahtia, olen aina NIIN innoissani, kun pääsen lapsenlasten kanssa touhuamaan. Lapset ovat nyt 10v ja 1,9v. Isompi on aivan liikuttavan ihana ja huolehtivainen isosisko 😍 Ja kärsivällinen, vaikka pikkusiskolla on alkava uhmaikä, pienestäkin syystä heitetään kumolleen lattialle, mutta samantien se menee ohi, jos jotain kiinnostavaa tapahtuu, tai kukaan ei ole huomaavinaan. Ja minä olen mestari huijaamaan lapsia, omiakin aikanaan. Olenkin sanonut, että minulla on diplomi paitsi pianonsoitossa, myös lasten huijaamisessa. 

Taas mentiin!

 Ja samantien noustiin ylös katsomaan, kun täti näytti oman koulupenaalinsa sisältöä. Kyniä jaksettiin ottaa pois penaalista ja laittaa takaisin aina uudelleen ja uudelleen.

 Puhetta, yksittäisiä sanoja on alkanut tulla koko ajan lisää. Kun viime viikolla menin käymään, kuului keittiöstä: MUMMU! Mummu oli otettu 😊

Viime viikonloppuna lapset jäivät tänne, kun olivat isänsä kanssa täällä syömässä vähän ex tempore (koska liioittelin taas ruokamäärän kanssa ja hälytin apuvoimia), isä pääsi tekemään autoon jarruremonttia. Täti, eli mun tytär ja lapsenlapset piirstivät ja askartelivat. Taaperolle mummu oli ostanut tussit. Onneksi olivat super-washable, koska lattiaankin tuli vähän piirroksia, kun lipsahti paperin ohi. 

 

Isompi lapsi ja täti askartelivat hienoja kirjanmerkkejä. Sain molemmilta yhdet hienot, otin heti käyttöön.

 Tytär on tehnyt näitä kirjanmerkkejä monenlaisia, vei niitä kouluunkin näyttääkseen kavereille. Yksi opettaja teki heti tilauksen, haluaa maksaakin niistä. Kiinni veti! Alkuperäinen idea on, ja sen tytär aikoo toteuttaakin, että hän vie kirjanmerkkejä kirjastoon, sujauttaa niitä saatetekstin kera kirjojen väliin ilahduttaakseen kirjaston asiakkaita, jotka löytävät lainakirjan välistä vaikkapa jonkin eläinhahmon.. Hieno idea!

Lapsenlapsi oli käymässä...

 

                                                    ----------------------------------------------

Mun vuoden ällöttävin homma on tehty, parvekkeen siivous. 

Joka hemmetin syksy jätän mullat kaikkiin astioihin ja ruukkuihin, osan kukistakin. Viime talven aikana vielä kolmen laatikon yrttilaatikoston keskimmäisestä laatikosta petti kannatinpuu, ja laatikko tuli alas multineen päivineen. Kaikkein kamalinta on tuon lattian pesu, se on aivan musta talven jäljiltä, ja pestessä siis lähtee mustaa kuraa, joka meinaa valua alakerran lasituksia sotkemaan. Materiaali on vielä sellaiste karheaa nystyräistä pintaa, johon kura tarttuu. Olen joskus pessyt parvekkeen harjan ja veden kanssa, parina viimeisenä vuonna mopannut vanhalla mopilla, jonka olen säästänyt tätä varten. Vettä sai muuten vaihtaa aika hemmetin monta kertaa!

Viiden tunnin urakoinnin jälkeen siellä voi jo olla (ja olenkin ollut). Pehmusteiden päälliset pesin sentään syksyllä ja säilöin pehmusteet vaatehuoneeseen.

Phuuuuuuuuh!

Kukat puuttuu, mutta saanpa edes niistä ennen-jälkeen kuvat. Ennen siivousta en kehdannut edes ottaa kuvaa, voitte uskoa että parveke oli kamalassa kunnossa. Maton käyn vielä pesemässä rannassa jossain vaiheessa, nyt vain heitin sen takaisin lattialle.

 

 Taas kelpaa porsastella!

