Ostin ja maksoin kesäkuussa Sotkasta olohuoneeseen uuden maton. Ovh 99.95€ ja alennuksen jälkeen maksoin siitä 29.95€. En ihan usko noita huonekaluliikkeiden tarjouksia, mutta olen tyytyväinen hintaan ja mattoon. Mattoja ei ollut liikkeessä, tilasin sen, toimitus myöhästyi kuukaudella ja sain sen elokuun lopulla. Nyt menee sohvatyynyt uusiksi, ihan väärän väriset.
Vanhan, siis ikivanhan nukkamaton kuivapesin ja vein varastoon. Olen ennen pessyt maton tuossa lähellä olevalla matonpesupaikalla, mutta en saa sitä yksin nosteltua märkänä, se painaa paljon, joten oikaisin tällä kertaa.
Stansta oli käynyt mausteostoksilla. Itse suosin myös maustepusseja, eikä läheskään kaikki mausteet mahdu purkkeihin. Luin jostain nettijutusta vinkin, että maustepussit sopivat viinirypäleistä tulleisiin muovirasioihin. Siispä pöllin idean, ja mun kuiva-ainekaapissa on kolme rasiallista maustepusseja. Jos olisin tarpeeksi viitseliäs, järjestäisin ne aakkosjärjestykseen, mutta en ole. Pitää ne kuitenkin penkoa läpi, kun etsii tiettyä maustetta.
Ja tästä muistui mieleeni, että sain idean kokeilla olisiko bujossa käyttämilleni washiteipeille pienet sushirasiat sopivia. Oli, täsmälleen sopivia. Syötiin tyttären kanssa jokin aika sitten sushia, pesin rasiat ja kannet ja otin rasiat uusiokäyttöön.
Syyskuun bujo on vielä vähän vaiheessa.. sain viime viikolla kylässä olleelta ystävältäni mieleiset tuliaiset: kahvia, oman puun omenia, sekä kaksi viimeistä Daphne's Diary-lehden numeroa. Tuo lehti on varsinainen runsauden lähde askartelijalle ja bujoilijalle.
Iso pussillinen ihania, mehukkaita omenoita. Söin ne kaikki 😀
Tämän kuukauden bujon teema on postikortit, kirjeet jne. Ensimmäisen viikon aukeaman koristelin teipeillä ja Daphne's Diary lehden materiaaleilla. Huom! Siellä lukee maanantai, ei maantai 😉
Mitäs muuta olen saanut aikaan..
Kiitos maininnasta! ♥ Onko sulla mitkään mausteet purkeissa vai kaikki pusseissa? Olisipa hauska selata nuo läpi ja ihmetellä suurimmasta osasta(?), että mitä ne ovat... Mikä muuten on sun erikoisin mauste?
VastaaPoistaHurjan sukkaurakan otit ja millä aikataululla!!? No, sinut tuntien... 😏
Washi/sushi, heh heh! Näppärästi sovitettu teipit rasioihin millilleen! Ja tietysti tarkistin 'maantain' kirjoitusasun heti. Nätti aukeama, koska kortit ovat kiehtovia.
Yks pönttö kysyy, että onko pyörän satula kuvassa oikein- vai väärinpäin? Öitä..
Niin ja omenoista tuli mieleen, että läheisellä siirtolapuutarhalla on ollut näihin aikoihin 'saa ottaa' -omenoita. Hillopurkit on pesty ja valmiina, mutta milläs minä nyt sinne puutarhalle kinkkaan..? Jospa varvas otti vain kovan osuman ja toipuisi nopsaa!?
PoistaMulla on maustekaappi täynnä maustepurkkeja, pusseista sitten kaadan mausteet purkkeihin, tai käytän suoraan pusseista. Ei mulla ole mitään erikoisia mausteita, mutta esimerkiksi paprikamaustetta käytän aika paljon, sitä ostan aina kerralla pari-kolme pussia ja lisään purkkiin. Juustokuminaa käytän intialaisiin ruokiin, ja jos aion tehdä vaikkapa tikka masalaa, mietin kaupassa, että onkohan mulla juustokuminaa kotona.. no, otetaan sitä pussi. Sitten totean kotona, että ai, oli mulla kaksi avaamatonta pussia juustokuminaa :D Vaniljasokeria, leivinjauhetta, psylliumia, kaikkea löytyy pusseissa. Provence-mauste on ehkä vähän oudompi. Mutta ihan perusmausteilla mennään.
