sunnuntai 14. syyskuuta 2025

Elämäni biisi

 Katselin ohjelmaa Elämäni biisi, ja aloin miettiä, minkä biisin itse valitsisin, jos saisin valita vain yhden, johon liittyy tarina, ja joka liittyisi nuoruuteeni. Voi tulla yllätyksenä minut tunteville, että se ei olekaan vaikkapa Prokofievin pianosonaatti, Procol Harumia tai Kasevaa. Valitsisin ihan Suomi-iskelmää, eikä sieltä edes sitä eniten soitettua (oletan).

Biisivalintani olisi tämä  Kun paljon antaa. Kisu Jernströmin kappale vuodelta 1973. 

Oli kesä 1971, olin täyttänyt 15 vuotta, ja pääsin ensimmäistä kertaa tanssilavoille. Meillä oli sääntö, että ensin pitää olla rippikoulu käytynä, sitten pääsee tanssimaan. Äiti oli tiukkapipo 😀

 
Olin kartsalla ystäväni Päivin kanssa, ja mietittiin, miten päästäisiin läheiselle tanssilavalle, ettei tarvitsisi maksaa bussimaksua. Kadun varteen, Osuuspankin eteen oli parkeerattu punainen Saab 96, autossa istui kaksi nuorta miestä. "Hei, kysytään Aarnolta, heittäisikö hän meidät", sanoi Päivi. Niinpä menimme roikkumaan auton luo ja kysyttiin kyytiä. Pojat lähtivät viemään meitä.

Me oltiin molemmat Päivin kanssa kovia nauramaan, saatiin hepuleita pienimmästäkin asiasta. Ja nämä pojat, Aarno ja hänen siskonsa poikaystävä Kari hauskuuttivat meitä jutuillaan niin että hyvä että pääsimme autosta ulos naurultamme. Pojat jatkoivat matkaa, me mentiin tanssimaan.

Jonkin aikaa myöhemmin kävelin keskustan katua ja Osuuspankin edessä oli tuttu punainen Saab. Aarno tunnisti minut, viittoi tulemaan juttusille, ja minä menin. Siitä alkoi meidän ystävyys.

Aarno oli minua 7 vuotta vanhempi, siis aikuinen, nuori mies, minä 15-vuotias kakara. Aarnon tunsivat "kaikki" ja tuttu näky oli hänen autonsa ympärille kokoontunut lauma nuoria. Siellä kuuli parhaat jutut, vähän stand up-tyyliin, ja autossa oli hyvät stereot, joissa soi viimeisimmät hitit. Autoon oli tulijoita istumaan, mutta jossain vaiheessa etupenkki varattiin aina minulle 😄    Jos en ollut paikalla, kysymys kuului aina: hei, missäs Hanni on? Vähitellen meistä tuli paita ja perse.

Kun olin vasta vähän aikaa tuntenut Aarnon, ja taas kerran hän oli vienyt meidät tanssilavalle, kysyin kaverilta, että miksi Aarno ei tule koskaan meidän mukaan. Hän saattoi jäädä pihaan juttelemaan tuttujen kanssa, tai lähti ajelemaan pois, mutta koskaan hän ei tullut meidän mukaan. Kaverilta loksahti suu auki: etkö sinä muka tiedä? Aarno ei kävele.  No ei, en ollut älynnyt sitä: hän ajoi erikoisvarustetulla autolla, liikkui siihen aikaan kainalosauvojen avulla; polio oli halvaannuttanut hänet 7-vuotiaana, ja käveleminen loppui siihen. Miten tieto vaikutti minuun ja minun ja Aarnon ystävyyteen. No ei tietenkään mitenkään, tunsin vaan oloni hetken typeräksi, kun en ollut tajunnut asiaa. 