 

Äitienpäivän iltaa

 Vatsa täynnä ja mieli kiitollinen. Taas sain elää yhden äitienpäivän, oikeasti näin seitsemänkymppisenä olen kiitollinen joka vuodesta, juhlapäivistä, läheisistä, joiden kanssa niitä juhlapäiviä viettää. Arjestakin.

Tytär muuten teki koulutehtävänä sellaisen kyselykartoituksen, joka oli määrä tehdä yli 65-vuotiaalle. Hän teki sen minulle, eli kysymykset koskivat elintapojani, mm ravintoa, liikkumista, mielialaa jne. Kun vastailin kysymyksiin tajusin taas kerran, että olen suhteellisen hyvässä kunnossa ikäisekseni, kaikin puolin. 

Oma äitini kuoli elokuussa 2012. Olen monella tapaa äitini kaltainen, enkä vähiten ulkonäöltäni. Tiedän aika tarkkaan, miltä tulen näyttämääm 87-vuotiaana, jos sinne saakka elän. Äidin kuva on otettu kesäkuussa 2012, hoivakodin kesäjuhlassa. Äiti odottaa omaa esiintymisvuoroaan, hän lausui omia runojaan. Tämä kuva jäikin viimeiseksi äidistä otetuista kuvista 

 Hanni vertailun vuoksi

 

Vanhin poika ja miniä eivät päässeet tänään syömään, tulevat toisen kerran, mutta sain toki onnittelut aamulla whatsapin kautta.

Samainen poika kirjoitti 11-vuotiaana äidille runon äitienpäivänä. Meidän perheen Eino Leino 

 

Hyvää äitienpäivän illanjatkoa kaikille  Olkaa ihmisiksi!

Wappua ja watsahuolia

 Vappu meni, ja selvisin hengissä, vaikka jossain vaiheessa seuraavana aamuna arvelin että saatan kuolla 😅

Mulla on niin iso ilo ja onni omistaa ystäväporukka, joka pitää yhtä, ja jonka kanssa ollaan oltu yhdessä pisimmillään 37 vuotta, vuodesta 1989. Meidän Vanha Jengi. Mun paras ystävä ja hänen miehensä ovat olleet mun tuki ja turva monessa elämän vaiheessa, niissä vaikeissakin ystävyytemme alkuvaiheista saakka. Ja sama toisinpäin, näinä vuosina on meille kaikille tapahtunut hyviä ja huonoja asioita. 

Nämä kaksi porukan kantavaa jäsentä järkkäävät usein meille pippaloita. AINA löytyy syytä juhlia nyyttäriperiaatteella. He asuvat vakituisesti mökillään, se on tullut mullekin hyvin tutuksi paikaksi, koska olen pisimmillään ollut siellä kolmisen viikkoa koira- ja mökkivahtina. Win-win, saan mökkeillä, olla koirien kanssa, ja he pääsevät reissaamaan kahdestaan. Nyt he olivat talven Espanjassa matkailuautolla, koirat mukana, ja oli ihana yhteen kokoontuminen, kun he palasivat Suomeen. 

Vapunpäivänä oli yhteinen brunssi, sitten kivaa yhdessäoloa, pelattiin petankkia ja nautittiin virvokkeita 😉 Illansuussa syötiin paellaa, saunottiin, istuttiin juttelemassa. Laulettiin karaokea, tanssittiin. Voi että oli lystiä meillä. Osa lähti yöksi kotiin, osa jäi mökille. Saateltiin kaikki nukkumaan ystäväni kanssa, ja sitten jäätiin istumaan kahdestaan puoli neljään, juteltiin kipeistäkin asioista, itkettiin ja naurettiin. 

Aamulla sitten heräsin seitsemältä, oli hieman heikko olo, mutta onneksi hitaasti nieleksitty aamupala helpotti oloa. Kotiin uskalsin ajaa vasta illansuussa. Puhalsin alkometriin vielä iltapäivällä 0.17. Olen tässä asiassa ehdoton, en lähtenyt ajamaan ennenkuin oli nolla promillea. Mutta oli se sen arvoista!

