Nyt on helle, taitaa olla ensimmäinen kunnon hellepäivä tänä kesänä.
Lähdin aamusta lenkille, ennenkuin tulee kovin kuuma. Silti olisi pitänyt ottaa vesipullo mukaan, olin aika näännyksissä, kun palasin kotiin, vaikka kävelin vain vajaan viiden kilometrin lenkin. Älkää kertoko mun tyttärelle, että unohdin vesipulloin kotiin, hän kun mäkättää mulle aina veden juonnista.
Kävelin alkumatkan asfalttia pitkin. Joen yli, koulun ympäri,ison tien vartta takaisinpäin. Sitten poikkesin paikallisen kylähdistyksen kunnostamille poluille, joita pitkin pääsen Myllynkoskelle.
Liito-oravan polulla. En tiedä, onko täällä liito-oravia, mutta voisin olettaa, ettei nimeä ole tyhjästä tempaistu.
Samainen kyläyhdistys on talkoilla rakentanut levähdyspaikan kosken viereen. Tuolla on myös grilli, kaikkien yhteisessä käytössä. Keinuttelin hetken, ihan itsekseni sain olla.
Onko Mikkeliin mänijöitä? Tuota tietä pääsette Mikkeliin. Sanonko kuten vääräleuka-isäni: jos täälläpäin liikutte, ajakaa ohi vaan!
No ei, en ole kuten isäni (joojoo, kunhan puhuu taas). Mulla on aina ovet auki ja kahvit keitän kulkijoille kyllä.
Hetken istuin vielä kosken rannalla ja sitten raahauduin kotiin viimeiset 700 metriä. Kosken vesi on aika matalalla, kivet näkyvillä. Ei kannata lasketella kanootilla tästä enää.
Eilen illalla oli jo sen verran lämmin, että istuin parvekkeella lukemassa kirjaa melkein puoleen yöhön.
Kesän tuoksu on ilmassa
Älkää polttako nahkaanne siellä!
Rakkaudella - Hanni
Edit. Sain äsken viestin tyttäreltä.
Voi Hanni - ei pidä kertoa blogista sukulaisille, naapureille... 😛
VastaaPoistaTuon takia minäkin "joudun" joistakin asioista kertomaan teille milloin kenenkin kommenttikentissä, kun olen mennyt kertomaan blogistani yhdelle ja toiselle. Joskus kun kysyn, oletko lukenut, niin ei ole ehtinyt, mutta sitten sen kerran kun kirjoitan jotain vähänkin sellaista ei-nyt-niin-tarttis-saada-tietää, niin eikös just sillä kertaa mene lukemaan 😂😂
Tytär tietää, kun auttoi mua alkuun tässä blogspotissa, muuten ei kyllä juuri kukaan tiedä tästä. No, meinaan tänne avautua välillä kipeistäkin asioista, mutta niistä on juteltu tyttären kansaa avoimesti, joten annan palaa.
PoistaSulla on hyvät välit tyttäresi kanssa. ❤️
PoistaNiin on mullakin oman äitini kanssa, mutta meillä taitaa olla vieläkin asioita, joista ei olla puhuttu. Olin vanhempieni erotessa sen ikäinen, 14-15 v, että ymmärsin, mutta kun en tiennyt ihan kaikkea, en ole halunnut repiä äidin haavoja auki enempää kuin on ollut pakko. Isästä jäi kuitenkin hyviäkin muistoja, myös Äidille.
Nyt kun Siskon isä kuoli, on sen ajan haavat taas osaltaan revitty auki - muiden taholta, turhaan.
Pahoittelut, kun avauduin tähän omasta elämästäni 🫣
Älä, rakas pöllöseni pahoittele. Toisen mökissä (lue: blogissa) on helpompi puhua kuin omassa blogissa, kuten tuolla vähän olikin puhetta. Minulla on avioliitossani tapahtunut asioita, joista en koskaan puhu kenellekään. Ne on liian rankkoja aikoja auki revittäväksi, ja toisaalta ajattelen, että ne on taakkoja, jotka äitinä kannan itse, en jaa lasten kannettavaksi. Ja kaikesta me ollaan selvitty, ja tullaan jatkossakin selviämään.
Poista❤️❤️
PoistaLapsi on oikeassa ja SAA komentaa! ♥ A:lle kiitos-terkut, että äidin perään SAA huutaa!
VastaaPoistaTietääksini kukaan muu tutuistani ei tiedä/lue blogiani, kuin Turkin reissukaveri TK, eikä hänkään usein lue. Naapurit tietää, että kirjoitan, mutta ollaan sovittu, että nämä 'maailmat' pidetään minun toiveestani erillään. Äkkiäkös he löytäisivät StanstaLandian, mutta luotan heidän lupaukseensa olla etsimättä.
