Siivooja-Hanni täällä, päivää!

 Tulee tylsä postaus, mutta on pakko leuhkia, että minä, 69v mamma tein eilen ison urakan, auttaessani esikoista ja miniää muuttosiivouksessa. He muuttavat omaan asuntoon vuokra-asunnosta. Käytiin siellä uudessa kodissa vielä ennenkuin lähdin kotiin ajelemaan, ja olipa kiva asunto! Ja kivalla paikalla, rauhallisella, vehreällä alueella, jossa on lähinnä omakotitaloja ja rivitaloja.

Miniä oli ensin vakaasti sitä mieltä, että kyllä he itse siivoavat sotkunsa, mutta molemmat käyvät töissä, on kissa (kamikaze-Ålle) ja koira ( villiäkin villimpi Riekku) ja uudessa asunnossa vähän remppaa tehtävänä, joten viime viikolla miniä oli pojalle sanonut: onkohan se teidän äidin lupaus siivousavusta vielä voimassa. Oli se  😁 

Muuttoauto oli edellisenä päivänä vienyt melkein kaikki tavarat, oli helppo siivota. 

Hyppäsin eilen autoon ja ajoin Vantaalle. Huomasin muuten, että kun ei ajele juurikaan muuta kuin kotoa kaupunkiin, tai kirkonkylälle, on epävarmempi ratissa. Nyt on terästäydyttävä ja käytävä vähän muuallakin kuin kauppakeskus Veturissa.

Mutta se siivous. Huomasin, että pahinta nykyään on kiipeily. Meillä oli käytössä ruokapöydän vanhat tuolit, ja kiipeäminen vaatii reisilihaksia, joita ei todistettavasti ollut. Mutta minä pesin kaikki keittiön kaapit, myös ylä - ja se vaati aika monta kiipeämistä tuolille. Miniä oli ottamassa minusta kuvaa todisteeksi, kun roikuin pesemässä ylä-kulmakaappeja. Näytin kuulemma hämähäkkimieheltä, mutta hän ei ehtinyt ottaa kuvaa, kun jo tulin alas (hallitusti) 

 Minä hoidin kaapit, miniä rasvasuodattimet ja uunin, siis ne ällöt hommat.

Sitten siirryin makkariin. Pesin kaapit, siivosin lattian, jopa lattialistat

 Vaatehuone..

Siivouskomero

 Vessa.. kuurasin lattian pöntön takaakin. Ei pitäisi olla valittamista

Lopuksi pesin allaskaapin roskikset ja pakastimen laatikot. Kylppäri jäi tälle päivällä, jolloin olin ottanut jalat (auton) alleni.

 Kyllä me tehtiinkin hommia! Poika oli uudessa asunnossa maalaamassa vessaa; sinne tulee uudet kalusteet maanantaina.

 Sitten lähdettiin pizzalle. Pitää myöhemmin täydentää sen Tikkurilassa olevan pizzerian nimi. Oli nimittäin aivan loistava gluteeniton pizza!

Ja koska oltiin melkein turistinähtävyyden vieressä, piti käydä tsekkaamassa tämä. Rakastan Käärijää aina vaan 😍 

Lähdin aamuyhdeksältä liikkeelle, tulin kotiin kymmeneltä illalla. Olin varma, että tänään en pääse sängystä ylös, sen verran tuntui lihaksissa (joita siis ei ole). Mutta tänään olen vain ollut väsynyt, tietää tehneensä jotain. Pesin pyykit, kävin kirjastossa, ruokakaupassa, laitoin ruoan, myös tytär tuli syömään, ja leivoin mutakakun.

Huomenna on taas lähtö kaveriporukalla liikkeelle. Vien sen kakun tuliaisiksi. 

Tänään pelasin elämäni toisen kerran scrabblea. Ekan kerran pelatessa hävisin niukasti, tänään jo voitin, vaikka pelasin konkarin kanssa. Joko uskotte, että olen nero! 

 

Valmista!