Meidän välinen ystävyys oli luja. Luotimme toisiimme, Aarnolta opin niin paljon ihmisyydestä. elämästä, elämänkatsomuksesta, suhtautumisesta vammaisuuteen ja erilaisuuteen, opin paljon asioita, joita en olisi voinut oppia keneltäkään toiselta. Hän piti minun puoliani aina, ja toisaalta, vaikka Aarno oli hyväsydäminen, en koskaan käyttänyt sitä hyväkseni. Hän tarjoutui kyytsäämään minua illalla soittotunnilta kotiin tai tanssimaan, mutta en koskaan pyytänyt. Hyväksikäyttäjiä oli kyllä, samoin heitä, joille Aarno oli pelkästään vitsejä suoltava hauskuuttaja. Minulle hän kertoi syvimpiä tuntojaan. Minä juoksin hakemaan hänelle jäätelön kaupasta, tai hodarin ja maidon nakkarilta. Sain toki ostaa itsellenikin jos halusin, mutta usein kipaisin kauppaan tai kioskille vain koska Aarno tarvitsi jotain

Joskus liikuimme yhdessä vaikkapa kaupassa. Aarno oli minua olkapäähän, lyhyt, pitkätukkainen, kulki kainalosauvoilla ja mammat tuijotti. "En ole erikoistarjouksessa, painukaa muualle toljottamaan", sanoi Aarno tuijottajille. Lapset saattoivat kysyä suoraan, miksi sun jalat on tuollaiset. Heille Aarno aina vastasi selittäen, mitä oli käynyt, tuijottajat sen sijaan tulivat nolatuksi.

Aarno rakasti musiikkia, monenlaista musiikkia, soitti itsekin kitaraa. Hän kävi Helsingissä käydessään aina Fazerin musiikkikaupassa, osti levyjä ja kasetteja. Yhdeltä Helsingin reissultaan hän toi minulle nuotin, tuon Elämäni biisin. Se muistutti hänelle minusta, ja hän pyysi minua soittamaan sen. Nuotti on minulla vieläkin.  

Jälkeenpäin olen tajunnut, että Aarno rakasti minua. Minäkin rakastin Aarnoa, mutta kuten veljeä, joka minulta oli kuollut. Mutta onneksi silloin olin niin lapsellinen, sinisilmäinen, tutustuessamme minulla ei edes ollut koskaan ollut poikaystävää. Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että Aarno oli minuun ihastunut, mutta peitti sen. Hänestä tuntui varmaan pahalta, kun aloin seurustella poikien kanssa, vaikka taisin silloinkin viettää Aarnon kanssa enemmän aikaani kuin sen poikaystävän. 

Muutama vuosi sitten Aarnon sisko, joka aikanaan kutsui minua pikkusiskoksi, löysi minut yhdestä face-ryhmästä. Juttelimme paljon Aarnosta ja hän vahvisti aavistukseni: olin Aarnon suuri ihastus, mutta en saanut sitä koskaan tietää. Hyvä niin.

Yhdeltä Helsingin matkaltaan Aarno toi minulle kaulakorun. Minulla on kaulassa aina elämäni tärkeimmät korut, joilla on kaikilla jokin merkitys. Ristin sain Aarnolta (ilman uskonnollista merkitystä) ja se on aina kaulassani. 

Tiemme erkanivat vähitellen. Muutin opiskelemaan, sinun Saabiasi harvoin enää näkyi Osuuspankin edessä, kun kävin kotikaupungissa. Jostain syystä emme edes kirjoitelleet. Viimeisinä kertoina kun näimme, seurustelin tulevan mieheni kanssa. Sanoit: ole varovainen hänen kanssaan! Et selittänyt sen enempää, mutta näit silloinkin jotain, mitä minä en. Valitettavasti.

Olimme muuttaneet tänne nykyiselle kotipaikkakunnalleni. Olin synnyttänyt esikoiseni, voin huonosti, kuten olen kertonut  täällä. Olin imettämässä vauvaa, kun mies tuli "työ"reissultaan, seisoi makuuhuoneen ovella ja sanoi: Aarno on kuollut. Myöhemmin kuulin, että sinut oli löydetty kotoa menehtyneenä. Sydän petti. Olit 34-vuotias. 

 "Kun paljon antaa, muuta tarvitse ei lain

Jotain itsestään jos luovuttaa voi vain.

Ehkä osan, ehkä kaikki ajoittain"

Anteeksi, Aarno että pystyin luovuttamaan sinulle vain osan itsestäni. Tiedän, että olin sinulle rakas, tiedän että olin sinulle tärkeä. Sinä oli niitä molempia myös minulle, rakastan sinua aina. En koskaan unohda sinua!


