Viime viikko meni kavereiden mökillä. Kaverit olivat toisen pariskunnan kanssa Virossa asuntoautolla, ja annoin heille koiravapaan viikon; menin hoitamaan kaksikkoa mökille, jossa he käytännössä asuvat ympäri vuoden.
Remu on The Kaunispoika. Voittaa joka näyttelyssä parhaat palkinnot. On Suomen, Pohjoismaiden. Baltian ja kansainvälinen muotovalio. Tietää itsekin olevansa ihana ja kaunis. Luttana, joka tulee halaamaan, mutta koiraveikalle useinmiten paskapää. Pöllii yhteiset lelut, vie metsästä veikan löytämät parhaat kepit suusta, juoksee hakemaan Jasulle heitetyn pallon ja hyökkää ohimennen kimppuun. Silti rakastettava kaikin puolin.
Sitten on Jasu, kaksi vuotta vanhempi, The Älykäs. Jos yhtään pelkää koiria, Jasun lähellä saattaa pelottaa. Se murisee, katsoo epäluuloisesti altakulmain. Jos yrität rapsuttaa, se yleensä kääntää pyllyn sinuun päin ja ärähtää: no rapsuta persepuolelta, jos on pakko rapsuttaa. Mutta minua Jasu jumaloi. Ei päästä minua silmistään, ajaa Remua pois läheltäni. Pari vuotta sitten mun oli pakko tunkea sille kolme kertaa päivässä isoa lääkekapselia väkisin suuhun. Oli käynyt pieni haaveri, ja hoito jäi minulle, kun isäntäväki lähti reissuun. Siitä alkaen Jasu on tajunnut, että minä olen Boss. Kuulemma minun nimi pitää mainita jotenkin salanimellä. Jos Jasu kuulee mun nimeni, se ryntää ovelle odottamaan, että nyt se rakas tulee!
Walesinspringerspanieleita ovat he. Jasu on ollut nuorena näyttelyssä, mutta osittain sen luonteen takia ajatus ei kantanut kovin pitkälle. Sittemmin Jasu menetti pallinsa, ei olisi senkään vuoksi enää näyttelykelpoinen. Remu sensijaan nauttii kehässä täysillä.
Maanantaina menin mökille. Oli ihan hemmetin tukalaa ja kuumaa, onneksi mökissä ilmalämpöpumppu. Metsäänkin lähdettiin, mutta jo seitsemän jälkeen aamulla, oli vähän viileämpää.
Tiistaina sitten alkoi tapahtua. Mun kohtaloni on eläinvahtina, että eläimet sairastuu, tai käy jokin haaveri. Remu alkoi oksentaa iltapäivällä. Oksensi KAIKEN päivän mittaan syömänsä. Sain annettua hieman maitohappobakteeria jauheen muodossa ja paastotin sitä lopun päivää.Jasu on muutenkin huono syömään, nirso, joten se ei syönyt iltaruokaansa..
.. mutta hyppäsi yöllä yhden aikaan mun sänkyyn ja oksensi mun pään viereen. 😆Siinä sitten tuli pientä säpinää, että saisin mahdollisimman nopeasti lakanan pois, ennenkuin yrjöt imeytyy patjaan. Kyllä sitä vanhempikin ihminen toimii ketterästi pakon edessä. En edes yrittänyt vaihtaa uutta aluslakanaa. Levitin pussilakanat sänkyyn, pyyhkeitä niiden alle. Laskin, että pussilakana on nopeampi vetäistä pois, jos yrjö lentää.
Siinäpä se yö meni rattoisasti: pojat oksensi ja minä siivosin. Onneksi yrjöäminen loppui aamulla, koirat eivät ehtineet mennä huonoon kuntoon. Iltapäivällä ne tulivat sanomaan, että saako täällä ikinä ruokaa. Annoin niille iltaruoasta puolet, odotin kuinka käy, ja kun ei käynyt kuinkaan, illalla loput. Tilanne ohi!
Ne kyllä turvasivat minuun kipeänä. Tunkivat viereen, minä lohdutin ja rapsuttelin ja lupasin, että kyllä he paranee mun hoidossa
Seuraavana aamuna oltiinkin jo metsässä, pojat terveitä. Remu pölli tietenkin Jasun löytämän megakepin. Tietysti vei sen!
Aina toinen saa kärsiä vääryyttä!
Yhdellä metsälenkillä löytyi kantarelleja. Poimin isoimmat, pienet jätin kasvamaan. Tuli niin hyvä kastike. Ainoa mikä sai nikottelemaan, oli kastikkeen ulkonäkö. Muistutti niitä siivoamiani oksennusläjiä 😂 Söin silti. Ruoasta en ottanut kuvaa.
Lauantaina oli tylsää herätä yksin sängystä. Ei tullut kukaan herättämään karvaisella pusulla 😰
Tänään pääsen kampaajalle. Aion vääntää Roosan kanssa siitä, kuinka lyhyeksi mun hiukset leikataan. Haluan TOSI lyhyet ja kevyet hiukset!
Terveisin hikipäänne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti