Elokuun tunnelmaa ja noitatarinoita

 Elokuu alkaa olla puolivälissä, ja tämä kesä kyllä humpsahti jonnekin, en edes oikein tiedä minne. Tämän viikon bujosivu täyttyy merkinnöistä, paljon kaikkea pientä muistettavaa ja puuhaa. Tässä sivu on vielä tyhjä (tai vähän merkintöjä häivytetty piiloon).

Rakastan elokuun lämpimiä, pimeneviä iltoja, tykkään istua parvekkeella myöhään illalla lukemassa. Nyt puuttuu se lämmin, muu olisi kohdillaan. Mutta istun uhallakin joka ilta hetken parvekkeellani viltin alla ja ... niin, olen vain. 

 Ja sitten ihan toisenlaista tarinaa.

Minä en ole uskovainen, en edes uskonnollinen sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta henkinen kai on paras sana kuvaamaan itseäni. Ja uskon, että on olemassa voima, joka ohjaa meitä, ja enkeleihin uskon tottakai. Enkeleitä pyydän avukseni, läheisteni avuksi, ja kohdistan ajatukset avun tarvitsijaan. Usein saan vastauksen, tunnen fyysisestikin  oloni rentoutuvan, jos jokin asia järjestyy. Minulla on myös henkiopas Kerttu, joka on ainakin kolmelta neljältä auto-onnettomuudelta pelastanut minut varoittamalla vaarasta.

Yritän aina myös kiittää avusta. Joojoo, tällainen hörhö. Ja koska tarvitsen kohteen, johon kiinnitän katseeni, kun on asiaa ylemmälle taholle, kohdistan ajatukseni seinällä hyllyssä olevaan ikoniin (tykkään ikoneista, ilman sen kummempaa vakaumusta). Mun luottoikoni on toinen vasemmalla, Kristus. 

 

Sitten yksi tarina Kristuksesta, siis tuosta ikonista. Liskonainen (osa tunteekin meidän ihanan Liskiksen), oli menossa sairaalaan toimenpiteeseen, ja olin täällä aamusta saakka hengessä mukana. Heittelin enkeleitä ja ajatuksia Liskiksen suuntaan. Sitten menin keittiööni, joka on tuon ikoniseinän toisella puolella.

Touhusin jotain keittiössä, ja kuulin ison kolahduksen. Ihmettelin, mitä kaatui tai putosi, aukaisin kaappien ovia; kaikki astiat paikallaan. No, ehkä se kuului naapurista. Katsoin kuitenkin kelloa ja painoin kellonajan mieleeni, ehkä jotain tapahtui Liskiksen toimenpiteessä. 

Hetken päästä menin olohuoneeseen. Kristus makasi eteisen ja olohuoneen oviaukon vasemmassa reunassa selällään. Tuota seinäkelloa ei silloin ollut seinässä, mutta silti en ymmärrä, miten ikoni oli ohittanut vieressä olevan ikonin, joka oli paikallaan, eikä ollut edes vinossa. Kristus oli ponkaissut kaaressa lattialle, matkaa on pari metriä. Siellä hän makasi ja ajattelin, että kai tämä on nyt merkki jostain. Tosin nostaessani Kristusta takaisin, sanoin hänelle ankarasti, että vähän vähempikin riittäisi antamaan merkkejä.

Suunnilleen tuohon kellonaikaan Liskiksen toimenpide oli ohi, ja kaikki meni hyvin. 

Näen myös enneunia. Valitettavasti olen erikoistunut kuolemiin ja eroihin, mutta toisaalta osaan pitää suuni kiinni, enkä kerro unistani asianomaisille, mikäli enne on huono. Oman eroni näin, samoin ystäväni. Rakas yhdeksänkymppinen kummisetäni kävi aamuyöllä unessani kertomassa Tampereen murteellaan: mun tarttee ny´l lähtee. Hän kuoli sinä yönä aamuyöllä. Isä kävi kuolemansa jälkeen istumassa sänkyni reunalla niin että Viivi-koirakin havahtui siihen. Isä kävi sanomassa, että kaikki järjestyy haastavassa elämäntilanteessani. Äitini tuli uneen kuolemansa jälkeen nauravaisena ja punaposkisena ja sanoi: näetkö miten hyvä olo minulla on nyt. Älä sure enää! Nyt näin unen, jossa iso huolien möykky katosi. Uni oli symbolinen, mutta selkeä. Huolien möykky on jo alkanut pienentyä.

Jos unen sanoma on todellinen, se toteutuu 2-4 kuukauden sisällä, muussa tapauksessa se on väärä hälytys. Kuten oli se uni, jossa rajan taa siirtynyt isäni haki mukaansa yhden sukulaismiehen. Siitä on nyt yli 20 vuotta, ja se mies on edelleen elossa.  

Kristukselle on annettu seuraava tehtävä, parikin. Yksi ongelma alkaa ratketa ensi viikolla jos hyvin käy. Ja kyllä, muistan aina kiittää avusta ja huolenpidosta.

Terveisin Noitanne Hoo