Minulla on sinua niin ikävä

 Ystäväni on kuollut.

Minun rakas, ihana ystäväni yli 30 vuoden ajalta menehtyi yllättäen keskiviikko-aamuna. Hänen lapsenlapsensa soitti suru-uutisen samana iltana. 

Asuimme vielä omakotitalossa, kun ystäväni miehensä kanssa rakensi talon eläkepäiviään varten naapuriin. Sieltä, 1990-luvun alusta olemme olleet ystäviä. 

Minä elin huonossa avioliitossa, lopulta erosin ja muutin pois lasten kanssa, tosin vain muutaman kilometrin päähän ja ystävyys ehkä vain syveni. Vietimme yhdessä vaput ja uudetvuodet ystäväporukassa, lauloimme, pelasimme lautapelejä ja järjestimme pihakisoja ja tietokilpailuja. Kävimme teatterissa, konserteissa, retkillä lähimaakunnissa.  Niin ihania ja hauskoja muistoja.

Kun ystäväni mies kuoli vajaa 8 vuotta sitten, ystäväni jäi taloon asumaan, kunnes tuli omat voimat vastaan. Hän myi sen rakkaan, yhdessä rakennetun talon ja muutti rivitaloon, sieltä kohta palvelutaloon, mutta siellä hän ei viihtynyt, koska "siellä on vain vanhoja ihmisiä". Ystäväni oli syntynyt vuonna 1937 😊 Vuosi sitten hän muutti kirkonkylällä pieneen kaksioon vuokralle, ja se jäi hänen viimeiseksi kodikseen.. 

Meidän ikäero ei koskaan tuntunut ikäerona, vaikka hän olisi periaatteessa voinut olla äitini.  Hän oli nuorekas kaikin puolin, erittäin tyylikäs ja hoiti itseään, pukeutui kauniisti. Aina oli hiukset mintissä ja siistit vaatteet päällä, vaikka pölähdin sinne usein kutsumatta piipahtamaan. Meillä oli tapana kutsua toisemme vuorotellen kahvittelemaan tai syömään, ja siihen piti aina varata aikaa tunteja. Koen, että meistä oli toinen toisillemme paljon apua ja tukea eri elämän vaiheissa. Hänen myötäelämisenä kyky, sekä elämänkokemuksen tuoma viisaus oli minulle korvaamatonta, onneksi sanoin sen hänelle myös hänen eläessään.

Kun laitoin hänen tyttärelleen surunvalitteluviestin, tytär vastasi sanoen, että teidän ystävyytenne toi äidin elämään niin paljon iloa. "Kiitos sinulle kaikesta avusta."

Ystäväni oli todella aktiivinen harrastamaan kaikkea, ihan loppuun saakka. Hän kutoi taidokkaita villapaitoja ja sukkia, kävi lasityökursseilla, maalasi tauluja, luki kirjoja. Liikkui voimiensa mukaan loppuun saakka. Kun hän oli palaamassa jumpasta ystävänsä kanssa, hän sai sairaskohtauksen. Apu tuli nopeasti, ystäväni vietiin ambulanssilla Ratamoon, mutta siellä hän kuoli seuraavana aamuna.

Hän pääsi oman rakkaan Pekkansa luo, niin minä ajattelen. Hyvää matkaa, sinä ihana, rakas ystävä! Kiitos kaikesta! 

Sytytän kynttilän. Minua lohduttaa ajatus, että olet tämän tehnyt minulle, sinun kätesi ovat kuviot ja muodon tälle kauniille esineelle antaneet.

 

Mun sydämeni tänne jää

Se lähelläsi aina on.

Sen tavoitat jos haluat

vaik' maa ois lauluton.