Ystävä vieraana. Kanakeittoa ja kinkkupiirakkaa

 Tiedättehän, on olemassa ystäviä, jotka ovat elämässä jonkin aikaa, sitten kadotat heidät ja yhteyden. Minä ajattelen, että he ovat ystäviä, jotka vain käväisevät elämässäsi, mutta ovat silti tavalla tai toisella merkityksellisiä. Sitten on ystäviä, jotka ovat elämässä vuosia, vuosikymmeniä. Ja sitten heitä, joihin olet yhteydessä harvemmin, mutta jotka ovat aina siellä olemassa, vaikka et tapaisi vuosiin. Tällaisen ystävän sain vieraaksi, ystävä jo kouluajoilta, lukiosta.

Hän ajeli luokseni keskiviikkona, viipyi yhden yön (olisin pitänyt vaikka viikon) ja lähti eilen, torstaina. Voi että, miten lämmin tunne tulee edelleen sisälleni, kun ajattelenkin ystävääni. Hän oli jo lukioaikana ajatusmaailmaltaan samanlainen, sielunsisar, se on vain syventynyt. Olimme perheittäin tekemisissä, he kyläilivät meillä, me heidän luonaan. Olen yhden heidän lapsensa kummi. Vaikka yhteys ei ole ollut jatkuvaa, olemme kuitenkin eläneet toistemme elämänvaiheet yhdessä, ja tähän ikään mennessä on molemmilla takanaan kaikenlaisia vaiheita, myrskyjä ja vastoinkäymisiäkin - tietysti. Mutta nyt, yli 10 vuoden tauon jälkeen tapasimme nokakkain viimein.  

Varasin hänelle vierashuoneeseen selviytymispaketin 😀

Ja tietenkin Hanni leipoo ja kokkaa vieraalleen.

Syötiin Tuure Kilpeläisen kanakeittoa

Jälkkäriksi britankakkua 

 

Iltapalaksi syötiin kinkkupiirakkaa, jonka ohjeen olen luvannut julkaista. Tämä on nimittäin hyvää. Pellillinen piirakkaa kerralla, loput voi pakastaa, jos jää tähteeksi. Usein ei jää, jos tätä vieraille tarjoaa.

150 gr margariinia

4 dl vehnäjauhoja (mulla gluteenittomia jauhoja)

1/2 tl suolaa

1 dl juustoraastetta

1 dl kylmää vettä

Nypi margariini, vehnäjauhot ja suola. Lisää juustoraaste ja kylmä vesi. Laita taikina jääkaappiin odottamaan.

Täyte:

350 gr kinkkua (käytän palvirouhetta, se on koostumukseltaan parempaa kuin esim suikaleet)

paprika

purjo

Hauduta kasvikset pehmeiksi pannulla. Lisää kinkku ja siirrä pannu levyltä odottamaan

1 prk ranskankermaa

2 dl kevytkermaa

2 munaa

1/2 tl suolaa

3 tl pippurisekoitetta (laitoin valko- ja mustapippuria, sekä hiukan chlilpippuria rouhittuina)

n. 4 dl juustoraastetta

- painele taikina tasaiseksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pistele haarukalla ja esipaista 225 asteessa n. 10 minuuttia

- kaada täyte esipaistetun pohjan päälle

 

- lisää täytteen päälle juustoraastetta n. 4 dl

 

 - sekoita ranskankerma-täyte tasaiseksi ja kaada juustoraasteen päälle

 - paista 200 asteessa n. 20 minuuttia

 - syö pois

 Ystävän kanssa istuttiin ja juteltiin, avattiin iloiset ja kipeät, vaikeatkin asiat, puhuttiin ja kuunneltiin, vuoron perään. Tehtiin pieniä lenkkejä, sitten vain olla möllötettiin. Ja ihan ilman alkoholia kielet lauloivat. Ystäväni ei voi sairautensa vuoksi juoda, ja mullahan ei ole mitään hinkua juoda, joten tyydyttiin vichyyn ja kraanaveteen. 