Tänään tosiaan tuoksui kesälle ja oli se tunne, kuin etelässä, kun käveli kaupasta ulos. Viileästä kuuman kosteaan (jota ei voi kirjoittaa ajattelematta Mombasaa, yäh!)...
Just vaihtuu vuorokausi, joten mukavaa maanantaita ja hyvää alkavaa juhannusviikkoa! ♥
Kummasti tämä huolehtiminen ja nalkutus on kääntynyt näinpäin 😀 Kotiarestiinkin muksut määräsivät, ja laittamaan pojan ostamat jarrusukat jalkaan kaatumisen (sen viimeisimmän) jälkeen.
PoistaMinä päätin aloittaessani uudelleen bloggaamisen, että en rajoita kirjoitusaiheitani millään tavalla. Jos tuntuu, että haluan kirjoittaa vaikeista asioista, teen sen. Perheeni asioita en tietenkään levittele, korkeintaan mukavista asioista kirjoitan, mutta he saavat säilyttää anonyymiteettinsä
Facebook on sitten se kanava, jonne jaarittelen pelkkiä tyhjänpäiväisyyksiä.
Saa se huolehtiminen olla molemminpuolista ! Ja ihanaa että tytär välittää ja huolehtii .
VastaaPoistaMinä jätän blogistani tarkoituksella kaikki muut paitsi Karin ja Artun pois.Joskus se voi olla vähän outoakin, mutta eipähän sitten tule sanomista....vaikkei varmasti kukaan nyt kukaan siitä loukkaantuisikaan. Menen varman päälle ja kirjoitan vain pääosin omista jutuistani.
Mutta pitää vielä todeta että upeat on lenkkimaastosi !!
Ja hauska yksityiskohta , että minulla on juurikin samanlainen torkkupeitto.Nyt se on tosin autossa Artun peittona ja siitä johtuen karvoilla kuorrutettu :-).
Tuonne Stanstalle kirjoitinkin, että aloittaessani tämän blogin päätin, että en ala rajoittamaan aiheitani muuten kuin perheeni osalta ja läheisteni yksityisasiat eivät tänne kuulu. Kysyin tyttäreltä luvan tuohon kuvakaappaukseenkin, ja kysyin, sumennanko hänen kasvonsa pois. Ei tarvitse, anna mennä vaan, oli vastaus. Face on mun kanava, jonne en kirjoita juuri muuta kuin höpötystä, blogi saattaa olla vaikeidenkin asioiden kanava. Mutta omieni vain.
PoistaAsun todella kauniissa ympäristössä. Välillä tein seitsemän vuoden harharetken kanta-Kouvolaan, sitten palasin Valkealaan.
Ja tuo peitto on aikanaan ostettu mökille, jossa oli paljon ruusuja, myös astioissa jne. Peitto on juuri pesukoneessa, kun joku kaatoi siihen aamukahvinsa 🙄
Ihanat maisemat, noissa maisemissa on mukava kävelyreitit
VastaaPoistatehdä.
Oikein uppouduin ihanan parvekkeesi kauniiseen tunnelmaan ja
sisustukseen, ihana lukupaikka syventyä kirjan uumeniin. Oliko hyvä kirja?
Hih! minä se viime keväänä pilkoin puita ulkona kirveellä ja yllätys tulikin huti sivallus, niin kirveellä sormeen ja pala sormen päästä pois. Tytär sanoi äiti ei sitten koske enää kirveeseen. Ja en ole koskenutkaan, koska jäi hiutusen kammo moiseen vempaimeen.
Ihanaa juhannusaikaa!
Hyi kuin oikein vatsanpohjasta otti, kun luin kirves onnettomuudesta. Itse pelkään kirveen käyttämistä ja siksi meillä onkin sellainen pieni kirves, jolla minä voin tehdä pilkkeitä tarvittaessa. Harvoin tarvitsee.
PoistaSama reaktio Pöllön kanssa, meni ihan kylmät väreet. Minä mökillä pilkoin kyllä puita, mutta ilman haavereita onneksi. Saatiinko se sormenpää istutettua takaisin, vai onko sulla yksi sormi lyhyempi?
PoistaKirja on vähän kesken vielä, hyvä kirja, kunhan pääsin ensin niistä alkulätinöistä varsinaiseen aiheeseen. Oli vähän jaaritteleva alku. Kirja on Kristin Hannahin Toivon järvi. Luin jokin aika sitten häneltä kirjan Satakieli, tykkäsin, ja lainasin sitten toisenkin samalta kirjailijalta.
Huomenna tulee ensimmäinen juhannusvieras: pojan kissa Ålle hoitoon.
Hih Ålle en ikinä unohda teidän yhtä juhannusta ,kun
Poistakirjoitit🤣 Eikö juuri juhannus ollut.
Voi se kisu on niin suloinen. Napsi Ållesta kuvia.
