Elämäni biisi

 Katselin ohjelmaa Elämäni biisi, ja aloin miettiä, minkä biisin itse valitsisin, jos saisin valita vain yhden, johon liittyy tarina, ja joka liittyisi nuoruuteeni. Voi tulla yllätyksenä minut tunteville, että se ei olekaan vaikkapa Prokofievin pianosonaatti, Procol Harumia tai Kasevaa. Valitsisin ihan Suomi-iskelmää, eikä sieltä edes sitä eniten soitettua (oletan).

Biisivalintani olisi tämä  Kun paljon antaa. Kisu Jernströmin kappale vuodelta 1973. 

Oli kesä 1971, olin täyttänyt 15 vuotta, ja pääsin ensimmäistä kertaa tanssilavoille. Meillä oli sääntö, että ensin pitää olla rippikoulu käytynä, sitten pääsee tanssimaan. Äiti oli tiukkapipo 😀

 

Olin kartsalla ystäväni Päivin kanssa, ja mietittiin, miten päästäisiin läheiselle tanssilavalle, ettei tarvitsisi maksaa bussimaksua. Kadun varteen, Osuuspankin eteen oli parkeerattu punainen Saab 96, autossa istui kaksi nuorta miestä. "Hei, kysytään Aarnolta, heittäisikö hän meidät", sanoi Päivi. Niinpä menimme roikkumaan auton luo ja kysyttiin kyytiä. Pojat lähtivät viemään meitä.

Me oltiin molemmat Päivin kanssa kovia nauramaan, saatiin hepuleita pienimmästäkin asiasta. Ja nämä pojat, Aarno ja hänen siskonsa poikaystävä Kari hauskuuttivat meitä jutuillaan niin että hyvä että pääsimme autosta ulos naurultamme. Pojat jatkoivat matkaa, me mentiin tanssimaan.

Jonkin aikaa myöhemmin kävelin keskustan katua ja Osuuspankin edessä oli tuttu punainen Saab. Aarno tunnisti minut, viittoi tulemaan juttusille, ja minä menin. Siitä alkoi meidän ystävyys.

Aarno oli minua 7 vuotta vanhempi, siis aikuinen, nuori mies, minä 15-vuotias kakara. Aarnon tunsivat "kaikki" ja tuttu näky oli hänen autonsa ympärille kokoontunut lauma nuoria. Siellä kuuli parhaat jutut, vähän stand up-tyyliin, ja autossa oli hyvät stereot, joissa soi viimeisimmät hitit. Autoon oli tulijoita istumaan, mutta jossain vaiheessa etupenkki varattiin aina minulle 😄    Jos en ollut paikalla, kysymys kuului aina: hei, missäs Hanni on? Vähitellen meistä tuli paita ja perse.

Kun olin vasta vähän aikaa tuntenut Aarnon, ja taas kerran hän oli vienyt meidät tanssilavalle, kysyin kaverilta, että miksi Aarno ei tule koskaan meidän mukaan. Hän saattoi jäädä pihaan juttelemaan tuttujen kanssa, tai lähti ajelemaan pois, mutta koskaan hän ei tullut meidän mukaan. Kaverilta loksahti suu auki: etkö sinä muka tiedä? Aarno ei kävele.  No ei, en ollut älynnyt sitä: hän ajoi erikoisvarustetulla autolla, liikkui siihen aikaan kainalosauvojen avulla; polio oli halvaannuttanut hänet 7-vuotiaana, ja käveleminen loppui siihen. Miten tieto vaikutti minuun ja minun ja Aarnon ystävyyteen. No ei tietenkään mitenkään, tunsin vaan oloni hetken typeräksi, kun en ollut tajunnut asiaa. 