Eilen hän lähti iltapäivällä. Rutistettiin toisemme halaukseen, pitkään halaukseen ja vannottiin, että seuraavaan livetapaamiseen ei mene näin montaa vuotta.

Lupaukset on pidettävä, eikö? 

Leipää ja koirahuveja

 Vai miten se sanonta menikään?

Lähdin lauantaina illalla kavereiden mökille koiravahdiksi. Remu, the Kaunis oli Helsingissä isossa maailmannäyttelyssä, ja me vietettiin Jasun kanssa laatuaikaa sunnuntaipäivä. Saatiin retkeillä kahdestaan metsässä, nukkua päikkärit kenenkään (=Remun) häiritsemättä, leikkiä ja uida. Jasu, joka on huono syömään, palkitsi hoitotädin syömällä kuppinsa tyhjäksi.

Lauantai-iltana Remu pestiin kahdella eri shampoolla, valkoiset osat valkoisen turkin shampoolla. Sitten turkkiin suihkutettiin hoitoaine, se harjattiin ja päälle puettiin silkkitakki, jotta karva asettuu kauniisti ja kiiltää. 

 

Aamulla näyttelyyn lähtijät häipyivät jo kuuden aikaan, me Jasun kanssa käännettiin kylkeä ja jatkettiin unia. 

Ja niinhän siinä kävi, että Remu voitti maailmanvalion tittelin. Koirien maailmanmestari 

 Hoitotäti on ylpeä myös. On se kaunis. Walesinspringereitä oli monesta eri maasta, 60 yhteensä. Kaikki todella valioluokan koiria tietenkin. Mutta yksi voittaja, meidän Remppa.

Minua itseäni ei näyttelyt koskaan kiinnostaneet novascotiannoutaja Manun tai Viivi-westien kanssa. Ei edes sen vertaa, että olisin vaikka kerran käynyt kuulemassa jossain pienessä näyttelyssä, mitä omasta koirasta sanotaan. Mutta ymmärrän, että kun on tuollainen hieno yksilö, sen kanssa jaksaa näyttelyissä kulkea. Ja kasvattaja toivoo sitä myös, saa siitä mainetta omaan kenneliin.

Tänään sain aikaan leipoa tuliaisiksi saamani Kenkäveron leipäainekset leiväksi. 

 

Aineksiin lisättiin vesi, ja taikinaa nostatettiin pakkauksessa olevassa puisessa paistovuoassa. Vähän jänskätti lykätä se uuniin yli tunniksi, mutta hyvin se paistui, eikä vuoka syttynyt palamaan 😀

 

 

Maistoin äsken palan. Hyvää, vähän hapan leipä. 

Samaan uuninlämpöön tein vielä mustikkapiirakan. Tykkään tästä pohjasta: kaurahiutaleita, vain vähän gluteenittomia jauhoja. Rasvaa, sokeria, kananmunaa. Kaikki vain sekoitetaan, ei tarvitse vatkata. Päälle lirutin vähän ranskankerma-kananmuna-sokeri-seosta. Hyvää tuli

 

Tekeillä on ensimmäiset joululahjasukat. Hidasta! Vaikea malli! Ohut lanka! Luulen että jos nämä yleensäkään joskus valmistuu, Miniä H saa nämä jouluna 2026. Ensi jouluna paketista löytyy harmaat perusvillasukat.

Kuka menee valitsemaan tuollaisen mallin ja langan! Joku idiootti, joka kuvittelee osaavansa kutoa. Pah! 

Piipaa-piipaa!

 Olen sanonut, että perustan kohta lemmikkieläinhoitolan, sen verran alkaa olla kokemusta omien ja vieraiden eläinten hoidosta. Mutta taidankin perustaa lemmikeille sairaakuljetusfirman.

Tyttären kissa Miina alkoi oksentaa viime lauantaina. Oksensi koko yön, sunnuntaina rauhoittui nukkumaan, ja tilanne näytti menevän ohi. Kunnes se aloitti uudelleen ja oksensi selkeästi verta. Sitten lähdettiinkin päivystykseen.

