Kaikki exäthän on narsisteja

Sisältövaroitus: tämän haluan ottaa yhdeksi blogini aiheeksi. Kaikki kertomani on totta, ei väritettyä, mutta tietenkin minun subjektiivinen näkemykseni. Avaan vähitellen mennyttä elämääni, teen sen omassa aikataulussani.

Oikeasti en ole otsikkoni kanssa samaa mieltä, en edes oman exäni suhteen, koska koen, ettei minulla ole oikeutta saati asiantuntemusta tehdä kenestäkään diagnoosia. Mutta sanotaan näin: olin melkein 30 vuotta miehen kanssa, jolla on hyvin vahvasti narsistisia piirteitä.

Olin vielä lukiossa, juuri 19 täyttänyt, kun tapasin tulevan mieheni, neljän lapseni isän. Jälkeenpäin, jälkiviisaana voin sanoa, että vaaran merkit oli näkyvillä aika alusta saakka. Ainakin se, että hän petti minua alusta saakka kroonisesti, tosin hänen mielestään ei ollut pettämistä, jos kyse oli jostain yhden illan jutusta. Myöskään maksullisia naisia ei laskettu, koska se oli "vain tekniikkaa". Parikymmentä vuotta myöhemmin minulle selvisi, että naiset oikeasti laskettiin. Minä olin numero muiden joukossa, hyvää keskitasoa.

Pystyn edelleen muistamaan seurusteluamme jopa lämmöllä. Kirjoitimme samaan aikaan ylioppilaiksi, vietettiin kesä Helsingissä kesätöissä, tosin emme asuneet yhdessä. Syksyn tullen minä lähdin opiskelemaan Jyväskylään, poikaystävä lähti armeijaan. Suuri tragedia oli, että poikaystäväni isä kuoli työpaikalleen sen vuoden elokuussa 42-vuotiaana. Anoppi, joka ei koskaan ollut lasiin sylkijä, alkoi juoda, enkä seuraavaan 13 vuoteen tainnut häntä nähdä selvinpäin. 

Opiskelimme eri paikkakunnilla, tapasimme lähinnä viikoloppuisin. Jossain alitajunnassa tiesin, että minua petetään koko ajan, mutta en halunnut (lue uskaltanut) nostaa kissaa pöydälle. Sen tein vasta lähes 20 vuotta myöhemin. 

Seurustelimme lähes 7 vuotta. Sitten menimme naimisiin. Siitä päivästä alkaen, kun seisoin tuoreena morsiamena hääpuvussani, alkoi kaikki muuttua.

Huhtikuun kalenteripuuhat

 Ensimmäinen bullet journal mulla on vuodelta 2018, eli se ei ollutkaan lyhyt hurahtaminen johonkin uuteen, vaan olen jatkanut sitä jo seitsemättä vuotta. Bujo siis on jokaisen omiin tarpeisiin taipuva muistikirja, kalenteri, listauksia, päiväkirjaa.. mitä kukin haluaa siihen laittaa. Ja tyyli on vapaa, itse tykkään koristella ja sommitella sivut, mutta saman asian ajaa ruutuvihko ja ranskalaiset viivat. 

Aloitan aina kuukauden kalenterin etsimällä sopivaa materiaalia sivuille. Tykkään repiä lehdistä sivuja ja  leikata kirjaimia sekä sanoja täytteeksi. Sitten makkarissa näyttää tältä:

Ensimmäiseksi normaalisti rakennan kuukauden kuukausiaukeaman, paitsi huhtikuun aukeama on vielä tyhjä, oon vähän myöhässä. Teen siihen kuukauden suunnitelmat: tehtävälista, muistettavat asiat, tavoitteet, kuukauden kivat jutut jne.

Sitten teen viikkokalenterin. Viikonpäiville jätän tarpeeksi tilaa, jotta voin vaikkapa edellisenä iltana komentaa itseäni tekemään rästiin jääneitä kotitöitä. Aina tuskin koskaan ne  toteutuu kaikki.

 

 

Listaan myös, millainen päivä mulla on ollut, paljonko olen liikkunut, mitä käsitöitä saanut valmiiksi, mitä kirjoja lukenut. Vaikka mitä. Hitaan lukijan alkuvuoden luetut kirjat (en siis kuuntele kirjoja lainkaan)

Ollaan vasta huhtikuussa, ja vuoden alussa aloittamani bujo näyttää tältä. Saa nähdä, kestääkö se ratkeamatta koko vuotta. 

 Oli tuolla toisaalla puhetta ikkunanpesusta. Mun ikkunoista aukeaa vielä hyvin harmaa maisema, eikä syy ole pilvisessä säässä, vaan likaisissa ikkunoissa. Ja oli puhe myös siitä, että haluan asua lähellä metsää. Keittiön (likaisista) ikkunoista aukeaa maisema pieneen metsikköön, jonka polkua tallaamalla pääsen isompaan metsikköön.

 

 

Ja jos ja kun se ei riitä, hyppään autoon ja ajan ison metsän laitaan ja painun sinne. Sielunmaisemani on paksusammaleinen kuusimetsä. Toivottavasti vielä monta vuotta saisin kulkea metsissäni.