Meidän välinen ystävyys oli luja. Luotimme toisiimme, Aarnolta opin niin paljon ihmisyydestä. elämästä, elämänkatsomuksesta, suhtautumisesta vammaisuuteen ja erilaisuuteen, opin paljon asioita, joita en olisi voinut oppia keneltäkään toiselta. Hän piti minun puoliani aina, ja toisaalta, vaikka Aarno oli hyväsydäminen, en koskaan käyttänyt sitä hyväkseni. Hän tarjoutui kyytsäämään minua illalla soittotunnilta kotiin tai tanssimaan, mutta en koskaan pyytänyt. Hyväksikäyttäjiä oli kyllä, samoin heitä, joille Aarno oli pelkästään vitsejä suoltava hauskuuttaja. Minulle hän kertoi syvimpiä tuntojaan. Minä juoksin hakemaan hänelle jäätelön kaupasta, tai hodarin ja maidon nakkarilta. Sain toki ostaa itsellenikin jos halusin, mutta usein kipaisin kauppaan tai kioskille vain koska Aarno tarvitsi jotain

Joskus liikuimme yhdessä vaikkapa kaupassa. Aarno oli minua olkapäähän, lyhyt, pitkätukkainen, kulki kainalosauvoilla ja mammat tuijotti. "En ole erikoistarjouksessa, painukaa muualle toljottamaan", sanoi Aarno tuijottajille. Lapset saattoivat kysyä suoraan, miksi sun jalat on tuollaiset. Heille Aarno aina vastasi selittäen, mitä oli käynyt, tuijottajat sen sijaan tulivat nolatuksi.

Aarno rakasti musiikkia, monenlaista musiikkia, soitti itsekin kitaraa. Hän kävi Helsingissä käydessään aina Fazerin musiikkikaupassa, osti levyjä ja kasetteja. Yhdeltä Helsingin reissultaan hän toi minulle nuotin, tuon Elämäni biisin. Se muistutti hänelle minusta, ja hän pyysi minua soittamaan sen. Nuotti on minulla vieläkin.  

Jälkeenpäin olen tajunnut, että Aarno rakasti minua. Minäkin rakastin Aarnoa, mutta kuten veljeä, joka minulta oli kuollut. Mutta onneksi silloin olin niin lapsellinen, sinisilmäinen, tutustuessamme minulla ei edes ollut koskaan ollut poikaystävää. Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että Aarno oli minuun ihastunut, mutta peitti sen. Hänestä tuntui varmaan pahalta, kun aloin seurustella poikien kanssa, vaikka taisin silloinkin viettää Aarnon kanssa enemmän aikaani kuin sen poikaystävän. 

Muutama vuosi sitten Aarnon sisko, joka aikanaan kutsui minua pikkusiskoksi, löysi minut yhdestä face-ryhmästä. Juttelimme paljon Aarnosta ja hän vahvisti aavistukseni: olin Aarnon suuri ihastus, mutta en saanut sitä koskaan tietää. Hyvä niin.

Yhdeltä Helsingin matkaltaan Aarno toi minulle kaulakorun. Minulla on kaulassa aina elämäni tärkeimmät korut, joilla on kaikilla jokin merkitys. Ristin sain Aarnolta (ilman uskonnollista merkitystä) ja se on aina kaulassani. 

Tiemme erkanivat vähitellen. Muutin opiskelemaan, sinun Saabiasi harvoin enää näkyi Osuuspankin edessä, kun kävin kotikaupungissa. Jostain syystä emme edes kirjoitelleet. Viimeisinä kertoina kun näimme, seurustelin tulevan mieheni kanssa. Sanoit: ole varovainen hänen kanssaan! Et selittänyt sen enempää, mutta näit silloinkin jotain, mitä minä en. Valitettavasti.

Olimme muuttaneet tänne nykyiselle kotipaikkakunnalleni. Olin synnyttänyt esikoiseni, voin huonosti, kuten olen kertonut  täällä. Olin imettämässä vauvaa, kun mies tuli "työ"reissultaan, seisoi makuuhuoneen ovella ja sanoi: Aarno on kuollut. Myöhemmin kuulin, että sinut oli löydetty kotoa menehtyneenä. Sydän petti. Olit 34-vuotias. 

 "Kun paljon antaa, muuta tarvitse ei lain

Jotain itsestään jos luovuttaa voi vain.

Ehkä osan, ehkä kaikki ajoittain"

Anteeksi, Aarno että pystyin luovuttamaan sinulle vain osan itsestäni. Tiedän, että olin sinulle rakas, tiedän että olin sinulle tärkeä. Sinä oli niitä molempia myös minulle, rakastan sinua aina. En koskaan unohda sinua!