 Meinasi venyä ja paukkua tämän(kin) vuoden ikkunanpesu-urakka, mutta eilen pesin viimeisenkin, vierashuoneen ikkunan. Eikä tämä edes ole mikään urakka, mutta täytyy nyt liioitella ja elvistellä vähän.

Vierashuoneen (pestystä 😎) ikkunasta näkyy matala harju. Harjun toisella puolella on leikkikenttä, puisto ja urheilukenttä. Ja meidän entinen rivarikoti, jossa Stansta (en edelleenkään osaa linkittää) on käynytkin. Parikin kertaa?  

Vierashuoneessa on vierassänky. Jos en saa unta, tai on jostain syystä ahdistava, tai paha mieli, siirryn tänne nukkumaan. En tiedä, miksi, mutta täällä on hyvä henki, mieli rauhoittuu ja saan nukuttua. Myös päikkärit nukun usein täällä, jos sellaiset nukun. 

Lundia-kirjahyllyn osat on suurimmaksi osaksi vuodelta 1981. Ostimme häälahjarahoilla Lundiaa. Hylly on ollut jonkin verran isompi, mutta tänne nykyiseen kotiini muuttaessani luovuin noin metrin pätkästä hyllyineen ja kaappeineen. Jos ompelen, tämä muuttuu ompeluhuoneeksi, ompelukone ja saumuri ovat työpöydän pukkijalkojen hyllyssä odottelemassa. (jos katsotte tarkkaan, näette pukkijalkojen hyllyn reunalla kolme laivalta tuotua lonkeroa. En mie mikään loppasuu ole, säilyneet siinä monta viikkoa) Tehokkaasti käytetyt neliöt, eikö? Niin ja tietokone täältä löytyy. Siis olkoon tämä yhdistetty vieras- ja työhuone. Pikkuhuone, sanoo lapsenlapsi.

 

Seuraavaksi kai täytyy hyökätä kirjahyllyn kimppuun, ottaa kirjat alas, pyyhkiä pölyt ja siivota sekavat läjät pois. Ei ole mulla vapaapäivää, sanoi mun nuorin poikanikin värisevällä äänellä  4-vuotiaana, kun korjasi muovisilla työkaluilla hajonnutta polkutraktoriaan.

 

Eilen kokeilin uutta ruokaohjetta. Tein uunissa ison vuokallisen kana-pastavuokaa, johon tuli gluteenitonta, kypsentämätöntä pastaa, vuolukanaa, yrtti-tuorejuustoa ja babypinaattia, sekä litran verran vahvaa kanalientä. Siitä tuli hyvää. Likka oli syömässä myös. 

 (nämä mun kuvat on taas niin tasokkaita..)

Syötiin eilen osa, osan laitoin annoksina pakkaseen ja tänään sekoitin osaan juustoraastetta, ruokakermaa, ja lisäsin vähän sitruunamehua. Sitten pieneen vuokaan ja pöhöttimeen, aka airfryeriin. Mulla on sellainen halpismalli pöhöttimestä. Se alkoi jokin aika sitten temppuilla ja hävitti näytöltä kaikki tiedot. Onkin jännää aina koittaa ajastaa se, kun näytöllä näkyy vain kolme viivaa. Onnistuu se. 

 Ruoasta tuli vielä parempaa kuin eilen. En viitsinyt alkaa salaattia väsäämään, kokosin lautasen reunalle salaattia, tomaattia ja kurkkua. 

 Jälkkäriksi tein mustikka-banaani-rahkasmoothien.

 

Taas jaksaa.

 

Turhaa höpötystä

 Vai edesmenneen äitini sanoin: turhaa höllötystä. Äiti ei aina tykännyt nykyajan menosta (en minäkään kyllä nykyään) ja kun kuuli jotain, mikä kuulosti turhalta ja mistä hän ei pitänyt, hän puuskahti: turhaa höllötystä. Tosin en aina allekirjoittanut muutosvastaisen äitini väitteitä höllötyksestä, mutta useinmiten pidin suuni kiinni 😀

Enkä minä suunnitelmistani huolimatta tänään mitään parveketta laita kuntoon. Täällä sataa ja on tosi kylmä. Eilen poika käytti auton tässä lähellä olevassa korjaamossa yövuoron jälkeen ja ajoi tähän parin kilometrin päähän äidin luo nukkumaan päiväksi. Meni sitten illalla toiseen peräkkäiseen yövuoroon, seuraavaksi on pidemmät vapaat. Yövuoroja tulee harvoin, koska nuorisokodissa on yököt erikseen. Joskus heitä pitää tuurata. 