Lääkäri tutki Miinan, mahassa tuntui jokin kova kohta, joten Miina nukutettiin ja otettiin röntgenkuva. Suolistossa näkyi jotain, joka ilmeisesti oli kovettunutta ulostetta. Miina nesteytettiin, ohjeeksi tuli antaa ulostuslääke Levolacia sekä pahoinvoinnin estolääkettä. Jos tilanne ei rauhoitu, Miina pitää viedä uudelleen lääkäriin.

Tytär laittoi oman päivityksen Instagramiin ja Faceen 

Miina on ihan reppana, kun se ei meinaa toipua nukutuksesta. Se oli taas vuorokauden ihan töttöröö. Tuo kieli jää joka kerran ulos suusta, roikkui siinä sen vuorokauden ajan. 

Lääkäri antoi 1-2- vuorokautta Miinalle aikaa kakata. Eilen tiistaina määräaika täyttyi, eikä Miina kakannut. Söi kyllä, ei oksentanut, leikki ja perseili, mutta ei kakannut. Tänään on siis jo kolmas vuorokausi, valmistauduin taas lähtemään sairaankuljetukseen. Mutta voi tätä ilon päivää, Miina kakkas juuri äskettäin. Nyt kuulemma piereskelee niin että tytär on ihan hätää kärsimässä samassa huushollissa, mutta taitaa olla kuitenkin paranemisen merkki. Suolistossa tapahtuu ja paljon.

                                            ____________________________________

Olin pippaloissa lauantaina kaksospojan kanssa. Meidät oli kaikki kutsuttu Esikoisen ja Miniän tupareihin, mutta toinen veli perheineen lupasi mennä toisen kerran (tuparit olikin ensisijaisesti aikuisten pippalot) ja tytär (se kaksospuolikas) sairastui tietenkin sopivasti ja jäi ripuloimaan kotiin.

Tuparilahja vietiin tietysti. Kuvasta (olisi voinut tietysti rajata nuo sälät pois..) puuttuu karvaisten lemmikkien lahjat: Ålle sai kissanminttulelun, Riekku-terrieri puruluun.

 Ajettiin iltapäivällä Vantaalle, minä olinkin käynyt uudessa kodissa, kun olin muuttoapuna. Nyt näin kodin valmiina, seinät maalattuina, kaapit asennettuina, vessan kalusteet uusittuina. Todella ihana koti!

Vieraina oli nuoria, muutama tuttukin niiltä ajoilta kun mun lapset oli koululaisia, sekä kolme seniorivierasta: minä ja Miniä H:n vanhemmat.  (toinen miniä olkoon Miniä M tästä lähtien).

Syötiin pizzaa, salaatteja, juustoja, marjoja, kahta lajia kääretorttua.. Nam!! 

Kahdeksan maissa illalla jätin nuoret, myös Kaksospojan jatkamaan iltaa. Sanoin heille ankarasti, että olette sitten ihmisiksi ettei tarvitse hävetä! Noin 30 päätä nyökkäsi. Paitsi yksi (tuttu poika) joka kysyi, että et kai luule, että me totellaan. Lähdin autolle ja kuuntelin sitä ilonpitoa, naurunremakkaa, puheensorinaa joka kuului patiolta. Siitä tuli itsellekin iloinen mieli, hauskaa heillä kuulemma oli.

Oltais voitu viedä Ålle samalla kotiin, mutta päätettiin, että se jää vielä yhdeksi yöksi tänne, ettei se reppana stressaannu ihmisistä, metelistä, ja se olisi pitänyt teljetä jonnekin lukkojen taa, ettei se karkaa. Esikoinen ja Miniä H tulivat sunnuntai-iltana hakemaan Ållen kotiin (kun päivällä olin käyttänyt Miinan lääkärissä). Sen silmiä siis hoidettiin täällä yhteistuumin tyttären kanssa, 7 tippaa silmään / silmiin päivässä. Maanantaina oli Ållen silmäkontrolli: silmä on parantunut, ainoastaan kosteutustipat jää hoidoksi.  