Mietin ensin - ja yritinkin peittää ystävien kasvot. Mutta koska olen saanut luvan julkaista kuvan, antaa mennä. Meidän Vanha Jengi 😍

Yksi puuttuu, hänellä oli päällekkäisiä menoja vapun kunniaksi. Ja Hanni puuttuu, olen paikalla, mutta kameran takana.

Sitten vatsahuoliin.

Olen maailman huonoin hoitamaan itseäni. Lääkäriin en menisi millään, eikä lääkäriin nykyään tuosta vain mennäkään, ja silloinkin on vaara joutua jonkun suomea huonosti puhuvan puoskarin vastaanotolle. Mulla on vielä erittäin huonoja kokemuksia lääkäreistä (toki myös hyviä), ja lykkään viimeiseen asti lääkäriin menoa ajatuksella: kyllä tämä ohi menee itsestään.

Mun läheiseni sairastui viimevuonna munasarjasyöpään. Sairaus todettiin vasta, kun se oireili kipuina vatsassa, ja silloin syöpä oli ehtinyt levitä suolistoon "joka puolelle". Leikkaus oli iso, sytostaattihoidot rankkoja, siihen ehti tulla väliin yksi verenmyrkytyskin, joten tässä on eletty jännittäen uutisia. Nyt näyttää siltä, että hoidot on tepsineet, mutta koska ikääkin jo on, toipuminen tulee kestämään. Mutta paljon toivoa paranemisesta on.

Minulla on aika-ajoin tuntunut epämääräistä, lievää kipua alavatsassa oikealla puolella. Joulun aikaan kipu alkoi olla melkein päivittäistä. Ei kovaa kipua, ennemminkin sellainen paineen tunne, tai puristava tunne, ikäänkuin joku puristaisi vatsan sisällä jotain elintä sormiensa välissä. Jos nukun oikealla kyljellä, saatan herätä siihen tunteeseen. Sanoin, että jollen tietäisi, että mulla on umpilisäke leikattu 1980-luvun alussa, epäilisin umpparia. Vähän muitakin vaivoja oli, tuntuu että rakko ei tyhjene hyvin, pissalla saan juosta useammin, ja mulla on ollut aina seurapiirirakko, hyvä jos kaksi kertaa päivässä olen käynyt pissalla. Näin aikaisemmin.

Paljolti johtuen läheiseni tilanteesta, alkoi möröt liikkua päässä. Päätin varata ajan omalle gynekologille, ja olin keskiviikkona Terveystalolla. Vähän nolotti, kun gyne katsoi koneelta, että olen käynyt viimeksi vastaanotolla vuonna 2017. Myönsin, että olen sluibaillut asian kanssa, osittain rahapulan vuoksi, mutta myös, koska ei ole ollut vaivoja.

Nyt oli.

Kerroin huoleni, ja ennenkuin hän edes tutki minua, hän laittoi mulle reseptin estrogeenia sisältäviin kosteutuspuikkoihin. Sanoin myös, että eniten huolestuttaa se vatsakipu. 

Gyne sanoi, että se kohta, missä kipu tuntuu, ei ole ihan gynekologista aluetta, mutta hän ultraa ja tutkii, sekä painelee vatsan. Kun hän aloitti tutkimuksen, hän totesi, että sulla on näköjään umppari leikattu. Siihen aikaan kun oikeasti leikattiin, ei ollut tähystysleikkauksia, ja arpi jäi.

Tutkimuksen tulos oli huojentava: mitään ikään kuulumatonta ei näy, eikä myöskään siinä kipukohdassa tunnun ylimääräistä. Lääkäri sanoi olevansa melko varma, että se vanha umpperihaava vatsan sisäpuolella on muodostanut arpikudosta ja ehkä myös kiinnikkeitä. Sanoinkin, että tunnistin sen kohdan kyllä umppariksi, jota siis ei enää ole. Luotan lääkäriin, ja jos kipu lisääntyy, tai tulee muita oireita, menen yleislääkärille.

Laskukaan ei ollut pahin mahdollinen: 110 €. Ja lääke tulee reseptillä halvaksi.