Kengät kertoo, että äidin opit on menneet perille. Kenkiä ei saa jättää keskelle lattiaa. 

 

Eilen en sitten tehnyt mitään, mikä aiheuttaa kolinaa. Seliseli. Toinen selitys oli, että olisin tarvinnut työkalupakkia, josta olisin saanut työkalut ja ruuvit parvekkeen kukka/yrttilaatikoiden korjaamiseen, ja jotta olisin saanut työkalupakin yläkaapista, olisin tarvinnut tuolin. En viitsinyt kiivetä, vaan odotin että poika herää ja antaa sen mulle 😆

 Olin saanut vihiä Facen Kalenterimania-sivulla, että Tokmannille on tullut uusia washiteippejä, joita tarvitsen bujossa. Mulla on vasta noin 147 erilaista teippiä (virn!), joten oli PAKKO lähteä Tokmanniin. Oli muuten uudet teipit piilotettu tosi tehokkaasti muovilaatikkoihin alimalle hyllylle muun sälän taa, mutta konkari-bujoilija haistoi ne! Teippirullat saattavat olla aika kalliita, nämä oli vain 1,50€ neljän rullan pakkaus. Ehkä otan näitä käyttöön kesäkuun kalenterissa.

 Lisäksi ostin Maizena-suurustetta, koska huomasin sitä hyllyssä ja muistin, että omani oli vähissä. Suurustan sillä kastikkeet ja keitot. Niin ja oli pakko ostaa pitkästä aikaa karkkia ja suklaata. Näissä oli päiväys kesäkuussa, oli ostettava ne pois, ettei tule hävikkiä 😉

 Söin muuten eilen karkkia ja suklaata!!

Tämän viikon bujosivuun olen tyytyväinen, minusta tämä on kaunis. Tässä ilman merkintöjä. 

Terhi (en jaksa nyt juuri paneutua linkittämiseen, opettelen myöhemmin) kertoi tuolla kommentissaan olleensa Kouvolan Mutterissa muutama vuosi sitten. Mutteri, eli Pyöreä Torppa on vanha, legendaarinen ravintola, joka tiedetään vähän joka puolella Suomea. Sinne viedään bisnes-asiakkaat, sinne voi pelmahtaa sisälle hääseurue, tai joukko romaneja laulamaan karaokea ja tanssimaan. Kerron yhden jutun Mutterista, kerroin tämän aikanaan Facessa sivullani, myös Facen Strömsö-ryhmässä. Tapahtui reilu 10 vuotta sitten:

Olin siis Mutterissa viettämässä iltaa oululaisen ystäväni kanssa. Kävi kauhea flaksi, koko ajan haettiin tanssimaan, rumimpia piti jo potkia kauemmas. Ehdin hädintuskin hörpätä lasista, kun taas joku mies kopautti olkapäähän. Otin miestä kädestä kiinni ja mentiin tanssilattialle. Tanssittiin ne lakisääteiset kaksi tanssia, ja mies saattoi kohteliaasti pöytään. Sitten hän kumartui sanomaan jotain, odotin tietenkin, kumpaa hän haluaa sanoa: huomionsa loistavasta tanssitaidostani, vai hurmaavasta kauneudestani. Mies sanoi: mie olin kyllä vaan tupakalle menossa.  

Oli kävellyt ohi, kopauttanut minua vahingossa olalle. Ja sitten miestä vietiin.