Ålle relasi jo kummasti kissanminttupäissään 

 Ja kerjäsi ruokaa tyttäreltä

 

Helteet onneksi väistyivät. Mustikkametsässä kelpasi jo olla.

 Parvekkeen kukat kukoistavat. 

 

Jopa kitukasvuiset, siemenestä kasvatetut mustasilmäsusannat älyävät aloittaa kukkimisen.

 Ja elokuun bujossa lentää keijut

 Tästä on pakko tulla hyvä elokuu!

Helvetin käristyskupoli

 Mulle on ihan turha sanoa, että älä valita säästä, talvella sitten kaipaat hellepäiviä. Ei. Minä en kaipaa hellettä, minä kärsin helteestä, etenkin kun se on täällä itäisessä Suomessa kestänyt tauotta jo kolme viikkoa, asteita +30 ja yli, pisaraakaan vettä ei ole tullut, puhumattakaan raikastavasta ukonilmasta. Minä kärsin, etenkin kun meillä (ainakin minulla) kilppari-ihmisillä kilpirauhasarvot heittää liikatoiminnan puolelle kesällä. Tällä hetkellä en halua edes tietää kilpirauhasarvojani, etenkään kun en päässyt niitä mittauttamaan. Valivali.

Normaalisti pidän parvekkeen oven ja keittiön ikkunan auki öisin, saan edes hetkeksi viilennettyä asunnon. Nyt en voi koska Ålle. Ålle ei tunnu kamalasti kärsivän helteestä, mutta sen voi kyllä löytää mitä ihmeellisimmistä paikoista, se pakoilee paitsi kuumuutta myös silmätippoja 

Sain pojalta (Ållen isännältä) kalliin viilentimen, jota hän ei enää uudessa kodissa tarvitse. Se auttaa kyllä viilentämään olkkarin, kunhan tyttären kanssa saatiin ensin raahattua se talon toisen päädyn varastosta. Tötterö menee ulos, loppu avoimesta ikkunasta on peitetty paksulla verholla ja asteita koneeseen säädetty 16. Se pitää hirveää ääntä, näyttää rumalta, en ole jaksanut edes yrittää järjestellä sitä paremmin. Se painaa kuin synti, poika saa viedä sen takaisin varastoon kun hakee sunnuntaina  Ållen. Ensi viikolle on asteita luvassa enää 24. Ehkä selviän tästä. 

 

Kivaakin on tietenkin elämässä tapahtunut. Käytiin mustikassa tytön kanssa, oli hieman tuulinen sää, oltiin metsässä aamupäivällä ja saatiin viiden litran ämpäri aika nopeasti täyteen. Meilla on tapana ottaa putsausritilä mukaan metsään ja puhdistaa sitä mukaa marjat, kun ollaan poimittu. Nämä meni tyttären tutttavalle, tilausmarjat vol1. 

 Lapsenlapsi tuli mummulaan yökylään tiistaina. Mummu ei jaksanut kokata, joten yksi ruoka hoidettiin mäkkärissä 😎

 Täti tietenkin halusi hengailla veljentyttären kanssa ja pääsi mäkkäriin myös.

Uimassa käytiin tiistaina kaksi kertaa, toinen kerta iltakahdeksalta. 

 

Pilvet alkoi nousta toiveikkaasti, mutta edelleenkään ei sadetta eikä ukkosta tullut. 

Seuraavana päivänä taas uimaan, tyttö haettiin vasta illalla kotiin. Tämä ranta on noin kolmen kilometrin päässä, matala hiekkaranta. Lähin ranta on 500 metrin päässä, mutta lapsi halusi tänne. 

 

Kyllä mummukin ui. Ja opetti lapselle oman lapsuuden lorun: 

Yks´ kaks´ kolme, istu isän polvelle. Äiti sanoi: älä istu, isä sanoi istu vaan. Näin sitä istutaan.

Ensin pompitaan lorun tahtiin vedessä ja lopuksi pulahdetaan veteen. Mehän pulahdeltiin. 

