Varoitus: kuvat ei herkille.

 Kuvat saattavat järkyttää.

Tunnustakaa: teitte juuri kuten minä, kun jossain Iltasanomissa on otsikossa varoitus. Pakkohan se juttu on klikata auki.

Lähdin eilen lenkille samoihin maisemiin kuin aiemminkin, joen huudeille. Ajoin alkumatkan autolla, sitten pienen asutusalueen halki sillalle, joen yli ja hiekkatielle. Siis SILLE, JOKA SOVELTUU MYÖS LIIKUNTARAJOITTEISILLE! 

Olin kävellyt vajaan kilometrin, ja juuri ajatellut onnesta mykkyrässä, miten ihanaa on, kun voi lenkkeillä kauniissa maisemissa, tarkkailla ympäristöä,  Minähän tarkkailin, jokea, lintuja joella, metsän puita. Mutta en jalkojani.

Saattoi siinä hiekkatiellä olla jokin ylimääräinen kivi, vai kompastuinko omiin jalkoihini, mikä myös on ammattikaatuilijalle mahdollista. Mutta kompastuin. Ensin menin toinen polvi edellä maahan, otin kädellä vastaan ja käsi petti alta, menin sananmukaisesti turvalleni. Ohimo edellä maahan. Siinä sitten makasin ja kuulostelin, mihin sattuu, pääsenkö ylös, saanko edes puhelinta taskustani. Ohimosta tuli verta, kun kädellä koitin naamaani. Suussa oli hiekkaa ja pikkukiviä, ilmeisesti olin kaatunut huutaen suu ammollaan 😂 Kampesin itseni pystyyn.

Totesin, että jalka kestää kävellä, ja uskokaa tai älkää, sen verran vitutti, että mietin hetken, jatkanko sisupäissäni lenkkiä. Järki voitti ja lähdin takaisinpäin. Sen verran olin järkyttynyt, että käännyin yhdestä risteyksestä väärään suuntaan, jouduin umpikujaan, ja palasin takaisin. Ja kiittelin, ettei ketään tullut vastaan. Arvasin että naamasta vuotaa verta, koitin sitä putsata sitä mukaa kun naama sotkeentui. Pääsin autolle, polveen sattui, mutta totesin, että pystyn ajamaan auton kotiin. Luikin parkkipaikalta sisälle ja toivoin, ettei naapurit näe.

Kotona tutkin tarkemmin vammat.Polvi oli kipeä kolauksesta, nahka vähän raapiutunut pois, mutta huom! Verkkarit ja niiden alla olleet legginsit ehjät! Jee!  

Sitten se silmä 😆

 

Huomatkaa uusien silmälasieni jättämät sankojen ruuvien jäljet silmän vieressä. Lasit täytyy käyttää optikolla, en uskalla itse alkaa väännellä niitä. Mutta ainoastaan sanka vääntyi, ei naarmuja edes laseissa. (edit: kun katsoin tarkasti laseja, niissä näkyy kaksi hyvin pientä ja melkein huomaamatonta  naarmua linssin yläreunassa. Täytyy neuvotella optikkoliikkeen kanssa, onko linssi aiheellista vaihtaa. Se varmaan menee kotivakuutukseen, mutta koska omavastuu, en ehkä tee vahinkoilmoitusta).

 

Ohimo alkoi turvota, illalla se oli jo kiva pallero silmän päällä. Verenvuoto loppui aika pian kotiin päästyä. Myös ranne otti osumaa, se tuntui kipeältä liikutellessa. Kylki oli vähän venähtäneen tuntuinen myös. Suurin hätä oli, pääsenkö kävelemään sohvalta JÄÄKAAPILLE!! SOS!! Pääsin.

Yöllä heräsin viiden maissa siihen, että näkökenttä oli sumea vasemmassa silmässä. Hetken siinä pyörin ja etsin tyynyltä pudonnutta verkkokalvoa (vitsi) ja sitten kinkkasin huuhtomaan silmän. Näkö kirkastui, silmä oli vain yön aikana alkanut rähmiä. 

Aamun saldo: polvi kestää hyvin astua päälle, taipuukin, vaikka sattuu. Ranne alkaa liikkua enemmän. Levossa se ei satu yhtään, joten päättelen, ettei sielläkään murtumaa ole, vain tärähtänyt. Koko akka on vähän jyrän alle jäänyt, mutta tää on ihan mun arkipäivää: kaatuilu ja seuraukset.

Aamulla mietin, annanko silmän olla näin päheen näköinen, vai meikkaisinko toisenkin silmän violetilla ja pinkillä. 

 

 

Mutta oikeasti: olen hyvin kiitollinen kaikelle maailmankaikkeudesta hyvään tuuriin, että tälläkään kertaa ei kaatuminen aiheuttanut tuon isompaa haaveria. Olisi siinä voinut käydä vaikka kuinka huonosti!

Be careful out there!