Kissa nimeltä Ålle ja muita hoitoeläimiä

 Minulla on ollut aikuisiällä kolme kissaa ja kaksi koiraa, kaikki edesmenneitä. Olen enemmänkin koiraihmisiä, mutta tykkään toki kaikista eläimistä. Hevosia vähän pelkään, lapsuudesta saatu trauma 😐

Jouduin luopumaan rakkaasta, ihanasta koirastani Viivistä vajaa kolme vuotta sitten. Viivi oli länsiylämaan terrieri, ihana, kiltti, kaikkien ystävä. Taloyhtiön yhteinen lemmikki, jonka ohi kukaan ei kävellyt alkamatta lässyttää ja rapsuttaa. Viivi tiesi tämän ja käytti sitä häikäilemättä hyväkseen. Viivi oli yli 14-vuotias, kun jouduin siitä luopumaan, eli takuulla hyvän koiran elämän hemmoteltuna paskiaisena.

Sitten on nämä hoitoelukat. Koska tulen toimeen koirien kanssa, olen hoitanut vähän haastavampiakin tapauksia isäntäväen ollessa esimerkiksi reissussa tai sairaina. Mun vakiohoitokoirat on mun ystävieni spanielit, walesinspringerit, joita olen hoitanut parhaimmillaan yli kaksi viikkoa. Silloin kun kyse on pidemmästä hoitosessiosta, menen ystävien mökille, jossa he asuvat nykyään melkein vakituisesti. Tilanne on win-win; minä saan mökkeillä, ystävät pääsevät reissuun. Nyt ne perhanat ostivat asuntoauton ja Hannin palveluksia tarvitaan enää harvoin, kun koirat matkustelevat mukana.

 Tyttären kissa Miina on ollut hoidossa myös. Maine coon

Ja esikoisen avovaimon koira Riekku, australian terrieri, töhöpää, adhd, aivan hurmaava tapaus, joka muutti pojan ja miniän yhteiseksi koiraksi, kun he muuttivat saman katon alle. Ålle-kissan suureksi harmitukseksi.

 Niin, on kissoja ja kissoja, ja sitten on Ålle.. Ålle on The Man, yksipallinen rotukissa. brittiläinen lyhytkarva. Todella pelokas, mutta mun kanssa se jo tulee toimeen, kun on täällä ollut monta kertaa hoidossa. Tulee jopa syliin, mikä on suuri luottamuksen osoitus häneltä, etenkin kun olen koiraihminen.

Ålle ei hyppää sohvaa tai sänkyä korkeammalle, ei pöydälle,  eikä etenkään parvekkeen kaiteen yli. Ulkoilemassa se ei ole koskaan ollut, kerran sitä yritettiin valjaissa takapihalle, se meni paniikkiin. Vahdin sitä silti parvekkeella, sattuneesta syystä. Nimittäin:

Muutama kesä sitten Ålle oli aamulla kadonnut. Poika asuu kuudennessa kerroksessa ja siis kissan kanssa, joka ei hyppää, mutta osaa halutessaan piiloutua taitavasti. Mutta sinä aamuna Ållea ei löytynyt mistään. Lopulta ainoa vaihtoehto oli, että se oli hypännyt alas korkealla olevan tuuletusluukun pienestä rakosesta, mistä ei kissan pitänyt mahtua läpi. 

 Voitte vain kuvitella, millainen hätä pojalla oli. Me koottiin täältä etsintäpartio ja lähdettiin autokuormallisella ajamaan 150 kilometrin päähän. Ilmoituksia laitettiin faceen, etsijäkoira hälytettiin paikalle. Edes etsijäkoira ei löytänyt jälkeä, ehkä syy oli se, että yöllä oli ollut kova myrsky ja rankkasade (sekin vielä!) Valitettavasti näytti siltä, että Ålle oli loukannut itsensä pahasti ja ryöminyt jonnekin kuolemaan. Etsittiin koko päivä tuloksetta. Olo oli meillä kaikilla hirveä!

Poika laittoi kuvallisia ilmoituksia pylväisiin ja kauppojen ilmoitustauluille. Saa soittaa vaikka yöllä. 

Kun Ålle oli ollut kaksi vuorokautta hukassa, soi puhelin. Tuon samaisen kerrostalon toisessa päässä oli joku asukas kertonut naapurilleen, että joku kissa huutaa yöllä hänen parvekkeensa alla. Poika otti yhteyttä tähän naapuriin ja pyysi, että jos ensi yönä kuuluu kissan huutoa, naapuri soittaisi hänelle. Sitten tuli puhelu puolen yön maissa. Kissa oli miehen olohuoneessa. Ei kai se voi olla Ålle, joka pelkää kaikkia ihmisiä, pelkää jopa omassa kodissaan vieraita ja piiloutuu. 

Poika lähti kopan kanssa talon toiseen päätyyn. Siellä oli Ålle, yksipallinen, The Man. Ei ollut moksiskaan, kun häntä tultiin noutamaan. 

Olin sinäkin yönä nukkunut huonosti, nähnyt kauhukuvia kituvasta Ållesta, miettinyt sitä pojan tuntemaa tuskaa, katsonut välillä puhelinta. En meinannut uskoa silmiäni, kun puhelimeen tuli viesti. Ålle on kotona, lojuu olkkarin lattialla syötyään ja vettä juotuaan, eikä tuntunut edes katuvan kaikkea huolta ja murhetta, mitä oli saanut aikaan

 Tekisi mieli lopettaa juttu tähän kuvaan ( se on tosiaan se kuva, jonka sain puhelimeeni). Mutta kerrotaan vielä, että poika tietenkin ihan ensimmäiseksi tarkisti Ållen suun, koska kissa pudotessaan usein putoaa naamalleen ja suu vaurioituu. Ei mitään jälkeä. Seuraavana päivänä lääkäri tarkisti Ållen: ei luita poikki, ei suussa tai missään muuallakaan haavoja, Se oli ilmeisesti lennellyt myrskytuulen mukana alla olevaan pensaaseen ja sitten käynyt naisissa. 

Tarinalla on jatko-osa, mutta kerron sen toiste.