Ja koska olen ilkiö, julkaisen kuvan tuolilla istuvasta miehestä. Hän istui (onneksi) suht kaukana meistä (kuva zoomattu isommaksi), mutta ällötti hänen toimintansa: hän videoi rannalla olijoita liikuttamalla hitaasti kameraa. Kun näin, että  hän pysähtyi videoimaan meitä, etenkin lasta, saatoin tuijottaa häntä raivoissani suoraan kameraan. Kun hän lopetti toimintansa, otin hänestä kuvan.. Kas siinä Ääliö.

 

 Loppukevennys: ajettiin tyttären ja lapsenlapsen kanssa eilen kaupunkiin. Taakseni puskuriin liiskautui jokin amisauto ja puuskahdin: että ottaa hermoon tuo ajotyyli, kun pitää ajaa kiinni puskurissa. Lapsenlapsi (9v): just noin meidän äitikin sanoo! Se sanoo, ettei mikään ole niin raivostuttavaa kuin että joku ajaa perrrseessä kii!

Näihin tunnelmiin päätän lähetykseni tällä kertaa! Muistakaa juoda paljon! Vettä! 

 

Pientä säätöä ja vastoinkäymistä

 Ålle tuli tänne hoitoon reiluksi viikoksi, pojan ja miniän kesälomareissailun ajaksi. Tuttua huttua kyllä, mutta juuri ennenkuin Ållen piti tulla tänne, sen silmä tulehtui taas, kuten juhannuksena, jolloin vein Ållen lääkäriin. Silloin saatiin päivystävältä antibioottitipat ja lääkäri suositteli silmäspesialistillä käyntiä. Suosittelu otettiin vastaan, ja poika tilasi ajan silmälääkäriin. Aika olisi vasta elokuun lopussa, koska on suositeltavaa, että oireet on päällä silloin. Silmä tulehtuu vähän väliä, koska sarveiskalvossa on haava. 

Muutama päivä ennenkuin Ållen piti tulla tänne sen silmä sitten tulehtui. Silmälääkäriin pääsikin saman tien, koska ne oireet oli palanneet. Nyt ensimmäisen kerran Ålle saa kunnon hoitoa. Lisäksi Ållella todettiin kissavirus (herpes) ja se sai myös kipulääkkeen, joka pitää antaa ruutalla suoraan suuhun. 

Eipä siinä muuta, mutta ensinnäkin meidän Parikkala-Imatrareissu meni päällekkäin pojan ja miniän reissuun lähdön kanssa. Se hoitui, kun tytär tuli tänne yhdeksi yöksi niin että kaksosveli kyytsäsi, tytär ruokki ensin oman kissan, tuli tänne veljen kyydillä, oli yön täällä Ållen kanssa ja aamulla lähti edelleen veljen kyydillä ruokkimaan oman kissan Miinan.

 

 Me tultiin kotiin siskon kanssa iltapäivällä. Pientä säätöä. 

Mutta sitten alkoi pienet ongelmat. Kun tultiin kotiin, saatiin yhdet tipat Ållen silmiin yhteistyöllä, minä pidin Ållea sylissä, sisko laittoi tipat silmiin. Mutta Ålle on tosi stressaantunut, seuraavana päivänä kun olin yksin laittamassa tippoja, se jo osasi pakoilla minua. Kun sain se kiinni, sain sille kyllä tipat silmiin, MUTTA tippoja pitää laittaa yhteensä 7 kertaa päivässä. Ab-tipat kolme kertaa päivässä oikeaan silmään. Kostutustipat (geeli) neljä kertaa päivässä, kaksi kertaa molempiin silmiin, kaksi kertaa oikeaan silmään. HUOH! Niitä ab-tippoja ei saa laittaa yhtä aikaa kostutustippojen kanssa, vaan välissä täytyy pitää vähintään viiden minuutin tauko. HUOH2! Ålle on siis todella peloissaan ja stressaantunut, etenkin kun jouduin sen väkisin pyydystämään kiinni, lukitsemaan jalkojeni väliin ja laittamaan tippoja. Ja kohta sama uudelleen. 

