..vai ootko ees hengissä?

 Selitys otsikkoon vähän tuonnempana.

Onpa ollut melkoiset kuukaudet, onnettomuudet, vastoinkäymiset, sairastumiset jne seuranneet toinen toistaan. Kuin jokin kirous liikkuisi yllämme. Nyt kun viimeinenkin vastoinkäyminen tapahtui reilu viikko sitten, päätin että nyt suunta muuttuu. Saa nähdä, toimiiko ajatuksen voima ja positiivinen ajattelu, muutakaan en enää keksi. Itseä suoraan ei asiat koske, mutta läheisiä kyllä, joten minäkin valvon, ahdistun ja itkeskelen täällä. Asioita en voi sen enempää avata, mutta perseestä on ollut kaikki.

Palataanpa taaksepäin, jouluun. Tällä viikolla tajusin, että joulusta on vasta kolme viikkoa, tuntuu että aikaa olisi kulunut enemmän.

Meillä on tapana kerääntyä tänne mun luo vähän eri kokoonpanoilla aattona, joulupäivänä, sekä tapaninpäivänä, jolloin syödään tähteet. Olin kokannut jouluruoat, leiponut tortut ja muut joulumakeat, suklaata hamstrannut vähän liikaakin. Haettiin tyttären ja lapsenlapsen kanssa kuusi varastosta ja koristeltiin se. 

 Jouluaattona tulivat nuorimmat lapset, kaksoset puurolle ja jouluaterialle. Muiden piti tulla joulupäivänä, kaksospoikaa lukuunottamatta, hän oli töissä. Aattona sitten kuultiin, että pojan perhe lapsia myöten olivat sairastuneet influenssaan. Myös tytär vähän yski, mutta ei sen kummempia oireita. Haettiin kaiken varalta influenssa- ja koronatestit, jospa tauti oli itämässä lapsenlapsella, kun hän oli täällä. Testit näyttivät miinusta. 

Joulupäivänä tulivat sentään esikoinen ja miniä syömään. Tiesivät, että yksi täällä yskii, mutta hän pysyttelee poissa ruokapöydästä  ja välttelee meidän seuraa. Vietettiin ihan kiva päivä, herkuteltiin ja syötiin itsemme ähkyyn.

Illalla minulle nousi kuume, samoin tyttärelle. Haettiin tyttären kissa tänne, sairastetaan sitten yhdessä, on rattoisampaa. Miina viihtyi hyvin, täällä oli kaikkea kiinnostavaa puuhaa..

 

Miinalle löytyi yhdestä joululahjasta sopiva pahvilaatikkokin. Mitä pienempi laatikko, sen parempi, tuumii Miina.

 Tauti ei ollut kova, mutta vointi perseestä. Yskä oli niin kova, että itkin ja yskin, ajattelin että mulla on katkennut kylkiluu, sattui niin paljon! Itse asiassa yskin vähän vieläkin, vaikka tauti on selätetty muuten.

Välipäivinä Miina ja tytär lähtivät kotiin, Ålle tuli tilalle. Esikoinan ja miniä olivat lähdössä minilomalle joululoman kunniaksi, ja Ålle tuotiin hoitoon. 

 Ålle rakastaa mun lankoja 😀 Pöllii multa keriä mielellään.

Kun poika oli kipannut Ållen tänne ja palasi Vantaalle, hän löysi vaimon kuumessa sängyn pohjalta. Ilmeisesti onnistuttiin sittenkin tartuttamaan. Onneksi he saivat lykättyä lomaansa ja Ålle oli täällä sitten loppiaiseen saakka. 

Että sellainen joulu, norovirus jäi vielä puuttumaan.

Ai niin, otsikolle selitys. Muutama päivä joulun jälkeen kaksospoika, joka tiesi mun olleen sairaana,  laittoi mulle illansuussa viestin:

"Voinko tulla käymään iltateellä?"

En kai ihan heti vastannut, kun  vähän ajan päästä tuli toinen viesti:

"Vai ootko perkele edes hengissä?"

😅 

Olin jo hengissä ja toivotin tervetulleeksi iltateelle.