Terveisiä betonihelvetistä

Minä puolustan kotikaupunkiani Kouvolaa, jota nimitellään betonihelvetiksi, Suomen turhimmaksi kaupungiksi (tosin se arvonimi taitaa sittemmin olla Pieksämäen kaupungin), Kouvostoliitoksi. Tosin tuo viimeisin on kouvolalaisten itseironiaa, ja meidän keksimä nimike, jota viljellään kyllä laajasti tietämättä, mistä se sai alkunsa, ja mitä se pitää sisällään.

Toisaalta; jos minulta kysytään, missä asun, vastaan aina Valkealassa. Valkeala oli ennen itsenäinen kunta, nykyään kuulutaan Kouvolaan, mutta minä olen valkhialain. Valkealan murretta en osaa, vaikka tuohon murteella kirjoitin. Olen kerran kuullut aitoa Valkealan murretta, mutta murteesta on syntynyt sekamuoto, enkä oikein puhu sitäkään, vaikka olen täällä asunut vuodesta 1982. Täällä sanotaan miä ja siä, ja varsinkin Kuusaalla, joka myös on Kouvolaa, katkotaan sanat. Ensin kyllä keskisuomalaista ihmetytti min punain auto ja sin siniin paita, ja oot siä nyn naiselliin.. nyt itselläkin tulee ainakin miä ja siä huomaamatta. 

Kantakouvolassa on keskustassa seitsemän puistoa ja Suomen kauneimmaksi valittu kaupungintalo, kävelykatu ja paljon kahviloita. Mikäpä täällä on asuessa.

Tytär asuu kantakouvolan lähiössä. Käveltiin toissapäivänä vajaan neljän kilometrin lenkki siellä.

 

Sellainen betonihelvetti. 

Eilen aloitin kevään ällöttävintä hommaa. Ei, ikkunanpesu ei ole mitään tähän verrattuna; parvekkeen siivous on ällöä!! Sen kivilattia on sellaista ihme nypylää, mulla ei ole lasituksia, joten syksyn ja talven kaikki pöly ja roiskeet jää siihen kuraiseksi pinnaksi. Lisäksi joku (??) on jättänyt syksyllä osan kesäkukista multineen ruukkuihin, ja seinustalla olevan yrttilaatikoston ylin hylly on hajonnut.Jopas inspiroikin, juu!

Sen verran sain eilen tehtyä, että harjasin lattialta kilon roskia, neulasia, kuraa, linnun jätöksiä pois. Sitten parveke oli vielä sekavampi.

Tänään pesin lattian. Kamalaa kuravettä, vaihdoin veden moneen kertaan. Oikeastaan olisi pitänyt pestä lattia useaan kertaan, mutta antaapi olla. Eilen mulle tuotiin kotiinkuljetuksena kaksi kukka-amppelia. Kyl miä teil viäl parvekkeen näytän! 

Viimeinen kuva ei liity mihinkään. Eteisessä on muistoja mökiltä: tänne tuotu ikivanha lasten tuoli (mikä ei kestä istumista), sekä Mandi, joka mökillä seisoi tuvan ikkunalla pelargonien keskellä. Jos Mandi katseli ulos ikkunasta, en ollut kotona ja se odotteli minua. Jos se oli kääntänyt selkänsä ja katseli tupaan, olin tullut kotiin.

 Huomenna otan itseäni niskasta kiinni, siivoilen ne parvekkeen kukkaruukut ja -laatikot istutuskuntoon, ja yritän korjata sen romahtaneen istutuslaatikon. 

It sounds like a plan.

Seuraava..

 Jääkiekko-ottelu Suomi-Latvia erätauot oli hyvä käyttää hyväksi ja pestä makkarin ikkuna. Samalla saatte seuraavat kotikuvat. Sitten on enää jäljellä vierashuoneen (jota lapsenlapsi sanoo pikkuhuoneeksi) ikkuna.

