Minä olin sairastanut monta vuotta kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta en saanut diagnoosia enkä lääkitystä. Eipäs, nyt puhun potaskaa. Sain diagnooseja, mm "Teidän pitää lakata kuvittelemasta oireita, sillä se hoituu" tai: "Ei kenelläkään voi olla noin paljon oireita kerralla, osa on pakko olla kuviteltuja". "Olette vain niin herkkä, teillähän on tuollainen ammattikin (pianisti)" Tai ehkä paras oli tämä: "Olette vanhentunut, mutta naisten on vaikea myöntää tosiseikat. Sen vuoksi olette väsynyt, palelette ja olette lihonutkin noin paljon". Viimeisen diagnoosin sain sisätautien erikoislääkäriltä. Olin 32-vuotias.
Lopulta olin niin huonossa kunnossa, että mm otin keittiön lattialta matot pois, jotta voin vetää jalkoja perässäni ruokaa laittaessani. Palelin jopa saunan löylyssä. Peilistä näin kuolevan ihmisen silmät.
Lopulta menin sellaisen pilipalilääkärinä pidetyn terveyskeskuslääkärin vastaanotolle (koska hänelle ei ollut jonoja). Selitin, että päässä mulla on vikaa, olen kuullut sen jo tarpeeksi usein. Tämä mies vastasi: ei me ruveta tätä luulosairaudeksi nimittämään ennen tutkimuksia. Ja sitäpaitsi luulosairauskin on sairaus, johon tarvitsee apua. Olin että 😮
Sain lähetteen kilpirauhaskokeisiin ja soittoajan lääkärille viikon päähän. Lääkäri soitti mullepäin pari päivää myöhemmin; hänellä on mun laboratoriotulokset edessään, eikä hän ole koskaan nähnyt tällaisia kilpirauhastuloksia. Mulle on laitettu kiireellinen lähete keskussairaalaan. Sanoin: voi että kun hyvä kuulla! Viimein, viiden vuoden sairastamisen ja epätoivon jälkeen saan apua.
Sairaalassa minut tutkittiin perinpohjin, koska vajaatoimintaa oli ollut niin kauan ja se oli niin massiivista, siitä olisi voinut koitua isoja ongelmia muuallekin elimistöön. Se on kuningashormoni, sanoi lääkäri. Selvisi, kertomieni oireiden perusteella, että olin sairastanut rajun kilpirauhastulehduksen, johon sain antibiootit, koska diagnoosi oli angiina 😒 Tulehduksen myötä sain myös kuulonalentuman ja menetin työkykyni. Paska säkä kaiken kaikkiaan. Sen jälkeen kilpirauhanen ei enää toiminut normaalisti.
Aloitin thyroxin-lääkityksen. Muuta tuhoa kuulovamman lisäksi ei onneksi ollut tullut ainoastaan aivolisäkkeen toimintavajavuutta, ja lääkäri sanoi, että en saa tulla raskaaksi seuraavan vuoden sisällä, ja luultavasti on vaikeuksia tullakin raskaaksi tämän aivolisäkelöydöksen vuoksi.
Vuoden kuluttua lääkäri käveli minua vastaan, olin menossa äitiyspolille ja kerroin, että tulin ensimmäisellä yrityksellä raskaaksi. Niin ja muuten: odotan kaksosia.
Raskauden alkuvaiheessa jo tunsin, että kaikki ei ole kunnossa. Sen vain aisti. Menin tutun gynekologin vastaanotolle ja hän teki tutkimuksen. Ultralaitteita ei siihen aikaan ollut kuin sairaalassa. Lääkäri antoi ajan ultraan, kehoitti pakkaamaan kassin mukaan siltä varalta, että jään sairaalaan. Kyseessä on luultavasti sikiö, joka ei ole alkanut kehittyä normaalisti, tai tuulimuna.
Lähdin itkien sairaalaan. Tutkimuspöydällä maatessani sama gynekologi, joka oli minut yksityisvastaanotolla tutkinut ultrasi kohdun, ja käänsi näytön niin etten nähnyt mitä siellä näkyy. Lääkäri katseli kuvaa ja kysyi: mitä minä sanoinkaan sikiöstä? Kerroin, että tuulimuna tai epämuodostunut sikiö siellä on. "Rouva hyvä. Täällä on kaksi sikiötä".
Hyvä etten tipahtanut siitä pöydältä. Rouva katsoo itse, sanoi lääkäri ja käänsi näytön minuun päin. Siellä oli kaksi pientä pussia 💗
Kun sitten muutamaa vuotta myöhemmin katselin kaksosten leikkejä pihassa totesin, että siellä ne mun tuulimunat juoksee.
Raskausaika oli hankalaa, jälkeenpäin tajusin, että hoitamaton keliakia, johon sain diagnoosin vasta neljä vuotta myöhemmin, sai veriarvot paukkumaan missä sattuu, mutta vauvat kehittyivät hyvin. Synnytin heidät kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Synnytys oli helpompi kuin kaksi aiempaa, yhden neljä ja puolikiloisen vauvan synnyttäminen on työläämpää kuin kahden kolme- ja kaksikiloisen. Luulin olevani ihan freesi synnytyksen jälkeen, valmis vaikka lähtemään kotiin. Kuva kertoo ehkä muuta 😆
Tyttö oli niin pikkuruinen, että oltin viikko sairaalassa. Mutta koska tyttö oli terve, ei häntä jätetty sairaalaan kasvamaan, luotettiin että me pärjätään neuvolan tuella. Poika painoi 3 kiloa, tyttö 1990 grammaa kun lähdettiin kotiin.
Ja me pärjättiin. Tosin jossain vaiheessa sanoin, että jos joku tulee vielä sanomaan, että kaksi menee siinä kuin yksikin, vedän lättyyn 😅 Kaksinkertainen ilo, kaksinkertainen työ.
Kaiholla muistelen aikoja neljän lapsen kotiäitinä. Se varmaan oli elämäri parasta ja rikkainta aikaa.