Sellaisia kuulumisia. Jospa nyt terästäytyisin ja päivittelisin tätä vähän useammin. Olen hermostunut omaan puhelinriippuvuuteeni, enkä enää roiku puhelin kourassa yhtä paljon kuin ennen. Jospa korvaan osan roikkumisesta roikkumalla täällä koneella 😆

Nauttikaa auringosta, mussukat! 

 

Uuden valmistumista, vanhan paikkausta

 Pääsiäinen meni, oli mukavaa, vaikka säät ei parhaat mahdolliset ainakaan täällä olleetkaan. Ulkoilut jäi minimiin.

Oltiin lapsenlasten kanssa Pomppumaailmassa, minä, tytär (= lasten täti) ja lapset 10 v ja 1 1/2 v. Isompi meni jo kaverin kanssa omia menojaan, täti sompaili välillä isomman, välillä pienemmän lapsen kanssa, mun päätehtäväksi jäi vahtia sitä pikkuista. Huomaa, että ikää alkaa olla, ja huomaa myös, miten ehtiväinen se pikkukääpiö onkaan. Mutta hienosti selvittiin.

 Maanantaina testattiin taaperon rohkeus, kun hän tuli muiden mukana syömään mummulaan, ja tänne tuli myös hirveän vilkas, eläväinen, kovaäänisesti haukkuva Riekku, australian terrieri.  Vähän jännitettiin ensikohtaamista, mutta ihan kuin Riekku olisi hoksannut, että nyt on pikkuinen lapsi paikalla. se ei riehunut yhtään. Antoi pienen rauhassa kosketella ja ihmetellä karvaista naamaa ja roikkuvaa kieltä. Agressiivinen Riekku ei ole, mutta nuori ja hölmö.

Riekun emäntä sai viimein jouluahjasukkansa 😄

 

  Kuvissa toiselta luurangolta puuttuu vielä hammasvälit, tein nekin kyllä.

Sain vaihtarina sukat, jotka kudoin toissajouluksi pojalle. Sain ne korjattavaksi, sukassa on reikä

 

Olen vakaasti sitä mieltä, että syyllinen reikään ei ole sukkien kutojassa, vaan toinen heistä. Kumpaa veikkaatte:

 Ålle, vai Riekku

 Maanantaina siis tuli osa pentueesta syömään. Olin varannut ruokaa taas niin, ettei ainakaan lopu kesken. Yksi suursyömäri joutuikin pitkään vuoroon töihin nuorisokotiin, mutta ei ruoat muutenkaan olisi kesken loppuneet. Kuvaa ei ole kuin tähteistä: pasta-savukalasalaattia, täytettyjä munia, vihersalaattia, Igorin kanaa, aurajuustoperunoita, riisiä (ylimitoitetusti), karjalanpiirakoita. Jälkkärinä rahkapiirakkaa, kolaruutuja, ja ruma, mutta äärimmäisen hyvän makuinen itse tehty pasha.

 

 Kaikki häipyivät, meteli taukosi, ja mulle jäi sotkuinen keittiö siivottavaksi. Onneksi sain vertaistukea Stanstalta Ja tiskasimme yhdessä toisiamme tsempaten, molemmat omassa keittiössämme

Lähtötilanne:

 Tiskattu! Astiat, jotka on pesty koneessa, laitettu kaappiin

 Ja sitten tiskatutkin laitettu paikalleen.

 Kelpaa taas porsastella!

 

 

 

Arkisia puuhia

 

Elämä jatkuu. Ystäväni on poissa, mutta tunnen hänen läsnäolonsa usein. Se on lohdullista.

Olen alkanut uudelleen pitää kirjaa ruokamenoista. Keliakiani takia joudun käyttämään kalliita gluteenittomia tuotteita, virallisten laskelmien mukaan yhden hengen gluteeniton ruoka tulee noin 70€ kuussa kalliimmaksi kuin normaali ruoka. Mun kohdalla se ei ehkä ihan pidä paikkaansa, koska syön aika vähän leipää, ja senkin leivon itse. Kalliilla jauhoilla tosin. 