Asuin ennen eroa vanhassa omakotitalossa. Se oli entinen maalaistalo, siirtoasutustila alunperin. Punainen, ihana ja kodikas talo, joka sitten meni ero-osituksissa myyntiin. Siellä oli pestäviä ikkunoita! Viisi huonetta plus keittiö plus aula plus lasiveranta. Ja niin ajat muuttuu: kun nyt pesen ikkunan päivässä (+ pidän välipäiviä) , siellä pesin kaikki ikkunat kahdessa päivässä plus pesin ja silitin verhotkin vielä. Ei ollut edes Kärcheriä.

Makkarissa lähinnä nukun, sekä askartelen bujoni kanssa ja kirjoittelen päiväkirjaan. Kuun vaihteessa, kun teen seuraavan kuukauden bujosivuja, saan koko makkarin ylösalaisin. Nyt näyttää siistiltä. Ja ikkuna on pesty! 

 

Eilen lähdin ensimmäisen kerran kaatumiseni jälkeen lenkille sinne, missä vajaa kolme viikkoa sitten kupsahdin kumoon 💥 Kävelin vakaasti, kaatumatta, keskityin askeltamiseen. 😀 Toisaalta ajattelen, että jos pitää vain keskittyä katsomaan jalkojaan ja varoa kaatumasta, voin saman tien kävellä taloa ympäri. Minä havainnoin ympäristöä, kuten nytkin. Ilmeisesti enkeli vahti kulkuani, muistatte varmaan, että tästä oli enkeli lentänyt ja pudottanut siivistään merkin minulle: ole huoletta, kuljen rinnalla

 Poikkesin myös täällä, yksi mun terapiapaikoistani. Tännekin pitää ikäänkuin osata mennä, ei ole opasteita ulkoilureitiltä. Sen vuoksi täällä saa istuskella rauhassa. Kuva ei ole eiliseltä, vaan aiemmilta retkiltäni.

Makkarin seinässä oleva kuvakollaasi on mun entisen mökkini seiniltä tänne kotiin tuotuja. Muistoja siitä ihanasta mökistä, sekä tärkeitä muistutuksia itselleni.

 

 

 

 

Hitaasti etenee. Mutta etenee.

 Mun ikkunoiden pesu etenee hitaasti. Toissapäivänä oli niin kylmä, etten tarjennut avata ikkunoita. Eilen otin itseäni niskasta kiinni ja pesin sen toiseksi inhottavimman, eli olohuoneen ikkunan. Taistelen sen ikkunan kanssa joka kerran, sitä on hankala saada auki, kun se on niin tiivis. Silti sieltä vetää talvella. Pitäisi uusia tiivisteet, mutta kuka niitä nyt alkaa keväällä uusia, kun on lämpimät ilmat tulossa. En minä!

Olkkarissa pitää siirtää sohva ja sohvapöytä edestä pois. Sekin riepoo 😀 Sain sitten aikaiseksi imuroida olkkarin, kun olin sen jo valmiiksi sekaisin vääntänyt. En älynnyt ottaa kuvaa siitä sotkemastani olkkarista, ehdin laittaa sohvan, pöydän ja maton paikalleen. Sälää löytyy pöydiltä ja tuoleilta. Verhot vaihdoin vihreistä (tuolilla) valkoisiin (ikkunassa)

Tykkään mun kodista. Sohva on 8 vuotta vanha, muut huonekalut yli 10 vuotta vanhoja, osa yli 20 vuotta vanhoja, Lundiat 1980-luvun alusta. En luovu. (ei olisi rahaakaan)

 

 Illalla pötkötän sohvalla, katselen telkkaria ja keittiön ikkunasta näkyvää metsikköä. 

Kun sain homman tehtyä, palkitsin itseni kotiruoalla. Tytär tuli tänne (yllätys!) ja tein meille ruokaa, joka on tyttären herkkua: nakit ja muusi 

Itse en hirveästi tykkää muusista, vaikka teen sen alusta asti itse. En myöskään välitä makkarasta, mutta syön kyllä kaikkea. Porkkanaraastetta sen sijaan söisin kilokaupalla ympäri vuoden. Siispä tein myös sitä lisukkeeksi. Tytär söi hieman (köh!) isomman annoksen kuin tuo minun. Sitten kuulemma taas tuli kamala olo ja ähky 😄

Kerronpa loppukevennykseksi tarinan, josta minua muistutellaan JOKA vuosi. Tästä on kulunut varmaan 25 vuotta.

