Aaseja, kissoja, apinoita

 Nuorin poikani on nuorisokodissa ohjaajana. Paikka on ns erityisen huolenpidon yksikkö, nimestä voi rivien välistä lukea, että siellä on nuoria, jotka ovat kokeneet lyhyen elämänsä aikana paljon pahoja asioita. Kuten poika on sanonut: äiti, et pysty edes kuvittelemaan, mitä niille lapsille on voinut tapahtua. En varmaan pystykään, enkä välttämättä pystyisi kuulemaankaan. 

Poika on esittänyt mulle pari kertaa pyynön: voisinko kutoa nuorelle sukat. Yhdet Aasi Ihaat tein nuorelle, joka ihastui pojan sukkiin, ja yllätykseksi hänelle kudoin samanlaiset aasit. Nämä olen esitellyt aiemminkin.

 

Ensimmäiset tilaussukat, jotka tein nuorelle oli apinat. Pojan virnuilusta päättelin, että tässä oli kyse jostain nuoren ja ohjaajan välisestä sisäpiirijutusta. Nämä taisi mennä pojalle, kengän numerosta päätellen. Otin mallia Disneyn piirretyistä leffoista. Olen huono piirtämään, sen takia välillä on haastetta edes piirtää hahmoja, saati toteuttaa ne langalla ja puikoilla. Mutta kuulemma tunnistaa apinaksi.

 Viimeisin tilaus tuli tytölle, jonka historia on selkeästi erityisesti koskettanut omaohjaajaa. Äiti, tekisitkö kissat. Ajattelin, että no tämä on helppo, olenhan tehnyt tilauksesta aasit, apinat, sekä myös puput, possut ja lampaat siilien lisäksi.

Ei se ollutkaan yhtään helppo. Helppo osuus oli kutoa sukat, siihen se sitten loppuikin. Olisin halunnut kissalle isot, vihreät silmät. Yrityksiä oli varmaan 12 eri versiota, aseena virkkuukoukku, neula ja lanka. Halusin tehdä söpöt kissat, en sen näköistä, joka on huumepäissään ja nähnyt asioita. Myös korvat tuottivat ongelmaa. Niistä ei tullut kissan korvia, tuli pupuja, tai liian painavia pysyäkseen päässä. Kokeilujen tulos oli lopulta tällainen:

 Sitten sain kudottua kahdella erilaisella langalla kokoon jonkinlaiset korvat, silmukoita jäljittelemällä nenän ja langalla jälkipistoina viikset, suun ja silmät. Poika tunnisti kissoiksi ja sai ne mukaansa.

 

Vanhin poikani muovaili muovailuvahasta 4-vuotiaana, ja ilmoitti muovailevansa kissan. Tuloksena oli hieman epämääräinen möykky, jota poika katseli päätä kallistellen ja mutisi: on se kissa! Varrrmasti se on kissa!!! Sitten ilme kirkastuen: se on vain jäänyt auton alle!

Poikaani siteeraten sanon sukista: on se kissa!! Varmasti se on kissa!

Kivoja talvipäiviä kaikille! Menkää pihalle! 

Keskustelinko robotin kanssa?

 Meidän hyvinvointialueella voi kuulovammainen asioida useimmissa asioissa tekstiviestinä, näin olen tehnyt niin kauan kuin tuo palvelu on ollut käytössä, vuosia. Saan sieltä labralähetteet vuosikontrolleihin. lääkärin vastaukset labratuloksiin, jatkohoito-ohjeet jne. Pyysin siis päästä kilpirauhaskokeisiin, koska talvella usein vajaatoiminta lisääntyy, ja arvot on tarkistettu puolen vuoden välein. Hoitaja toisessa päässä teki pari tarkentavaa kysymystä, sitten ilmoitti, että lääkäri on laittanut lähetteen. Eli toisessa päässä oli hoitaja, jonka nimenkin näin vastauksissa.