Yksi keino säästää ruokamenoissa on, että suunnittelen viikon ruoat, teen kauppalistan sen mukaan, enkä käy kaupassa kuin viikon kuluttua seuraavan kerran. Joskus teen, kuten tämän kuun alussa: ostin kahden viikon ruoat kerralla. Se onnistuu, kun on auto käytössä. Tässä satsissa oli mm tarjouslohta, kanaa, naudan jauhelihaa, gluteenittomia jauhoja, jotka nostivat hintaa. Olen hedelmien suurkuluttaja, riippuvainan 😄 Lisäksi syön salaatteja paljon.

Kahden viikon ruoat 79.70. Ihan kohtuullinen summa, kun mukana oli gluteenittomia tuotteita.

Tein mm herkkuani, uunirahkaa ison vuokallisen. Söin sen jälkkärinä, sekä iltapalana muutamassa päivässä yksin. Ahne possu!

 

Helppo ja nopea herkku esim marjojen ja hillon kanssa kanssa.

Sain myös osan pentuetta koolle ja syömään. Lihapullia, muusia, salaattia, juustokakkua. Ja sain lapsityövoimaa apuriksi. Tästä neidistä on jo oikeasti apua, teki salaatin ja lihapullataikinan taidokkaasti.

 Miniän joululahjasukat ei ole vieläkään valmiit 😂 Kysyinkin, haluaako hän ne viime joulun lahjaksi myöhässä, vai odottaako hän ensi jouluun. Hän vastasi diplomaattisesti, että saan päättää.

Vetkutellessani niiden kanssa tein taas kuplasukkia. Lapsenlapset saivat omansa, kasvunvaraakin taitaa olla.

 Mun tyttärellä on aivan epänormaalin kapea jalka, kaikki sukat on liian leveitä jalkaterästä. Niinpä tein hänelle kuplasukat, jotka on kapeammat kuin nuo 10-vuotiaan lapsenlapsen sukat. Lisäksi hän käyttää pääsääntöisesti eriparisukkia, joten tein ne langasta, josta ei saakaan saman parisia. 

 

 Tytär laittoi sukat jalkaan ja totesi: täydelliset!

Otin myös esiin ne miniän luurankosukat. Toinen on valmis, toisesta puuttuu kantapään kavennukset ja jalkaterä. Ehkä ne valmistuu ensi jouluksi jo. 

 

 Semmoisia aikaansaannoksia. sukkien kutominen vähän tylsistyttää. Ehkä seuraavaksi aloitan jonkin puseron, periaatteena että voin kutoa telkkaria katsellessa. 

Bujon teemana on maaliskuussa viherkasvit. Tytär teki taas kasan tarroja, mikäs niitä on lätkiessä kalenteriin. 

 Sellainen silppupostaus.

Yritin jo aiemmin muutamankin kerran laatia postausta, mutta en saanut kuvia näkyviin. Nyt pelittää taas. 

                                               -------------------------------------------------------- 

Eilen kävin mäkättämässä Telian miehelle ihan paikan päällä. Sanoin jo paikan päälle kävellessäni, että mie tulin räyhäämään, kuka haluaa palvella. Yksi rohkea ilmottautui. 

Viime syksynä tuli Telialta ilmoitus, että määräaikainen sopimus on päättymässä, sinun ei tarvitse tehdä asialle mitään ja blaablaablaa. Mulla on sekä puhelin että netti Telialta, ja jollen olisi tehnyt mitään, hinta olisi noussut melkein 60 euroon. Otin yhteyttä asiakaspalveluun ja sanoin, että vaihdan operaattoria, perse ei kestä teidän hintoja. Ei siinä mennyt viittä minuuttia, kun olin neuvotellut liittymät yhteishintaan 46 euroa. Asiakaspalvelija alkoi kertoa mulle ilmaisesta turvapaketista, joka ei maksa mulle mitään, mutta suojaa puhelinta ja nettiyhteyttä viruksilta ja haitoilta. Tarkistin moneen kertaan, että siis se EI maksa mitään. Ei maksa, ilmainen on, ja vaikka olin epäileväinen, otin sen. Kun kerta se ei maksa.