Omakotitalossa lasten kanssa asuessani meillä oli aivan ihana naapurusto. Kokoonnuimme yhdessä viettämään milloin vappua, milloin uutta vuotta ja perinteenä oli järjestää jonkinlaisia tietovisoja ja seuraleikkejä. Yhtenä vuonna naapuri oli käynyt kyyläämässä meidän pihoja ja rakennuksia ja kysymykset koskivat niitä. Kysyttiin mm. montako rappusta on meidän (siis minun) kuistin edessä jne.

Tietovisaparini oli nyt jo edesmennyt Pekka. Olimme hyvin itsevarmoja osaamisestamme, kuten aina. Kun kysymys kuului: kuinka monta ikkunaa on juhlien isäntäväen, rajanaapurimme talossa, aloin laskea. Muistin myös autotallin, varaston ja saunan pienet ikkunat. Voi jösses, ainakin menee lähelle oikeaa. Pekka nyökytti, kun sain ikkunat laskettua ja kirjoitin tuloksen paperille: 168 ikkunaa. 

Kun vastaukset tarkistettiin, keulin jo mielessäni valmiiksi voittajana, palkintona oli luultavasti alkoholipaukku, tunsin jo maun kielelläni. Kun kaikki purskahtivat äänekkääseen nauruun, tajusin että he nauroivat minun ja Pekan ikkunavastaukselle. Miksi! 

Siis eikö kukaan arvostanut sitä, että taitavana talousihmisenä laskin tietenkin ikkunoiden PESTÄVÄT PINNAT! Jokaisessa ikkunassa on neljä pestävää pintaa, muistin laskea KAIKKI talon ikkunat ja kerroin ne neljällä. 

Ja tästä kuulen helvetti soikoon JOKA VUOSI! Viimeistään toukokuussa!

Perseestä tämä neron elämä on!

Äitienpäivä, kevätpuuhia ja muuta sälää

 Äitienpäivänä sain tänne muun pentueeni, paitsi esikoinen vaimonsa kanssa lupasi tulla sitten, kun ovat saaneet muuton tehtyä.He muuttavat omaan asuntoon vuokra-asunnosta. Olen tilannut tietenkin Bileeeeet! Tupariiiiit!!!! Asunto on ihana, kuvia olen jo nähnyt, he saavat avaimet kohtapuoliin. Sitten on BILEEEEET!!! Olen tilannut ne ajat sitten. 

Eli toiseksi vanhin poika perheensä kanssa, sekä kaksoseni olivat syömässä. Kyselen aina, mitä haluatte syödä, ja miniä pyytää aina samaa: mureketta, koska mummun mureke vaan on niin hyvää! Tein mureketta, hasselbackan perunoita, sekä lisukkeita. Jälkkärinä oli mangojuustokakkua. Kyllä me syötiinkin!

Viime äitienpäivänä lapsenlapsia oli vain yksi, nyt on joukkoon liittynyt uusi prinsessa, joka täyttää tässä kuussa 9 kuukautta. Konttaa ja suussa on neljä hammasta. Näitä prinsessamekon helmoja piti järjestellä koko ajan.

 

Isosisko, 9v on kyllä niin huolehtivainen ja ihana isosisko, että vauva saa kyllä olla onnellinen syntyessään tähän perheeseen 

 Eilen aloitin viimein ikkunoiden pesun ja vaihdoin kevyemmät verhot. Aloitin keittiön erkkeri-ikkunasta, koska sen peseminen on perseestä noiden ylhäältä aukeavien alaikkunoiden vuoksi, joissa on vielä kaihtimet. 

 

Mulla on ikkunanpesuri Kärcher, jonka olen saanut synttärilahjaksi pojan perheeltä yli 10 vuotta sitten. Sen laturi on aina yhdessä korissa, paitsi nyt ei ollutkaan. Sitä etsiessäni siivosin puolivahingossa siivouskomeron. Laturikin löytyi, mutta ei komerosta. Tulipahan tehtyä.