Kävin labrassa, ja samalla varasin lääkärin soitto- tai tekstiviestiajan. Vastausten piti tulla 5.2. tekstiviestinä, tai jos tuloksissa on jotain hämminkiä, lääkäri soittaa. Kumpaakaan ei kuulunut, ei soittoa eikä viestiä. 

Seuraavana päivänä laitoin viestin samaan numeroon, jossa aina asioin. Näen myös viestihistorian, joten numero oli sama. Vastaus vähän hämmensi 😀

No juu, en siis ollut varannut mitään aikaa, jota olisin perumassa, joten laitoin uuden viestin. Sain vastauksen, että asioita ei voi hoitaa tekstiviestinä. Daa!

Luovutin, kiitti vaan, robotti. Lähdin kauppaan.

Kun tulin kaupasta, päätin vielä ennen terveyskeskukseen soittamista kokeilla digihoitajan chattia. Siellä ainakin on oikea ihminen toisessa päässä. Voin hoitaa asioita puhelimitsekin, pärjään kyllä useinmiten kuulon kanssa, mutta en jaksa jonottaa, ja takaisinsoitto joskus pelaa, joskus ei. 

Digihoitaja Hanna tuli nopeasti linjoille ja tarkisti asiani. Hän näki, että lääkäri oli sovitusti laittanut viestin, joka siis ei tullut perille. Hoitaja laittoi mulle kuvan lääkärin viestistä: kilppari toimii pitkästä aikaa kokeiden mukaan hienosti. arvot on tasapainossa, lääkitys pidetään ennallaan. Kiitin hoitajaa, ja sanoin että tämä riittää, kun sain sen viestin nähdä edes tätä kautta. Hoitaja sanoi, että joskus viestit on menneet puhelimen roskakoriin. Sieltähän se löytyi, ei vaan tullut edes mieleen tarkistaa.

No, loppu hyvin, parista edellisestä vuodesta poiketen kilpirauhanen ei ole heittänyt vajaatoiminnalle. En edes muista, koska mulla olisi ollut näin hienot arvot. 
 

Hyvää kaksostenpäivää 2.2.

 Minä olin sairastanut monta vuotta kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta en saanut diagnoosia enkä lääkitystä. Eipäs, nyt puhun potaskaa. Sain diagnooseja, mm "Teidän pitää lakata kuvittelemasta oireita, sillä se hoituu" tai: "Ei kenelläkään voi olla noin paljon oireita kerralla, osa on pakko olla kuviteltuja". "Olette vain niin herkkä, teillähän on tuollainen ammattikin (pianisti)" Tai ehkä paras oli tämä: "Olette vanhentunut, mutta naisten on vaikea myöntää tosiseikat. Sen vuoksi olette väsynyt, palelette ja olette lihonutkin noin paljon". Viimeisen diagnoosin sain sisätautien erikoislääkäriltä. Olin 32-vuotias.

Lopulta olin niin huonossa kunnossa, että mm otin keittiön lattialta matot pois, jotta voin vetää jalkoja perässäni ruokaa laittaessani. Palelin jopa saunan löylyssä. Peilistä näin kuolevan ihmisen silmät.

Lopulta menin sellaisen pilipalilääkärinä pidetyn terveyskeskuslääkärin vastaanotolle (koska hänelle ei ollut jonoja). Selitin, että päässä mulla on vikaa, olen kuullut sen jo tarpeeksi usein. Tämä mies vastasi: ei me ruveta tätä luulosairaudeksi nimittämään ennen tutkimuksia. Ja sitäpaitsi luulosairauskin on sairaus, johon tarvitsee apua. Olin että 😮 

Sain lähetteen kilpirauhaskokeisiin ja soittoajan lääkärille viikon päähän. Lääkäri soitti mullepäin pari päivää myöhemmin; hänellä on mun laboratoriotulokset edessään, eikä hän ole koskaan nähnyt tällaisia kilpirauhastuloksia. Mulle on laitettu kiireellinen lähete keskussairaalaan. Sanoin: voi että kun hyvä kuulla!  Viimein, viiden vuoden sairastamisen ja epätoivon jälkeen saan apua. 