Ei maksanutkaan, olin tyytyväinen, kun sain kohtuuhintaan liittymät vaihtamatta operaattoria. Kunnes tuli helmikuu ja sain viestin, että mulle on lasku Omateliassa 6,70€, voit maksaa sen siellä sivustolla. Ihmettelin, mutta ajattelin, että se on se liittymämaksu, josta luulin puhuneeni itseni irti syksyllä. Maksoin sen.Kunnes maaliskuussa tuli taas ilmoitus laskusta, nyt melkein 12 euroa. Avasin laskun: 24h turvapaketin kuukausimaksu. Ai perkele, että suutuin! Olihan se luvatusti ilmainen, kunnes muutaman kuukauden kuluttua ei enää ollutkaan. Sitten menin rähisemään ihan oikealle ihmiselle teliamyymälään.

Kannatti. Turvapaketti, jota en itse pystynyt irtisanomaan, sanottiin heti irti. Lisäksi sain uuden reitittimen mukaani ilmaiseksi, sekä netin hinnan putoamaan muutamalla eurolla, nyt yhteishinta on 41 euroa.  Sanoin, että jos mua nyt kusetettiin jollain tapaa, etsin sut käsiini 😆 Poikaparka, lupasi kyllä, ettei kuseta, halusi vaan korvata mulle aiheutetun mielipahan.

Jos teette reklamaatioita, tai valitatte saamastanne palvelusta, kääntykää puoleeni. Olen hyvä näissä!

Aurinkoista loppuviikkoa! 

 

 

 

Minulla on sinua niin ikävä

 Ystäväni on kuollut.

Minun rakas, ihana ystäväni yli 30 vuoden ajalta menehtyi yllättäen keskiviikko-aamuna. Hänen lapsenlapsensa soitti suru-uutisen samana iltana. 

Asuimme vielä omakotitalossa, kun ystäväni miehensä kanssa rakensi talon eläkepäiviään varten naapuriin. Sieltä, 1990-luvun alusta olemme olleet ystäviä. 

Minä elin huonossa avioliitossa, lopulta erosin ja muutin pois lasten kanssa, tosin vain muutaman kilometrin päähän ja ystävyys ehkä vain syveni. Vietimme yhdessä vaput ja uudetvuodet ystäväporukassa, lauloimme, pelasimme lautapelejä ja järjestimme pihakisoja ja tietokilpailuja. Kävimme teatterissa, konserteissa, retkillä lähimaakunnissa.  Niin ihania ja hauskoja muistoja.

Kun ystäväni mies kuoli vajaa 8 vuotta sitten, ystäväni jäi taloon asumaan, kunnes tuli omat voimat vastaan. Hän myi sen rakkaan, yhdessä rakennetun talon ja muutti rivitaloon, sieltä kohta palvelutaloon, mutta siellä hän ei viihtynyt, koska "siellä on vain vanhoja ihmisiä". Ystäväni oli syntynyt vuonna 1937 😊 Vuosi sitten hän muutti kirkonkylällä pieneen kaksioon vuokralle, ja se jäi hänen viimeiseksi kodikseen.. 

Meidän ikäero ei koskaan tuntunut ikäerona, vaikka hän olisi periaatteessa voinut olla äitini.  Hän oli nuorekas kaikin puolin, erittäin tyylikäs ja hoiti itseään, pukeutui kauniisti. Aina oli hiukset mintissä ja siistit vaatteet päällä, vaikka pölähdin sinne usein kutsumatta piipahtamaan. Meillä oli tapana kutsua toisemme vuorotellen kahvittelemaan tai syömään, ja siihen piti aina varata aikaa tunteja. Koen, että meistä oli toinen toisillemme paljon apua ja tukea eri elämän vaiheissa. Hänen myötäelämisenä kyky, sekä elämänkokemuksen tuoma viisaus oli minulle korvaamatonta, onneksi sanoin sen hänelle myös hänen eläessään.

Kun laitoin hänen tyttärelleen surunvalitteluviestin, tytär vastasi sanoen, että teidän ystävyytenne toi äidin elämään niin paljon iloa. "Kiitos sinulle kaikesta avusta."