 

22 kommenttia:

  1. Liikuttava kertomus todelisesta rakkaudesta.
    Munä tapasin mieheni vuonna 1974 ja meidän biisimme on ollut kuulumme vain nuoriin ja Rauli Baddingin Valot. Aina tulee niistä nuoruus mieleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, tietyistä biiseistä muistaa tunnelman, aikakauden, miltei tuoksut. Ja tietyt ihmiset.

      Poista
  2. Ihana kirjoitus ja tarina tosi ystävyydestä.
    Niin kaunis kuvasi!
    Tuo linkittämäsi kappale on kaunis, kuuntelin sen.

    Aloin oikein miettimään omaa elämäni biisiä. Voisi olla joko Broadcast kappaleista joku tai Mamban ehkä Dingon biiseistä.
    Ai hitsi laitoinpa pyörimään Broadcast kipaleen "You Break My heart" IIIK ihana...Taitaa kiitos tämä ehtoo mennäkin vanhoja tunnelma muistoja muistellessa.
    Mukavaa sunnuntai iltaa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ollaankin jo maanantai-aamussa, heräsin jo puoli kuudelta valvomaan. Toivottavasti sunnutain iltasi sujui nostalgisissa tunnelmissa 🙂 Taitaa olla sateinen viikko tulossa. Harkitsen sadetakin ostamista, jotta pääsen ulkoilemaan.

      Poista
  3. Kiitos Hanni kun jaoit elämäsi biisin kanssamme - kirjoitit niin kauniisti, että jo lukiessa sain kyyneleet
    silmiini ja uudelleen kun kuuntelin linkittämäsi kappaleen.
    Uskon, että Aarno tiesi hänen olevan sinulle rakas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aarno tiesi sen ihan varmaan, vaikka emme koskaan suoraan rakkaudesta jutelleet. Meidän tunteet toisiamme kohtaan kun oli erilaiset, oli hyväkin ettei puhuttu. Mutta hän oli ihminen, joka jätti ison jäljen sydämeen.

      Poista
  4. Minä liikutuin niin että aloin itkemään, ihan totta ja niin ei käy helposti😢
    Kiitos kun jaoit kauniin muistosi Aarnesta. Kiitos💞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ Tämä oli mullekin tärkeä aihe jakaa täällä. Tarina elämäni biisistä ja ystävyydestä

      Poista
    2. Nyt nousi tunteet ja omatkin muistot rippikouluiästä vahvasti pintaan. Kauniisti kirjoitit Ystävästäsi ja miten hienosti hän kohteli sinua; vielä niin viatonta tyttölasta.
      Meillä oli sama meininki eli tansseihin pääsi vasta ripiltä päästyä. Taisi olla silloin aika yleinen sääntö ?
      Suorastaan kauhulla ajattelen mitä kaikkea olisi voinut nuorille kaikesta tietämättömille tytöille käydä kun lähtivät huvituksia hakemaan....onneksi aika oli toinen ja vaikka liftaamalla välillä kuljettiin niin mitään ikävää ei kohdalla sattunut.
      Minä oli kova Kaseva-fani ja nyt ehkä vähän kummastelen, että myös Kisu kuului niin paljon fanituksen kohteeksi, että pyysin ja sain hänen nimmarinsa käteeni keikan jälkeen. Tuo elämäsi biisi oli kyllä yksi parhaimmista ja kun äsken sen kuuntelin olin hetkessä urheilutalon katsomossa jossa usein keikkailijoiden välillä soitettiin juuri tuota kappaletta tai sitten "Uneen aika vaipuu".
      Kiitos Hanni. Veit minut pitkäksi aikaa nuoruuteen ja poikaystäviin ja ihastumisiin ......omaa elämäni biisiä en osaa nimetä; sitä pitää miettiä.