Sairaalassa minut tutkittiin perinpohjin, koska vajaatoimintaa oli ollut niin kauan ja se oli niin massiivista, siitä olisi voinut koitua isoja ongelmia muuallekin elimistöön. Se on kuningashormoni, sanoi lääkäri. Selvisi, kertomieni oireiden perusteella, että olin sairastanut rajun kilpirauhastulehduksen, johon sain antibiootit, koska diagnoosi oli angiina 😒 Tulehduksen myötä sain myös kuulonalentuman ja menetin työkykyni. Paska säkä kaiken kaikkiaan. Sen jälkeen kilpirauhanen ei enää toiminut normaalisti.

Aloitin thyroxin-lääkityksen. Muuta tuhoa kuulovamman lisäksi ei onneksi ollut tullut ainoastaan aivolisäkkeen toimintavajavuutta, ja lääkäri sanoi, että en saa tulla raskaaksi seuraavan vuoden sisällä, ja luultavasti on vaikeuksia tullakin raskaaksi tämän aivolisäkelöydöksen vuoksi.

Vuoden kuluttua lääkäri käveli minua vastaan, olin menossa äitiyspolille ja kerroin, että tulin ensimmäisellä yrityksellä raskaaksi. Niin ja muuten: odotan kaksosia.

Raskauden alkuvaiheessa jo tunsin, että kaikki ei ole kunnossa. Sen vain aisti. Menin tutun gynekologin vastaanotolle ja hän teki tutkimuksen. Ultralaitteita ei siihen aikaan ollut kuin sairaalassa. Lääkäri antoi ajan ultraan, kehoitti pakkaamaan kassin mukaan siltä varalta, että jään sairaalaan. Kyseessä on luultavasti sikiö, joka ei ole alkanut kehittyä normaalisti, tai tuulimuna.

Lähdin itkien sairaalaan. Tutkimuspöydällä maatessani sama gynekologi, joka oli minut yksityisvastaanotolla tutkinut ultrasi kohdun, ja käänsi näytön niin etten nähnyt mitä siellä näkyy. Lääkäri katseli kuvaa ja kysyi: mitä minä sanoinkaan sikiöstä? Kerroin, että tuulimuna tai epämuodostunut sikiö siellä on.  "Rouva hyvä. Täällä on kaksi sikiötä".

Hyvä etten tipahtanut siitä pöydältä. Rouva katsoo itse, sanoi lääkäri ja käänsi näytön minuun päin. Siellä oli kaksi pientä pussia 💗 

Kun sitten muutamaa vuotta myöhemmin katselin kaksosten leikkejä pihassa totesin, että siellä ne mun tuulimunat juoksee.

Raskausaika oli hankalaa, jälkeenpäin tajusin, että hoitamaton keliakia, johon sain diagnoosin vasta neljä vuotta myöhemmin, sai veriarvot paukkumaan missä sattuu, mutta vauvat kehittyivät hyvin. Synnytin heidät kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Synnytys oli helpompi kuin kaksi aiempaa, yhden neljä ja puolikiloisen vauvan synnyttäminen on työläämpää kuin kahden kolme- ja kaksikiloisen. Luulin olevani ihan freesi synnytyksen jälkeen, valmis vaikka lähtemään kotiin. Kuva kertoo ehkä muuta 😆

Tyttö oli niin pikkuruinen, että oltin viikko sairaalassa. Mutta koska tyttö oli terve, ei häntä jätetty sairaalaan kasvamaan, luotettiin että me pärjätään neuvolan tuella. Poika painoi 3 kiloa, tyttö 1990 grammaa kun lähdettiin kotiin.

Ja me pärjättiin. Tosin jossain vaiheessa sanoin, että jos joku tulee vielä sanomaan, että kaksi menee siinä kuin yksikin, vedän lättyyn 😅 Kaksinkertainen ilo, kaksinkertainen työ.

Kaiholla muistelen aikoja neljän lapsen kotiäitinä. Se varmaan oli elämäri parasta ja rikkainta aikaa.

 

 

 

Mun tuulimunat 😍