PoistaTuo pyörän satula on nimenomaan väärinpäin, ja ohjaustankoa me ei saatu ollenkaan laitettua oikein, se on hieman matala, koska se on vain työnnetty tuohon putkeen :D Siihen tuli yksi osa väliin, jota me ei osattu kiinnittää. Poika korjasi meidän asennukset.
Vahva veikkaus että varvas on murtunut, pelkältä kolaukselta se ei vaikuta. Jospa saat sen vähän tukevammin teipattua, pääsisit paremmin liikkeelle. Mulle lääkäri antoi ohjeen käyttää tukevia kenkiä. Hyvä neuvo, kun kipeään jalkaan (johon tuli muutakin kuin varpaan murtuma) ei saanut minkäänlaista kenkää. Mutta se parani, paranee sunkin varvas.
Niin kauniin suloisen nättiä sinulla ja tuo matto sopii niin olohuoneen
VastaaPoistasisustukseen. Niin tuttu tunne, kun jotain ostaa niin sitten lähtee esim. tyynyt uusiksi.
Ja waude miten huikeat sukatkin olet tehnyt, noissa on näpertämistä.
Tosiaan nuo lehdet ovat mieluisia askarteluihin, sieluni silmin näen lehden aukeamat.
Ja taas niin kaunista syyskuun kalenterissa, sinulta tuo hommakin sujuu kuin tanssi.
Mukavaa viikonloppua ja kivoja puuhasteluja!
Mulla taitaa mennä verhotkin uusiksi :D Tosin ei olisi rahaa uusia niitä, mutta mulla on olkkariin talveksi vihreät verhot, ja nehän ei nyt sovi ollenkaan.
PoistaNoissa sukissa menee kyllä hermo, etenkin kun tuo mallipiirros on harmaa niiltä osin, missä on musta lanka. En meinaa erottaa mustia ohuita viivoja harmaan seasta. Teen aina pari kerrosta, sitten heitän sukan hetkeksi syrjään. Viiden parin siilisukkatilauksen teen, välillä muutama kerros murheenkryynisukkaa.
Sulle myös mukavaa viikonloppua! Ilmat suosii ainakin täällä Kymenlaaksossa.
Kuulosti pyörän kokoominen vähän samalta kuin Ikean kalusteiden eli aina jää jotain yli tai sitten puuttuu ja menee väärin päin jne jne....harvemmin säästyy hermoilulta ja sanailulta :-).
VastaaPoistaMutta tosi kivan maton löysit ja noin hyvään hintaan vielä. Justiinsa vaihdoin tyynynpäälliset kotona syksyisempiin; oranssia ja sammaleen vihreää. Kummallista miten värimieltymyksetkin vaihtelee vuodenaikojen mukaan.Keväällä ja kesällä tykkään kirkkaammista heleämmistä sävyistä ja syksy tuo tullessaan kaipuun vahvempiin väreihin. Talvi nyt on mitä on :-).
Ihana oivallus sushirasioiden uudelleen käytölle !
Tuo sukka on kyllä vaivan väärtti eli tosi hieno ; senkus jatkat vaan sitkeästi....tosin minusta ei tuohon olisi ikinä.
Pyörän kokoaminen tosiaan meni meiltä vähän niin ja näin, mutta meidän lopputulos vaan nauratti. Nauratti poikaakin, ennenkuin korjasi pyörän ajettavaan kuntoon.
VastaaPoistaMulla on halvat Rustan verhot talveksi, mutta väärän väriset. Olkkariin kun tarvitsee neljä pitkää verhoa, mitään kallista ei voi ostaa. Mutta jos löydän sopivat verhot uuteen värimaailmaan, investoin, eli 10 euroa / verho on budjetti.
Musta alkaa tuntua, että minustakaan ei ole tekemään sukkaa valmiiksi. Ehkä haukkasin vähän liian ison palan :D
Hyvä mattolöytö, kaunis väri ja viihtyisä olohuone.💙
VastaaPoistaOnnittelut sinne 1 - vuotiaalle ja mummolle! No yritys hyvä 10😊
Kiinnitin huomioni noihin luurankosukkiin😍Vau!
Syksyistä viikonloppua!
Kiitos, Päivi, samoin kivaa viikonloppua! Huomenna täytyisi terästäytyä ja tehdä pitkä lenkki, olen vähän laiskotellut, osin nivelkipujeni kourissa, mutta sekin on vain veruke, ei estäisi liikkumista. Hyi minua!
VastaaPoista1-vuotias on hyvin tomera neiti, ja selkeästi omaa paljon omaa tahtoa 😀 Hyvä vaan, sitä tässä elämässä tarvitaan 🙂