      Poista
  5. Kiitos kun luit ❤️
    Me myös liftattiin tanssilavoille likkaporukassa, eikä koskaan käynyt mitään, osaksi saattoi olla hyvää tuuriakin matkassa. Siihen aikaan oli toisenlaista nuoruutta kuin nykyään, varmaan jollain tapaa turvalisempaakin, mutta olisin minä tiennyt, mistä olisin saanut huumeita, jos se olisi kiinnostanut, eli osattiin sitä meidänkin nuoruudessa. Viiniä maisteltiin, mutta sekin tuli kuvioihin aika myöhään, Aarno meille Alkosta haki Linnaviiniä 😀 Muistan Aarnosta senkin, ettähän vaistosi alkavan alko-ongelman yhdellä mun likkakaverilla, eikä suostunut hakemaan hänelle viiniä, vaikka meille muille toi. Hyvin varovasti minä alkoholiin tutustuin, senkin vuoksi, että äiti odotti mua aina keittiön pöydän ääressä yöllä kotiin. Ei niinkään kyylätäkseen, mutta hän ei saanut nukuttua ennenkuin olin turvallisesti kotona.
    Kaseva oli ihana, samoin Piirpauke ja Tasavallan Presidentti. Voi nuoruus!

    VastaaPoista
  6. Kuuntelen tässä koneella istuessa usein kuulokkeilla (peittääkseni tinnituksen) Spotifyista kotimaista 1960-70-luvun iskelmiä.
    Hyvin usein vedet silmissä.
    Olin 60-70-luvun vaihteessa alle kouluikäinen ja usein mummulassa. Lauantai-iltaisin saunan jälkeen sain mennä vinttiin enojen huoneeseen kuuntelemaan musiikkia siksi aikaa kun vanhempi enoistani valmistautui lavalle lähtöön. En tiedä tanssittiko hän tyttöjä, mutta kuunteli musiikkia.
    Myöhemmin siellä vinttihuoneessa istui minua nuorempi serkkuni, Kainalomatoni 💖, ja kuunteli kotimaista iskelmää nuoremman enon kanssa.
    Kaksi vuotta sitten nuorempi eno nukkui pois yllättäen - Kainalomadon toiveesta uurnan mukaan heitettiin suffelipatukka: niitä eno hänelle aina antoi.
    Samaan aikaan toinen eno, jonka kanssa minä opin kuuntelemaan musiikkia, sai aivoverenvuodon ja vaikka terveyskeskuksesta kirjoitettiin lähete sairaalaan, häntä ei otettu vastaan. Jäljet jäivät 😢, hän muuttui ja joutui muuttamaan pois kotoaan vanhasta mummulasta.
    Elämäni biisi on ehkä kuitenkin Topi Sorsakosken Eeva.
    https://youtu.be/8rpgDntj9xY?feature=shared
    Isä oli ollut viikon sairaalassa saattohoidossa ja tätini soitti isän lempikappaletta hänelle puhelimesta moneen kertaan. Olin ollut yön isän luona sairaalassa ja kun seuraavana yönä valvoin yksin kaupunkikodissa vain radio seuranani, tätini soitti puolen yön jälkeen, että isä oli nukkunut pois.
    Kun olin enimmän itkuni itkenyt, kuulin radiosta Sorsakosken Eevan.
    Isällä oli kaikki hyvin 💖💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, aivan varmasti oli merkki, että isällä on kaikki hyvin. Lohdullista 🥰
      Silloin kun kävin tanssilavoilla, siellä esiintyi suuret starat, Kirka, Pepe Willberg, Danny jne. Joillain lavoilla soitettiin tangoja ja humppaa, mutta ei me sinne menty tietenkään, oltiin ajan hermolla 😀 Sammy Babitzinin näin, ennenkuin hän menehtyi kolarissa. Taidettiin siellä tauon aikana levyltä soittaa tangojakin, mutta me paettiin silloin ulos. Olisin osannut kyllä tanssia, isä opetti, mutta se olisi ollut noloa!