 Valmista tuli! Tyytyväinen mieli aina, kun saa jotain tehtyä vetkuttelun sijaan.

 

 

 

Olen tehnyt vahinkoilmoituksen Ifille saadakseni korvauksen naarmuuntuneista silmälaseista. Aamulla tuli viesti: olemme käsitelleet blaablaablaa... näet korvauksen omilta sivuiltasi. Lasit siis maksoivat 800 euroa, hain korvausta toisen linssin plus kehysten uusimisesta.

Siis en voinut käsittää: mitään lisätiedusteluja, kuitteja, optikon todisteita ei tarvittu. Mulla ei välttämättä tarvitse olla edes silmälaseja. Lisäksi mulle on kertynyt bonusrahaa, koska en ole tarvinnut kotivakuutusta, eli en ole kämmännyt mitään aikoihin. 

Tadaaaa:

 

 Että sellaisia hyviä uutisia. Kannatti kompuroida.

Terapiakivellä

 Keväällä 2002 mieheni jäi jälleen kerran kiinni naisesta. Mies oli muuttanut kahdeksi vuodeksi Indonesiaan töihin, lupasi lähtiessään tulla takaisin muuttuneena miehenä, opetella raittiutta, uskollisuutta ja elämänsä hallintaa. Mikään niistä ei toteutunut, mies ei palannut Suomeen.

Se kevät oli kamala! Oli kerrottava lapsille, oli järjestettävä ylioppilasjuhlat vanhimmalle pojalle, valmisteltava huoltajuusasiat, asuminen, ositus.. en jälkeenpäin edes tiedä, miten hoidin kaikki. Mutta hoidin. Yksin.

Kun lapset lähtivät kouluun, lähdin koiran kanssa metsään. Metsä oli ainoa paikka, jossa pystyin olemaan. Huusin välillä suoraa huutoa, vaelsin poluilla ja kallioilla, etsin lohtua ja voimaa metsästä. Löysinkin. 

Koira, novascotiannoutaja Manu oli silloin 3-vuotias, uskollinen metsäkaverini, lohduttaja. Kuljimme tuntikausia metsissä, kunnes oli aika palata tekemään lapsille välipalaa ja ruokaa.

Siihen aikaan löysin terapiapaikkani, Karhulanjärven rannalla olevan kiven, jossa istuin pitkät ajat. Itkin, Manu tarkkaili minua, nojasi jalkaan ja välillä nuolaisi kyyneleet poskiltani. Paikka on syrjässä, siellä ei ole koskaan ollut muita, vaikka olen sen kevään jälkeen käynyt rannalla useasti. 

Tänään kävin kivellä istumassa ensimmäisen kerran tänä keväänä. Siinä paikassa vaan on jotain maagista ja rauhoittavaa. Mökkejä ei ole sillä rannalla ollenkaan.

Kävellessä katselin metsää ja mietin, joko on aika toteuttaa bingoruudukon yksi merkintä: makaa sammaleessa. Tuon mäen takana olisi oivallinen paikka toteuttaa suunnitelma, mutta päätin, että en kiipeä tuonne, on liian märkää ja kylmää.

Rantaan on isolta tieltä pari kilometriä, ajan alkumatkan autolla. Siellä se pilkottaa, minun rantani

 Tuuli oli kaatanut viime käynnin jälkeen monta puuta, osa vähän vaarallisesti. 

 Tämä on aina tarkastettava, ennallaan on, kaunis luonnon asetelma. Kesällä siinä kukkii vanamot.

 Ranta on vielä paljas, kunnes lehdet tulevat kunnolla puihin. Laineiden ääni on niin rauhoittava, ääni puuttuu valitettavasti  kuvasta.

 

Siinä on terapiakiveni, oikeastaan kaksikin, mutta oikeanpuoleisella istun ja rauha leviää sisälleni. Kaikki on hyvin nyt.