Todella kovaa taistelua sen päivän ajan. Kipulääkettä en saanut menemään ollenkaan, mutta sen saikin jättää jo pois, koska Ålle ei siristellyt silmää enää.

Seuraavana aamuna, perjantaina päätin viimein käydä labrakokeissa, lähete on odotellut pari viikkoa. Ihan vaan kilpirauhasen vuosikontrollit (sairastan vajaatoimintaa, mutta välillä aina homma heittää liikatoiminnan puolelle, etenkin kesäisin, talvella taas mennään vajaatoiminnalle, joten kontrolli on tarpeen), sekä kolesterolit, sokerit, hb jne. Olen mennyt aina meidän terveysasemalle ilman ajanvarausta, en ole joutunut odottelemaan. 

Kun menin aamulla keittiöön tajusin, että pakastinkaapin ovi oli illalla jäänyt raolleen. Daa!

Kuva lavastettu 😀 

 

Ihme kyllä kaikki pakasteet oli vielä ihan kylmiä, osa jopa hieman tai täysin jäässä. Ja onneksi pakasteessa oli suht vähän tavaraa. Eipä auttanut kuin käydä hommiin. Kaikki pakastevihannekset laitoin suoraan biojätteisiin, ne oli sulaneet. Jauhelihat, kanasuikaleet, lohipalat nostin jääkaappiin ja pesin pakastimen (itsesulattavan) laatikot. Jätin koko paskan sinne ja lähdin kiukustuneena labraan..

..todetakseni, että labra on kyllä heinäkuussa auki, mutta vain ajanvarauksella. BLAAAAH!  Päätin kuitenkin käyttää tilaisuuden hyväksi, ja jonotin toimistoon varatakseni ajan lääkäriin. Mulla todettiin toissavuonna nivelrikko kämmenen röntgenkuvauksessa, sekä osteoporoosi. Hoito jäi siihen, kävin kerran fyssarilla saamassa ohjeita, mutta ei muuta, ei kontrollia, ei mitään. Halusin tarkistuttaa tilanteen, koska kivut ja oireet on lisääntyneet, välillä tuntuu että koko kroppa romahtaa. Lähinnä haluan reuman sulkea pois.

Mulla on käynyt elämäni ajan tosi huonoa tuuria lääkäreiden kanssa. Viime vuosina on ollut todella vaikeaa päästä lääkäriin, ja nyt päätin pitää puoleni. Kun hoitaja aloitti: lääkäriajat on kyllä nyt kortilla, riittäisikö jos kävisit hoitajan vastaanotolla vastasin, että nyt ei käy. Kerroin, että mm kun kaaduin ja satutin nilkkani sanottiin, että asia ei ole päivystysasia (??), hoitajan ajan voin antaa. Vaihtoehtoja ei ollut, menin hoitajan vastaanotolle, mutta kun hoitaja katsoi nilkkaani, hän pyysi lääkärin paikalle, joka kirjoitti lähetteen röntgeniin. Tuloksena diagnoosi: nivelsiteet revenneet, nilkassa murtuma. Kerroin tämän hoitajalle esimerkkinä ja sanoin, että haluan lääkäriin, en hyväksy  ei-oota. Kiireellinen asiani ei ole. Nyt mulla on aika lääkäriin elokuun lopussa. Hyvä, Hanni, olet oppinut pitämään puolesi edes jossain määrin!

Sitten tulin kotiin. Paistoin jauhelihat, osasta tein makaronilaatikon uuniin, osan pakastin kypsennettynä, samoin kuin kanat ja lohet. Olipa kivaa hellepäivän puuhaa! 