      Poista
  7. Kiitos, Hanni-Lakas, kun jaoit tämän kauniin ja herkän tarinan!! ♥
    Piti kaivaa postaus viimeisimmästä Tallinnan reissusta ja katsoa mainitsinko siinä tuon samaisen kappaleen. En. Kerroin terassilla musisoivasta miehestä, joka laulatti ja nauratti laulamalla eestiaksentilla suomalaisia hittibiisejä. Yhtäkkiä hän lauloi tuon kyseisen kappaleen ja se meni täysillä tunteisiin. Kuuntelin kyyneleet silmissä, vaikka en ollut surullinen. Tunne kesti tasan kyseisen kappaleen ajan.
    Joskus 80-90 -luvun taitteessa eräs Suomen Tivolista tuttu mies oli luonani. Aamulla hän nappasi kitaran ja tuli viereeni esittäen kyseisen kappaleen. Mies katosi matkojen varrelle, muisto jäi pysyväksi.
    Ihana kappale! ♥
    Kaunis rippikuva sinusta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän en ollut varsinaisesti iskelmien kuuntelija teininä/nuorena, klassisen lisäksi kuuntelin Queenia, ELOa, David Bowieta jne. Mutta elämäni biisi valikoitui iskelmägenrestä. Kiva, että sitä vielä esitetään.
      Minun ja Aarnon (jolla oli muuten vanhan miehen nimi, ainoa Aarno kavereissani kautta aikojen) ystävyys kesti tiiviinä nelisen vuotta. Pitkä aika silloin, lyhyt jälkeenpäin ajateltuna. Häneltä opin monta tärkeää asiaa, mm että sääli on tosiaan sairautta. Älä koskaan sääli vammaista (joka olen itsekin nykyään), myötätunto on tervettä, sääli sairautta. Niin ja älä ikinä pysäköi invalidipaikalle 😀

      Poista
    2. Tämä kommentti menee jo joltisenkin ohi varsinaisen aiheen, mutta kuten olemme jo niin monesti todenneet, elämä on sattumia täynnä.
      Olet syntynyt samana vuonna kuin siskoni isä, jonka nimi oli myös Aarno.
      Sisko on minua 19 vuotta nuorempi ja hän puolestaan rakastaa Queenin musiikkia ☺️- enemmän kuin mitään muuta.
      ☺️☺️

      Poista
  8. Voi kuinka hauskoja sattumia! Kuten tuolla sanoinkin, Aarno-nimi oli vanha nimi, meidän isät saattoivat olla Aarnoja tai Aarneja, ei 1940-50 luvulla syntyneet. Ei hän sattumoisin ole syntynyt marraskuussa? 🙃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän oli syntynyt toukokuussa.
      Lisää sattumia: minun isälläni ja isäpuolellani (Tunturiruipelo, Mursun antama nimi 😜) on sama etunimi ja he molemmat ovat aikanaan olleet "postimiehiä". Isäni oli Postilla autonkorjaajana ja Tunturiruipelo oli ihan oikea postimies ja yleismies.
      "Postimies soittaa aina kahdesti" - äidin tapauksessa vähän mukaeltuna versiona 💖

      Poista
    2. Heh, hauskoja sattumuksia. Jäin miettimään, onko mulla vastaavia, mutta ei taida olla. Tyttären kahdella peräkkäisellä poikaystävälläni oli sama etunimi. Sen verran varoitin, että jos sinusta kiinnostuu mies, joka sanoo tämän saman nimekseen, ota jalat alle.

      Poista
  9. Kiitos ihanasta ja liikuttavasta kertomuksesta! Miten upeita tarinoita meidän menneisyyksiimme liittyykään 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin totta! Ja myös ne huonot kohtaamiset ja ihmissuhteet voivat opettaa ja jopa vahvistaa.

      Poista
  10. ❤️mellinen kiitos - mikä ystävyyden polku - yhdessä koettu ja kuljettu matka - se miten sen avasit herätti tunneryöpyn!! Taitosi kirjoittaa tuo esille aidon, arvostavan ja vuosien jälkeenkin toista kunnioittavan ystävyyden - jota se on ollut myös yhteisinä aikoinanne!!

    VastaaPoista
  11. Kiitos sanoistasi! Juuri näin sen koen: olen saanut kokea nuorena ainutlaatuisen ihmisen ainutlaatuisen ystävyyden, ja juuri niinä vuosina, kun kipuillaan kasvamisen kanssa. Olen ikuisesti kiitollinen, että punainen Saab 96 osui seisomaan Osuuspankin edessä juuri oikeana iltana.

    VastaaPoista