Ehkä kirjoitan bujooni ensi viikon kohdalle, että PESE IKKUNAT, PÄLLI !!

Samalla voisin vaihtaa kesäisemmät pitsiverhot noiden mummulaverhojen tilalle. 

Sounds like a plan. 

Hanni Ypöyksin

Tyttäreni ystävä omistaa lähiöbaarin, ja tytär keksi, että koska tiistait ovat baarissa hyvin hiljaisia iltoja, hän voisi kehitellä sille illalle tietovisan. Idealle näytettiin vihreää valoa, ja suuren työn tehtyään tytär pääsi vetämään visaa. Ja kuka sitä kuivin suin pelaa, tiistain myyntikin piristyi.

Aina välillä tytär kyselee minulta ne viikon kysymykset. Sitten me saatiin tytön kaksoisveljen kanssa idea: mennään visaamaan ja yllätetään likka. Sinä päivänä tyttö oli käymässä luonani ja kysyi, että haluatko vastata illan kysymyksiin. Mulle tuli kiire vastata, että en kyllä tänään jaksa vastailla, en ole yhtään sillä tuulella! Tytön suu loksahti auki, ja hän sanoi vielä tietovisaan kävellessäänkin miettineensä, mikä sille äidille tuli 😀

Yllätettiin siis täysin tyttö, kun asteltiin sisälle baariin. Sillä kertaa tuli tasapeli toisen joukkueen kanssa: 27/30 ja me hävittiin bonuskysymyksessä. Sisuuntuneena tästä päätettiin ottaa revanssi parin viikon kuluttua. Voitettiin, ja palkintona saatiin juomaliput, jolla saa joko hanaoluen tai -lonkeron. Lahjoitin oman lippuni pojalle.

Oltiin sovittu pojan kanssa, että aprillipäivänä mennään visaamaan, tällä kertaa tyttö tiesi meidän tulosta. Siellä on ainakin yksi mies hyvin näreissään, koska epäilee huijausta, siis että me tiedetään vastaukset etukäteen, joten senkin vuoksi pitää mennä näyttämään närhen munat. Menin vähän ennen kuutta paikalle, poikaa ei näkynyt. Lopulta pelasin yksin, poika oli nukkunut pommiin 😅 

Mun joukkue 

Hannele Ypöyksin 😪

Visa pelataan kahdessa osassa: 15 kysymystä, ne tarkistetaan, pidetään tauko ja sitten toiset 15 kysymystä.

Tauon jälkeen tiesin tehneeni kolme virhettä (yksi ihan tyhmä virhe: mikä on Suomen kansalliskukka.. tiesin vastanneeni väärin, mutta oli oikosulku päässä )

Visa jatkui, ja muutaman kysymyksen jälkeen tytär sanoi katsoneensa mun ilmettä: aloin aavistaa, mistä oli kyse. Toisella puoliskolla kaikki kysymykset oli valintakysymyksiä. Kaikkiin näytti tulevan vastaukseksi A. Kun sitten olin varma tästä aprillipäivän kunniaksi tehdystä kujeesta, vastasin tahallaan yhteen väärin, ja kirjoitin vastauksen viereen, että tein sen tahallaan. Silti voitin 😎

Kun kysymyksiä tarkistettiin, yksi mies toi mulle kokiksen ja sanoi: tarjoan sulle kokiksen, kun kuulin että et juo viinaa. Annoin hänen jäädä siihen luuloon ja sanoinkin olevani autolla liikkeellä. Mies istui pöytääni ja sanoi, että heidän pöydässä oli puhuttu, että tuo nainen voittaa varmaan taas. Kuten tekikin. Mies kysyi, että olenko opettaja, kun olen niin viisas. Sanoin olevani 😁

Mies, joka epäilee mua huijariksi, oli paikalla ja hävisi joukkueensa kanssa. Odotellaan, tuleeko nillitystä tällä kertaa. 

Juomapalkintoni lahjoitin sille miehelle, joka tuli kehumaan mua viisaaksi. Hän oli saattanut jo muutaman oluen juoda, mutta korostin, että tämä on kuukauden voimassa, ei ole pakko juoda tänään.

Tänään totesin ilokseni, että vihdoinkin alkaa jäät sulamaan metsäpoluilta. Sen kunniaksi kävin lenkillä niin ettei tarvinnut asfaltilla kävellä. Tämä on vähän tylsä lenkkipolku, mutta lähellä. Seuraavaksi käyn tarkastamassa muut metsäpolkuni, jokohan pääsisin istumaan järven rannalle terapiakivelleni.

 P.S. pommiin nukkunut poikani oli tosi, tosi pahoillaan, kun ei herännyt edes herätykseen. Hän oli viime viikolla koronassa ja 39 asteen kuumeessa, ja edelleen väsynyt, vaikka lähti jo töihin. Sanoin että ei haittaa, voitto tuli joka tapauksessa. Seuraavan kerran mennään kahdestaan, eikä Hanni ole ypöyksin.