Wappua ja watsahuolia

 Vappu meni, ja selvisin hengissä, vaikka jossain vaiheessa seuraavana aamuna arvelin että saatan kuolla 😅

Mulla on niin iso ilo ja onni omistaa ystäväporukka, joka pitää yhtä, ja jonka kanssa ollaan oltu yhdessä pisimmillään 37 vuotta, vuodesta 1989. Meidän Vanha Jengi. Mun paras ystävä ja hänen miehensä ovat olleet mun tuki ja turva monessa elämän vaiheessa, niissä vaikeissakin ystävyytemme alkuvaiheista saakka. Ja sama toisinpäin, näinä vuosina on meille kaikille tapahtunut hyviä ja huonoja asioita. 

Nämä kaksi porukan kantavaa jäsentä järkkäävät usein meille pippaloita. AINA löytyy syytä juhlia nyyttäriperiaatteella. He asuvat vakituisesti mökillään, se on tullut mullekin hyvin tutuksi paikaksi, koska olen pisimmillään ollut siellä kolmisen viikkoa koira- ja mökkivahtina. Win-win, saan mökkeillä, olla koirien kanssa, ja he pääsevät reissaamaan kahdestaan. Nyt he olivat talven Espanjassa matkailuautolla, koirat mukana, ja oli ihana yhteen kokoontuminen, kun he palasivat Suomeen. 

Vapunpäivänä oli yhteinen brunssi, sitten kivaa yhdessäoloa, pelattiin petankkia ja nautittiin virvokkeita 😉 Illansuussa syötiin paellaa, saunottiin, istuttiin juttelemassa. Laulettiin karaokea, tanssittiin. Voi että oli lystiä meillä. Osa lähti yöksi kotiin, osa jäi mökille. Saateltiin kaikki nukkumaan ystäväni kanssa, ja sitten jäätiin istumaan kahdestaan puoli neljään, juteltiin kipeistäkin asioista, itkettiin ja naurettiin. 

Aamulla sitten heräsin seitsemältä, oli hieman heikko olo, mutta onneksi hitaasti nieleksitty aamupala helpotti oloa. Kotiin uskalsin ajaa vasta illansuussa. Puhalsin alkometriin vielä iltapäivällä 0.17. Olen tässä asiassa ehdoton, en lähtenyt ajamaan ennenkuin oli nolla promillea. Mutta oli se sen arvoista!

Mietin ensin - ja yritinkin peittää ystävien kasvot. Mutta koska olen saanut luvan julkaista kuvan, antaa mennä. Meidän Vanha Jengi 😍

Yksi puuttuu, hänellä oli päällekkäisiä menoja vapun kunniaksi. Ja Hanni puuttuu, olen paikalla, mutta kameran takana.

Sitten vatsahuoliin.

Olen maailman huonoin hoitamaan itseäni. Lääkäriin en menisi millään, eikä lääkäriin nykyään tuosta vain mennäkään, ja silloinkin on vaara joutua jonkun suomea huonosti puhuvan puoskarin vastaanotolle. Mulla on vielä erittäin huonoja kokemuksia lääkäreistä (toki myös hyviä), ja lykkään viimeiseen asti lääkäriin menoa ajatuksella: kyllä tämä ohi menee itsestään.

Mun läheiseni sairastui viimevuonna munasarjasyöpään. Sairaus todettiin vasta, kun se oireili kipuina vatsassa, ja silloin syöpä oli ehtinyt levitä suolistoon "joka puolelle". Leikkaus oli iso, sytostaattihoidot rankkoja, siihen ehti tulla väliin yksi verenmyrkytyskin, joten tässä on eletty jännittäen uutisia. Nyt näyttää siltä, että hoidot on tepsineet, mutta koska ikääkin jo on, toipuminen tulee kestämään. Mutta paljon toivoa paranemisesta on.

Minulla on aika-ajoin tuntunut epämääräistä, lievää kipua alavatsassa oikealla puolella. Joulun aikaan kipu alkoi olla melkein päivittäistä. Ei kovaa kipua, ennemminkin sellainen paineen tunne, tai puristava tunne, ikäänkuin joku puristaisi vatsan sisällä jotain elintä sormiensa välissä. Jos nukun oikealla kyljellä, saatan herätä siihen tunteeseen. Sanoin, että jollen tietäisi, että mulla on umpilisäke leikattu 1980-luvun alussa, epäilisin umpparia. Vähän muitakin vaivoja oli, tuntuu että rakko ei tyhjene hyvin, pissalla saan juosta useammin, ja mulla on ollut aina seurapiirirakko, hyvä jos kaksi kertaa päivässä olen käynyt pissalla. Näin aikaisemmin.

Paljolti johtuen läheiseni tilanteesta, alkoi möröt liikkua päässä. Päätin varata ajan omalle gynekologille, ja olin keskiviikkona Terveystalolla. Vähän nolotti, kun gyne katsoi koneelta, että olen käynyt viimeksi vastaanotolla vuonna 2017. Myönsin, että olen sluibaillut asian kanssa, osittain rahapulan vuoksi, mutta myös, koska ei ole ollut vaivoja.

Nyt oli.

Kerroin huoleni, ja ennenkuin hän edes tutki minua, hän laittoi mulle reseptin estrogeenia sisältäviin kosteutuspuikkoihin. Sanoin myös, että eniten huolestuttaa se vatsakipu. 

Gyne sanoi, että se kohta, missä kipu tuntuu, ei ole ihan gynekologista aluetta, mutta hän ultraa ja tutkii, sekä painelee vatsan. Kun hän aloitti tutkimuksen, hän totesi, että sulla on näköjään umppari leikattu. Siihen aikaan kun oikeasti leikattiin, ei ollut tähystysleikkauksia, ja arpi jäi.

Tutkimuksen tulos oli huojentava: mitään ikään kuulumatonta ei näy, eikä myöskään siinä kipukohdassa tunnun ylimääräistä. Lääkäri sanoi olevansa melko varma, että se vanha umpperihaava vatsan sisäpuolella on muodostanut arpikudosta ja ehkä myös kiinnikkeitä. Sanoinkin, että tunnistin sen kohdan kyllä umppariksi, jota siis ei enää ole. Luotan lääkäriin, ja jos kipu lisääntyy, tai tulee muita oireita, menen yleislääkärille.

Laskukaan ei ollut pahin mahdollinen: 110 €. Ja lääke tulee reseptillä halvaksi.

Sellaisia kuulumisia. Jospa nyt terästäytyisin ja päivittelisin tätä vähän useammin. Olen hermostunut omaan puhelinriippuvuuteeni, enkä enää roiku puhelin kourassa yhtä paljon kuin ennen. Jospa korvaan osan roikkumisesta roikkumalla täällä koneella 😆

Nauttikaa auringosta, mussukat!