Kysyin tyttäreltä, maistuisiko makaronilaatikko, ja haluaisitko auttaa Ållen silmätippojen laitossa. Tämä ihmeellinen kissakuiskaaja saapuu. Ålle on ruokapöydän takana (ei paossa, mutta se tykkää makoilla siellä nurkassa). Tytär tulee, puhuu korkealla äänellä Ållelle, selittää ummet ja lammet, silittää, kehuu, näyttää tippapullon ja kysyy, että laitettaisko vähän lääkettä. Sitten hän vaan tipauttaa tipat silmiin. Kukaan muu ei pysty tuohon, jos minä lähestyin lattialla makaavaa Ållea tippapullo kädessä, näkyy vain yksi vilaus ja kissa on kadonnut. 😄 Tyttö laittoi sitten tippoja niin että mulle jäi ainoastaan illan ab-tipat. Yhdet tipat tytär laittoi lattialla, Ålle antoi ihan vapaaehtoisesti ne laittaa, kuva vähän valehtelee. 

 

 Ålle relasi viimein

 

Ja sen silmät näyttää nyt hyvältä

 

 Viikko vielä 😅

 

 

Kesäretki

Tiistaina lähdimme ajamaan minun pikkupikku-Opelillani kohti Parikkalaa. Olimme siskon kanssa haaveilleet käyvämme tänä kesänä Parikkalan patsaspuistossa ja nyt oli hyvä hetki toteuttaa suunnitelma. 

Kouvola-Lappeenranta-Imatra-Parikkala, matkaa kertyi yhteen suuntaan noin 180 kilometriä. 

Kaikki jotka ovat vierailleet edesmenneen ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen perustamassa patsaspuistossa ovat sanoneet, että paikka on mykistävän hieno, sellainen joka pitää itse nähdä.

Totta! Valokuvat eivät anna yhtään kuvaa, millainen paikka tuo on. Pelkästään joogapatsaita on 255 kappaletta

  

 

Patsaspuistossa on patsaita 560, aika monella on tekohampaat, tai jopa aitoja hampaita, joita on lahjoittaneet hammaslääkärit, sekä yksityishenkilöt. Jotenkin tulee ajatus, että illan hämärässä puisto muuttuu vielä salaperäisemmäksi kuin auringonpaisteessa. 

 

Sen verran kiehtova taiteilija, että aion lukea hänestä kirjoitetun kirjan, kunhan saan sen käsiini jostain.

 

Puutarha sinällään oli jo upea. Suuri osa polkuja oli itse valettuja betonilaattoja, jokaisessa käden - tai jalan painauma. Harmi että kuvien ottaminen auringossa oli haastavaa, betonilaatoista otetut kuvan eivät onnistuneet. 

 

Parikkalasta palasimme takaisin päin ja suunta kohti Imatraa ja Imatran kylpylää. Itse kylpylässä ei kauaa viihdytty. Altaat oli täynnä lomailevia lapsiperheitä ja vesijumppaajia. Mutta tulipahan pyörähdettyä siellä. Illalla syötiin seisovasta pöydästä itsemme ähkyyn. Yö oli hikinen ja levoton, alan kai tulla muutenkin vanhaksi siinä suhteessa, että en tykkää yöpyä vieraissa paikoissa 

Seuraavana päivänä oli palattava kotiin sen jälkeen, kun oli hetki käppäilty kylpylän ympäristössä ja satamassa. Nimittäin Ålle oli sillä välin tuotu hoitoon. Pientä säätöä piti tehdä, Ålle tuli tiistaina hoitoon, tytär ja kaksosveljensä hoitivat Ållen yön yli, me palattiin keskiviikkona iltapäivällä kotiin.

Vähän kinkkisempi hoitoviikko edessä. Ållen tulehtuva silmä on käyty näyttämässä silmäspesialistille, saatu uudet hoito-ohjeet. Niinpä mun pitää saada menemään päivän mittaan kolme antibioottitippaa, sekä neljä kostutustippaa oikeaan silmään, kaksi kostutustippaa vasempaan (terveeseen) silmään, ja niitä ei anneta yhtä aikaa, antibioottitipat pitää laittaa erikseen. Ja eikä tässä vielä kaikki: kipulääkettä ruutalla suoraan suuhun kerran päivässä. Ållella on haava silmässä, sekä jokin kissavirus (herbes?). Se on stressaantunut ja tappelee kaikin voimin vastaan. 

Voi meitä!