(kts. edellinen postaus)
Tokaluokalla Ester-opettaja muisti, miten oli käynyt ekaluokkalaisten seitsemän lapsen kuoron, joten hän ei toistanut enää samaa virhettä, eikä ottanut riskiä. Ester päätti, että tänä vuonna kaksi tokaluokan musikaalista, Kari ja Hanni laulavat joululaulun.
Kuva on kolmannen luokan luokkakuva, koska toisen luokan kuvasta Kari puuttuu.
Olin muuten Karin ensirakkaus. Hän ihastui minuun heti ekaluokalla, piti huolen, että istui aina vieressäni. Piti myös huolen, että minä en jää jalkoihin, eikä kukaan kiusaa. Jos hän vähänkään epäili, että en voinut hyvin, hän viittasi ja sanoi opettajalle: Hanni taitaa olla kipeä. Tapasin Karin parikymmentä vuotta sitten, hän muutti sattumalta vanhempieni naapuriin. Hän näytti minulle yhden luokkakuvan: hänen ja minun väliin oli piirretty lyijykynällä viiva yhdistämään meidät, viiva oli koristeltu sydämillä. Rakkaus oli hieman yksipuolista, mutta en voinut vastustaa Karin ihania kaneliomenoita, joita hän toi minulle repussaan kouluun. Kotonani ei ollut omenapuita, joten pidin hyvät välit Kariin ja sain makeita omppuja. Hän osti minulle myös joskus lakupötkön kyläkaupasta. Ai niin, ja Kari pussasi mua opettajan maakellarin eteisessä, jonne olimme menneet piiloon, kun välitunnilla leikittiin purkkista. Muistettiin se pusu molemmat tavatessamme aikuisiällä.
Viisi vuotta istuttiin pulpeteissa vierekkäin, sitten tiemme erosivat. Minä lähdin oppikouluun, Kari jäi sinne pikkukouluun vielä vuodeksi.
Siis tokaluokan joulujuhlaan Ester (joka ei ole tuossa kuvassa, meillä oli sijainen) päätti, että Kari ja Hanni laulavat yhdessä joululaulun. Harjoiteltiin, molemmat oppivat laulun hienosti.
Tuli joulujuhlan aika. Kynttilät loistivat, ohjelmanumero seurasi toistaan, kunnes tuli Hannin ja Karin vuoro. Karia ei löytynyt mistään. Opettaja tyrkkäsi Hannin lavalle, ja Hanni lauloi laulun yksinlauluna duon sijaan.
Jossain vaiheessa ramppikuumeen säikäyttämä Kari löytyi koulun eteisen kaapista.
Kolmantena vuonna Ester sanoi, kun aloimme harjoitella joulujuhlia varten, että tänä vuonna Hanni esittää yksinlaulua. Itse asiassa, niin hän oli esittänyt kahtena edellisenäkin vuotena.
Haa. Mä olin peruskouluaikana niin ujo, että mulle suositeltiin teatterikerhoon liittymistä. Siellä kaikki menikin hienosti, pienellä, tutulla porukalla. Ennustettiin "parasta ikinä" -esitystä juhlaväelle (joulujuhlassa siis). Esityksen kesto 20 minuuttia, ja joku tonttu olin. Harjoitukset sujuivat hyvin, ihan kenraalia myöten (ehkä SE olikin se "varoitus"), mutta kun oli juhlan aika, esirippu siirtyi syrjään, mun olisi pitänyt sanoa jotain - ääntä vain EI TULLUT. Olin kuin kala kuivalla maalla yrittäessäni saada ääntä, tajusin, miten oudolta se varmaan näyttää, jännitin lisää, kädet alkoivat täristä, sitten jalat perässä, ja olin jo ihan täyden paniikin pauloissa, kun naapurinäyttelijä otti ohjat, ja sanoi mun vuorosanat. Itse yritin sitten vain pysyä tajuissani (etten pyörry) esityksen ajan, istuen hölmönä, ja hiljaisena, naama punaisena samassa paikassa. Hah! Juu, nyt se naurattaa, mutta silloin kärsin siitä pitkään. Jos mun jalat olisivat kantaneet, olisin tehnyt hatkat, kuten Kari - hän oli viisas, kun tajusi asian etukäteen! =)
VastaaPoistaVoi Minz, ymmärrän oikein hyvin, miten pienelle lapselle voi noin käydä. Tapahtuihan se mun lapsuudessakin, ja olen opettanut pieniä lapsia, alkaen neljävuotiaista, ja voin sanoa, että kaikkeen pitää varautua, paitsi että mihinkään ei pysty varautumaan. Onneksi lapset eivät useinmiten jää harmittelemaan, eikä pidäkään.
PoistaKari löytyi, olihan hänen pakko tulla esiin. Juhlan lopussa kaikki oppilaat saivat pienen herkkupussin, ei Kari halunnut ilman jäädä tietenkään.
Voi Kari minkä teit :-).
VastaaPoistaOnneksi sentään oli niin rohkea , että uskalsi pussata !!!
Minun laulajan urani tyssähti kansakoulun ekaluokalla kun tuli laulukoe ja nousin ensimmäisenä vapaaehtoisesti ja reippaana seisomaan ja lauloin täysin palkein "Oolannin sota". Ajattelin että saisin ainakin siitä reippauspisteitä mutta pettymys oli suuri kun todistuksessa oli vaatimaton seiska. Sen jälkeen laulukokeet olikin yhtä tuskaa.
Mie niin näen pikku-Terhin kajauttavan laulun Ja se Oolannin sitä oli kauhia... reippaudestakin täytyy antaa kannustusta, terveisin entinen piano-ope.
PoistaEster oli tosi viisas vastavalmistunut opettaja. Yksi osoitus viisaudesta oli, että meidän laulukokeet järjestettiin niin että me mentiin yksitellen laulamaan, eikä edes oven takana saanut salakuunnella. Tiedän niin monta, joille laulaminen luokan edessä oli painajainen.
Ihanaa ja onnellista alkavaa vuotta sinulle 💖💖💖💖
VastaaPoistaKiitos, samoin sulle! Vuosi alkaa vähän puolikuntoisena, mutta täältä noustaan!
PoistaOlipas hellyyttävä lapsuuden muisto!
VastaaPoistaOikein ihanaa uutta vuotta sinulle!
Kiitos, samoin sulle! Viime vuonna tapahtui turhan paljon ikäviä asioita, toivottavasti ne jäivät taakse, ja tämä vuosi on parempi!
Poista💖
VastaaPoista🥰
PoistaHyvää uutta vuotta Hanni! ( en ole tainnut vielä onnitella) ja kiitos ihanasta koulumuistosta!
VastaaPoistaKiitos samoin sulle, hyvää tätä vuotta! Vuosi loppui ja alkoi huonoissa merkeissä, mutta nyt ei voi enää olla suunta kuin parempaan. Nyt siis nokka kohti kevättä ja parempia aikoja!
Poista