Onneks kirveen kanssa kävi niin että lähti sormen päästä viilto,
ja paketissaha se oli. Luojan onneks kynsi hiukan hommaa stoppasi ja parani onneksi sitten.
Tittidii, täällä toinen, joka muisti heti Ållen olleen 😂 ennenkin luonasi just juhannuksen vietossa...... 🫣
PoistaJoo, viime juhannus oli kyllä ikimuistoinen. Nyt sovittiin siskon kanssa, että jos Ålle katoaa, kukaan ei etsi.
PoistaJa olipa hyvä, että sormen kanssa oli onni onnettomuudessa kuitenkin. Siltikin puistattaa 😀
Taisipa olla männä viikonloppuna enemmänkin Mikkeliin mänijöitä.
VastaaPoistaMeilläkin - ellei olisi osunut oikea juhlabuumi....
Jukolan Viestit! 1400Venlaa ja 1700Jussia... että silleen...
Ei suunnisteta, mutta on jotenkin niin hauska tapahtuma luonnossa - kiva seurata ja kyllä sen yhden yön vuodessa jaksaa valvoa.
Upea on lähiluontosi ja sattui tosiaan vuoden lämpimin sää...
sunnuntaille, sen sai tuta!!
Ihana huolehtiva tytär ja avoimuus puolin ja toisin...
Sitä jatkoonkin!
Keskikesän ja yöttömän yön nautintoja... juhannusruusut kukkii jo...
Hih.. Jukolan viestistä tuli mieleen: muistatteko kun ennen selostettiin suunnistuskisoja, varmaan juuri Jukolan viestiä? En muista selostajaa, mutta muistan sen kuiskailun 😊😍 Nostalgiaa...
PoistaTäytyy sanoa, että Jukolan viestiä en ole seurannut koskaan. Mun isä oli intohimoinen Suunnistaja ja toimi ratamestarinakin, mutta sama kärpänen ei puraissut minua. Ymmärrän kyllä sen viehätyksen, etenkin yösuunnistuksen.
PoistaTänään on satanut sananmukaisesti kaatamalla, mutta nyt kun pääsin läpimärkänä kotiin kaupasta ja asioilta,näyttää kirkastuvan. Ja juhannus tulee, säästä riippumatta.
Oikein mukavaa juhannusta-
En tiedä mistä tuo muistikuva minulle tuli, mutta muistan sen kuiskailun 😄
PoistaKoulussa en koskaan oppinut kompassin ja kartan käyttöä, se oli jotain niin mystistä. Mursun kanssa opin kyllä lukemaan maantiekarttaa, olin jopa hyvä siinä.
Keväällä 2012 kävin ystäväni kanssa suunnistuskoulun - hän kyllä osasi jo ennestään suunnistaa - ja opinkin jotain. Käytiin muutaman kerran yhdessä ns. torstairasteilla ja hän antoi lopulla luvan, että saan käydä yksinkin suunnistamassa, eli oppi meni perille. Mutta: kaikki oli turhaa. Heinäkuussa iski Riesa ja vei kaiken mennessään. Vasta nyt olen oppinut uudestaan lukemaan maantiekarttaakin oikein kunnolla, niin ettei tarvitse pelätä eksymistä.
Kompassista en kuitenkaan ymmärrä tuon taivaallista, joten se siitä suunnistamisesta 🤷♀️
Mulle on vasen ja oikea vaikeat erottaa, ilmansuunnat täyttä hepreaa. Kun asuttiin omakotitalossa, painoin mieleeni, että Kuusaan paperitehdas on pohjoisessa, tiesin suunnilleen, missä piiput ovat. Kun muutettiin 4 kilometrin päähän rivitaloon eron jälkeen, kaveri tuli käymään. Seistiin pihassa ja kaveri kysyi, että missä on pohjoinen. Pokkana viittilöin tehtaan suuntaan, ja sanoin, että tuolla suunnalla. Kaveri purskahti nauruun ja sanoi että ei se nyt tuossa suunnassa ole. Mie vakuutin, että todellakin on, koska siellä on paperitehdas. Olin vakavissani 😀
PoistaIsäni harrasti aktiivisesti suunnistamista ja kävi viikkorasteilla ahkerasti. Taisi olla muutenkin toiminnassa mukana - olisikohan jopa suunnitellut reittejä, en ole varma. Karttoja oli laatikollinen.
PoistaJosta tuli mieleen kerta, kun hän palasi viikkorasteilta, niin pyysi minua katsomaan karttaa ja kertoi, että siihen oli merkattu maja, jonka olin rakentanut ystäväni kanssa puolukkareissulla. Erotin sen itsekin ja kuinka jännältä se tuntui!
Maantiekarttoja olen osannut "aina" lukea, mutta en käyttää kompassia, vaikka isä yritti kovasti opettaa.