Ystäväni oli todella aktiivinen harrastamaan kaikkea, ihan loppuun saakka. Hän kutoi taidokkaita villapaitoja ja sukkia, kävi lasityökursseilla, maalasi tauluja, luki kirjoja. Liikkui voimiensa mukaan loppuun saakka. Kun hän oli palaamassa jumpasta ystävänsä kanssa, hän sai sairaskohtauksen. Apu tuli nopeasti, ystäväni vietiin ambulanssilla Ratamoon, mutta siellä hän kuoli seuraavana aamuna.

Hän pääsi oman rakkaan Pekkansa luo, niin minä ajattelen. Hyvää matkaa, sinä ihana, rakas ystävä! Kiitos kaikesta! 

Sytytän kynttilän. Minua lohduttaa ajatus, että olet tämän tehnyt minulle, sinun kätesi ovat kuviot ja muodon tälle kauniille esineelle antaneet.

 

Mun sydämeni tänne jää

Se lähelläsi aina on.

Sen tavoitat jos haluat

vaik' maa ois lauluton.

 

 

Aaseja, kissoja, apinoita

 Nuorin poikani on nuorisokodissa ohjaajana. Paikka on ns erityisen huolenpidon yksikkö, nimestä voi rivien välistä lukea, että siellä on nuoria, jotka ovat kokeneet lyhyen elämänsä aikana paljon pahoja asioita. Kuten poika on sanonut: äiti, et pysty edes kuvittelemaan, mitä niille lapsille on voinut tapahtua. En varmaan pystykään, enkä välttämättä pystyisi kuulemaankaan. 

Poika on esittänyt mulle pari kertaa pyynön: voisinko kutoa nuorelle sukat. Yhdet Aasi Ihaat tein nuorelle, joka ihastui pojan sukkiin, ja yllätykseksi hänelle kudoin samanlaiset aasit. Nämä olen esitellyt aiemminkin.

 

Ensimmäiset tilaussukat, jotka tein nuorelle oli apinat. Pojan virnuilusta päättelin, että tässä oli kyse jostain nuoren ja ohjaajan välisestä sisäpiirijutusta. Nämä taisi mennä pojalle, kengän numerosta päätellen. Otin mallia Disneyn piirretyistä leffoista. Olen huono piirtämään, sen takia välillä on haastetta edes piirtää hahmoja, saati toteuttaa ne langalla ja puikoilla. Mutta kuulemma tunnistaa apinaksi.

 Viimeisin tilaus tuli tytölle, jonka historia on selkeästi erityisesti koskettanut omaohjaajaa. Äiti, tekisitkö kissat. Ajattelin, että no tämä on helppo, olenhan tehnyt tilauksesta aasit, apinat, sekä myös puput, possut ja lampaat siilien lisäksi.

Ei se ollutkaan yhtään helppo. Helppo osuus oli kutoa sukat, siihen se sitten loppuikin. Olisin halunnut kissalle isot, vihreät silmät. Yrityksiä oli varmaan 12 eri versiota, aseena virkkuukoukku, neula ja lanka. Halusin tehdä söpöt kissat, en sen näköistä, joka on huumepäissään ja nähnyt asioita. Myös korvat tuottivat ongelmaa. Niistä ei tullut kissan korvia, tuli pupuja, tai liian painavia pysyäkseen päässä. Kokeilujen tulos oli lopulta tällainen:

 Sitten sain kudottua kahdella erilaisella langalla kokoon jonkinlaiset korvat, silmukoita jäljittelemällä nenän ja langalla jälkipistoina viikset, suun ja silmät. Poika tunnisti kissoiksi ja sai ne mukaansa.

 

Vanhin poikani muovaili muovailuvahasta 4-vuotiaana, ja ilmoitti muovailevansa kissan. Tuloksena oli hieman epämääräinen möykky, jota poika katseli päätä kallistellen ja mutisi: on se kissa! Varrrmasti se on kissa!!! Sitten ilme kirkastuen: se on vain jäänyt auton alle!

Poikaani siteeraten sanon sukista: on se kissa!! Varmasti se on kissa!

Kivoja talvipäiviä kaikille! Menkää pihalle!